Huomasinpas tuossa kun otin lääkereseptin esiin ja etsimään lääkkeiden korvattavuutta kelan sivuilta, niihin on tullut semmoinen 50 euron omavastuuosuus, eli kaikesta nykyään lypsetään enempi ja enempi.
Eli alle 50 euroa maksavista lääkkeistä ei tule mitään kelakorvauksia ensimmäisellä ostokerralla. Tämä putki kestää aina vuoden kerrallaan.
Saattaa olla etten enää mene uusimaan reseptiä lainkaan, kuollaan perkele.
Kuka vittu näitä keksii? Meneeko kaikki kelan rahat matuille vai kenelle kun ei enää sairaiden lääkekorvauksiin riitä.
Kelakorvaukset muuttuu
54
169
Vastaukset
Juu, 50 euroa lääkekuluja pitää ihan itse maksaa ensin ennen kuin saa KELA-korvauksen siitä eteenpäin. Kyllä veronmaksajat siis edelleen sinunkin lääkkeistäsi ison osan maksavat, elleivät kulusi jää alle 50 euron vuodessa.
- kuollaan.perkele
Minä olen työstä saadusta palkasta maksanut yli 40 vuotta veroja, luulisi sen johonkin riittävän, nyt vielä eläkkeestä maksan veroja sekä jotain sairauskulumaksuja, eikä mikään tunnu riittävän.
Tuo idiotismus saa haistaa pitkän hevonvitun. kuollaan.perkele kirjoitti:
Minä olen työstä saadusta palkasta maksanut yli 40 vuotta veroja, luulisi sen johonkin riittävän, nyt vielä eläkkeestä maksan veroja sekä jotain sairauskulumaksuja, eikä mikään tunnu riittävän.
Tuo idiotismus saa haistaa pitkän hevonvitun.Kyllä sieltä yhteisestä potista maksetaan kaikenmoista sinullekin, vaikka vähän suurempi vastuu itselläsi nyt onkin omasta terveydenhoidostasi. Valitettavasti kun on vuosikymmeniä eletty velaksi, on vyötä pakko kiristää.
- kuollaan.perkele
TheUrbanLegends kirjoitti:
Kyllä sieltä yhteisestä potista maksetaan kaikenmoista sinullekin, vaikka vähän suurempi vastuu itselläsi nyt onkin omasta terveydenhoidostasi. Valitettavasti kun on vuosikymmeniä eletty velaksi, on vyötä pakko kiristää.
Mikä sinua tuossa "minun" asiassani niin kyrpii että pitää viisastella, sinulla tuskin on siihen yhteiseen pottiin kovinkaan paljon osaa eikä arpaa, näin luulisin asenteestasi päätellen. Sairastelevien eläkeläistenkö pitää kaikki velat maksaa pienistä eläkkeistä minkä on kymmenien vuosien uurastuksella ansainnut, kuka vähän, kuka vieläkin vähemmän.
kuollaan.perkele kirjoitti:

Sinun asiasi on meidän kaikkien asia. Se sama omavastuu menee minultakin. Vaikka kuulun siihen tuloluokkaan, joka yhteisen veropotin todellisuudessa maksaa, en valita. Minusta pienituloisia ja muuten heikossa asemassa olevia kuuluukin tukea ja auttaa.
Tuon vain esille sitä tosiasiaa, että vaikka se harmittaa maksaa enemmän omista kuluistaan, niin ei se varmaan haittaa muistaa, että edelleen yhteiskunta hoitaa suuren, todennäköisesti suurimman, osan niistä kuluista siitä veropotista. Ikävää, jos koet viisasteluna, että näen hyvinvointiyhteiskunnassamme jotain hyvääkin enkä halua vain osallistua valittamiseen siitä, että taas minun pitää itse maksaa enemmän.- kuollaan.perkele
TheUrbanLegends kirjoitti:
Sinun asiasi on meidän kaikkien asia. Se sama omavastuu menee minultakin. Vaikka kuulun siihen tuloluokkaan, joka yhteisen veropotin todellisuudessa maksaa, en valita. Minusta pienituloisia ja muuten heikossa asemassa olevia kuuluukin tukea ja auttaa.
Tuon vain esille sitä tosiasiaa, että vaikka se harmittaa maksaa enemmän omista kuluistaan, niin ei se varmaan haittaa muistaa, että edelleen yhteiskunta hoitaa suuren, todennäköisesti suurimman, osan niistä kuluista siitä veropotista. Ikävää, jos koet viisasteluna, että näen hyvinvointiyhteiskunnassamme jotain hyvääkin enkä halua vain osallistua valittamiseen siitä, että taas minun pitää itse maksaa enemmän.Kuulut siihen tuloluokkaan? Luuletko etten minä kuulu siihen tuloluokkaan joka veropottia maksaa, älä luulekaan.
Mikä helevetin hyvinvointiyhteiskunta tämä on, mikä on mittari, matujen määrä vai, nehän ei näihin arpajaisiin kuitenkaan osaa ota, päinvastoin. kuollaan.perkele kirjoitti:
Kuulut siihen tuloluokkaan? Luuletko etten minä kuulu siihen tuloluokkaan joka veropottia maksaa, älä luulekaan.
Mikä helevetin hyvinvointiyhteiskunta tämä on, mikä on mittari, matujen määrä vai, nehän ei näihin arpajaisiin kuitenkaan osaa ota, päinvastoin.En esittänyt mitään luuloja sinun tuloistasi - kunhan vastasin tähän sanomaasi: "sinulla tuskin on siihen yhteiseen pottiin kovinkaan paljon osaa eikä arpaa, näin luulisin asenteestasi päätellen."
Kaikkihan me veroja maksamme. Alla olevasta linkistä voi katsella, mitkä tuloluokat minkäkin prosenttiosuuden kokonaispotista, jos kiinnostaa.
http://www.akava.fi/akavalainen/ajassa/viikon_luku/keskituloiset_maksavat_yli_puolet_valtion_ansiotuloverosta
Kyllä minusta tämä on juurikin hyvinvointiyhteiskunta. On asumistukea, työttömyyskorvausta, toimeentulotukea, on lähes maksutonta terveydenhuoltoa, ilmaista koulutusta jne. Voihan sitä valittaa vaikka mistä ja kokea täysin arvottomaksi kaiken, tai sitten sitä voi arvostaa sitä, mitä yhteisesti toistemme eteen teemme.- kuollaan.perkele
TheUrbanLegends kirjoitti:
En esittänyt mitään luuloja sinun tuloistasi - kunhan vastasin tähän sanomaasi: "sinulla tuskin on siihen yhteiseen pottiin kovinkaan paljon osaa eikä arpaa, näin luulisin asenteestasi päätellen."
Kaikkihan me veroja maksamme. Alla olevasta linkistä voi katsella, mitkä tuloluokat minkäkin prosenttiosuuden kokonaispotista, jos kiinnostaa.
http://www.akava.fi/akavalainen/ajassa/viikon_luku/keskituloiset_maksavat_yli_puolet_valtion_ansiotuloverosta
Kyllä minusta tämä on juurikin hyvinvointiyhteiskunta. On asumistukea, työttömyyskorvausta, toimeentulotukea, on lähes maksutonta terveydenhuoltoa, ilmaista koulutusta jne. Voihan sitä valittaa vaikka mistä ja kokea täysin arvottomaksi kaiken, tai sitten sitä voi arvostaa sitä, mitä yhteisesti toistemme eteen teemme.Matut nauttii "hyvinvointiyhteiskunnan" palveluista, ei suomalaiset veronmaksajat, mikä ehkä sinäkin saatat olla.
Ikävä kyllä, kuulun tuohon eniten maksavaan tuloluokkaan, jopa eläkkeelläkin ollessa.
Mutta siitä huolimatta liika kiristys on liikaa. On muitakin menoja kuin oma terveydenhoito. kuollaan.perkele kirjoitti:
Matut nauttii "hyvinvointiyhteiskunnan" palveluista, ei suomalaiset veronmaksajat, mikä ehkä sinäkin saatat olla.
Ikävä kyllä, kuulun tuohon eniten maksavaan tuloluokkaan, jopa eläkkeelläkin ollessa.
Mutta siitä huolimatta liika kiristys on liikaa. On muitakin menoja kuin oma terveydenhoito.Totta kai on muitakin menoja. Ja kiitos nyt tuosta myönnytyksestä, että minäkin 'ehkä saatan olla veronmaksaja' :D
Siinä, missä sinä saat valittaa siitä, että 50 euron omavastuun myötä maksat nyt vuodessa korvausluokasta riippuen 20€ / 32,75€ / 45,5€ aiempaa enemmän omista lääkekuluistasi, saanen minä olla kuitenkin iloinen siitä, että tänäkin vuonna pienituloiset saavat apua yhteisestä veropotista ja edelleen Suomessa lääkekuluista korvataan valtaosa niille, joilla lääkkeisiin uppoaa suuria määriä rahaa. Vuosiomavastuukin laski pikkuisen. Samoin kuin on oikeus valittaa, on oikeus olla kiitollinen.- gengre
50 € omavastuusta ei ole mitään merkitystä, jos tulot on kuukaudessa 2000€ mutta aivan varmasti tuntuu jos tulot on tonnin tai alle. Akavalaiset on muutenkin yhteiskunnalle rasite, suurin osa kun toimii julkisella alalla töissä.
- Näin.voi.nähdä
kuollaan.perkele kirjoitti:
Mikä sinua tuossa "minun" asiassani niin kyrpii että pitää viisastella, sinulla tuskin on siihen yhteiseen pottiin kovinkaan paljon osaa eikä arpaa, näin luulisin asenteestasi päätellen. Sairastelevien eläkeläistenkö pitää kaikki velat maksaa pienistä eläkkeistä minkä on kymmenien vuosien uurastuksella ansainnut, kuka vähän, kuka vieläkin vähemmän.
Tätä ei hyvinvoivat nyt taida ymmärtää että juuri ne jotka lääkkeitä eniten tarvitsee, heiltä viedään taas alkuvuoden pieniä tuloja. Yleensä monia muitakin laskuja erääntyy juuri alkuvuodesta enemmän. Useat näistä ovat pienituloisia eläkeläisiä joilla alkaa olemaan kaikenlaisia sairauksia. Entisestäkin leivänmurusta rosvotaan lisää. Että tätäkö pitäisi vielä jonkun puolustella? Jos alkuvuonna ostaa reseptilääkkeitä 50 eurolla, saa maksaa 100 euroa. Pienistä rahoista se on liikaa, Valtio vie potin heti. Jos tällainen henkilö kuolee hoidon puutteeseen ennen seuraavaa maksua lääkkeistä, Valtio ryösti hänet vielä viime hetkillä. Miksi tätäkin ei tehty toisella tavalla?
Näin.voi.nähdä kirjoitti:

Ei, vaan jos alkuvuodesta ostaa reseptilääkkeitä 50 eurolla, saa maksaa 50 euroa. Ennen olisi saanut maksaa vain 30 euroa, kun tuostakin summasta olisi saanut KELA-korvauksen.
gengre kirjoitti:
50 € omavastuusta ei ole mitään merkitystä, jos tulot on kuukaudessa 2000€ mutta aivan varmasti tuntuu jos tulot on tonnin tai alle. Akavalaiset on muutenkin yhteiskunnalle rasite, suurin osa kun toimii julkisella alalla töissä.
Akavalaisten sijoittumisesta työelämään; 57,7 prosenttia työskentelee yksityisellä sektorilla. Tarkempaa tietoa:
http://www.akava.fi/tyoelama/akavalaiset_tyoelamassa
Vaikka korkeasti koulutetut olisi jotenkin 'mukava' laskea rasitteeksi yhteiskunnalle, niin olisi myös hyvä muistaa, että ilman tätä osuuta kansasta se yhteinen veropotti ei riittäisi tukiin. Vähintään alemman korkeakoulututkinnon opiskelleiden keskipalkka on yli 4000 euroa / kk.
- idiotismus
Ehkä niin on parasta sinulle. Sukulaiset tai sossu maksaa arkkusi ja hautauskulut, joten siitä ei sinun tarvitse murhetta kantaa.
Tarkista kuitenkin ennen kuolemaasi, kuinka Kela-korvauksesi toimii. - Sivusta-Seuraava
Pikkusen yli tuhannen euron eläkkeestä kiva lisä sekin,siihen eläke indeksin leikkaus- 0,4 % mutta onneksi asumistuki vain nousee.
- 545677
naama kannattaa värjätä sillä saa uuden luottokortin missä on rajaton luotto.
- niinmäteen
Jos suinkin mahdollista niin ostakaa isompi lääkemäärä kerralla, saatte paremmat korvaukset.
- ei.enempää
niinmäteen kirjoitti:
Jos suinkin mahdollista niin ostakaa isompi lääkemäärä kerralla, saatte paremmat korvaukset.
Enintään kolmenkuukauden annos saadaan kerralla.
- Kelaa_sitä
Haistakaa paska koko valtiovalta
Ette osaa muuta kuin verottaa
Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
Kaikki pitäis kerralla erottaa
On siinä meillä omituinen sakki
Kaikki sitä johto hommiin pääseekin
On nyt jo tyhjä joka jätkän takki
Mutta verotus vain jatkuu hurjemmin
On aivan turhaa enää tehdä työtä
Verot vievät koko palkan kuitenkin
Saat viettää monta unetonta yötä
Herrat teki elämästä helvetin
Haistakaa paska koko valtiovalta
Ette osaa muuta kuin verottaa
Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
Kaikki pitäis kerralla erottaa
On herrain helppo lakejansa lyödä
Sillä ei ne niitä koske kuitenkaan
On hauska edustaa ja lounaat syödä
Kansa lystin kustantaa kun hommaillaan
Ja kun on verorahat kaikki juotu
Kansa kyllä pikku vipin järjestää
Vain päätös niin on lisävero luotu
Sillä lailla kassahuolet selviää
Haistakaa paska koko valtiovalta
Ette osaa muuta kuin verottaa
Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
Kaikki pitäis kerralla erottaa
Ja haistakaa paska koko valtiovalta
Ette osaa muuta kuin verottaa
Muutenkin touhu tuntuu holtittomalta
Kaikki pitäis kerralla erottaa
Haistakaa paska!
http://i.imgur.com/TTxUBKv.jpg- döjhcs
Noin se menee nykyään kelassa. Matut remeltävät pitkin Afrikkaa ja Lähi-itää ja kelakorvaukset juoksevat pankkitileille. Syyriastakin on tullut takaisin Suomeen montakymmentä sotahullua ählyä ja kela ja sossu jatkavat kiltisti rahanlappamista sotasankareille.
- ihan.perseestä
Miten tuo nyt oikein menee.
"Esimerkki, jossa asiakkaan alkuomavastuu täyttyy vuoden ensimmäisessä lääkeostossa
Asiakas ostaa lääkekorvausjärjestelmään kuuluvia reseptilääkkeitä 80 eurolla.
Alkuomavastuu 50 euroa täyttyy.
Asiakas saa korvauksen alkuomavastuun ylittävältä osalta.
Asiakas maksaa alkuomavastuun 50 euroa ja korvausluokan mukaisen omavastuun.
Loppuvuoden ostoista asiakas saa lääkekorvauksen, eikä maksa enää alkuomavastuuta."
Sitäkö että asiakas maksaa lääkkeitten lisäksi tuon 50 euroa, vai mitä.
Jos esimerkin mukaan lääkkeet maksaa 80 euroa niin siihen lisätään tuo 50 euroa, eli 130 euroa, siitä saa sen 40 % sitten korvausta, eli 52 euroa, siten lääkkeet maksaa 78 euroa. Eli mikä järki tuossa sitten on, 2 euroa tuli periaatteessa korvausta 80 euron lääkkeistä.Ei, vaan se tarkoittaa sitä, että ensimmäiseen viiteen kymmeneen euroon saakka lääkkeet maksetaan kokonaisuudessaan itse ilman KELA-korvausta ja sen jälkeen korvauksen saa normaalisti.
Eli tuosta 80 euron ostoksesta esimerkkinä, että jos kyseessä olisi peruskorvattava lääke, niin aiemmin ostoksesta olisi saanut 40 prosenttia korvausta koko summasta eli olisi maksanut siitä 48 euroa. Nyt, jos se on vuoden ensimmäinen ostos, niin 50 euroa tuosta summasta maksetaan ilman korvausta ja korvaus tulee lopuista 30 eurosta. Hinta on siis 68 euroa (50 euroa korvauksella 0 % ja 30 euroa korvauksella 40%). Samalla tässä täyttyy vuosittainen omavastuu, joten seuraavaa vastaavaa annosta ostaessa hinta on jälleen 48 euroa, eli korvauksen saa koko summasta.- ihan.perseestä
TheUrbanLegends kirjoitti:
Ei, vaan se tarkoittaa sitä, että ensimmäiseen viiteen kymmeneen euroon saakka lääkkeet maksetaan kokonaisuudessaan itse ilman KELA-korvausta ja sen jälkeen korvauksen saa normaalisti.
Eli tuosta 80 euron ostoksesta esimerkkinä, että jos kyseessä olisi peruskorvattava lääke, niin aiemmin ostoksesta olisi saanut 40 prosenttia korvausta koko summasta eli olisi maksanut siitä 48 euroa. Nyt, jos se on vuoden ensimmäinen ostos, niin 50 euroa tuosta summasta maksetaan ilman korvausta ja korvaus tulee lopuista 30 eurosta. Hinta on siis 68 euroa (50 euroa korvauksella 0 % ja 30 euroa korvauksella 40%). Samalla tässä täyttyy vuosittainen omavastuu, joten seuraavaa vastaavaa annosta ostaessa hinta on jälleen 48 euroa, eli korvauksen saa koko summasta.Jos tuota esimerkkiä noudatten lääkkeet maksaisi 160 euroa niin lopullinen hinta kun korvaukset (-40%) on saatu niin maksaa peräti 136 euroa, kamalaa.
ihan.perseestä kirjoitti:
Jos tuota esimerkkiä noudatten lääkkeet maksaisi 160 euroa niin lopullinen hinta kun korvaukset (-40%) on saatu niin maksaa peräti 136 euroa, kamalaa.
Ei ihan. Tästäkin summasta siis 50 euroa maksetaan kokonaan. Jäljelle jäävän 110 euron osalta saadaan se peruskorvaus 40 prosenttia, eli maksetaan siitä osasta 66 euroa. Yhteensä siis 116 euroa.
- ihan.perseestä
TheUrbanLegends kirjoitti:
Ei ihan. Tästäkin summasta siis 50 euroa maksetaan kokonaan. Jäljelle jäävän 110 euron osalta saadaan se peruskorvaus 40 prosenttia, eli maksetaan siitä osasta 66 euroa. Yhteensä siis 116 euroa.
Siis siihen 160 euroon lisätään se 50 euroa josta sitten saadaan se -40%, silloinhan se on 126 euroa, aina eri summa.
ihan.perseestä kirjoitti:
Siis siihen 160 euroon lisätään se 50 euroa josta sitten saadaan se -40%, silloinhan se on 126 euroa, aina eri summa.
Ei, vaan vähennetään 160 eurosta 50 euroa, eli itse maksettava osuus. Jää 110 euroa. Tämä 110 euroa kerrotaan kertoimella 0,6 (eli maksettavalla osuudella 60% / 100) ja saadaan 66 euroa. Sitten tuo aluksi vähennetty 50 euroa lisätään tähän summaan ja saadaa 116 euroa.
Vastaavasti siis, jos lääkkeen hinta olisi 200 euroa, niin kerrotaan 150 euroa kertoimella 0,6 ja saadaan 90 euroa ja sen lisäksi siis maksetaan kokonaan 50 euroa, eli tuon lääkkeen hinta ensimmäisellä ostokerralla olisi siis 140 euroa.- ihan.perseestä
TheUrbanLegends kirjoitti:
Ei, vaan vähennetään 160 eurosta 50 euroa, eli itse maksettava osuus. Jää 110 euroa. Tämä 110 euroa kerrotaan kertoimella 0,6 (eli maksettavalla osuudella 60% / 100) ja saadaan 66 euroa. Sitten tuo aluksi vähennetty 50 euroa lisätään tähän summaan ja saadaa 116 euroa.
Vastaavasti siis, jos lääkkeen hinta olisi 200 euroa, niin kerrotaan 150 euroa kertoimella 0,6 ja saadaan 90 euroa ja sen lisäksi siis maksetaan kokonaan 50 euroa, eli tuon lääkkeen hinta ensimmäisellä ostokerralla olisi siis 140 euroa.Eli lääkeostos on sitten sen 50 euroa halvempi, vai miten, jos sitä 50 euroa ei makseta lääkkeen hinnan lisäksi ikään kuin pantiksi, onkohan tuo nyt loppuun asti ajateltu momma.
ihan.perseestä kirjoitti:
Eli lääkeostos on sitten sen 50 euroa halvempi, vai miten, jos sitä 50 euroa ei makseta lääkkeen hinnan lisäksi ikään kuin pantiksi, onkohan tuo nyt loppuun asti ajateltu momma.
Asian voi ajatella ehkä yksinkertaisemminkin, jos lääke on maksanut enemmän kuin 50 euroa kertaostoksella. Peruskorvaus tuosta 50 eurosta olisi ollut 20 euroa. Se on siis se tosiasiallinen summa, jonka verran enemmän tämän muutoksen myötä peruskorvattavia lääkkeitä ostava maksaa vuodessa.
Eli jos olet tottunut vaikkapa siihen, että lääkkeesi listahinta on 160 euroa ja olet maksanut siitä peruskorvauksen jälkeen aina 96 euroa, niin muutoksen myötä maksat sen saman kuin ennenkin plus lisäksi ensimmäisellä ostokerralla tuon ylimääräisen 20 euroa, joka on siis se osuus, jota et enää saa korvauksena vaan omavastuusi on nyt sen verran suurempi.
Näin siis hinnasta riippumatta, kunhan lääkkeen hinta ilman korvausta vähintään 50 euroa, voit vain lisätä tuon 'menetetyn' 20 euroa siihen aiempaan tottumaasi summaan ja tiedät, mitä ostos vuoden ensimmäisellä ostokerralla maksaa. Näin pääsee tuosta prosenttilaskujen ongelmasta.
- sairaudet
on nyt raakaa bisnestä,jota valtiovalta pakkoperii kantasuomalaisilta.
ko. valtion loisjengi lappaa mamuja kaikki kankaat täyteen ja antaa niille ikitakuun kaikkeen ilmaiseksi,joten mm. ne pakkomaksatetaan kantaväellä.
möys apteekkareiden valtavat palkkiot rahoitetaan valtion varoista monopoli tyyliin,noita konnia on n. 100 kpl maassa.
myös apteekille jäävä pakkokulu reseptin käytöstä on noussut ja sekin pakolla.
ahneuden perikuvat APTEEKKARIT nautti ainoina yrittäjinä maassa valtion monopolilla luotua ilmaispalkkaa,ei muut yrittäjät saa moista takuupalkkaa.
valtiovalta on tosi sairasta.- dözkyftr
Apteekkien on halpuutettava ilman reseptiä myytäviä käsikauppalääkkeitä koska niiden hinnat ovat nousseet pilviin viime vuosina.
- ahneus
nousee ,ei laannu. noita käsikauppatavaroita ei ole pakko ostaa,mutta normilääkkeitä on sairas hlö lähes pakotettu sairauksien takia käyttämään,halusi tai ei. harva myrkkyjä hyvikseen napsii.
jälleen kerran pienituloisimmat ja sairaimmat paljon lääkkeitä käyttävät kärsii eniten,kuten kaikissa hintojen nostoissa aina.
valtiovalta repii vaikka silmät ja hampaat suusta,jotta rikkaat-pakolla rikastutettavat apteekarit ja mamut saavat monopolimaiset pakkotilinsä. - pilvee
apteekki ala pitäisi avata kilpailulle nyt mennään monopoli asemassa ja kela ponssaa yli hinnoitelua.
- dölkjhgs
ahneus kirjoitti:
nousee ,ei laannu. noita käsikauppatavaroita ei ole pakko ostaa,mutta normilääkkeitä on sairas hlö lähes pakotettu sairauksien takia käyttämään,halusi tai ei. harva myrkkyjä hyvikseen napsii.
jälleen kerran pienituloisimmat ja sairaimmat paljon lääkkeitä käyttävät kärsii eniten,kuten kaikissa hintojen nostoissa aina.
valtiovalta repii vaikka silmät ja hampaat suusta,jotta rikkaat-pakolla rikastutettavat apteekarit ja mamut saavat monopolimaiset pakkotilinsä.Käsikauppalääkkeitä ostavat paljon erilaisia pikkuvaivoja sairastavat kuten vanhukset ja myös lapsiperheet kuten esim. flunssalääkkeitä, vatsavaivalääkkeitä, suunhoitoon käytettäviä lääkkeitä ja lääkevoiteita. Apteekit rahastavat noilla valmisteilla.
- Säästöä-Tulee
Muistakaa ostaa kalenterivuoden lopussa täysi annos !
- sxdlkjuy
Kiitos vinkistä.
- Näin.menee
Sillä ei pitkälle mene. Seuraavassa erässä maksat sen 50 euroa kun haet lääkkeitä, maksu vain hieman siirtyy eteenpäin.
- Käsikauppalääkkeitä
Onhan käsikauppalääkeissä paljon sellaisiakin, joita joutuu ostamaan vakavien sairauksien vuoksi, eikä niistä saa kelakorvausta. Esimerkkinä vaikkapa sydänsairaiden käyttämä Primaspan. Sitä on pakko syödä, mutta ei siitä saa Kelakorvausta lainkaan. Ei se nyt ole kovin kallis lääke, 10 euroa kolmen kuukauden annos. Sen nyt jaksaa kyllä maksaa.
Lääkkeet ovat tosi kalliita, apteekkien osuutta pitäisi saada pienemmäksi. - rahamatomaatti
Miksi lääkkeet maksavat niin paljon, että pienituloisella ei ole varaa ostaa niitä ilman Kelan tukia? Koko terveydenhoitoala on mieletön rahastusautomaatti.
Säästövinkki kaikille eri tavoin KELA-korvattavia lääkkeitä käyttäville.
Jos osa lääkkeistäsi on peruskorvattavia ja osa erityiskorvattavia, kannattaa sinun ostaa vuoden alkuvaiheilla ensimmäiseksi niitä peruskorvattavia tuon alkuomavastuun verran, mikäli mahdollista.
Koska alkuomavastuu on 50 euroa, josta summasta et saa KELA-korvausta, niin jos ostamasi lääke on peruskorvattava, menetät aiempaan verraten 40 prosenttia eli 20 euroa. Jos lääkkeesi on erityiskorvattava ja olet saanut siis siitä KELA-korvausta 65%, menetät 32,50 euroa. Jos lääkkeesi on kuulunut 100-prosenttisesti erityiskorvattaviin, menetät koko 50 euroa (omavastuu joka tapauksessa näillä sen 4,50 euroa).
Muutoinhan tällä ei ole väliä, sillä 50 euron jälkeen korvaukset tulevat taas normaalisti, mutta tuon ensiostoksen kanssa kannattaa suosia niitä lääkkeitä, mistä korvauksen osuus on pienin.- Vnrkoodi
Tässäpä linkki josta pystyy etsimään lääkkeiden hintoja.
https://easiointi.kela.fi/laakekys_app/LaakekysApplication?kieli=fi - kuollaan.perkele
Ihan piti käydä apteekissa ja omin silmin todeta miten kansaa kusetetaan, lääkkeitteni hinta oli 168,50 euroa, siihen nuo omavastuut ja korvaukset päälle niin maksettavaksi tuli huikeat 121 euroa, näin meitä taas kustiin linssiin.
Nyt pitää harkita että kannattaako tässä enää sairastella ollenkaank, kalliiksi tulee.Lääkkeesi on siis peruskorvattava; siltä pohjalta kulut menivät oikein. Eli sait KELA-korvausta 111,50 eurosta 40% ja maksoit siitä osuudesta itse siis 71,1 euroa sekä sen lisäksi tuon 50 euron omavastuun kokonaisuudessaan. Yhteensä kulusi olivat 20 euroa suuremmat kuin normaalisti tuosta lääkeannoksesta, eikö vain. Ensi kerralla sitten taas normaalisti nyt kun tuo omavastuu on tältä vuodelta hoidettu pois alta.
- ÄläKuuleViitsi
Älä nyt aloittaja viitsi kiukutella yhden 50 euron takia - sehän on pikkuraha ja pian maksettu, sitten korvaukset juoksee taas.
Kyllä sitä tässä elämässä on huomattavasti suurempiakin murheita kun joku 50 euron omavastuu.- tietämättömälle
Otapa tuo pikkuraha noin 550 eukun per kk työmarkkinatuesta. !0 % kertaluonteinen lisävero kelpaisi varmasti ziljonääri Sipilällekin. PS. Kaikki työmarkkinatuella olevat eivät saa toimeentulotukea sen seitsemän omavastuun ja muun ehdon takia. Moni joutuu pärjäämään kympillä päivässä, kun asumiskulut on maksettu.
tietämättömälle kirjoitti:

Seitsemän päivän omavastuuajan ei mielestäni pitäisi vaikuttaa ainakaan negatiivisesti toimeentulotukeen. Oletko törmännyt tällaiseen päätökseen? Toki tulot ennen työttömyyttä vaikuttavat kyseisen kuukauden aikana. Mutta jos tuollainen päätös on tehty nimenomaan omavastuun vuoksi ja tulot ovat jääneet alle rajojen, niin mielestäni päätöksestä kannattaa ilman muuta valittaa.
Ikävä kyllä pienituloisen asema on tässä todella heikko sikäli, että toimeentulotuki on se viimeinen tukimuoto ja valitusprosessi vie kuukausia. Ei se paljon auta siihen hetkeen, kun olisi tarvinnut rahaa ruokaan, että sitten joskus kuukausien päästä joku sanoo, että ups, virhe tehtiin, sori siitä.- parempaakin.käyttöä
Ei se 50 euroa pikkuraha ole kun matuille menee, ja ihan ansioitta. Joten älähän ala vähättelemään.
- tietämättömälle
TheUrbanLegends kirjoitti:
Seitsemän päivän omavastuuajan ei mielestäni pitäisi vaikuttaa ainakaan negatiivisesti toimeentulotukeen. Oletko törmännyt tällaiseen päätökseen? Toki tulot ennen työttömyyttä vaikuttavat kyseisen kuukauden aikana. Mutta jos tuollainen päätös on tehty nimenomaan omavastuun vuoksi ja tulot ovat jääneet alle rajojen, niin mielestäni päätöksestä kannattaa ilman muuta valittaa.
Ikävä kyllä pienituloisen asema on tässä todella heikko sikäli, että toimeentulotuki on se viimeinen tukimuoto ja valitusprosessi vie kuukausia. Ei se paljon auta siihen hetkeen, kun olisi tarvinnut rahaa ruokaan, että sitten joskus kuukausien päästä joku sanoo, että ups, virhe tehtiin, sori siitä.Perusturvajärjestelmässä on tuhansia väliinputoajia tuottavia ehtoja. Jos pankissa on yli 150 euroa, toimeentulotuki alkaa leikkaantua. Pankissa on pakko olla vähintään tonni, jos aikoo välttyä maksuhäiriöltä yllättävän menon tullen. Sossuun ei yksinkertaisesti saa yhteyttä riittävän nopeasti. Koko järjestelmä on aikansa elänyt turhien virkamiesten kaatopaikka.
tietämättömälle kirjoitti:
Perusturvajärjestelmässä on tuhansia väliinputoajia tuottavia ehtoja. Jos pankissa on yli 150 euroa, toimeentulotuki alkaa leikkaantua. Pankissa on pakko olla vähintään tonni, jos aikoo välttyä maksuhäiriöltä yllättävän menon tullen. Sossuun ei yksinkertaisesti saa yhteyttä riittävän nopeasti. Koko järjestelmä on aikansa elänyt turhien virkamiesten kaatopaikka.
Toimeentulotuessa otetaan huomioon liikenne pankkitilillä. Joskus tosiaan olin tietämätön ja yritin auttaa toimeentulotukea saavaa ystävääni siirtämällä tililleen rahaa. Täysin hyödytöntä - hän sai sitten vastaavasti vähemmän toimeentulotukea seuraavan kerran, kun oli tällaisen tulon saanut. Jos siis tahtoo auttaa, niin mieluummin käteisellä, jotta se auttaminen ihan oikeasti onnistuu.
Toimeentulotuki on tosiaan se ihan viimeinen keino. Mikä hyvänsä muu tulo vähentää tuen määrää.
Sosiaalitoimiston kanssa asioinnin ei pitäisi kestää niin kauan, että iso lasku ehtii saapua, muistutukset tulla, mennä perintätoimistoon sen lähettämine muistutuksineen ja lopulta sitten vielä luottohäiriömerkinnäksi. Tuohan on ainakin kuukausien prosessi. Onko jossakin tosiaan noin käynyt?- heppikevonen
TheUrbanLegends kirjoitti:
Toimeentulotuessa otetaan huomioon liikenne pankkitilillä. Joskus tosiaan olin tietämätön ja yritin auttaa toimeentulotukea saavaa ystävääni siirtämällä tililleen rahaa. Täysin hyödytöntä - hän sai sitten vastaavasti vähemmän toimeentulotukea seuraavan kerran, kun oli tällaisen tulon saanut. Jos siis tahtoo auttaa, niin mieluummin käteisellä, jotta se auttaminen ihan oikeasti onnistuu.
Toimeentulotuki on tosiaan se ihan viimeinen keino. Mikä hyvänsä muu tulo vähentää tuen määrää.
Sosiaalitoimiston kanssa asioinnin ei pitäisi kestää niin kauan, että iso lasku ehtii saapua, muistutukset tulla, mennä perintätoimistoon sen lähettämine muistutuksineen ja lopulta sitten vielä luottohäiriömerkinnäksi. Tuohan on ainakin kuukausien prosessi. Onko jossakin tosiaan noin käynyt?Pää kiinni vajaaäIyinen lässyttävä näsäviisasteIija-runkkari.
- aloittaja.ap
TheUrbanLegends kirjoitti:
Toimeentulotuessa otetaan huomioon liikenne pankkitilillä. Joskus tosiaan olin tietämätön ja yritin auttaa toimeentulotukea saavaa ystävääni siirtämällä tililleen rahaa. Täysin hyödytöntä - hän sai sitten vastaavasti vähemmän toimeentulotukea seuraavan kerran, kun oli tällaisen tulon saanut. Jos siis tahtoo auttaa, niin mieluummin käteisellä, jotta se auttaminen ihan oikeasti onnistuu.
Toimeentulotuki on tosiaan se ihan viimeinen keino. Mikä hyvänsä muu tulo vähentää tuen määrää.
Sosiaalitoimiston kanssa asioinnin ei pitäisi kestää niin kauan, että iso lasku ehtii saapua, muistutukset tulla, mennä perintätoimistoon sen lähettämine muistutuksineen ja lopulta sitten vielä luottohäiriömerkinnäksi. Tuohan on ainakin kuukausien prosessi. Onko jossakin tosiaan noin käynyt?Keskustelu ajautui sivuraiteille, aloitus koski kelan lääkekorvauksia. Tehkää toimeentulotuesta oma aloitus.
- tietämättömälle
TheUrbanLegends kirjoitti:
Toimeentulotuessa otetaan huomioon liikenne pankkitilillä. Joskus tosiaan olin tietämätön ja yritin auttaa toimeentulotukea saavaa ystävääni siirtämällä tililleen rahaa. Täysin hyödytöntä - hän sai sitten vastaavasti vähemmän toimeentulotukea seuraavan kerran, kun oli tällaisen tulon saanut. Jos siis tahtoo auttaa, niin mieluummin käteisellä, jotta se auttaminen ihan oikeasti onnistuu.
Toimeentulotuki on tosiaan se ihan viimeinen keino. Mikä hyvänsä muu tulo vähentää tuen määrää.
Sosiaalitoimiston kanssa asioinnin ei pitäisi kestää niin kauan, että iso lasku ehtii saapua, muistutukset tulla, mennä perintätoimistoon sen lähettämine muistutuksineen ja lopulta sitten vielä luottohäiriömerkinnäksi. Tuohan on ainakin kuukausien prosessi. Onko jossakin tosiaan noin käynyt?Pakostahan noin käy, jos sossu ei myönnä heti harkinnanvaraista esim. asumiskuluihin työttöyyden iskiessä. Ihmiset jättävät taloyhtiöiden vastikkeet maksamatta, kun rahat tarvitaan ruokaan. Taloyhtiöt reagoivat muita laskuttajia hitaammin rästeihin. Monenlaisia järjestelyjä tehdään virallisen koneiston tietämättä, että ihmiset eivät menettäisi kämppiään.
- tietämättömälle
aloittaja.ap kirjoitti:
Keskustelu ajautui sivuraiteille, aloitus koski kelan lääkekorvauksia. Tehkää toimeentulotuesta oma aloitus.
Lääkekorvaukset liittyvät perusturvakokonaisuuteen. Lopetan silti keskustelun tähän.
- kuollaan.perkele
tietämättömälle kirjoitti:
Lääkekorvaukset liittyvät perusturvakokonaisuuteen. Lopetan silti keskustelun tähän.
Eihän se haittaa, mutta aiheeseen liittyen niin kuitenkin tunnutaan yleisesti hyväksyttävän tuo 50 euron omavastuu, se kun kerrotaan apteekeissa asioivien määrällä niin se on pitkä penni annettavaksi matuille, ja täysin ansiotta, se on se mikä tässä asiassa kyrsii. Minä en halua elättää matuja ryynin vertaa.
- kdjhgfs
Sipilän hallitus suunnittelee lisäleikkauksia lääkkeiden kelakorvaukseen työryhmässä. Mulla ei ole nyt antaa linkkiä asiaan mutta kuulin sen yhdessä tvhaastattelussa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti23834241Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294244Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2563775Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s383396Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori963083Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta492338Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös172039En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk111954Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.3561480Nurmijärven onnettomuus.
Ihan vain muistutuksena (onnettomuushan tapahtui yksityisellä tiellä) se, että nykyinen hallitus päätti 2023 leikata yks551392