ilmainen sijoitusvinkki

bankster

Olen tehnyt kaupaa siten, että teen aina toisin kuin sijoitusneuvojat ovat neuvoneet. Samalla tavalla voi sijoitusmielessä käyttäytyä kun toimii toisin mitä lehdistö kirjoittelee asioista.

eli tee aina toisinpäin kuin neuvotaan ja uutisoidaan.

4

168

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hlöps

      Tarkoitatko nyt kivijalkapankkien palvelumyyjiä, oikeita "sijoitusneuvojia" eli rahastokauppiaita, vai kenties jotakuta sellaista, joka oikeasti tietää asioista jotain eikä kuitenkaan pelaa sillä omaan pussiinsa (eli ei käske myymään silloin kun on itse ostamassa)?

      Oma näkemys on, että parhaan tuntipalkan saa kun ohittaa kauppiaiden puheet vilkaisematta. Niihin ei kannata uhrata sekuntiakaan aikaa. Joskus kuvittelin samalla tavoin kuin sinä, että OP:n sijoitussuositukset olisivat hyviä kontraindikaattoreita, mutta lopulta ne ovat kuin tikkaa heittävät apinat - joskus osuu, joskus ei.

      • Katso_kuluja

        Sehän olisikin hienoa, jos löytyisi sellainen sijoitusguru, joka on aina väärässä. Taitaa kuitenkin olla yhtä vaikeaa kuin virheetön onnistuminenkin. Ainoa varma asia ovat välitys- ja hallinnointikulut.


    • boomerangi

      Mulle neuvottiin aikoinaan talvivaaraan ja kreikan velkakirjapohjaisia varmoja sijoituksia. Samoin usan talouden uhkakuvilla neuvottiin laittamaan eurorahastoihin. Asuntoihin ei kuulemma kannattanut sijoittaa eikä asuntoihin sijoittaviin rahastoihin. Ois pitänyt tehdä juuri toisin. Mediassahan on aina näitä "sijoita näihin nyt" juttuja joten niihin ei kannata ainakaan ryhtyy, kuka hullu nyt tuottoisia juttuja mediassa huutelisi, silloin on oikea aika myydä kun pöllöt on kaupoilla.

    • pekameka1

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      382
      909
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      198
      695
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      639
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    7. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      66
      624
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      614
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      571
    Aihe