PS:n linja sai arvovaltaisen tunnustuksen

Tämä paljon parjattu Timo Soini taitaa ollakkin varsin tolkun mies. Soini on osannut ennakoida tulevat, niin pakolaispolitiikassa, kuin sähköyhtiöiden suhmuroinneissa.

Meillä nämä vihervatuloijat ovat saaneet liian suuren vallan kansakunnan ajamisessa perikatoon.

Pisteet myös Halla-aholle ja varsinkin Teuvo Hakkaraiselle. Ääniä ropisee, sanoi gallupit mitä hyvänsä.
2566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

kun joku perussuomalainen sanoo vastaavaa kritiikkiä kuin Sauli niin heti vedetään rasisti ja natsikorttia esiin, mutta nyt kun Sauli näin sanoo niin KUKAAN aikaisemmin rasismista ääneen huutaneista ei ole uskaltanut väittää Saulia rasistiksi.

Kaksinaismoralismi ei ole kaunista katseltavaa.

Äänestä
  • No ei ole - joten pitäisikö perussuomalaisten joskus koittaa tulla toimeen ilman sitä venkoilussaan?

    "Sanoo vastaavaa kritiikkiä"? Niin... Onhan se kumma, että kun persut "sanoo" "kritiikkiä", niin on ihmeen usein ollut rasistista ja fasistista mölisemistä. Ja kun Sauli lipoo ja luistelee, niin onkin hienostuneemmin vähän samaa. Ja että se sitten sanotaan heti, korttia vedetään.

    Ei ole kaunista katseltavaa.

    Äänestä

  • hämmästyttääkummastuttaa kirjoitti:

    No ei ole - joten pitäisikö perussuomalaisten joskus koittaa tulla toimeen ilman sitä venkoilussaan?

    "Sanoo vastaavaa kritiikkiä"? Niin... Onhan se kumma, että kun persut "sanoo" "kritiikkiä", niin on ihmeen usein ollut rasistista ja fasistista mölisemistä. Ja kun Sauli lipoo ja luistelee, niin onkin hienostuneemmin vähän samaa. Ja että se sitten sanotaan heti, korttia vedetään.

    Ei ole kaunista katseltavaa.

    .

    Myöskin Halla-aholle langetettu poliittinen tuomio on peruttava

    Koska kaikki mistä Halla-aho on puhunut on osoittautunut todeksi

    .

    Äänestä

  • Niinistö vältti rasistiset ilmaisut. Siinä selitys. Yksinkertaista vai mitä? Koettakaa te persutkin jos pystyisitte samaan.

    Mutta kyllä Niinistön puhetta on kritisoitukin. Ja aivan aiheesta.

    Äänestä

  • tässä.selitys kirjoitti:

    Niinistö vältti rasistiset ilmaisut. Siinä selitys. Yksinkertaista vai mitä? Koettakaa te persutkin jos pystyisitte samaan.

    Mutta kyllä Niinistön puhetta on kritisoitukin. Ja aivan aiheesta.

    on kysymys niin 80-90% mitä he sanovat ovat täysin linjassa ilman minkäänlaisia rasistisia ilmauksia. Pieni vähemmistö perusista käyttää rasistisia ilmauksia ja sillä perusteella KAIKKI persut on leimattu rasisteiksi. Käyttäkää nyt sitten samaa logiikkaa Sauliin ja loppettakaa tuo lapsellinen kaksinaismoralisminne.

    Äänestä

  • "Pieni vähemmistö perusista käyttää rasistisia ilmauksia"

    Voi olla näinkin. Mutta esim. täällä suoli24:lla suuri enemmistö persuista käyttää rasistisia ilmauksia.

    "Pieni vähemmistö perusista käyttää rasistisia ilmauksia ja sillä perusteella KAIKKI persut on leimattu rasisteiksi."

    Pieni vähemmistö turvapaikanhakijoista tekee rikoksia ja sillä perusteella KAIKKI turvapaikanhakijat on leimattu rasisteiksi. Ainakin tälläkin palstalla.

    Käyttäkää nyt sitten samaa logiikkaa turvapaikanhakijoihin ja lopettakaa tuo lapsellinen kaksinaismoralisminne.

    Äänestä

  • tässä.selitys kirjoitti:

    "Pieni vähemmistö perusista käyttää rasistisia ilmauksia"

    Voi olla näinkin. Mutta esim. täällä suoli24:lla suuri enemmistö persuista käyttää rasistisia ilmauksia.

    "Pieni vähemmistö perusista käyttää rasistisia ilmauksia ja sillä perusteella KAIKKI persut on leimattu rasisteiksi."

    Pieni vähemmistö turvapaikanhakijoista tekee rikoksia ja sillä perusteella KAIKKI turvapaikanhakijat on leimattu rasisteiksi. Ainakin tälläkin palstalla.

    Käyttäkää nyt sitten samaa logiikkaa turvapaikanhakijoihin ja lopettakaa tuo lapsellinen kaksinaismoralisminne.

    tieteellistä näyttöä siitä, että turvapaikan hakijat tekevät suhteessa kantaväestöön huomattavasti enemmän rikoksia. Absoluuttisena määränä tottakai vähemmän, mutta suhteessa vastaavan ikäiseen kantaväestöön, heidän joukostaan löytyy merkittävästi enemmän rikoksiin syyllistyneitä. Eli väite rikollisuuden lisääntymisestä ei ole kaksinaismoralismia vaan FAKTA.

    Äänestä

  • tässä.selitys kirjoitti:

    Niinistö vältti rasistiset ilmaisut. Siinä selitys. Yksinkertaista vai mitä? Koettakaa te persutkin jos pystyisitte samaan.

    Mutta kyllä Niinistön puhetta on kritisoitukin. Ja aivan aiheesta.

    "Ne #SIAT# sensuroi jo Niinistön puheenkin!!!1!!!!1!"

    https://www.youtube.com/watch?v=aiixgotjAN8

    .

    Äänestä

Toivottavasti Suomen linja on nyt muuttunut pysyvästi, eikä jää toivotaan-toivotaan lässyttelyyn.
Jonkun on puhallettava peli poikki ja uskallettava toimia, ennen kevättä ja kesää, sillä silloin tulee Suomessa tällämenolla petipaikoista pikkasen pulaa.

Muuten: miten meillä meniskään, ellei nyt olisi PS hallituksessa ?

Äänestä
  • Olisi muuten 20 000 maahanmuuttajaa vähemmän.

    Äänestä

  • Pelkkäätotuutta kirjoitti:

    Olisi muuten 20 000 maahanmuuttajaa vähemmän.

    katsoin maahanmuuttoviraston tiedot, niin viime vuonna tuli 35 000 ihmistä. Näistä 3000 lähti ominpäin takaisin. Läheskään kaikkia hakemuksia ei ollut vielä käsitelty, mutta niistä jotka olivat niin hylättyjä oli 60-65% kaikista.

    Tällä logiikalla viimevuotisista suomesta turvapaikan saa n. 10 000-12 000 ihmistä. Näistä tietenkin osa lähtee ominpäin takaisin.

    10 000 ihmistä on varsin paljon, mutta ei vielä uhkaa yhteiskuntaa. Ongelma on kun kevät tulee ja uudet ihmismassat todennäköisesti lähtevät liikkeelle niin euroopan pitää olla valmis perkaamaan välittömästi pois nämä elintasopakolaiset ja vain oikeasti turvapaikkaa hakevat saavat tulla ja nämä jaetaan KAIKKIEN EU-maiden kesken tasaisesti. Jos joku kieltäytyy ottamasta vastaan, niin on kyseisen maan maksettava korvaus niille maille, jotka suostuvat ottamaan heidänkin osuutensa.

    Tälläinen järjestäly olisi yhteistä vastuunkantoa, ei nykyinen, jossa jokainen maa pyrkii parhaansa mukaan luistamaan kaikista velvoitteista.

    Suomi ei missään nimessä voi antaa yli 10 000 turvapaikkaa per vuosi. Kansantalous ja yhteiskuntarauha romahtavat jo parissa vuodessa.

    Äänestä

Mikä hallituspuolue hyötyy hallitsemattomasta turvapaikkaturismista? Yksikään mamu ei ole syyllinen Suomen avoimista rajoista. Mitä jos haetaan ongelmien aiheuttaja. Soini pitäisi asettaa valtakunnanoikeuteen. Hän haalii kaikenmaailman elintasopakolaiset Suomeen.

Äänestä
  • Niinistön linjausta nykyinen ns ulkoministeri ei uskalla toteuttaa. Menisi seuraavat vaalit mönkää. Soini pitäisi asettaa vastuuseen.

    Äänestä

Nämä peruspersuilut kyllä osoittavat, kuinka selkärangatonta sakkia persut ovat, muiden positiivisista toimista ja lausunnoista keräävät ansioikseen ja edukseen, kritiikistä syyttävät vainoa ja valhetta, jota "muut" levittävät.

Äänestä
  • Pysyppäs asiassa SDP on kaikkea tuota mitä sinä olet ja sanot. Sanoit kaiken tuon juuri, niin kuin demarit-- kierosti. Joukkopako Ruotsissa demareista menossa ja meilläkin se vääjäämätön tosiasia kunhan mätäpaiseenne puhkaistaan.

    Äänestä

  • näinkäy kirjoitti:

    Pysyppäs asiassa SDP on kaikkea tuota mitä sinä olet ja sanot. Sanoit kaiken tuon juuri, niin kuin demarit-- kierosti. Joukkopako Ruotsissa demareista menossa ja meilläkin se vääjäämätön tosiasia kunhan mätäpaiseenne puhkaistaan.

    Olipas nerokas kommentti. Mitä siis ?

    Äänestä

Onko tämä nyt sitä edesmenneen vankeinhoito ylijohtajan K.J. Långin vaikutusta että rikollisilla on parempi oikeusturva Suomessa kuin rehellisillä

Rikollisten kettutyttöjen 20 vuoden rikosvelka vanheni

"Ja vielä eräs jännä juttu suomalaisessa oikeuskäytännössä: Rikoksesta johtuva velka vanhenee lain mukaan 20 vuodessa.

Ei taida mahtua pankkikriisissä velkavankeuteen joutuneiden yrittäjien ja muiden velallisten oikeustajuun."

http://static.mvlehti.net/uploads/2016/02/Screen-Shot-2016-02-03-at-13.50.25.png

http://mvlehti.net/2016/02/03/il-saattaa-julkistaa-entisen-murhaajan-koko-nimen-mutta-kettutyttoja-on-suojeltava-kuin-liito-oravaa/

Äänestä

Kovasti syytetään Timo Soinia, että hän suorastaan houkuttelee pakolaisia Suomeen.

Entäs jos ulkoministerin paikalla oli Tuomioja, Rinne, tai joku muu vihervasuri, joilta on koko pakolaiskysymys täysin hukassa. Syytellään omia suomalaisia rasisteiksi, jotka ovat hiukan kriittisiä pahenevan ongelman tuomista seurauksista.

Pakolaisongelman syyt ovat syvemmällä, ei me vaikka kuinka haluttaisiin voida tämän maailman kurjuutta pelastaa. Suomeen saapuu pakolaisia, joilla on lähtiessään rahaa rutkasti enemmän kuin monella Suomalaisella.

Nyt näyttää kovin siltä, että Suomessa on vain yksi TOLKUN puolue, PS.

Äänestä
  • Katso tilastoja. Poliitikkojen puheiden arvo on aika pieni, oppositiossa puhutan sitä sun tätä, paljon tärkeämpi on se mitenkä vallassa ollessa toimitaan. Tuomiojan, Rinteen tai jonkun muun kuin persun aikana rajat on pidetty kiinni. Kyllä demarit seuraa muiden pohjoismaiden linjausta. Vain perussuomalaiset hyötyvät mamujen haalimisesta, voivat vastustaa seuraavissa vaaleissa (omia päätöksiään).

    Äänestä

  • Ei ollut ongelmaa edellisen hallituksen aikana, se on nyt päällä.
    Onneksi meillä on tolkun pressa ja tolkun ulkoministeri, sekä oikeusministeri.

    Tuomioja ja Rinne olisivat estäneet pakolaistulvan ? HAH HAH HAA !!!!

    Äänestä

Vai ottaa persut nyt kunnian Niinistön puheesta.
Kuka muu tänne noita pakolaisen retkuja on roudannut kuin persut itse että saavat sitten leikkiä suvakkia ja oikeeta kammari puoluetta.
Luulisi nyt Sininkin vihdoin ymmärtävän että ei haali jokaista huivi päätä niiltä pakolaisleiriltä tänne.

Äänestä
  • Suomen rajojen sisäpuolelta vielä toimiva ruots Wiides kolonna on välittänyt tietoja länsirajan taakse ja usuttanut matut tunkeilemaan Suomeen kenenkään suomalaisen pyytyämättä

    .

    Äänestä

Miksi Soini ei ennakoinut sote-maksujen 30% korotusta? Sehän on suurempi kuin Carunan korotukset? Kerätäänkö porukkaa joka vie kuluttajaviranomaisille tämän korotuksen, senhän voi tehdä vaikka joku palvelulaitoksessa asuvien valtakirjoilla?
Mäntylä pääsi tässä himo hommaansa, kurittamaan köyhiä.

Äänestä

Teuvo Hakkarainen, tuo pilkattu rehti kansanedustajamme ennusti tämän jo vuosia sitten. Hoksasiko pressa sen vasta nyt että edessä on katasrofi.
Hakkarainen on palkattava Saulin neuvonantajaksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


peeässääpukkaa kirjoitti:

Tämä paljon parjattu Timo Soini taitaa ollakkin varsin tolkun mies. Soini on osannut ennakoida tulevat, niin pakolaispolitiikassa, kuin sähköyhtiöiden suhmuroinneissa.

Meillä nämä vihervatuloijat ovat saaneet liian suuren vallan kansakunnan ajamisessa perikatoon.

Pisteet myös Halla-aholle ja varsinkin Teuvo Hakkaraiselle. Ääniä ropisee, sanoi gallupit mitä hyvänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu