Miten alokasaikana pärjää taloudellisesti?

köyhäalokas

Tuo 5,10 euron päiväraha tuntuu varmasti 2000-luvun alussa armeijan käyneelle ylelliseltä., mutta todellisuus on se, kaikki muukin on noussut. Valtion päivärahan maksaminen tokkuaa. Kahden viikon päiväraha oli 35 euroa ja jokunen sentti päälle. Juuri sain puhelinlaskun sillä maksettua. Sotilasavustusta ei saa kuin ne joilla on lapsi ja asuvat vuokralla.
Mutta jos olet juuri lopettanut opintosi ja asut vanhempiesi luona elämisesi ja olemisesi on täysin heidän rahapussinsa varassa. Tämä ei ole oikein! Osa vanhemmista on itsekin työttömänä tai eläkkeellä. Miten heillä on varaa jeesata nuorta armeijaan?
Tokihan armeijassa saa ruuan, vaatteet ja muun ylläpidon, mutta kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää julkisia kulkuneuvoja (lopetettu asuinpaikkakunnalta) tai kimppakyytejä kulkiessaan viikonloppulomalla kotona.
Moni nuorista myös omistaa vaikkapa toisen vanhempanssa kanssa asunnon jossa asuvat. Maksut on yleensä maksettu puoliksi, mutta armeijassa oloaikana ne lankeavat kokonaan toiselle osapuolelle, joka pahimmassa tapauksessa itsekin on pienituloinen.

Jos armeijassa saisi edes sen työttömyyspäivärahan verran, varusmiehet, eivät joutuisi velkakierteeseen eivätkä vanhemmat maksajiksi nuorten maksuihin. Samalla laskelmointi siitä, että käykö armeijan vai nuokkuuko senkin aikaa toimettomana kotona (eli kannattaako armeijaan mennä), jäisi vähemmälle. Sillä on nuoria, jotka hankkivat vapautuksen juuri näistä taloudellisista syistä.

Tietääkö kukaan, saako armeijassa olo aikana toimeentulotukea?

11

1148

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • seppotaalasmaa84

      Hei,

      Ymmärsin, että olet aloittanut tammikuussa palveluksen ja palvelusta vielä ainakin 135-317 vuorokautta. Ensimmäisen puolen vuoden osalta päivärahaa maksetaan kertomasi mukaiset 5,10€/vkr eli täydeltä palveluskuukaudelta päivärahoja maksetaan 153€. Päivärahojen maksaminen perustuu lakiin, ja mikäli et saa sinulle kuuluvaa päivärahaa, asiasta tulee valittaa.

      Asevelvollisuuslain mukaan sinulla on oikeus maksuttomaan majoitukseen, muonitukseen ja vaatetukseen. Oikeutta tähän ei luonnollisesti ole loma-ajalta, jonka vietät palveluspaikan ulkopuolella. Kansaneläkelaitos maksaa sotilasavustuslain mukaan asevelvollisuuslain tai siviilipalveluslain nojalla palveluksessa olevan asevelvollisen omaiselle sotilasavustusta sekä asevelvolliselle itselleen sotilasavustuksena asumisavustusta ja opintolainojen korot laissa tarkemmin säädetyin edellytyksin. Laissa asevelvollisen omaisella kuitenkin tarkoitetaan avo- tai aviopuolisoa sekä asevelvollisen huollettavaa lasta. Sinun tapauksessasi et ole siis oikeutettu myöskään sotilasavustukseen, vaikka olisitkin osallistunut ennen palvelukseen astumistasi asumiskustannuksiin. Tämä johtuu siitä, ettei sinulla ole erillistä vuokrasopimusta asuntoon eikä sinun katsota olevan vastuussa asumismenojen kattamisesta palvelusaikana.

