Miksi YLE valehtelee?

Aamun uutisissa YLE väittää, ettei Katainen ole sanonut Fortumin kantaverkkokaupan nostavan sähkön hintoja.
http://www.iltalehti.fi/talous/2016020121048178_ta.shtml
Tässä Iltalehden linkissä tuolta ajalta on todiste Kataisen kuitenkin niin sanoneen.
Miksi YLE valehtelee ja suojelee kokoomusta väitteellään? Onko YLEn kokoomusjohdolla sormensa pelissä tässä uutisoinnissa?
2182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

onko atte jääskeläinen saanut bilderberg-meetingeissä tällaiset ohjeet?

Äänestä
  • Kun kuuluu kokkare puolueeseen on virallinen lupa satuilla ja valehdella kuulijan silmät korvat täyteen kok-valeita

    Äänestä

Veronkiertäjä yritykset pitäisi lakkauttaa lailla ja siirtää omistus valtiolle.

Samoin maanpetturit, kuten Katainen pitäisi laittaa elinikäiseen vankeusrangaistukseen taikka karkoittaa maasta.

Suomen lakiin pykälä jossa myöskin hallituksen hommiin siirtyessä valtiolla on täys oikeus avoimmuuteen palkkojen määrästä ja lahjuksien saannista, eli toisinsanoen pankkitilit julkisiksi.

Äänestä

Yle narahti valheesta. Suomessa ei ole enää yhtään luotettavaa mediaa. Kaikki ovat kokoomuksen hallussa olevia kokoomusmedioita.
Verovaroilla pyörivä Yle tukee kokoomusta valheillaan. Lopputili on annettava välittömästi Ylen pääjohtaja kokoomuksen Lauri Kiviselle ja Ylen Uutisten vastaavalle päätoimittajalle kokoomuksen Atte Jääskeläiselle.
Muuten ei luottamus palaa Ylen uutisiin.

Äänestä
  • niin, kun ylen pääjohtaja kivinen on vapaamuurari ja uutispäällikköllä bilderberg kytkökset, niin onhan se todellakin vähintään kummallista.
    umpikieron kokoomuksen kimmo sasin sormet olivat tässäkin valintapelissä mukana.

    Äänestä

Paskasakkia kaikki tyynni kun eivät kykene ottamaan vastuuta tekemisistään.

Äänestä
  • Katainen tuhos koko Suomen valkaa tuli puolet lisää viime kaudella.
    ja toi Fortumin myynti pitäis tutkia paljonko jykä nettos täys liero koko
    jätkä myt se nuolee anselan persttä. älykääpiö

    Äänestä

Ylestä on tullut urheilun, kirjailijoiden, näyttelijöiden ja muiden jotka kutsuvat itseään taiteilijoiksi, markkina paikka ja yle sensuroi, sekä puhuu omiansa ja yrittää vaikuttaa mielipiteisiin viher punertavalla tavalla.

Äänestä

Olin lukevinani, että Katainen väittää ja Yle pelkästään uutisoi Kataisen väitteen.

Ei kai Iltalehtikään väittänyt päinvastaista, vaan kirjoitti mitä Katainen on sanonut.

Osa poliitikoista puhuu toki muunneltua totuutta, parhaimmillaankin vain niin totta kuin osaavat.

Äänestä
  • eikö ole kummallista, että yle vain lukee uutisissaan tämän viikon kataisen kielteisen väitteen, eikä kerro sitä että katainen on 2013 toisin itse sanonut?

    Äänestä

  • mikä.tarkoitus.pimittää kirjoitti:

    eikö ole kummallista, että yle vain lukee uutisissaan tämän viikon kataisen kielteisen väitteen, eikä kerro sitä että katainen on 2013 toisin itse sanonut?

    Yle vain uutisoi Kataisen vuoden 2016 muistikuvan vuoden 2013 tapahtumista. Kyseisessä jutussa ei lähdetty ruotimaan menneitä. Jokainen saa tehdä siten oman johtopäätöksensä Kataisen muistin toimivuudesta.

    Äänestä

  • mitessemenikään kirjoitti:

    Yle vain uutisoi Kataisen vuoden 2016 muistikuvan vuoden 2013 tapahtumista. Kyseisessä jutussa ei lähdetty ruotimaan menneitä. Jokainen saa tehdä siten oman johtopäätöksensä Kataisen muistin toimivuudesta.

    tuntuu kuin itse vastaava uutispäällikkö tässä yrittäisi kiemurrella totuudesta irti....
    pitääkö ylen uutisoida kataisen sanomisia, jos tietää niiden olevan valhetta? se on hyvin vaarallinen alue, siinä maine menee samantien.
    vain roskalehdet harrastavat tällaista. onko ylen uutiset astumassa näiden joukkoon?
    jos uutisella on tausta, se pitää kertoa. nythän tästä jäi niille tv-katsojalle, jotka eivät muista tai tiedä kataisen sanoneen toisin, sellainen käsitys, että katainen ei fortum-kaupan yhteydessä ole näin koskaan sanonutkaan.

    Äänestä

  • mitessemenikään kirjoitti:

    Yle vain uutisoi Kataisen vuoden 2016 muistikuvan vuoden 2013 tapahtumista. Kyseisessä jutussa ei lähdetty ruotimaan menneitä. Jokainen saa tehdä siten oman johtopäätöksensä Kataisen muistin toimivuudesta.

    Yle jätti jälleen "sopivasti" kertomatta totuuden sehän ei toki ole suoranaista valehtelua että jätetään aina asioita kertomatta

    Äänestä

Lukekaa MV-lehteä, puolueeton julkaisu.

Äänestä
  • hah hah hah hah

    Äänestä

Ylellä tuppaa unohtumaan asioiden kertominen, jos se ei ole sen hetkisten päättäjien etu.

Sillälailla hiukan erikoinen puolueeton julkaisu, joka verovaroin kustannetaan meitä kusettamaan.

Äänestä

Mihin on rehellinen journalismi ylestä kadonnut?

Äänestä
  • Silmitön kok-ärkkopee rähmälläänolo on jo suorastaan häiritsevää

    Äänestä

Toivottavasti ei Suomi lähde Puolan tielle, vaikka kokoomus on sitä jo tehnytkin Kimmo Sasin kierolla pelillä aiemmin.
Ylekin siivotaan vielä kokoomuslaisista rehellisen journalismin polulle takaisin. Lähtöpassit ensialkuun Lauri Kiviselle ja Atte Jääskeläiselle, kokoomusmyyrille.
Suomesta ei pidä tehdä Pohjois-Koreaan verrattavaa poliittista uutis-umpiota.

Äänestä

Sitä se "Rehellinen Luterilaisuus" teettää,kun ollaan"Isäänmaan asialla"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Hämmentävää kirjoitti:

Aamun uutisissa YLE väittää, ettei Katainen ole sanonut Fortumin kantaverkkokaupan nostavan sähkön hintoja.
http://www.iltalehti.fi/talous/2016020121048178_ta.shtml
Tässä Iltalehden linkissä tuolta ajalta on todiste Kataisen kuitenkin niin sanoneen.
Miksi YLE valehtelee ja suojelee kokoomusta väitteellään? Onko YLEn kokoomusjohdolla sormensa pelissä tässä uutisoinnissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu