"Keisarin uudet vaatteet"?
V_Aatturi
5.2.2016 19:23
Hauskahan_tä-
5.2.2016 19:21
mä juttu on. Oikein tyyppiesimerkki siitä, että paljonkin voi kirjoittaa, vaikka ei olisikaan yhtään mitään sanottavaa. Tämähän kuuluu melkein sarjaan "Keisarin uudet vaatteet". Mutta tämä on sentään paljon parempaa kuin että Venäjä olisi hyökännyt meille ja meidän pitäisi selvitä jotenkin niissäkin olosuhteissa, kun taas nyt voimme kaikki tulla hyvälle tuulelle ja ajatella, että onneksi Paavi keksi järjestää meille jotakin sirkushuvia harmaaksi päiväksi.
Mikään ei voita Paavoa - paitsi Juha...
V_Oittaja
1
117
Vastaukset
- faktaa
paavo on oikeassa keskustasta on tullut lestapuolue,jota johtaa lessut,sipiläpäänä,mummut ja pappat eivain hoksaa heidät on seuroissa manipuloitu lessuiksi ja kepulaisiksi,herran veressä
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2373026Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell151699Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.101379- 1041228
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291221- 751137
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531042Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581035Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717957- 135942