      Perusoletuksena toimeentulotuessa on se, että se on viimesijainen toimeentulon muoto - ts. sitä ennen on käytettävä hyväksi kaikki mahdolliset muut tulon muodot, kuten säästöt. Toimeentulotukea voi siis saada vasta, kun mitään muuta tuloa ei ole saatavissa. Lain nojalla voidaan katsoa, että saat riittävän toimeentulon palvelusaikana, ja esimerkiksi päivärahojen tarkoituksena on turvata toimeentuloasi esimerkiksi loma-aikoina. Toimeentulotuen myöntämisessä käytetään aina harkintaa, ja painavista syistä myös asevelvolliselle voidaan myöntää täydentävää toimeentulotukea. Mikäli vanhemmallasi on vaikeuksia selvitä taloudellisesti, myös hänellä on oikeus hakea toimeentulotukea.

      Toimeentuloasioissa voit ottaa yhteyttä varuskunnan sosiaalikuraattoriin. Sosiaalikuraattorien tehtävänä on tukea varusmiehiä varsinkin heidän siviilielämän ongelmissa ja haasteissa. Heidän toimintansa tähtää siihen, että kykenet suorittamaan varusmiespalveluksesi ansioituneesti loppuun asti.

      Tavoitat varuskuntasi sosiaalikuraattorin puhelimitse tai sähköpostitse. Helpoimmin löydät sosiaalikuraattorin yhteystiedot joko netistä varuskuntasi omilta sivuilta (www.puolustusvoimat.fi) tai kysymyllä yksikkösi päivystäjältä sosiaalikuraattorin numeroa

      Toivottavasti tästä oli apua sinulle.

      • väliinputoaja

        Näinhän tämä tietenkin on, että yhteiskunta ei ymmärrä sitä, että armeijassa olevalla ihmisellä voi olla oma asunto. Osa omistaa osuuden kuolinpesästä ym. He ovat aivan eri asemassa kuin vuokralla olevat.
        Otetaanpa kysymys: Entäpä jos asevelvollinen on saanut isovanhemmiltaan perinnöksi 1/2 kiinteistöstä. esimerkiksi puolikkaan paritalosta. Oletetaan, että vanhemmat asuvat toisessa asunnossa ja alokas toisessa. (Eli kiinteistöön on lainhuuto toisella vanhemmalla ja alokkaalla), Alokas on maksanut oman asuntonsa osuuden sähkö-, vesi-, kiinteistövero ym. maksuista. Eli häntä ei voida velvoittaa maksamaan oman asuntonsa kuluja koska ei ole itse itsellään vuokralla. Kuka ne maksaa, jos vanhemmilla ei ole varaa? Eli seuraavalla lomalla hänen kannattaa katkaista sähkölämmityksen, myöskin sulkea veden tulon, kuolettaa kotivakuutuksen, katkaista valokuitukaapelin maksamisen sekä lähettää kiinteistöveron takaisin sen lähettäjälle koska hänen ei "katsota olevan vastuussa asumismenojen kattamisesta palvelusaikana."


      • seppotaalasmaa84

        Ymmärsinkö oikein, että kyseessä on tilanne, jossa alokas omistaa puolet siitä asunnosta, jossa asuu? Ja vanhemmat asuvat siis eri asunnossa, kuin tämä alokas? Suomeksi sanottuna tilanne on siis, että alokas asuu asunnossa, joka on puoliksi hänen omistamansa, mutta jossa asuu kirjoilla vain alokas itse?

        Asevelvollisen tai avustukseen oikeutetun omaisen käytettävissä oleva omaisuus tai omaisuudesta saatava tuotto ei vaikuta Kelan sotilasavustuksen saamiseen tai määrään. Siis omistusosuus asunnosta ei vaikuta siihen, oletko oikeutettu sotilasavustukseen vai ei. Kela voi korvata palveluksessa olevan asevelvollisen tai avustukseen oikeutetun omaisen vakinaisen
        osaomistusasunnon asumismenot. Kela maksaa asumisavustuksena todelliset asumismenot. Asumismenoja ovat vuokra, yhtiövastike, erikseen maksetut lämmityskustannukset ja vesimaksut, asuntolainojen korot, sähkö- ja kaasumaksut sekä omakotitalon hoitomenot.

        Kela korvaa asevelvollisen tai hänen tukeen oikeutetun omaisensa asumismenot yleensä kokonaan, ellei asevelvollisella tai hänen sotilasavustukseen oikeutetulla omaisellaan ole tuloja.

        Kelalle tulee todentaa se, että olet maksanut ja olet myös edelleen vastuussa puolesta asunnon haltijuuteen ja ylläpitoon kuuluvista menoista. Lisätietoja kannattaa kysyä Kelan konttorista. Mitä tulee vanhempiesi osuuteen omistusasunnon menoista, heidän tulee omalta kohdaltaan hoitaa asia itsekseen.

        Sotilasavustus on ensisijainen tukimuoto varusmiehen asumiseen liittyvissä asioissa. Toimeentulotukea voi hakea, jos ei ole oikeutettu muihin Kelan etuuksiin eikä muita tuloja ole riittävästi.


      • väiinputoaja
        seppotaalasmaa84 kirjoitti:

        Ymmärsinkö oikein, että kyseessä on tilanne, jossa alokas omistaa puolet siitä asunnosta, jossa asuu? Ja vanhemmat asuvat siis eri asunnossa, kuin tämä alokas? Suomeksi sanottuna tilanne on siis, että alokas asuu asunnossa, joka on puoliksi hänen omistamansa, mutta jossa asuu kirjoilla vain alokas itse?

        Asevelvollisen tai avustukseen oikeutetun omaisen käytettävissä oleva omaisuus tai omaisuudesta saatava tuotto ei vaikuta Kelan sotilasavustuksen saamiseen tai määrään. Siis omistusosuus asunnosta ei vaikuta siihen, oletko oikeutettu sotilasavustukseen vai ei. Kela voi korvata palveluksessa olevan asevelvollisen tai avustukseen oikeutetun omaisen vakinaisen
        osaomistusasunnon asumismenot. Kela maksaa asumisavustuksena todelliset asumismenot. Asumismenoja ovat vuokra, yhtiövastike, erikseen maksetut lämmityskustannukset ja vesimaksut, asuntolainojen korot, sähkö- ja kaasumaksut sekä omakotitalon hoitomenot.

        Kela korvaa asevelvollisen tai hänen tukeen oikeutetun omaisensa asumismenot yleensä kokonaan, ellei asevelvollisella tai hänen sotilasavustukseen oikeutetulla omaisellaan ole tuloja.

        Kelalle tulee todentaa se, että olet maksanut ja olet myös edelleen vastuussa puolesta asunnon haltijuuteen ja ylläpitoon kuuluvista menoista. Lisätietoja kannattaa kysyä Kelan konttorista. Mitä tulee vanhempiesi osuuteen omistusasunnon menoista, heidän tulee omalta kohdaltaan hoitaa asia itsekseen.

        Sotilasavustus on ensisijainen tukimuoto varusmiehen asumiseen liittyvissä asioissa. Toimeentulotukea voi hakea, jos ei ole oikeutettu muihin Kelan etuuksiin eikä muita tuloja ole riittävästi.

        On kysytty ja saatu päätös mahdollisesti 1/3 sähkölaskuista, sitten kun asepalvelus on loppunut. Eli tällä pienellä päivärahalla ja äidin eläkkeellä on tultava toimeen.
        (selityksenä tähän 1/3 osaan on se, että kolme henkilöä asuu samassa rakennuksessa vaikka eri asunnot. A1 sekä A2). Helppohan on todentaa omista laskuista ja tiliotteista miten mikin on maksettu ja omistussuhteethan pitää ilmoittaa jo hakemuksessa. Ainakin itse olen ilmoittanut.

        Jäännösveron jätin maksamatta samoin teen kiinteistöveronkin kanssa. Valtion päivärahat eivät riitä verojen maksamiseen. Etenkin kun Kela perii opintotukeakin takaisin.

