Surullinen oli ilmeisesti historian suurin onnettomuus rauhanaikana eteläisessä Aasiassa.
Mutta surullista on myös, että mm. tämän saitin nimimerkit Wiljami, rautalahti, mvv ja antiteesi käyttävät ihmisten hätää poliittiseen kiihoitukseen syyttämällä Suomen hallitusta onnettomuuden huonosta ja hitaasta hoidosta.
Näiden häikäilemmättömien kiihkoilijoiden puheet joutuvat omaan arvoonsa, kun olemme jo pari päivää sitten kuulleet monelta ulkolaiseltakin taholta, että juuri Suomen hallitus toimi ripeästi. Mutta nämä terroristit jatkavat myrkynkylvöään huolimatta tosiasioista. Eivät hanki kunniaa edustamilleen poliittisille tahoille.
Mutta surullista on myös, että mm. tämän saitin nimimerkit Wiljami, rautalahti, mvv ja antiteesi käyttävät ihmisten hätää poliittiseen kiihoitukseen syyttämällä Suomen hallitusta onnettomuuden huonosta ja hitaasta hoidosta.
Näiden häikäilemmättömien kiihkoilijoiden puheet joutuvat omaan arvoonsa, kun olemme jo pari päivää sitten kuulleet monelta ulkolaiseltakin taholta, että juuri Suomen hallitus toimi ripeästi. Mutta nämä terroristit jatkavat myrkynkylvöään huolimatta tosiasioista. Eivät hanki kunniaa edustamilleen poliittisille tahoille.
Vastaukset 20
Vanhimmat
...Vanhanen tuumaili, ennenkuin katsoi hallituksen aiheelliseksi kokoontua johtamaan pelastustoimenpiteitä. Jos huomasit, ensimmäinen "ripeästi evakuoiduista" on nyt kuollut Töölön sairaalassa. Tällaista tulosta tuo vitkuttelu kriisitilanteissa.
Wiljami
Näistä ihmistä jotka asuvat/asuivat
Kirjoittanut: KMa 2.1.2005 klo 12.38
syrjäisissä kolkissa tuntuisi tälläinen keskustelu pilkan teolta mitä sinäkin nyt teet.
"Pelastajat lähtivät Intian eristyneimmille saarille
(29.12. 12:24)
Avustustyöntekijät ovat suunnanneet kohti Intian Andamaanien ja Nikobaarien kaukaisimpia saaria, jotka ovat olleet eristyksissä ulkomaailmasta sunnuntain hyökyaaltokatastrofin jälkeen.
Viranomaisten mukaan noin 3 000 ihmistä voi yhä olla saarroksissa saariryhmän muutamalla kaukaisimmalla saarella, joihin ei ole saatu teknisten ongelmien vuoksi yhteyttä.
- Tilanne on todella synkkä niillä saarilla, joihin olemme olleet yhteydessä. Asukkailla ei ole ollut muuta syötävää kuin kookospähkinöitä, ja nekään eivät riitä loputtomiin. Heille on saatava pikaisesti ruokaa, kertoi alueen poliisikomentaja S. B. Deol.
Jälkijäristykset ovat edelleen vavisuttaneet saaria. Viimeksi aamulla pääkaupungin Port Blairin asukkaat pakenivat kodeistaan jälkijäristyksen pelästyttäminä.
Viranomaiset arvioivat kuolonuhrien määrän Andamaaneilla ja Nikobaareilla nousevan tuhansiin. Pelkästään kahdella Nikobaarien saarella noin 7 000 ihmisen pelätään menehtyneen."
STT
Vanhanen tuumaili, josko tilanne menisi ohi, ilman suurempia tekemisiä.
Vanhanen näyttää tuumailevan myös, josko hänen hallituskautensa menisi läpi ilman suurempia tekemisiä.
Palkka se juoksee vähemmälläkin tekemisellä, sattumaministerillekin.
"monelta ulkolaiseltakin taholta"
Merkittävät vientikaupan johtotehtävät eivät sitten opettaneet insinöörille edes omaa äidinkieltä... kun ei ole kotilaisia niin ei ole ulkolaisiakaan.
Tässä on sievästi listattuna kriisin kulku.
Huomatkaapa, että hallitus kokoontui ENSIMMÄISEN kerran vasta torstaina klo 13:00.
-------------------------------------------
STT katastrofipäivän iltana klo 16.47: "Kaikki Thaimaan Phuketissa hyökyaallon jäljiltä kateissa olleet suomalaiset on löydetty, kerrotaan ulkoministeriöstä."
STT katastrofipäivän iltana klo 16.55: "Suomalaisia ei enää ole kateissa Thaimaan Phuketissa hyökyaallon jäljiltä, kerrottiin ulkoministeriöstä illansuussa. Osastopäällikkö YRJÖ LÄNSIPURO varmisti tiedon illansuussa. Aiemmin päivällä oli epäilty muutaman suomalaisen kadonneen."
- Ne tiedot perustuivat Bangkokin suurlähetystön tietoihin, sanoo Länsipuro Ilta=Sanomissa. Suurlähettiläs HEIKKI TUUNANEN oli pihalla kuin lumiukko. Kun katastrofi sattui sunnuntaina aamaisaikaan, vielä iltamyöhälläkin Suomen Bangkokin lähetystössä "palveli" hädässä olleita suomalaisia vain automaattivastaaja. Lähetystön hätänumeroihin ei vastannut kukaan. Ulkoministeriössä Helsingissä oli sama tilanne. Aluksi oli käytössä automaattivastaaja, hieman myöhemmin kolme puhelinlinjaa virka-aikana. Kului lähes kolme vuorokautta ennen kuin ministeriöön saatiin kaksi lisälinjaa. Kännyköiden maailmanmaasta loppui järki, kyky ja älykortit kriittisimmällä hetkellä.
Psykologi, kriisiterapeutti SOILI PAJULA kritisoi: - Ulkoministeriö on kuin toiselta planeetalta, kun heidän pitää olla tekemisissä suomalaisten kanssa. Ruotsin ulkoministeri LAILA FREIVALDS matkusti Thaimaahan, mutta Tuomioja ei ymmärrä sen signaalin arvoa. Ilta=Sanomat päättää uudenvuodenaauton pääkirjoituksensa: "Tapaninpäivän katastrofi paljasti viiltävästi ulkoasiainministeriön henkisen ja fyysisen kyvyttömyyden kriisitiedottamiseen. Tilannetta kuvaa hyvin se, että Thaimaassa toimivat suomalaiset sukellusopettajat ovat kyenneet välittämään kriisialueelta tehokkaammin tietoa ja auttamaan hädänalaisia ihmisiä kuin ulkoministeriön edustajat."
NÄIN AIKA KULUI (SUOMEN AIKAA) SUNNUNTAISTA PERJANTAIHIN 26.-31.12.2004
Sunnuntaina klo 02.58 maanjäristys tapahtuu ja hyökyaallot lähtevät liikkeelle.
klo 04.28 STT uutisoi voimakkaasta maanjäristyksestä Indonesiassa.
noin klo 05.00 hyökyaallot iskevät Thaimaan rannikon turistialueille.
klo 07.00 valtiosiht. RISTO VOLANEN kuulee hyökyaallosta puhelimitse Thaimaasta.
klo 07.08 STT:n tieto menee Tuomiojalle ja Tarja Halosen kansliaan.
klo 07.15 UM:n Pekka Hyvönen terästäytyy yhdessä Länsipuron kanssa.
noin klo 10.30 UM avaa kriisipäivystyksen ja kaikki kolme linjaa tukkeutuvat heti.
klo 16.55 STT levittää valhetta (yllä). Jussi Koskela Bangkokista Phuketiin.
noin klo 20.00 UM sulkee kriisipäivystyksensä yöksi.
klo 23.00 Finnair lähettää omatoimisesti Phuketiin tyhjän koneen mukanaan kaksi lääkäriä, kaksi sairaanhoitajaa, matkanjärjestäjien henkilökuntaa ja tarvikkeita.
Maanantaina klo 06.00 Ministeriöiden valmiuspäälliköt koolla 25 tuntia katastrofin jälkeen. Ilmasillasta päätetään. SPR ja vakuutusyhtiöt kokoavat lääkintäryhmänsä. UM:stä neljä henkilöä Bangkokiin.
klo 06.39 Bangkokin suurlähetystö ilmoittaa, että Thaimaan rannikolla on loukkaantunut useita suomalaisia.
klo 12.00 Halonen lähettää surunvalittelukirjeen Aasian valtioiden päämiehille.
klo 15.00 UM:n tiedotustilaisuus. Ministereitä ei ole paikalla.
klo 20.20 ensimmäinen evakuointilento laskeutuu Helsinkiin.
