Turun esyn sisäpiiriä epäillään törk.kavalluksesta

paskiaiset

ex-poliisi vielä mukana tuossa. Yököttävää.

TS: Turun eläinsuojeluyhdistystä epäillään törkeästä kavalluksesta
TS 30.1.2016

"Poliisi epäilee Turun eläinsuojeluyhdistystä törkeästä kavalluksesta, kertoo Turun Sanomat.
Lehden jututtamat asiantuntijat arvioivat, että vuonna 2014 kerätyistä lahjoituksista saattaa puuttua kymmeniätuhansia euroja. Tesyn puheenjohtaja vakuuttaa epäilyjen olevan aiheettomia.

Poliisi päätyi epäilemään rikosta Turun Sanomien selvitysten perusteella. Lehti oli hankkinut käsiinsä yhdistyksen taloustietoja ja otti niihin tutustuttuaan yhteyttä poliisiin.

Epäselvyyttä on esimerkiksi yhdistyksen kirjaamissa jäsenmaksutuloissa. Tilinpäätökseen on kirjattu jäsenmaksutuloja noin 22 000 euroa, kun toimintakertomukseen kirjattujen jäsentietojen mukaan summan tulisi olla lähemmäs 40 000 euroa.

Lehden tietojen mukaan yhdistys omistaa muun muassa yhdeksän asuntoa, joista osa on vuokrattu yhdistyksen sisäpiiriläisille. Vuokrien vuosituotto on Suomen vuokranantajien toiminnanjohtajan mukaan pienempi kuin pitäisi.

Yhdistys järjestää säännöllisesti uusia rahankeräyksiä. Turun Sanomien tietojen mukaan sillä on kuitenkin hallussaan yli miljoonan euron omaisuus, josta suurinta osaa ei käytetä toimintaan eläinten hyväksi.

Turun eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtajan Maylis Spiikin mukaan väitteet ovat tuulesta temmattuja. Esimerkiksi jäsenmaksusumma selittyy hänen mukaansa sillä, että puolet jäsenmaksutuotosta menee Tesyn emoyhdistykselle Suomen eläinsuojeluyhdistykselle."

8

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Dfghgfdf

      Muista pölypää pillerit.

      • confutze

        Tarkoitatko Maylis Spiikiä??


      • PilleritVähissä
        confutze kirjoitti:

        Tarkoitatko Maylis Spiikiä??

        En kun neiti perse eeroa!


      • confutze

        Kuka se on??


      • Fgdhsxcz
        confutze kirjoitti:

        Kuka se on??

        Neiti Perä Eerola, virallinen valtakunnanvalittaja!


    • samanlaisiakaikki

      Rescuerakkien tuojatkin huijaa, pistävät rahat omille tileilleen ja tuovat sairaita rakkeja jotka levittää loisia ihmisiinkin ja muihin eläimiin. Monet pahasti häiriintyneitä ja purevat täällä ketä sattuu, tulee kalliiksi omistajille.

    • pysytäänhänTotuudessa

      Rescuekoirien tuojista käsittääkseni vain yhtä on syytetty kavalluksesta! Sen sijaan Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto - eli tuon Tesynkin emojärjestö - on varastanut tallinnalaisilta löytökoirilta 20 000 euron verran. Tietoa löytyy googlettamalla Tallinnan koirakodin tukiprojekti.

    • ThatPuppyInTheWindow

      Kahteen otteeseen tuonne olin yhteydessä kahdesta eri tapauksesta, joiden välillä aikaa.

      Molemmilla kerroilla sama ynseä vastaamistyyli, ikään kuin minä, joka ilmoitin, olisin ollut jotenkin syyllinen.

      Eipä sen puoleen, olen jo oppinut, että pahiten eläimiä tuntuvat kaltoin kohtelevan niitä ammatikseen kasvattavat/tehtailevat/myyvät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1837
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1534
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1223
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe