Raivoa ja toivottomuutta länsirannalla

Samaa olen miettinyt jo kohta 20v, et kenelle mä soittaisin koska kavereita ei ole ensimmäistäkään ja siihen lisätään 7v työttömyys mikä syö rahat olemattomiin. Sitten pitäisi vielä harrastella, käydä kahviloissa juomassa 7e kahvikuppeja. Tarhassa ei ollut kavereita, peruskoulussa ei ollut kavereita ja lyhyessä työelämässä ei ollut kavereita koska jaoin öisin sanomalehtiä yksin. Ja työttömänä ei ainakaan ole kavereita tullut yhtään lisää. Ylihuomenna tulee 30v täyteen ja sitäkin juhlistan istumalla yksin kotona yksiössäni pimeessä seiniä tuijottaen. En juo siis alkoholia ollenkaan. Harrastuksia mulla ei oo koskaan ollut ainuttakaan vielä, kiinnostuksen kohteet mulla ollu aina erilaiset kuin muilla nuorilla/aikuisilla. Pitäis sitä varmaan mennä ulos kävelemään, mut mitä mä siellä teen, kaupungillakin vois käydä mut ihmistungos ahdistaa ja haluan äkkiä takavasemmalle hiljaisuuteen ja rauhallisuuteen. Ehkä mä olen ns. kaupungillistunut erakko (jos tuo edes on oikeaoppinen sanamuoto). Aloittaja on länsirannikolta eli luultavimmin Turusta kuten minä. Ja tuntuu siltä et Turusta on ylitsepääsemättömän vaikeeta löytää ns. fiksua ihmistä kenen kanssa haluis jakaa arjen vapaa-ajan, kaikilla helvetin kova kiire johonkin et meinaa jalkoihin jäädä tallotuksi tai sitten ollaan muuten vain perseeseen ammuttuja mulkkuja. Ite haluisin harrastaa ties mitä vapaa-ajallani, esim. kamppailulajeja ois kiva kokeilla tai vaikka mennä ampumaradalle kokeilemaan mun jousipyssyä. Tai muuten vaan purkamaan turhautumista ja kaikkea muuta paskaa tyhjentämällä muutaman lippaan tauluihin. Ja uusien kaverien hankkiminen ei ole ainakaan yhtään sen helpompaa kun ujoutta on, ja se kun ei oo hajuakaan mistä nykyisin nuoret/aikuiset juttelee. Tunnen itteni kolmanneks pyöräks moisissa porukoissa ja musta yleensä halutaan nopeesti eroon ryhmän kultaista kimallusta pahentamasta. Sori, olen yhtä turhautunut kuin aloittajakin ja siksi en jaksa tehdä kappalejakoa.

Mikä se sinun yksinäisyytesi syy sit oikein on?
Kiinostaa!

Yksinäisyyteen törmää kun joutuu uudelle paikkakunnalle jossa ei ole tuttuja. Jostain syystä ei "kemiat" passaa.

Olen kasvanut tosi sosiaalisessa paikassa ylioppilaaksi asti. Armeijan kävin aika kaukana jossa ei ollut ketään tuttua, muut tosin olivat. Siinä on äkkiä ulkona, keskityin koulutukseen.

Opiskelun loppuajan törmäsin taas yksinäisyyteen, silloin keskityin opiskeluun ja työntekoon.

Laman takia töitä ei löytynyt, joten muutin kesäpaikalle. Se on tosi ihana paikka, siellä viihdyn yksinkin!

Talvet asuin vanhempien luona (jotka kyllästyivät työttömyyteeni), kevät kun tuli lähdin kesämökille.

Kevät, kesä ja syksy on ihania, voi harrastaa purjehdusta, tehdä polttopuita, olla luonnossa.

Tietysti ihana nainen olisi paras, mutta kesämökillä ei töitä ole.

Yksinäisyyden syitä on varmaan monia ja jokaisella omansa vaikka niitä ei välttämättä itse edes tiedosta tai ei ole tullut pohtineeksi.

Sivustoilla joilla yksinäisyyttä ruoditaan on usein puhe kaiketi niistä tutuista ja ehkäpä yleisimmistä syistä. Esimerkiksi paikkakunnan vaihdos opiskelun, työn tai muun seikan vuoksi. Sitten on ne ujous, sosiaalisten tilanteiden pelko, avioero, sairaus, heikko itsetunto jne. Paljon ulkoisia ja sisäisiä syitä.

Eräs yksinäisyyteen johtava polku saattaisi olla myös ikävät ja suurtakin pettymystä tuottaneet kokemukset ihmissuhteissa tai pahimmillaan jopa traumaattiset kokemukset niissä tai muuten elämässä yleensä.
Jos tuntee tulleensa väärin kohdelluksi tai jopa sosiaalisesti tai emotianaalisesti hyväksikäytetyksi saattaa olla vaikeaa enää uskaltaa yrittää vaikka kärsisikin yksinäisyydestä. Toistuvat vaikeuden voivat tehdä hallaa tarmolle ja kyvylle luottaa edes itseensä vaikka alun alkaen olisikin ollut ihan Ok.