Tiistaina klo 13.00 Vanhanen ja Tuomioja pitävät ensimmäisen tiedotustilaisuutensa. vanhanen vahvistaa yhden suomalaisen kuolleen.
Keskiviikkona SPR lähettää 31 henkilön täydennysryhmän ja tarvikkeita Phuketiin.
klo 15.00 Vanhasen ja Tuomiojan 2. tiedotustilaisuus. Neljäntoista suomalaisen vahvistetaan menehtyneen.
klo 16.30 Halonen tulee julkisuuteen ja kertoo neljän suomalaisen kuolleen.
Torstaina KRP lähettää Phuketiin kaksi vainajientunnistajaa.
klo 13.00 hallitus kokoontuu 1. kerran katastrofin aikana.
KRP julkistaa kadoksissa olevien nimiluettelon. Listalla on lähes 250 nimeä. Kokoomuksen JARI VILEN uhoaa, että eduskunnan pitää kokoontua kesken lomansa kuulemaan pääministerin ilmoitusta katastrofista. PAAVO LIPPONEN toppuuttelee, tällä kertaa syystäkin.
Perjantaina KRP:n listaa päivitetään. Osa nimistä poistetaan, uusia lisätään. Nimien määrä alittaa kahdensadan. Iltapäivällä vahvistetaan, että noin 200 suomalaista on kuollut. Ambulanssilentoja Suomeen. Ilmasilta jatkaa ainakin lauantaihin asti.
klo 15.00 hallitus pitää tiedotustilaisuuden.
(c) Sirmakka
Oiva Härkönen, kepulainen kansankiihottaja, asettuu Pyhän ja Viisaan asemaan.
Karpela yritti samaa, mutta tuli löysät housuun tosipaikan tullen.
Oivalle taitaisi kissan hakeminen puustakin tuottaa vaikeuksia - ettei vain mäjähtäsi mies selälleen maahan jo metrin korkeudella.
"Oivalle taitaisi kissan hakeminen puustakin tuottaa vaikeuksia - ettei vain mäjähtäsi mies selälleen maahan jo metrin korkeudella."
Olisiko tuo nyt niin iso vahinko... ei
siihen kuole... se karaisee - jopa insinööriä.
itse olet käyttänyt ihmisten hätää poliittiseen tarkoitukseen.Kyllä pelastustoimien alkuunlähdössä oli selviä vaikeuksia,sen jälkeen asiat on lähtenyt rullaamaan.
Niinistöstä olet kirjoittanut perättömiä juttuja,sinulla ei ole ollut muuta kun omat Kepulasit päässäsi kun olet asiasta kirjoittanut.
Oiva Härkösen mielestä sillä ei ole väliä, kuinka hallituksemme nopeammalla reagoinnilla ja asiallisemmalla asenteella jo alkuvaiheessa olisi säästetty satojen, kenties tuhansien suomalaisten, muiden turistien ja paikallisten hätää - viis kenties vitkuttelun vuoksi muutamasta lisäuhristakaan.
Oma käytöksesi ja etenkin kirjoituksesi Sauli Niinistön selviytymisestä kaipaavat perinpohjaista itsetutkintaa.
Älä silloin viitsi tulla tänne viisastelemaan toisten käytöksestä. Sellainen on, paitsi erittäin surullista, niin myös hyvin kuvottavaa.
Lisää surua asiaan tuo myös se, että demokratiassa yritetään tukahduttaa se keskustelu, jossa kiinnitetään huomiota niihin yhteiskunnallisiin epäkohtiin, jotka tähänkin asiaan liittyvät.
Se on Oiva sillä tavalla, että pään pensaaseen pistämällä ei kehitetä mitään. Oletus siitä, että hallitus on ilman muuta tehnyt pelkästään oikeita ja riittäviä päätöksiä on suoraan CCCP:stä. Virheetöntä hallitusta ei olekaan ja sitä varten meillä on demokratia, että me saamme sanoa sen myös ääneen.
Kysymys kuuluu tässä kohtaa mitä virheitä hallitus on tehnyt? Ovatko ne hyvin vähäisiä vai onko niillä ollut suurta merkitystä kansalaisten selviytymiselle?
