Vetääkö vienti?

Täällä oli avaus, missä kerrottiin, että hallituksen toiminta alkaa näkyä, kun metsäyhtiö UPM paransi tulostaan kuin sika juoksuaan.

Parannus oli selkeä ja asettaakin kysymyksen siitä, ovatko hallituksen kaavailemat vientikilpailukyvyn nostamistoimet tarkoituksenmukaisia. UPM:n hyvä tuloskunto kertoo ihan muusta. Mistään kilpailukykyä nostavista toimista ei ole vielä sovittu lopullisesti saati sitten, että ne olisivat astuneet voimaan. UPM ottaa siis jo ennakkoa tekemällä loistotulosta ennen mitään EK:n ja hallituksen kaavailua palkkatason alentamiseksi. Eikö tällainen ole pikemminkin näyttö sen puolesta, että viennin ongelmat eivät suinkaan ole palkoissa vaan ihan jossain muussa.

Metsä-Serlan lopettaessa aikoinaan Kemijärven tehtaan, se kertoi tärkeimmäksi syyksi Suomen raaka-ainekustannusten suuruuden ja markkinoiden kaukaisuuden sekä alalla vallitsevan ylikapasiteetin. Palkkoja ei pidetty lainkaan lopettamisen syynä.

Onko hallitus tekemässä täysin vääriä toimia viennin kohentamiseksi tässä valossa? Jo Nokia osoitti, että panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat tie onneen. Näistä hallitus on nyt leikkaamassa jättisuuresti. Kysymyssarjaan voi lisätä sen, että onko tämä hallitus Suomen itsenäisyyden historian hölmöin.
2103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiitoksia hienosta avauksesta. Asialla ei ole mitään merkitystä, mutta Kemijärven sellutehdas oli Stora Enson, ei Metsäliiton, tosin lakkautus tapahtui Vanhasen hallituksen aikaan ja ehkä myös vaikutuksesta. Kemijärvihän oli alunperin puhtaasti aluepoliittinen ratkaisu ja tulokset oli sen mukaiset, kun maailman kauppa alkoi avautumaan.
Tuotekehityksen, tutkimuksen tai yliopiston tason koulutuksesta ei pitäisi tinkiä yhtään, vaan jopa lisätä panostuksia. Toisaalta kepulaisten näkemys koulutuksesta rajoittuu lähinnä "bioenergiaan", eli tulosiirtoihin tai ravihevosten jalostamiseen ja tulokset sen mukaisia.
Näitä uutisia tarvitsisimme lisää:

http://www.tivi.fi/Kaikki_uutiset/suomalaisfyysikot-tekivat-lapimurron-kvanttitietokoneet-askeleen-lahempana-6250107

Äänestä

Ansaitsee hepsautuksen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipidepankki kirjoitti:

Täällä oli avaus, missä kerrottiin, että hallituksen toiminta alkaa näkyä, kun metsäyhtiö UPM paransi tulostaan kuin sika juoksuaan.

Parannus oli selkeä ja asettaakin kysymyksen siitä, ovatko hallituksen kaavailemat vientikilpailukyvyn nostamistoimet tarkoituksenmukaisia. UPM:n hyvä tuloskunto kertoo ihan muusta. Mistään kilpailukykyä nostavista toimista ei ole vielä sovittu lopullisesti saati sitten, että ne olisivat astuneet voimaan. UPM ottaa siis jo ennakkoa tekemällä loistotulosta ennen mitään EK:n ja hallituksen kaavailua palkkatason alentamiseksi. Eikö tällainen ole pikemminkin näyttö sen puolesta, että viennin ongelmat eivät suinkaan ole palkoissa vaan ihan jossain muussa.

Metsä-Serlan lopettaessa aikoinaan Kemijärven tehtaan, se kertoi tärkeimmäksi syyksi Suomen raaka-ainekustannusten suuruuden ja markkinoiden kaukaisuuden sekä alalla vallitsevan ylikapasiteetin. Palkkoja ei pidetty lainkaan lopettamisen syynä.

Onko hallitus tekemässä täysin vääriä toimia viennin kohentamiseksi tässä valossa? Jo Nokia osoitti, että panostukset tutkimukseen ja tuotekehitykseen ovat tie onneen. Näistä hallitus on nyt leikkaamassa jättisuuresti. Kysymyssarjaan voi lisätä sen, että onko tämä hallitus Suomen itsenäisyyden historian hölmöin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu