Heinola näivettyy, myös kulttuurin saralla

Päijät-Hämeen menettäjä, kakkoskaupunki Heinola on ollut tunnettu pieneksi kaupungiksi harvinaisen laadukkaista museoistaan. Päättäjien luulisi pyrkivän
säilyttämään tämän mainekuvan ja näin varmasti muualla tapahtuisikin, muttei Heinolassa.
Museonjohtajan loman aikana kaupunginhallitus päätti tätä kuulematta, että kaupungin ainoa galleriatila muutetaan toimistoksi. Veronmaksajat pohtivat, onko tarkoituksena, että ihmiset sankoin joukoin saapuvat katsomaan Heinolan uusinta kulttuurin vetonaulaa, toimistotilaa.
Outoa oli mielestäni se, että talousarviota koskevan hallituksen kokouksen pöytäkirjassa ei puhuta asiasta halaistua sanaa, ei tietoa kuka esitti asiaa, ei tietoa kuka sitä kannatti jne. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä EI ollut asiaa mainittu eli kj ei ole asiaa esittänyt, ilmeisesti ymmärtäen kuinka vahingollisesta päätöksestä on kyse.
Asia herättää ja on jo herättänyt runsaasti negatiivista huomiota, aina HS -lehden artikkelia myöden, jossa kaupunginhallituksen edustaja totesi museonjohtajan olevan eläkeiässä (vaikka onkin alle 68v, eli ihan työikäinen). Sitä ei kommentoitu, miksei museonjohtajaa kuultu lainkaan, vaan asian hoidettiin tavalla, joka ei anna kovin mairittelevaa kuvaa Heinolan kuntapolitiikan tasosta.
Nyt asia on lautakunnassa, jonka pj aiheesta arvosteli hallituksen toimintaa. Näköjään Heinolassa on vielä asiallisiakin päättäjiä, jotka eivät niele käsittämätöntä toimintaa.

http://www.itahame.fi/Uutiset/2016/02/03/lambertin-kohtalosta-vaannetaan-jalleen

Heinolassa on jostain syystä kova tarve heikentää kaupungin kulttuuripalveluita. Toisaalla luultavasti yritettäisiin huolehtia tunnettujen palveluiden hyvästä maineesta, mutta ei täällä.
22109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Heinolan negatiivisen markkinoinnin pääkirjasto ovat kaupunkiin muulta muuttaneet taivaanrannan maalarit. Näiden katkeroitununeiden vanhuusikää lähestyvien hienostorouvien olisi viisasta palata sinne mistä ovat tulleetkin.

Äänestä

Antaa vaan ulkopaikkakuntalaisten tulla jatkossakin katsomaan Heinolan museoita. Yhtäkään museota ei ole lakkautettu eikä valtuusto ilmeisesti ole lakkauttamassakaan. MIksi tällaisilla kirjoituksilla sotketaan kaikki asiat. Tämän päivän lehdessä oli erittäin fiksut kommentit valtuuskunnan jäseniltä. Museoystävät ovat itse sotkeneet asian, eivätkä ole kyenneet rakentavaan keskusteluun. Yhtä lailla ex museojohtaja päätyi puuskissaan irtisanoutumaan, sen sijaan, että olisi alkanut osoittamaan miehisyyttä ja näyttämään, miten tyhjästäkin voi nyhjästä (tai tyhjästä ja tyhjästä, onhan museoilla tilaa satoja neliöitä, joihin galleriatoimintaa voi sijoittaa). Onneksi va museonjohtaja on sen ymmärtänyt.
Eli tuota negatiiviisuutta on ruokkinut taidemuseon ystävät (=Kokin ystävät) ihan itse.

Äänestä
  • Kyllä hallitus tyri pahemman kerran tehdessään päätöksiä virkamiehen loman aikana tätä kuulematta.
    Jos olisi ollut tarkoitus toimia avoimesti, olisi varmaankin lopputulos tuonut kaupungille aika paljon vähemmän negatiivista julkisuutta. Ilmeisesti tällainen toiminta on kuitenkin liikaa vaadittua tässä kaupungissa.

