edes olemassa? :).
Vastaukset 6
- TätäMieltä
Itsekunnioitusta ei voi ostaa, se joko on tai ei ole.
- iuhhygffd6r
Mikä on rikkuri? Jos ajatellaan lakko rikkureita niin täytyy myös miettiä sitä mahdollisuutta että jotkut meistä voivat olla juuri ostaneet talon ja luonnolisesti velkaa myöskin ovat. Tällaisilla seikoilla ei työnantaja saisi päästä manipuloimaan yhteiskunnassamme ja totta puhuen miksi yleensäkään asetelma on työnantaja vastaan työntekijä ei oikein kuullosta niinsanotulta YHTEISKUNNALTA. tai VALTIOLTA. Miksi yleensäkään käytämme moisia termejä.? Nykyään on olemassa vain yhtiöt vastaan kansalaiset.
Alhaista kastia. Mielestäni he ovat jossain pedofiilien ja raiskareiden välimaastossa. Tyypillisiä oman edun kalastelijoita ja pelkureita.
Ensimmäinen kirjoitus oli aika osuva.- pikkukb
Ei olle
Kuinka jotkut voivat...?(*_*) - M_N1
Olen sitä mieltä ettei heitä ole oikeasti olemassakaan. Juttu on nimittäin niin, että ihmisiä houkutellaan ryhmääntymään jotta voidaan sitten hallita ja syyllistää jos ei noudata ryhmän tahtoa. Oikeasti jokainen ihminen on itsensä herra eikä itseään vastaan voi oikein olla rikkuri. Vahva ihminen on itsenäinen ihminen, sekä ajatuksiltaan että teoissaan.
Joskus pidin onnia ihan fiksuna mutta tuo kommentti yllä muutti lopullisesti käsitystäni. Mitä pidetään rikkureina. Jos esim AKT päättää pysäyttää suomen ja jokin ammattiliittoon kuulumaton tekee töitä, niin ei hän mielestäni ole rikkuri.
Jos taas kuulut lakkoilevaan ammattiliittoon, ja ajat siitä huolimatta, niin en asiasta pidä.
En myöskään pidä ammattiliittojen joustamattomuudesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1132396Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???371433Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha640986- 106983
- 71962
- 97868
- 48865
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76700- 70696
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik31686