Valkopäätiainen Helsinki 2015/2016

Harvinainen valkopäätiainen tuli Helsingin Viikkiin syksyllä 2015. Se havaittiin marraskuun loppupuolella, josta lähtien kyseinen tiainen on ollut monen lintuharrastajan mielenkiinnon ja ihailun kohteena. Lintu asettui oleilemaan Fastholman metsikön ja sen vieressä olevan ruovikon alueelle. Vaikka alueella oli jo ennestään linturuokinta, laitettiin valkopäätiaista varten lisää ruokintoja, jotta lintu saatiin jäämään alueelle talveksi. Ruokinta, jossa lintu tapasi käydä alkutalvesta alkaen, eristettiin poliisimaisesti narulla ja lintua sai tarkkailla sekä valokuvata noin 15 metrin etäisyydeltä, kun se kävi hakemassa ruokaa lintulaudalta. Narun laittamisen perusteena kuulemma oli, että joku oli valokuvannut ko. lintua 500 millisellä teleobjektiivilla vain 5 metrin päästä, joka naruesteen laittajan mielestä kovasti häiritsi lintua. Kuuleman mukaan myös joku kookas lintuvahti oli uhannut käydä käsiksi liian lähellä ko. valkopäätiaista valokuvaavaan henkilöön ja kehottanut tätä kameramiestä menemään kauemmaksi – tai muuten … . Vähän kuin olisi katupartio vahtimassa ja uhkailemassa ihmisiä eläintarhan häkin vieressä.

Esteistä huolimatta lintua katsottiin kriittisesti ja tarkkaan, sillä lintukirjassa oli maininta, että valkopäätiainen voi risteytyä sinitiaisen kanssa. Jos lintu on risteymä, ei siitä saa lajipinnaa. Moni havaitsikin, että linnun pystön sulkien muodostama kuvio ei vastannut kuvaa, joka on lintukirjassa. Lisäksi tällä Suomeen eksyneellä valkopäätiaisella huomattiin keltaista sävyä rinnassa. Joku kertoi, että sen päälakikaan ei ollut puhtaan valkoinen. Kuulemma tästä syystä ko. lintu pyydystettiin verkolla ja rengastettiin helmikuun alussa. Rengastamisen yhteydessä lintu mitattiin ja valokuvattiin tutkimista varten. Oliko kyseinen valkopäätiainen sitten myös pakko rengastaa? Eikö pelkkä mittaaminen ja valokuvaaminen olisi riittänyt? Ja valokuviahan saa linnusta teleobjektiivilla ilman, että se otetaan kiinni. Rengastettu lintuhan ei ole enää aito luonnon lintu, vaan uraansa tekevien tieteilijöiden tutkimusväline, joka on merkattu vain heitä varten. Vai onko kysymys luontovalokuvaajien vihaamisesta, kuten eräs rengastaja kerran nimitteli lintuvalokuvaajia halventavasti, että heillä on kuvaus-psykoosi. Tietysti tämän valkopäätiaisen rengastaja sai lajista rengastuspinnan. Hän pääsi pitämään lintua käsissään (alle 5 m etäisyydeltä!). Mitä mahtoi lintu tällöin ajatella? Ehkä se kauhistui kopelointia tai sitten se tuumasi vain, että eihän tämä mitään - olisihan minua saanut 5 metriä lähempääkin kuvata. Vedettiinköhän pitkää tikkua siitä, kuka sai pujottaa renkaan tämän harvinaisuuden koipeen? Rengastajan pinnanhimo vei suurelta joukolta lintuharrastajia linnun katsomisen ilon.

Herää kysymys, kuka omistaa ko. valkopäätiaisen? Ovatko harvinaiset linnut tarkoitettu kaikkien kansalaisten iloksi sellaisenaan, vai voiko joku alalle vihkiytynyt yhdistys määrätä linnun katsomisesta ja toinen yhdistys linnun pois pilaamisesta rengastamalla? Voiko rengastajan raiskaamasta linnusta enää ottaa lajipinnaa ja ihailla sitä aitona luonnon lintuna? – Mielestäni ei. Rengastetut linnut ovat melkein kuin eläintarhan eläimiä. Harvoin näkee palkituissa luotokuvissakaan rengastettua lintua. Hätävarjelun liioittelun ja tieteen nimissä voi muutama ns. asiantuntija estää suurelta joukolta aidon luonnon valokuvaamisen ja ihailemisen ilon.