        On ihan turha mainostaa Kelan etuuksia ja toimeentulotukea, ne eivät kuulu minulle. Pitäisi asua vuokralla, olla lapsia, työtön ja mitään ei saa omistaa,(ei edes mopoa), sitten voi olla pieni mahdollisuus saada jonkinlainen almu yhteiskunnalta.
        Olen kuullut liian monta kertaa "myy osuutesi ja elä niillä rahoilla". Että se tästä keskustelusta.

        Koko armeija-aika on hukkaan heitettyä aikaa. Taloudellinen loukku muillekin kuin minulle.


    • seppotaalasmaas84

      Mikäli tosiaan et saa mitään Kelalta tai sosiaalitoimistosta, yksi keino on kääntyä kirkon puoleen, esim. diakoniatyöntekijältä voi saada taloudellista apua akuutteja tilanteita varten. Kirkko on paikka jonne moni ihminen kääntyy, kun sosiaaliviranomaiset eivät voi auttaa.

      On tunnustettu tosiasia, että suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointipalveluissa on puutteita ja että siellä on monenlaisia väliinputoamisen mahdollisuuksia, kun mikään tuki tai etuisuus ei lain silmissä tahdo soveltua yksittäisessä tilanteessa. Toinen epäkohta on ennaltaehkäisevän avun puute, sillä apua saa - kuten sanoit - vasta kun kaikki on mennyt riittävän huonosti taloudellisessa mielessä. Toimeentulotuen näkökulmasta omistusasuminen ei ole este toimeentulotuen myöntämiselle. Sinua ei siis voida velvoittaa myymään asuntoa tai sen osaa, mutta tilanteessasi ilmeisesti tuo asunnon omistus- ja haltijuusasia on tavalla tai toisella epäselvä, jolloin tukea ei voida myöntää.

      Onko/ovatko vanhempasi oikeutettu/ja saamaan esim. toimeentulotukea eläkkeen päälle? En osaa sanoa muuta, kuin että koittaa kestää tämän ajan mitä armeijassa viettää, ja ottaa sieltä kaiken irti mitä saa. Armeija ei ole aina mukava paikka olla, mutta sieltä saa kuitenkin kokemuksia elämää varten, joiden merkitystä ei ehkä vielä siellä ollessa ymmärrä.

      Tsemppiä!

    • noåotaja_tullloooooo

      Ei ole kukaan pärjännyt, kaikki ovat menehtyneet.

    • opelius

      Muuten 1980 luvulla soitettiin puhelinkopista ja markka meni siitä 7.stä markasta jota silloin maksettiin.

    • lily1961

      Ei pärjäää ei, äiti työttömänä ja isovanhemmatkaan eivät ole velvollisia auttamaan. Kyllä yhteiskunnan pitää auttaa niin et varusmies pärjää taloudellisesti PAKOLLISEN PALVELUSAJAN !!

    • sipilätpitääsiitähuolen

      Äidin ja isän lompakko se on loppuelämän sinunkin turva.

    • HyvinTienaa

      Sain 2000€ joka viikko vekaralla vuonna 2008...hyvin riitti kun veroton oli....

    • mitenpärjään

      Kyllä sitä ennenvanhaan -70 luvun alussa pärjättiin. Nykyajan kakarat ovat aina valittamassa, ei pärjätä, ei pärjätä. On se kumma että ennenvanhaan pärjättiin vaikka oli kaikenmailman tuet ihan tuntemattomia. Saatana että on nykyajan vellihousut onnettomia. Pitäisi saada toimeentulotukea, ja ties mitä. Siis miksi? Onko noista saamattomista paskoista edes sotilaaksi? No EI! Voi hellanlettas sentään äidin mussukoita, perkele.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4030
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2081
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      549
      1647
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      94
      1366
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1038
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      916
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      828
    Aihe