Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Maamme historian tunnetuin lieksalainen

Pazze

Suomen kannalta todella merkittäviin saavutuksiin kykenee vain harvat ja valitut. Tiedän että monia närästää kuulla kuka luultavasti on se merkittävin lieksalainen suurmies maailmalla ja vieläpä kautta historian. Pitemmittä puheitta, Ilja Janitskin.

Perustelut ovat tässä: avasi väylän valtamedian ja viranomaistahon sensuroimalle tiedolle ja mahdollisti näin kansalle pääsyn todelliselle tiedon näköalapaikalle. Jokainen kansalainen voi siis itse punnita valtamedian antamaa kuvaa myös sieltä kulissien takaa saadun tiedon perusteella. Mielestäni valtamedia ja viranomaistaho onkin jo joutunut korjaamaan yleistä linjaansa ja olemaan avoimempi. Tästä on kiittäminen vain tätä lieksalaislähtöistä henkilöä.

Tämän henkilön teko hakee Suomen historiassa vertaistaan. Harvassa maassa valtamedian sensuurin romuttajaa katsotaan aluksi hyvällä, mutta loppupeleissä se on aina kansalaisten etu ja sille on ollutkin tilausta. Monet ko. henkilöä moittivat ja kauhistelevat naureskelevat avoimesti esim. Venäjän valtamediaa ja sitä kuinka siellä sensuuri pitäisi purkaa. Miettikää kuinka arvokkaita sielläkin ovat ne rohkeat ihmiset, jotka uskaltavat oman tulevaisuutensa riskeeraten kertoa toisenlaisia totuuksia kuin se sallittu linja.

Voitte väittää vastaan, mutta Lieksa tullaan muistamaan tästä henkilöstä ja hän jää historiaan positiivisessa mielessä. Ei ollenkaan huono saavutus.

45

109

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sähkö.inssi
      • hesarieikiinnosta

        Ei liity aiheeseen millään tavalla.


      • saa.jotain.tarttuvaa
        hesarieikiinnosta kirjoitti:

        Ei liity aiheeseen millään tavalla.

        Säälin ymmärtämättömyyttäsi, jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia.


      • kannattaa.lukea

        Hyvä kirjoitus!!!


      • Että-mä-riemastuin
        kannattaa.lukea kirjoitti:

        Hyvä kirjoitus!!!

        Aivan parasta. Täysin sekopään kirjoittamaa. Ei tosin läheskään Hitlerin veroista, mutta pakkohoitoa vaativaa kuitenkin. Lyödäänkö vetoa tuon aloituksen kirjoittajasta?


    • facebook.nörtit

      Ketjun aloittaja nimimerkki "Pazze" ..... yksinkertainen ihminen?!!

      • jjhgdsae

        Tai huomattavasti älykkäämpi kuin sinä, tai kukaan muukaan tällä palstalla.


      • samalla.luokalla
        jjhgdsae kirjoitti:

        Tai huomattavasti älykkäämpi kuin sinä, tai kukaan muukaan tällä palstalla.

        Ei mikään ruudinkeksijä koulussa.


    • eikiitosminulle

      Joku täällä sivustolla yrittää hyvin aktiivisesti kerätä rahaa tällä Janetskille. Itse en klikkaile niitä linkkejä, siitä hän saa rahoituksensa.

      Lehden kirjoitukset ovat joko muualta kopioituja tai silkkaa valhetta. Tämä on osoitettu riittävän monta kertaa, että sen ei pitäisi olla kenellekää epäselvää.

      Journalismissa on korjaamista ja siksi on syytä lukea ns. hitaitajuttuja, joita useat mediat julkaisevat. Niissä asioihin todella perehdytään monipuolisesti. Se että levitetään tarkoitushakuisesti valheita, ei todellakaan ole sitä journalismin uudistamista, mitä kaivataan.

      • rahatvenäjälle

        suomi24 on muuten myös venäläisomisteinen...


      • kjjhuiiop

        Mistä sitten tiijät mitä MV,lehessä kirjotetaan jos et ite lue?Elä usko mitä kommunistit valehteloo.


      • eikiitosminul

        Lyhyt perehtyminen riitti. Joku oppii vähemmälläki;)


    • viereinen.kahvipöytä

      Tuo Pazzen aloitus on yks yhteen paikallisten "persujen terävimmän kärjen" horinoita. Siinä tulee oivasti esiin heidän ymmärryksen ja logiikan syvin olemus.

      • keskellä-virtaa-joki

        Jokainen persujen virhe verottaa uskottavuutta. Turha itkeä, kun on itse kustu oma hommansa. Sen lisäksi, möläytyksillänne te yritätte kusta vielä kaiken lisäksi maahanmuuttokriitikoiden tavoitteetkin.


      • perussuom.joensuu

        Paskan levittäminen ei ole minkään asian edistämistä.


      • özkön.tiimi

        Lieksan "vökkelöt" eivät ole saaneet aikaan muuta kuin paskaa omaan housuun ja kaiken kansan nähden.


    • Tosiasiaaa

      Eipä näy kukaan voivan perustellusti kykenevän vastaväitteisiinkään.

      • montahyvää

        Onko ongelmasi lukutaidossa vai luetun ymmärtämisessä?


      • Tosiasiaaa

        Ei kummassakaan. Luulena ovat paremaa tasoa kuin sinulla.


      • saa.jotain.tarttuvaa
        montahyvää kirjoitti:

        Onko ongelmasi lukutaidossa vai luetun ymmärtämisessä?

        molemmissa ongelmia joillakin persuilla


    • lepsuilua

      Suomessa media on ollut lepsu, kun ei ole kutsunut polttopulloiskuja terrorismiksi. Muissa maissa niin tehdään.

    • mistä-lienee-tullut

      Ei kyllä taida olla syntyperäinen nimestä päätellen.

      • lieksalainen

        Syntyperäinen lieksalainen.


      • pysyköönpois
        lieksalainen kirjoitti:

        Syntyperäinen lieksalainen.

        Mutta venäläisistä vanhemmista tai ainakin isänsä. Siis mamu mikä mamu ja haukkuu toisia mamuja, hyi olkoon.


    • helppomuuttaa

      Nyt maahanmuuttajana Espanjassa. Eläköön Schengenin sopimus!

      • pysyköönpois

        Pysyköön siellä kans. Ei päästetä Suomeen vaikka kuinka huutaisi rajalla asylum, asylum....!


    • pöljiä.vedätetään

      Siitähän oli MV-lehden alkuaikoina juttua, miten Ilja on naureskellut niille tyypeille, jotka uskoo MV-lehteen ja on sanonut keksineensä ainoastaan hyvän tavan tienata helppoa rahaa ja pistää asiaan uskovat tekemään työtä sen eteen ilmaiseksi.

    • siep-pari

      Epsanjan poliisi on jo koputtelemassa ovella ja luonnollisesti palautus Suomeen. Veikkaisin, että raidauksen yhteydessä poliisi "löytää" vielä jotain raskauttavaa, jolla napsahtaa ehdotonta.

    • yllättynyt

      Aloittajan kirjoituksessa on huomattavan paljon teräviä huomioita jotka pitävät täysin paikkansa. Voisi jopa sanoa sen olevan täyttä totta alusta loppuun, vaikka sitä ei ensilukemalta heti uskoisikaan.

      • onpa.terävää.juu

        Et suostu edelleenkään myöntämään mitään ja jatkat rimpuilua paskat housuissa. Kuinka kauan viitsit vielä nöyryyttää itseäsi?


      • pazkaapazkaa
        onpa.terävää.juu kirjoitti:

        Et suostu edelleenkään myöntämään mitään ja jatkat rimpuilua paskat housuissa. Kuinka kauan viitsit vielä nöyryyttää itseäsi?

        Paskasta puheen ollen parempi sekin että housussa kuin päässä...


    • SamanlaistaMeininkiä

      Janitskin on suomen Julian Assange, avasi ei julkaistuja salaisia tietoja suomen vasurimedialta!
      Siksi häntä jäljitetään amalla tavalla! Mites olisi tekaistu raiskaus syyte, että saataisiin suomeen oikeuteen!

    • rassevajakit

      MV eli Minä Vajakki -lehti. Ilmankos löytyy lieksasta paljon lukijoita :D

    • S.O.D

      - Etninen ryssä
      - Tuomittu rikollinen
      - Huumeveikko
      - Veropakolainen

      Onko muita adjektiiveja vielä?