Mitä sinä vastaat?
Syyttämällä jälkikäteen hallitusta huonosta toiminnasta käytätte vain hätään joutuneita hyväksenne poliittisen kiihkonne välikappaleina. Se moittiminen ei näet auta enää ketään tässä hädässä. Olisitte antaneet hyvät neuvonne heti onnettomuuden tapahduttua. Toiminnan arvioimista ja sen kehittämistä pitää tehdä jälkikäteen kaikessa rauhasssa, nyt pitää tehdä akuutit auttamistoimet.
Tokihan hallitusta pitää ja saa arvostella, mutta siinä pitää olla jokin järki ja pitää voida perustella. Sitä te kiihkoilijat ette osaa, puhutte vain kuhnailusta.
Kaikilta asiantuntevilta tahoilta on todettu, että erityisesti Suomi toimi ripeästi tässä onnettomuudessa. Alkuun lähtö oli tietysti vaikeaa. Aluksi ei ollut olemassa luotettavaa tietoa katastrofin laajuudesta, yhteydet olivat tuhoutuneet, viranomaiset ja lähetystöt olivat joulun takia alimiehitettyjä sekä kohde sijaitsi toisella puolella maapalloa alikehittyneissä maissa. Mutta Suomi kuitenkin selvisi tästä ripeimpien joukossa ellei ripeimmin. Tänään tuodaan viimeiset suomalaiset kotiin.
Kysymys kuuluu: missä kohtaa tuossa oli mitään kiihkoilua ja missä kohtaa siinä syytettiin hallitusta jälkikäteen huonosta toiminnasta?
Ja sitä paitsi. "Kaikilta asiantuntevilta tahoita on todettu..." on yksiselitteisesti propagandaa, joka ei ole edes totta. Kysy vaikka niiltä tuntemiltasi "kaikilta".
Olennaista asiassa on se, että pää pensaaseen työntämällä ei saavuteta yhtään mitään ja sitä esimerkiksi sinä näytät täällä hakevan.
... jauhaa sitä miten ripeästi hallitus toimi. Se ei auta ketään tässä hädässä, nyt on aika toimia hädänalaisten hyväksi.
Mikä on se puolueeton osapuoli, joka tutkisi hallituksen tekemiset onnettomuuden jälkeen?
Jos joku yksityinen kansalainen lähtee tätä asiaa selvittämään, haluten tietää, toimittiinko niin kuin hallitukselta on lupa odottaa?
Konginkankaan rekka/bussi-onnettomuudessa rekkakuski sai syytteen kuolemantuottamuksista.
Itsekukin voi pohtia tuollaisen syytteen tarkoituksenmukaisuutta!
Vastaako hallitus mistään mitään kenellekään?
Muuten kuin nostamalla suurta palkkaa selittelyistään?
Hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta ja eduskunnan tekemiset tutkitaan seuraavissa vaaleissa. Hallitus omalta osaltaan vastaa siis äänestäjille tekemisistään.
Jos eduskunta ei vapauta hallitusta tehtävistään se voi tapahtua seuraavissa vaaleissa seuraavan kerran.
Niin se vaan menee.
Jäätteenmäellekin riitti puolustajia kepun piirissä.
demarit yrittävät suojella Örkkiä.
Oikeus ei välttämättä toteudu eduskunnan kautta
Näillä sivuilla lienee minua tietävämpiä, kuinka media voi ohjata kansan asenteita haluttuun suuntaan - miten mediavalta on jakautunut puoluejaon kesken, esim. lukijamäärinä?
Otsikossa kaikki
Demokratiassa se nyt vaan menee niin, että jos hallitus nauttii eduskunnan luottamusta, niin seuraavan kerran kansalaiset voivat vaikuttaa vaaleissa vaihtamalla kansanedustajat. Siinä se oikeus sitten joko tapahtuu tai on tapahtumatta.
Kokonaan toinen juttu ovat sitten varsinaiset virkavirheet yms., joita varten on valtakunnanoikeudet sun muut, mutta niitä nyt tarvitaan lähinnä tällaisissa Juhantalon koplaushankkeissa yms. eikä poliittisissa asioissa. Polittisia asioita ei muutenkaan pidä missään tuomioistuimissa käsitellä.
Ovat valinneet väyrysläisen toimintamallin, valitettavasti.