siis erikoismallit joissa pyttyjen päälle voi vaan kyykistyä, jos ei osaa istua. Tämä nyt Saksassa.
Sillä totuus on että nämä turvikset eivät edes osaa käyttää länsimaisia vessoja, eli kyllä siinä nähdään kuinka jälkeen jääneitä muslimimaissa ollaan. Elävät vielä 1800-lukua.
Saksassa on ollut ohjeet arabiaksi ja vielä kuvat päälle, että kuinka vessanpyttyjen kanssa toimitaan - ei ole auttanut. Sillä edelleen turvikset paskovat vessojen lattioille ja suihkuhuoneisiin.
Monet eivät tiedä, mitä vessapaperi on. Vain vasemmalla kädellä saa pyyhkiä, koska se on “likaisempi” käsi. Vessaa käyttäessä selkä ei saa olla Mekkaan päin, eikä lattia saa olla vihreä, koska se on islamin väri.
Ja Suomen VOK:ssa on ihan sama ongelma, mutta siitä ei hiiskuta. Koska aika ikävältä kuulostaa mennä sanomaan toimittajille, että turvikset eivät osaa käyttää WC:tä, vaan tarpeet tehdään minne vaan.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Arabialainen korkeakulttuuri ei osaa käyttää vessaa?????
Jo muinaiset foinikialaiset ja kreikkalaiset paskoivat pitkin seiniä ,kun ei ollut vessoja kylpylöissä, ja paine sisuksissa oli vapautettava kiljun juonnin jälkeen, kun oli pidetty kunnon orgiat, joista vain nykyisin enää haaveillaan!
Joku vuosi sitten pääsi julkisuuteen "lipsahtaan", kuinka eräässä vastaanottokeskuksessa musut paskoivat kylpyammeeseen, vaikka pytty oli vieressä.
Että on siinä sivistämistä ja kotiuttamista.
höpöpöpö taas näitä sinun aloituksia..
No lueskele vähän ulkomaidenkin medioita, että ymmärtäisit. Mutta muslimeista sinä et tosiaan ymmärrä mitään, eli et tajua kuinka heillä on tapana paskoa.
Saksassa tosiaan nyt suunnitellaan turviksille ihan omia toiletteja, koska eivät osaa käyttää tavallisia.
Miten ne oppisivat laskemaan ja lukemaan, kun paskahuussin käyttö on ihan kiven takana? Voi heidän älykkyyttään ja sivistystään! Kylläpä suomalaisten äo nousee huippuunsa heidän myötävaikutuksellaan. Lisää näitä turvetettuja!!!
eikä ne siitä muuksi muutu. Täällä jo pienet lapsetkin ymmärtävät sen, että miten vessaa käytetään, mutta nämä vitun moniosaajat ei vielä eläkeiässäkään.
Islamilaiset maat ovat valtavan paljon perässä kehityksessä länsimaita.
Näin on, eikä niistä tulee mitään keksintöjäkään.
Muslimimaissa on reikä lattiassa, ja sen ylle kyykistytään. Suvakit eivät näemmä tiedä sitäkään.
Pyyhkimääään! Suvakki.
Olin aikoinaan eräässä entisessä ranskan sotalaivaston tankkerissa jossa oli niitä reikiä pytynkorvikkeina mutta niilläkin pärjättiin eikä kukaan "kikannut" palvelusta. Muutenkin siihen aikaan lempattiin kaikki tankkilaivan paska meriin joten olen osasyyllinen! stalingrad hans...
Sitähän minäkin ettei se haittaa! Olen lukuisia kertoja joutunut kalareissulla paskomaan peiliseen veneestä, ja sinne ne skeidat häviää! Ilmanko on pielisen ahvenet kasvaneet suuriksi!
Jaa-a. Enpä taida enää juoda Pielisen vettä. Peiliseen?
Kyllähän se yksi paska häviää, mutta entäs jos koko Lieksan paskat laitettaisiin putsaamatta Pieliseen.
Ei näköjään mitään uutta auringon alla. Kun suomalaiset muuttivat Ruotsiin tismaleen samat vessajutut olivat liikeellä. Myös kylpyammeversiot.
Siinä jälleen idiootin suvakin aivopieru.
Ja minä kun kuulin että osa suomalaisita on melonut kylpyammeella ruotsiin, ja ammeet oli vielä sellaisia joissa ei ollut edes vessoja!
"Ei näköjään mitään uutta auringon alla. Kun suomalaiset muuttivat Ruotsiin tismaleen samat vessajutut olivat liikeellä. Myös kylpyammeversiot."
Väitettiin aivopieruksi. Ei ole. Kyllä me keski-ikäiset tämän hyvin muistamme. Mistä lienee huhu alkunsa saanut, mutta tällaista suomalaisista väitettiin.
Onhan ruotsissakin kengännauhoja sitoessa oltava pellinpala päällyshousujen alla takapuolella! Tällaista ruotsalaisista väitetään!
Riikit ovat aika homoja.
Hauska nähdä kuinka suvakki ei pärjää.
Pian varmaan valtiovalta pakottaa suomalaiset vaihtamaan paskapyttynsä musuille sopiviksi, eihän sitä tiedä, missä musut asustavat tulevaisuudessa. Vaikka sinun talossasi tai minun osakkeessani. Se on vain ajan kysymys milloin tulee pakkoluovutus. Jokaiselle karvakouralle kun on oltava vähintään kaksio ( Suomipoika ja tyttö maksaa).
Suomi myötäilee mamuja joka asiassa, ettei mamu pillastu, sehän olisi ihan ennenkuulumatonta. Siis aletaanpa kaivelemaan kuvetta ja vaihtelemaan pyttyjä ennenkuin käsky käy.
Eihän sitä koskaan tiedä.
Minä laitan räjähtävän pytyn sitten kun joudun muuttamaan asunnostani pois!