Halosen päättötodistus EN:stä 2013: Huomautus

Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta. Suomen sosiaaliturvan taso on riittämätön ja eläkeläisten oikeuksia poljetaan.
Halonen toimi eduskunnan sosiaalivaliokunnan puheenjohtajana ja mm. valmisteli
* Arajärven kanssa vuoden 1987 avioliittolain. Tämä ns. avioerolaki polkee lasten ja lasta kotona hoitaneen vanhemman oikeuksia ja eläketurvaa. Laki oli riemuvoitto perhepinnareille, väkivaltaisille, alkoholisteille ja narkomaaneille, kaappihomoille, pedofiileille ja narsisti-psykopaateille. Kieromielinen ja kaksinaamainen laki on epäsikiö ja kiistelty jo valmistuessaan.
* Halonen oli Koiviston rinnalla keskeinen vaikuttaja 1990-luvun lamaan ja siihen, miten "valtuuttivat" yrittäjien, takaajien ja viattomien lapsiperheiden raa`an kohtelun. (Ks. Koiviston konklaavi 1992 ja salauspäätös 2002).
Seuraava SDP:n ja Halosen kauaskantoinen puukonisku kohdistui työeläkeläisiin 1995.
*Lipposen -Halosen hallitus jyräsi Sailaksen ja punikkinaisten (5 1) tuella työeläkeindeksien heikennykset ja poisti kiinteän kansaneläkkeen perusosan väliaikaisesti, eikä sitä ole palautettu. Heikennykset tekevät yhteensä jo yli 30 % eläkeläisten enemmistölle. Uusia työeläkeläisiä putoaa köyhyysrajan alapuolelle koko ajan.
Törkeintä on se, että Halonen ja muut punikit leikkasivat työeläkkeitä sieltäkin, mistä ei olisi ollut varaa leikata - pienistä ja keskisuurista eläkekertymistä.
*Presidenttinä Halonen vahvisti kaikki lait 2000-2012. Tasavallan presidentti on kansan keulakuva ja myös arvojohtaja.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suomen köyhyys on ensisijaisesti eläkeläisten köyhyyttä - sairaseläkeläisten, työttömyyseläkeläisten ja kotona omia lapsiaan hoitaneiden äitien köyhyyttä. Eläkkeen pienuus on useimmille yllätys, ja omaan tilanteeseen ei voi enää vaikuttaa.
Myös lapsiperheiden etuuksia leikattiin moneen otteeseen. Syrjäytyminen alkaa kotoa.
Halonen tunsi sosiaalipuolen ja eläkekysymykset parhaiten. Kokemusta oli karttunut mm. SAK:n pitkäaikaisena lakimiehenä, eduskunnan sosiaalivaliokunnan puheenjohtajana, sosiaali-ja terveysministerinä ja oikeusministerinä jo 1990-luvun alkupuolelle tultaessa.

Äänestä
  • Työeläkkeet leikattu ja sama jatkuu. Rahat ei riitä.
    Sosiaalitoimen ja KELAn luukuille koko ajan lisää väkeä. Pienistä ja keskisuurista työeläkkeistä ei olisi ollut varaa leikata ollenkaan. KELA- ja sosiaalituet maksetaan verovaroista, työeläkkeet muualta eli työeläkerahastoista.
    Törkeää Haloselta , uudessa hallituksessa eniten kokemusta myös ministerinä. Muut vasemmistolaiset naisministerit olivat Arja Alho (SDP), Sinikka Mönkäre (SDP), Liisa Jaakonsaari (SDP) ja Terttu Huttu-Juntunen (Vas).
    Halonen ei koko presidentinuransa aikana nostanut näitä tihutöitään julkisuuteen. Naisten ja seksuaalimarginaalien äänillä valittiin presidentiksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Euroopan.Neuvostolta kirjoitti:

Euroopan sosiaalisten oikeuksien komitealta. Suomen sosiaaliturvan taso on riittämätön ja eläkeläisten oikeuksia poljetaan.
Halonen toimi eduskunnan sosiaalivaliokunnan puheenjohtajana ja mm. valmisteli
* Arajärven kanssa vuoden 1987 avioliittolain. Tämä ns. avioerolaki polkee lasten ja lasta kotona hoitaneen vanhemman oikeuksia ja eläketurvaa. Laki oli riemuvoitto perhepinnareille, väkivaltaisille, alkoholisteille ja narkomaaneille, kaappihomoille, pedofiileille ja narsisti-psykopaateille. Kieromielinen ja kaksinaamainen laki on epäsikiö ja kiistelty jo valmistuessaan.
* Halonen oli Koiviston rinnalla keskeinen vaikuttaja 1990-luvun lamaan ja siihen, miten "valtuuttivat" yrittäjien, takaajien ja viattomien lapsiperheiden raa`an kohtelun. (Ks. Koiviston konklaavi 1992 ja salauspäätös 2002).
Seuraava SDP:n ja Halosen kauaskantoinen puukonisku kohdistui työeläkeläisiin 1995.
*Lipposen -Halosen hallitus jyräsi Sailaksen ja punikkinaisten (5 1) tuella työeläkeindeksien heikennykset ja poisti kiinteän kansaneläkkeen perusosan väliaikaisesti, eikä sitä ole palautettu. Heikennykset tekevät yhteensä jo yli 30 % eläkeläisten enemmistölle. Uusia työeläkeläisiä putoaa köyhyysrajan alapuolelle koko ajan.
Törkeintä on se, että Halonen ja muut punikit leikkasivat työeläkkeitä sieltäkin, mistä ei olisi ollut varaa leikata - pienistä ja keskisuurista eläkekertymistä.
*Presidenttinä Halonen vahvisti kaikki lait 2000-2012. Tasavallan presidentti on kansan keulakuva ja myös arvojohtaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu