Kokoomuksesssakin oireita järjen käyttöön

KEPU ajoi SOTE:n siivellä pässinpäistä haavettaan maakuntahallinnosta, jonkinlaisesta liittovaltiosta, jossa maakunnille tulisi verotusoikeus. Millähän joku asukasmäärältään Espoon Leppävaaran kokoinen maakunta pystyy keräämään tarvittavat verotulot edes SOTE:a varten, saati kaikkiin muihin tehtäviin? Ei millään ja sellaisesta tulee yhä pahemmin valtion syöttiläs ja oman kasvukeskuksensa kehittymistä estävä rahankuppaaja.

Kansalaisen tärkein asia, se SOTE oli vain sivuseikka. KOK on nyt myöhäisheränneenä havainnut kusetuksen:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1454297284902.html

Muistettakoon, miten sekä KEPU että KOK olivat viime vaalikauden lopulla edellisen hallituksen kanssa yksimielisiä siitä, että järkevin määrä SOTE-piireille on viisi. Sipilä ja Soini oikein ääni väpättäen kertoivat televisoissa, miten oppositio ajattelee näin isossa asiassa kansan parasta, eikä politikoi.

Kummasti ääni vaihtui hallituksen vaihtuessa. Jälleen tuli todistetuksi, että KEPU pettää aina; turhan kauan minullakin sen uskomiseen kesti. Kokoomukseen ei tervejärkinen ole koskaan uskonutkaan. Jotain järkeä näyttää sentään sielläkin heränneen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuka? Siis kokoomuslainen jolla järkeä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Parta-Kalle kirjoitti:

KEPU ajoi SOTE:n siivellä pässinpäistä haavettaan maakuntahallinnosta, jonkinlaisesta liittovaltiosta, jossa maakunnille tulisi verotusoikeus. Millähän joku asukasmäärältään Espoon Leppävaaran kokoinen maakunta pystyy keräämään tarvittavat verotulot edes SOTE:a varten, saati kaikkiin muihin tehtäviin? Ei millään ja sellaisesta tulee yhä pahemmin valtion syöttiläs ja oman kasvukeskuksensa kehittymistä estävä rahankuppaaja.

Kansalaisen tärkein asia, se SOTE oli vain sivuseikka. KOK on nyt myöhäisheränneenä havainnut kusetuksen:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1454297284902.html

Muistettakoon, miten sekä KEPU että KOK olivat viime vaalikauden lopulla edellisen hallituksen kanssa yksimielisiä siitä, että järkevin määrä SOTE-piireille on viisi. Sipilä ja Soini oikein ääni väpättäen kertoivat televisoissa, miten oppositio ajattelee näin isossa asiassa kansan parasta, eikä politikoi.

Kummasti ääni vaihtui hallituksen vaihtuessa. Jälleen tuli todistetuksi, että KEPU pettää aina; turhan kauan minullakin sen uskomiseen kesti. Kokoomukseen ei tervejärkinen ole koskaan uskonutkaan. Jotain järkeä näyttää sentään sielläkin heränneen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu