onko kohtalotovereita?

koekaniini

Aloin n. 30 vuoden iässä allergisoitua. Aluksi sain kahdesti ravintolassa jostain säilötystä vihanneksesta fantastisen anafylaktisen reaktion: koko ruumis pamahti ravintolasta lähdettyä tulipunaiseksi ja kuumeni niin, että oli pakko seisoa toista tuntia jääkylmässä suihkussa. Punaviineistä aloin saada kovaa päänsärkyä. Seuraavaksi allergisoiduin koivulle, pujolle ja tupakalle, ja sitten silmät ja nenä alkoivat vuotaa itsekseen. Jokaisen flunssan jälkeen tulee kamala kipu poskionteloihin, mutta kun menen lääkärille, ne toteavat ettei ole mitään poskiontelotulehdusta (ei siis merkkiä bakteerista), vaikka nenä naksuu, limaa valuu ja paine ja särky on sietämätön. Minulle alettiin määrätä nenäontelokipuun ja tukkoisuuteen (joille ei löydetty mitään erityistä syytä paitsi että olen allerginen edellämainituille asioille, koivulle yms., ja "röörini" ovat ahtaat) allergialääkkeitä. Ongelma on se, että lääkkeet aiheuttavat vielä pahempia oireita. Sain ensin kortikosteroidivalmistetta, joka aiheutti pahoinvointia ja huimausta. Pyörryin kaksi kertaa, mutta lääkkeen määrännyt lääkäri ei uskonut oireitani eikä seuraava eikä sitä seuraavakaan ("KUKAAN ei ole allerginen kortisoneille"). Jokainen suun tai nenän kautta nautittu kortisonivalmiste kuitenkin sai aikaan saman heikotuksen ja huimauksen. Sitten törmäsin allergiaspesialistiin joka sanoi, että kyllä kortisoniyhdisteille voi ihan hyvin olla allerginen. Toinen kauhuni on pseudoefedriini. Ensimmäinen p-lääkkeeni Duact sai aikaan sen, valvoin kolme vuorokautta yhteen menoon, valehtelematta yhteen menoon, sillä en saanut minuutinkaan edestä unta. Olin kuolla väsymykseen mutta silmät sen kun pysyivät auki. Seuraava (en muista nimeä, heitin sen niin kiireesti menemään sekavuuden vallassa) aiheutti kamalan päänsäryn, samanlaisen unettomuuden ja hirveän hermostuneisuuden. Cirrus oli erityisen pelottava: sydän löi miten sattui, olo oli tuskainen, pää tuntui paisuvan, veri suhisi korvissa, silmät pullistuivat ulos (tästä sanoivat ulkopuolisetkin) ja sain näköhäiriöitä (mm. välkkyviä sahateräkuvioita) toinen toisensa perään. Luin sittemmin jostain että pseudoefedriini voi aiheuttaa aivoinfarktin, kiva juttu. Harmi vain että näitä kahta on hyvin monissa allergialääkkeissä, ja olen muillekin valmisteille herkkä. Olen kokeillut läpi allergialääkkeen toisensa päälle ja ne jotka eivät aiheuta aivan kauheita sivuoireita ovat niin lieviä (Zyrtec) etteivät juuri helpota oireita. Zyrtecinkin kanssa käy niin että limakalvot kuivuvat. Kuljen siis ympäri nenän sisus turvoksissa, nenä tukossa ja silmät vuotaen, parempi sekin kuin tuntea olevansa sydänkohtauksen partaalla. Eikö kenelläkään muulla ole tällaista ongelmaa? Voiko joku suositella jotain turvallista ja tehokasta, vai ovatko sivuvaikutukset aina yksilöllisiä?

4

1280

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kohtalotoveri

      Sain apuja, kun läminmäiset pakottivat psykolgin puheille ja sain hoitoa. Sain lääkitystä ja keskusteluapuja. Pikkuhiljaa helpottaa.

      • koekaniini

        Eivät minun oireeni ikävä kyllä ole psykosomaattisia. Lääkeallergiani pseodoefedriinille ja kortisoniyhdisteille on nykyään ihan kliinisesti todistettu eikä mitään päänsisäistä kuvitelmaani. Jos terapialla pääsisinkin eroon allergisesta nuhasta niin kiva olisi. Stressi luultavasti pahentaa nenätukkoisuutta ja päänsärkyä, mutta ei sitä aiheuta. Toivoin oikeaa palautetta mutta turhaan kai. Pitänee kipittää taas Allergiasairaalaan uuden lääkkeen hakuun.


    • löydät apua

      Poikani saa n.10-15 min pituisen sekavuustilan nautittuaan kortisonia. Sanoo ettei muista siltä ajalta mitään. Purkkihedelmistä tiedän joidenkin tuttujen saavan allergia kohtauksia. Koivusta ja ristikukkaisista saan itse allergiaoireita. Jos Zyrtec ei sovi löytyy nykyään muitakin valmisteita. Itse nyt 50v saan apua limakalvoihin soijavalmisteista. Itselleni hyvä huoneilma ja mahdollisimman vähän pesuaineiden ym hajuja on parantanut elämänlaatua

    • Minkeli

      Jos mikään muu ei auta, kannattaa kääntyä homeopatian puoleen, ja muutenkin luontaistuotepuolelle. Toivottavasti olet kuitenkin saanut nyt jotain lääkettä mitä siedät!
      Itselläni ongelmana, että kaikki lääkkeet liian lieviä yksinään, syön kahta samaan aikaan ja käytän vielä nenäsuihketta ja silmätippoja erikseen. Ja duactista vielä, että sitä ei kuulemma saisi syödä pitkään (vaikka sähän et voinutkaan), rikkoo limakalvot pitkäaikaisesti.(itselläni vuoti verta jatkuvasti) Kiva kuulla tuollaista kun on sitä popsinut kolme vuotta putkeen ainoana lääkkeenä... no, onneksi nyt paremmin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      338
      11756
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      359
      7966
    3. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      3083
    4. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      98
      2258
    5. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      156
      2219
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      8
      1656
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      110
      1261
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      55
      1103
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      908
    10. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      60
      793
    Aihe