    • Teroitettunuoli

      Eipä taas auringon alla uutta. Ihminen on peto toiselle ihmiselle. Ainoastaan läheisimmät, rakkaat ja osa omasta kansakunnasta säästyy. Rahan ja vallanhimo saa ovelimmat toimimaan www.:n hajalliseksi pirstoutumaan ja pyörittämään mahdollisuuksien maailmaa.

      Ei tartte olla kummoinenkaan älykkö, epäillekseen, että tämä ketju on itsensä pääpirun aloittama; kaikki tosiasiat puhuvat ja perustelevat sen puolesta.

    • Pazze

      En ole persu enkä minkään muunkaan puolueen jäsen, enkä toimi politiikassa. Rasistikaan en ole. En myöskään tunne tätä kuuluisinta lieksalaista henkilökohtaisesti, enkä aio tutustuakaan. Tarkoitukseni oli vain kertoa mielipiteeni mediasta ja sen ilmiöistä, joita yksikään teistä tähän saakka kommentoineista ei ole pystynyt kiistämään. Ettekä siihen koskaan pystykään. Olen yllättynyt kuinka yksinkertaisia olette, tai ainakin sellaisen kuvan te annatte itsestänne kirjoituksillanne.

      Te vaikutatte sivistymättömiltä moukilta, suvaitsemattomilta, rasisteilta ja typeryksiltä. Harmittaako? Lukeminen ja itsensä sivistäminen kannattaa aina. Suosittelen!

      • facebook.nörtit

        Kuka kirjoitti puolustuspuheesi?
        Tiedämme kuka olet.


      • hohohohooooo
        facebook.nörtit kirjoitti:

        Kuka kirjoitti puolustuspuheesi?
        Tiedämme kuka olet.

        Heheheee :-D


    • OikeatLieksalaiset

      Katso wikipediasta luettelo oikeista tunnetuista lieksalaisista. Heitä on paljon.

      Janitskin on pelkkä vaivainen pikkurikollinen.

    • Teroitettunuoli

      Näin on. Vaikka lääkäri en ole, papista puhumattakaan, on enemmän kuin perusteltua syytä epäillä, että se koira älähti johon kalikka kalahti.

      Tuota viimeisintä virkettä en allekirjoita. Vaivainen ei ole, eikä pikkurikollinen.

      Päätelkää itse mitä on.

      On ainakin taitava kirjoittelija, höpsöttää hassuja ja hassuttaa nenästävedettäviä.

      Hänen ansiokseen sanottakoon, että ei ollut pahemmin kirjoitusvirheitä aloituksessa ja muutenkin selkeästi ymmärrettävää jäsentelyä lauserakenteissa. TV 1 ohjelmassa artikulaation tuulikin oli kohtalaisen hyvää. Toimittajakin osasi työtehtävänsä.

      Lyhyestä virsi kaunis.

      • Pazze

        Ei täydellisesti teroitettu nuoli kuitenkaan, mutta sujuvaa kirjoittelua kumminkin ja ehdottomasti parempaa kuin tällä palstalla keskimäärin. Tässä ketjussakin kirjoittelusi on täysin ylivoimaista muihin kuin minuun verrattuna. Osoitteesi on kuitenkin pahasti pielessä ja on erittäin perusteltua syytä epäillä, että kalikkanne osui eri maaliin kuin luulette. Ettei vain olisi pudonnut omaan kalloonne.


    • La_Tortura_Yle

      Luultavasti Suomessa pystytetään joskus tulevaisuudessa patsas Iljalle.

      Muutoksen tekijänä.

      S u u r e n!

    • YlpeitäPojastaan

      Iljalle patsas karhun sijalle?

    • Potitero

      Lieksaa ei ole kukaan keksiny, kyllä se ihan ite on siihen pikkuhiljjaa kehkkeytynnä. Simo Hurtta humalapäessään hevosella ajeli, vaen ee se Liekssoo perustanna. Viikingit Venäjälle männessään huitasivat pikkukylän kulukkiissaan joinmutkkaan. Akat jättivät vuottelemmaan pariks vuojeks. Isännät lähti Venäjän jokkii, Volggoo myöten käväsemmään Mustallamerellä. Tulivat takasin, nii oli voeta ja lihhoo. Kyllähän oli poijilla juhlat reissun jäläkkeen. Kuulema.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2258
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1944
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1838
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      79
      1685
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1598
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1502
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1403
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1362
    9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1331
    10. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1304
    Aihe