Minulle on elämäni aikana tapahtunut muutaman kerran siten, että olen toivonut jotakin ja se on toteutunut. En ole kuitenkaan tietoisesti etsinyt asiaa saati myötävaikuttanut siihen. Joskus yöllä maatessani valveilla mietin, että aivankuin kävelisin takaperin elämääni ja jossakin pisteessä huomaisin, että jokainen siihen saakka ottamani askel tai tekemäni teko onkin vain johtanut kohti jonkin tapahtumista. Huomaan, että näen elämäni selkeämmin katsoessani taaksepäin. Omat tekonikin selittyvät paremmin, ja tekemättä jättämiset. Maailma jäsentyy ja palaset asettuvat kohdilleen. Onko se kohtalon kosketusta, vai tarkoittaako se sitä että on vapaa itselle asetetuista ennakkokaavoista?
Vastaukset 1
- Luottamuksenpuute
Olen taas siinä pisteessä, että en tiedä voinko enää luottaa tunteeseen, intuitioon, ajatukseen siitä, että voi kohdata kelpo ihmisen, jonka kanssa kulkea eteenpäin.
Hienoa että toiveesi on toteutunut, vaikka nyt ajattelet elämäsi kaarta. Toki on mahdollista, että arvioi mennyttä aikaa muutenkin kuin historiana. Menneestä toki oppii aina jotain, mutta minulle ei ole selvinnyt se, miksi jollain tavalla vajaat (henkisesti, alkoholisit, hyväksikäyttäjät) sattuvat eteeni ja en osaa nähdä ihmisiä huonossa valossa, silloin kuin pitäisi. Onko syytä siihen, että katson toivemiestäni ja kuvittelen että kaikki muuttuu hyväksi. Yleensä ongelmanani on, että lopetan suhteen, ennen kuin se pääsee edes alkamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551