Meillä kotona on ollut nyt puhetta, että jokaiselle hankitaan omat tunnuslevyt, joita pidetään ainakin matkalla esim. lentokoneessa, laivassa jne.
Yk-miehillähän on aina tuntolevyt kaulassa, kun he ovat jossain Bosniassa tai muissa kriisialueilla. Näin heidät tunnistetaan heti suomalaisiksi tai jonkun muun maalaisiksi.
Lisäksi olisi nyt sitten syytä ajatella, että pitää aina jotain Suomessa tehtyä vaatetta, josta on hyvä tunnistaa, minkä maalainen olen. Esim. suomalainen pusero, uimapuku jne.
Yk-miehillähän on aina tuntolevyt kaulassa, kun he ovat jossain Bosniassa tai muissa kriisialueilla. Näin heidät tunnistetaan heti suomalaisiksi tai jonkun muun maalaisiksi.
Lisäksi olisi nyt sitten syytä ajatella, että pitää aina jotain Suomessa tehtyä vaatetta, josta on hyvä tunnistaa, minkä maalainen olen. Esim. suomalainen pusero, uimapuku jne.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Toi on hyvä idea. Jollain ruumiillakin taisi olla marimekon paita, mutta ei ollut tunnistettu vielä (oli kyllä aika pahan näköinen) Olisi mun yhdelle ystävälle ollut suomalaisesta uimapuvusta hyötyä... Johanna oli uima-altaalla nimittäin. Mutta toivon että hän löytyy.
Olemme jo keski-ikäinen pari, lapset maailmalla. Sukulaisia on eri maissa ja matkustamme paljon.
Eli jos käytän korua, jossa on minun kansallisuustunnus, synt.aika ja veriryhmäni niin katson, ettei siitä mitään haittaakaan ole minulle. Sen sijaan siitä voi olla apua, jos/kun sattuu jotakin esim. tarvitsen joskus jossain verta ja olen tajuton niin veriryhmäni ilmenee tuntolevystä (korusta).
Nythän ruumiiden tunnistus on vaikeaa, koska
A) vainajilla ei ole koruja tai
B) heillä ei ole vaatteita, joista voisi tunnistaa kansallisuuden
Tarkoitukseni ei ole panikoida tai pelätä jotain etukäteen. Matkustan edelleen ja odotan esim. muutaman viikon päästä alkavaa lomaa ulkomailla.
Jos sinua ei tunnisteta, Kalliomäki ei vie kuudesosaa omaisuudestasi tai kaikkea.
Jos kuolen ulkomailla, toivon pääseväni nimettömään hautaan. Demarien ahneus ällöttää.
Tämä on asia jota kannattaa pohtia pari kertaa: kannattaa miettiä sitä FIILISTÄ kun on tietoinen että koko ajan kantaa jotain jolla UHRI tai RUUMIS voidaan tunnistaa.. tottakai siinä on järkisyynsä, kannattaa lähemmin ajatella myös tunnetta: elämää ei kannata kuitenkaan alkaa nimetä PELON mukaan vaan realismin. TIETO_PELKO ja sen mukaan toimiminen on eri kuin TUNNE_PELKO. Tämä on erityisen tärkeää lasten kohdalla. Aikuisten kannattaa olla järkeviä, muttei liikaa tätä asiaa lasten energiaan tunkea. Tärkeä asia.
Kannattais todella ajatella ja ottaa opiksi.
Ei tarvita kuin pieni sairaskohtaus missä vain ja olis helppo juttu jos olis jotain sellaista mistä vois tunnistaa helposti. Vaikka en matkustele niin otan opiksi.
Olen ollut kahdessa hurrikaanissa, yhdessä 5.8 richterin maanjäristyksessä ja pahimmassa taifuunissa kymmeneen vuoteen. Eivät tuntuneet paljon miltään.
Sitten vaarallisemmissa paikoissa on pitänyt jättää henkilökortti 300 metrin päähän, että tietävät kuka siellä meni. Noissa paikoissa ei juuri jää tunnistettavaa.
kun olen lomalla niin minulla ei rusketusta jokin tuntolevy haittaa, ja kuka niistä ottaa selvää kun niitä sitten vaihdellaan kännissä kaverien kesken jne, kas kun ei tatuointia pakaraan kukaan ole ehdottanut.
uskotaan, että olet rohkea matkalainen, mut... noh. onkos sulla lapsiasi siellä mukana?
meni viesti. piti tulla sulle se reipas matkalainen. vastaa muuten siihen? entä ottaisitko lapsia moiselle 300m ja paperit- retkelle?
Eiköhän Haloslovakiassa sinullekin pistetä RFID-tagi perseeseen ennenkuin pääset ulkomaanlomalle. ;-)
Pennut olisivat innoissaan, eikä riski niin hirveän suuri ole. Viitisenkymmentä miestä mennyt yhtä monen vuoden aikana.
Ehkä kuitenkin yhden kerrallaan.
mikä tämä paikka on ja onko sulla ollu lapsia mukana
vai kuuluuko missä lomani vietän ja kenen kanssa, keksi sinä vaan noita Pirkka vinkkejä ...
kirjoitin viestin sille matkaajalle. omanapa lunastit nimesi. ei minua sinun matkasi kiinnosta. sitäpaitsi reittisi tällä palstalla on aika näkyvää. enkä minä ole pirkkavinkkeilijä
Aion tatuoida nahkaani Suomen kansallistunnukset jellona siihen sapelinsa päälle hammastelemaan. Ympärille entiset, oikeat Suomen rajat.
Laita sos.tunnus ja horoskooppimerkki, varmuuden vuoksi
se sapeli ei ole sen leijonan vaan venäläinen sapeli mitä se potkii allaan.miekka on ruotsalainen.leijonavaakuna oli alunperin kustaa vaasan henkilökohtainen symboli.
Vanhat Tarton rauhan rajat tulee palauttaa, mutta tää palsta ei ole oikea siihen keskusteluun.
Karjala on takaisin saatava.
Siellä tuntemattomina he lepäävät häpäistyillä hautausmailla...