Matkalle Isl...

Jope

Kiinnostais lähtee Islantiin rekeilemään, tarkoituksena ratsastaa ja ehkä kalastaa perhovehkeillä. Onks kellään tietoo mihin vuodenaikaan kantsii mennä ja miten edullismmin pääsee. Onko omia kokemuksia? Onko joku menossa?

11

1646

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Koukkuun jäänyt

      Olen käynyt Islannissa useita kertoja. En tunne ratsastus- tai kalastusasioita erityisemmin, mutta tiedän, että kalastusturismi on merkittävä elinkeino ja siihen on panostettu. Ratsuhevosia on runsaasti.

      Kalastusluvat ovat tietääkseni aika kalliita, niinkuin kaikki muukin Islannissa! Esim. ruuan hinta on arviolta kaksinkertainen Suomeen nähden. Autonvuokraus on must, mutta bensa ei onneksi sentään ole sen kalliimpaa kuin täälläkään.

      Islannin sää on oikullinen, sanotaankin, että siellä voi olla neljä vuodenaikaa kahdessa tunnissa. Suosittelen matkustamista kesällä, jolloin on valoisampaa (Reykjavik on suunnilleen Vaasan korkeudella) ja lämpötila parhaimmillaan parinkymmenen paikkeilla. Talvella maan eteläosissa on enimmäkseen tuhnuista ja tihkuista nollakeliä, pohjoisrannikolla (Akureyri) sen sijaan on tiettävästi täysi talvi ja hyvät hiihto- ja laskettelumahdollisuudet. Itse en ole pohjoispuolella koskaan käynyt.

      Itse olen aina tehnyt matkat Icelandairin lennoilla, joita on säännöllisesti esim. Kööpenhaminasta, Oslosta ja Tukholmasta, ainakin viime kesänä myös suoraan Helsingistä.

      Islantilaiset ovat hienoja ihmisiä ja lähes kaikki (ainakin Reykjavikin seudulla) puhuvat erittäin hyvää englantia. Maisemat ovat karuudessaan henkäsapaavia ja koko elämänmeno jollakin tavoin koskettavan aitoa. "The way life was meant to be".

      Suosittelen.

      • Jope

        Kiitos näistä tiedoista! Ihmettelinkin vähän kun ei asia tuntunu ketään kiinnostavan, eikä kukaan ole aiemmin vastannut tähän kyselyyni.
        Se nyt tuntuu ainakin olevan selvää mihin vuodenaikaan Islantiin kantsii mennä. Siis kesällä, ja olenkin suunnitellut meneväni sinne joskus Juhannuksen jälkeen.
        Vielä kun joku kertois kalastusmahdollisuuksista jotain omakohtaista!

      • Koukkuun jäänyt
        Jope kirjoitti:

        Taitaa tämä Islanti-palsta olla aika hiljainen. Itsekin osuin tänne enempi sattumalta.

        Kalastusasioissa en ikävä kyllä tosiaan osaa auttaa, tiedän vain, mitä viime reissulla kuulin kollegalta, joka kalasteli vapaa-aikoinaan paljonkin. Mutta omakohtaiset kokemukset minulta puuttuvat.

        Olet varmaankin jo tutustunut sivuihin osoitteessa http://www.islanti.fi/matkailu/ ? Sieltä löytyy kaikenlaista käyttökelpoista tietoa ja linkeistä löytyy lisää.

        Hauskaa matkaa ja kalaonnea!

    • tietoa islannista

      Olin itse viime kesänä kuukauden Islannissa ja ihastuin maahan!
      Lennoista vielä sen verran, että kannattaa myös selvittää että mikäli esim. SAS lentää edullisesti Osloon, voi myös sitä kautta päästä suht edullisesti Islantiin. Kaverini lensi halpalentoyhtiöillä Lontoon kautta Islantiin, eli vaihtoehtoja on...

      Toiveissa olisi, että sinne uudestaan pääsisin kenties jo ensi kesänä! Mukavaa olisi tällä palstalla jutella muiden Islannissa käyneiden kanssa!

      Ja vaikka en kalastuksesta tiedä, niin kuten jo vastaukseksi olet saanut, niin ratsastusta tarjoaa moni yrittäjä!
      IE.n matkat ovat kalliita, joten jos ratsastukselle mielit, niin pyydäpä esim. reykjavikin matkailupalvelusta suorat yhteystiedot ko. ratsastuksia tarjoavalle yritykselle! Teimme näin ja saimme räätälöidyn ratsastusreissun:D

      • Jope

        Kiitoksia vaan tiedoista! Ihan jokainen ei ilmeisesti ole Islannissa käynyt, mutta kaikki jotka siellä on olleet ovat yleensä tykänneet. Eli ensi kesäloman, tai ainakin osan, aion viettää siellä joko ratsastaen ja kalastaen tai sitten ei.

      • hanna

        jos ette halua pahimapaan turistiaikaan sinne, kannattaa mennä alku- tai loppukesästä. itse kiertelin ympäri maata viime syyskuussa, oli lämmintä (noh, siis islannin oloihin lämmintä..) ja aurinkokin näyttäytyi useamman kerran. (eikä se sadekaan yleensä niin kauaa kestä..)
        lohijokia islannista löytyy roppakaupalla, kuulemma prinssi charles ja eric claptonkin käyvät siellä kalastamassa ;) mutta kalastusluvat on ihan älyttömän kalliita, jopa 2000 euroa!
        mutta kannattaa ehdottomasti kiertää saaren ympäri, vuokrata auto ja ajaa "ring road" ympäri. näkee paljon eikä se kuitenkaan vie kovin kauaa..
        mahtava maa, suosittelen!!!!!
        ja vaikka "mikään ei maksa mitään" siellä niin kannattaa se silti!:D

      • fan
        Jope kirjoitti:

        Kiitoksia vaan tiedoista! Ihan jokainen ei ilmeisesti ole Islannissa käynyt, mutta kaikki jotka siellä on olleet ovat yleensä tykänneet. Eli ensi kesäloman, tai ainakin osan, aion viettää siellä joko ratsastaen ja kalastaen tai sitten ei.

        Ratsastusmahdollisuuksia (islanninhevosella) on joka niemessä ja notkelmassa, missä asutusta on. Reykjavikin lähistöllä on vino pino hyviä paikkoja ja he hakevat ratsastajan kaupungista ja tuovat takaisinkin samaan hintaan. Ajat kannattaa varata AINA etukäteen 1-2 vrk aikaisemmin.

        Jos menet kauemmaksi Reykjavikista, moni asia on juohevampaa ja kauniimpaa ja halvempaa. Kalastus lienee kallista, mutta käytä aika fantastisiin maisemiin - se on halpaa huvia.

        Majoitus ja ruoka on kallista tai halpaa, riippuu sinusta itsestäsi ja tarpeistasi ja taidoistasi ja tottumuksistasi. Halpa vaihtoehto: makuupussi ja lakana, hostel ja tee ruoka itse. Tähän on Islannissa TODELLA hyvät mahdollisuudet. Mutta, mutta ... riippuu ajankohdasta, paikasta, onko ruuhkaa majoituksessa. Ja matkustaminen maassa on sitten oma kysymyksensä. Kuitenkin bussit liikkuvat.

        Ryyppäämään Islantiin ei kannata mennä, mutta miksi menisitkään !

      • Jope
        fan kirjoitti:

        Kuvio alkaa olla selvä ja kesällä on tarkoitus lähteä. Kiitos sinulle ja muillekin jotka tähän kyselyyni ovat viitsineet vastata!

      • Saaga matkaaja
        Jope kirjoitti:

        Kuvio alkaa olla selvä ja kesällä on tarkoitus lähteä. Kiitos sinulle ja muillekin jotka tähän kyselyyni ovat viitsineet vastata!

        Islannissa on todella hienoja kalavesiä, itse kävin katsastamassa Sellfossin lähistöllä muutamia jokipaikkoja, mutta kalastuksesta ja kalastusluvista joutuu todellakin maksamaan kovia hintoja ja itse en löytänyt alle 100 € (n. 8000 isk) kalastuslupaa mistään.
        Ilman lupaa kalastamista en suosittele, koska kala on tärkeä asia Islantilaisille ja luvatta kalastaminen käy todella kukkarolle kalliiksi.
        Muuten Islanti on todella hieno paikka ja suosittelen käymään siellä edes kerran elämässä.
        Itsellä sydän ainakin jäi sinne ja suunnittelenkin jo uutta matkaa vaikka edellisestä tuli juuri vuosi aikaa kuluneeksi.

        Halpa ja todella hyvä majatalo Reykjavikissa, jota voin ainakin kokemuksesta suositella on Gudmundur Johansson Travel, Borgartun 34, 105 Reykjavik, Island , josta löydät lisää tietoa netistä.

      • Islantiin tuokokuussa
        Saaga matkaaja kirjoitti:

        Saaga matkaaja; mistä löytyy tietoa mainitsemastasi gueshousesta?? En löytänyt sitä netistä. Muistatko paljonko maksoi per yö?

    • Islantiin toukokuussa

      Minäkin haluaisin tietää seuraavia asioita, osaisikohan joku kertoa;
      - mikä on halvin autovuokraamo (mitä autovuokraamoja siellä edes on?)
      - kuinka kallista ruoka on kaupassa, jos ajattelee ostavansa aamupalavärkit kaupasta itse?
      - miten päästä edullisimmin lentokentältä yöpymispaikkaan (ei kuulu guesthousen hintaan)?

      Lentoja kannattaa todellakin vertailla. Me varattiin netistä SASslta Oulu-Tukholma ja IcelandAirilta Tukholma-Reykjavik, mikä oli paljon halvempi kuin Helsinki-Reykjavik. Ja Köpiksestä ja Tukholmasta menee myös IcelandExpress, mikä oli vielä halvempi, mutta ajat ei passannu meille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      50
      969
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      953
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      805
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      119
      758
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      115
      735
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      36
      663
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      646
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      22
      586
    11. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    12. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      38
      559
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    14. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      506
    16. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      108
      500
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      135
      497
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      495
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      477
    Aihe