    Äänestä

  • Asiat esittelee lautakunnille tulosaluejohtajat ja kh:lle kaupunginjohtaja.
    Osastopäälliköt( mm. Kokki) eivät esittele päätöksentekijöille muualla kuin lehdistössä. Kokin käytös on viime aikoina ollut lähinnä lapsellista, josta on poissa miehekkyys ja suoraselkäisyys.
    Juna kulkee !

    Äänestä

  • LopetaKokkiJouruaminen kirjoitti:

    Asiat esittelee lautakunnille tulosaluejohtajat ja kh:lle kaupunginjohtaja.
    Osastopäälliköt( mm. Kokki) eivät esittele päätöksentekijöille muualla kuin lehdistössä. Kokin käytös on viime aikoina ollut lähinnä lapsellista, josta on poissa miehekkyys ja suoraselkäisyys.
    Juna kulkee !

    Kaupunginjohtaja ei esitellyt asiaa hallitukselle, koska kj:n talousarvioesityksessä ei puhuttu Lambertista halaistua sanaa. Sen vuoksi on vähintäänkin kummallista, että hallitus päätti ihan ilman esitystä (sellaista ei näy pöytäkirjassakaan) kirjata asian talousarvioesitykseen.

    Mitä tulee suoraselkäisyyteen, ei sitä ole ollut havaittavissa asiaa koskevassa päätöksenteossa lainkaan. Suoraselkäinen oli sen sijaan lautakunnan pj:n kommentti asiasta, siitä huomaa, ettei hallituksen toiminnalle ole oikein ymmärrystä.

    Äänestä

  • ihmeellistätouhua kirjoitti:

    Päätökset tekee yksin kaupunginjohtaja Raili Hilden ja sitten pakottaa kaupunginhallituksen, valtuutetut ja lautakuntien jäsenet toteuttamaan kulloisenkin tahtonsa. Demokratia makaa suljetussa arkussa Heinolan kulttuurin hautaustoimistossa.

    Äänestä

Palkatkaa Kalevi hänen tarmolla Heinola kyllä pysyy kartalla ja jopa maailman kartalla.Koko Pohjois-suomikin tietää Kalevin kyvyt.

Äänestä

Juna kulkee tarkoittaa demariksi sitä että Raili Hilden kuljettaa junaa siis päätöksiä laista ja kansalaisista ja adresseista mitään välittämättä. Päämäärä: monumentti ja vapaarahotteinen hiekkalaatikko ammattitaidottomalle tyttärelle. Tämä neuvos vailla vertaa onkin tuhonnut oman kotikaupunkinsa hallinnon, maineen ja kulttuurin. Patsaskomitea pystyyn äkkiä Jäppinen! Äitisi on totisesti sen ansainnut. Monumentaalisia mokia kaupungin kukkarolla. Seuraava megamoka: Kimolan kanava turisteille että pääsevät lintutarhalle. Kuusi miljoonaa.

Äänestä
  • Seppä se taas sepittää!

    Äänestä

  • Pirjo Hepo-oja sepittää. Väittää että Lambert on varastona vastoin totuutta ja nyt yrittää kaikin keinoin kiemurrella laittomasti tehtyä päätöstä suojelijoidensa mieleiseksi. Kaikki kuitenkin tietävät hänen läheiset suhteensa Hildeniin ja Jäpppiseen ja palkintona saadun virkansa. Kuvottavaa. Samoilla perusteilla se limainen kesäteatteri voitaisiin lopettaa, SILLÄ KESÄTEATTERI ON TYHJÄNÄ 10 KK VUODESTA. Lambertissa kun näyttelyt 10 kk/vuodessa. Eivätkö naiset osaa laskea? Ai niin se perheen etu...

    Äänestä

Heinolan kärkihanke on liian pienen vanhainkodin rakentaminen liian pienelle tontille liian kovaan hintaan. Sen alta jouduttiin jopa sulkemaan terve ja toimiva päiväkoti, jotta rakennus saadaan puretuksi. Muut päiväkodit ovat samanaikaisesti sisäilmaongelmaisia.

Toinen kärkihanke on kulttuuritoimiston siirto museon yhteydessä toimivan, Heinolan ainoan, galleriatilan paikalle. Tämä asia oli niin kiire päättää, ettei sitä kiireessä edes valmisteltu, eikä ehditty kirjata päätöstä edes pöytäkirjaan.

Nämä kärkihankkeet kertovat riittävästi kaupungista :)

Äänestä
  • Kyllä Masa jaksaa sepittää valheitaan.

    Äänestä

  • EiksVäsytäJo kirjoitti:

    Kyllä Masa jaksaa sepittää valheitaan.

    Mitä valhetta on mainitsemassasi kirjoituksessa? Uusi vanhainkoti suunnitellaan rakennettavan liian pienelle tontille ja siihen mahtuu yhtä monta asukasta kuin nykyiseen, joka puretaan. Mitä järkeä?
    Kulttuuritoimisto vie tilan kaupungin ainoalta gallerialta. Toivon, että se olisi sepitetty valhe. Siis onko se valhe?

    Äänestä

  • Minäkin kysyn mitä valheita. Sano edes yksi. Helppo se on huudella tuommoisia mutta kun aletaan tarkemmin kyselee niin vaietaa. Sehän johtuu siitä että valheita ei ole. Kaikki on totta, mitä "kärkihankkeet" kirjoitti. Tiedoksesi "EiksVäsytäJo" ennen kuin pöksysi kastuu, en ole "Masa", "Laitinen", "Marita" tms.

    Äänestä

  • Totta on, että Heinolan Kulttuuritoimi on pitkälti ulkopuolisin silmin Kesäteatterin ja jyrää konserttien varassa. Silloin tällöin kun tulee käytyä Heinolassa, kävin mm. museoissa, pettymyksen paikkoja,
    aika nuhruisen oloisia. Kivalterin talossa jotain katottavaa.
    Nämä Liulijan näyttelyt ovat aivan peestä. Jos taidegalleria toimintaa halutaan, pitää olla jotain nähtävää, ei riitä pelkät seinät ja muutama
    paikallinen ns. taiteen ystävä pönöttämässä kahvia tarjoilemassa.
    Lopettakaa kateelliset parjaavan kirjoitukset Kesäteatterista, se teidän heinolalaisten helmi, josta voitte olla ylpeitä.

    Äänestä

  • Ulkopuolisen-silmin kirjoitti:

    Totta on, että Heinolan Kulttuuritoimi on pitkälti ulkopuolisin silmin Kesäteatterin ja jyrää konserttien varassa. Silloin tällöin kun tulee käytyä Heinolassa, kävin mm. museoissa, pettymyksen paikkoja,
    aika nuhruisen oloisia. Kivalterin talossa jotain katottavaa.
    Nämä Liulijan näyttelyt ovat aivan peestä. Jos taidegalleria toimintaa halutaan, pitää olla jotain nähtävää, ei riitä pelkät seinät ja muutama
    paikallinen ns. taiteen ystävä pönöttämässä kahvia tarjoilemassa.
    Lopettakaa kateelliset parjaavan kirjoitukset Kesäteatterista, se teidän heinolalaisten helmi, josta voitte olla ylpeitä.

    Käyty on, oikein teatteriammattilaisten seurueessa. Liuettiin tauolla noloina pois. Myötähäpeää näyttelijöille, mutta on kuulemma huippu liksat ja palvelut. Onneksi oli ilmaiset liput. Parasta Heinolassa oli se kahvila Siltasaaressa, siellä oli hyvä bändi, huippuleivonnaiset ja sinne tullaan taas kesällä. Siirtäkää ihmeessä se kesäteatteri tähän maailmanaikaan.

    Äänestä

Ulkopuolisen silmin osasi kirjoittaa taiteilijan nimen väärin kuten monessa muussa yhteydessä. Saijaa :) Heinolan helmi on tietenkin kesäteatteri..

Äänestä

Taiteentuntija Saija ei osaa edes kirjoittaa ainoan Heinolassa asuvan ammattitaiteilijan nimeä. Eikä tuo näppäimistökään tunnu olevan tuttu kulttuurin korkeimmalle auktoriteetille Heinolassa. Karkeata on...

Äänestä
  • Kukas tää taiteilija on? Onks kyseessä Matti Seppä, Jarmo Laitinen
    Kuuuuuuuuskoski, Kokki.

    Äänestä

Heinolan kulttuuritoimi uudistuu. Kunnallisvaalit lähestyy. Vaalitoimistoille tarvitaan suojaisaa tilaa. Poissa silmistä, poissa keskikaupungilla liikkuvien silmistä,kontrollista.

Äänestä
  • Kulttuuritoimistonhan piti väenvängällä päästä näytille torin varrelle. Miksi se nyt haluaa piiloon ihmisten näkyviltä? Onkohan sillä jotain salattavaa? Mahdotonta verovarojen hassaamista. Nyt kulttuuritoimen pitäisi tulouttaa kaupungin kassaan ne suuret voitot, joita se ilmoittaa tehneensä. Sillä voisi vähän korvata tuhlausta, jota me veronmaksajat olemme kustantaneet esim. torinvarren kulttuuritoimiston (=kesäteatterin lippumyymälä) turhissa suurissa vuokrissa.
    Muuten ole sitä mieltä, että bokotoidaan kesäteatteria.

    Äänestä

  • Tuhlaukseen kyllästyneet tuskin ovat koskaan maksaneet lippua kesäteatteriin. Joten ei merkitse mitään boikottinne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mainekuvanheikennys kirjoitti:

Päijät-Hämeen menettäjä, kakkoskaupunki Heinola on ollut tunnettu pieneksi kaupungiksi harvinaisen laadukkaista museoistaan. Päättäjien luulisi pyrkivän
säilyttämään tämän mainekuvan ja näin varmasti muualla tapahtuisikin, muttei Heinolassa.
Museonjohtajan loman aikana kaupunginhallitus päätti tätä kuulematta, että kaupungin ainoa galleriatila muutetaan toimistoksi. Veronmaksajat pohtivat, onko tarkoituksena, että ihmiset sankoin joukoin saapuvat katsomaan Heinolan uusinta kulttuurin vetonaulaa, toimistotilaa.
Outoa oli mielestäni se, että talousarviota koskevan hallituksen kokouksen pöytäkirjassa ei puhuta asiasta halaistua sanaa, ei tietoa kuka esitti asiaa, ei tietoa kuka sitä kannatti jne. Kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä EI ollut asiaa mainittu eli kj ei ole asiaa esittänyt, ilmeisesti ymmärtäen kuinka vahingollisesta päätöksestä on kyse.
Asia herättää ja on jo herättänyt runsaasti negatiivista huomiota, aina HS -lehden artikkelia myöden, jossa kaupunginhallituksen edustaja totesi museonjohtajan olevan eläkeiässä (vaikka onkin alle 68v, eli ihan työikäinen). Sitä ei kommentoitu, miksei museonjohtajaa kuultu lainkaan, vaan asian hoidettiin tavalla, joka ei anna kovin mairittelevaa kuvaa Heinolan kuntapolitiikan tasosta.
Nyt asia on lautakunnassa, jonka pj aiheesta arvosteli hallituksen toimintaa. Näköjään Heinolassa on vielä asiallisiakin päättäjiä, jotka eivät niele käsittämätöntä toimintaa.

http://www.itahame.fi/Uutiset/2016/02/03/lambertin-kohtalosta-vaannetaan-jalleen

Heinolassa on jostain syystä kova tarve heikentää kaupungin kulttuuripalveluita. Toisaalla luultavasti yritettäisiin huolehtia tunnettujen palveluiden hyvästä maineesta, mutta ei täällä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu