Harvinainen valkopäätiainen tuli Helsingin Viikkiin syksyllä 2015. Se havaittiin marraskuun loppupuolella, josta lähtien kyseinen tiainen on ollut monen lintuharrastajan mielenkiinnon ja ihailun kohteena. Lintu asettui oleilemaan Fastholman metsikön ja sen vieressä olevan ruovikon alueelle. Vaikka alueella oli jo ennestään linturuokinta, laitettiin valkopäätiaista varten lisää ruokintoja, jotta lintu saatiin jäämään alueelle talveksi. Ruokinta, jossa lintu tapasi käydä alkutalvesta alkaen, eristettiin poliisimaisesti narulla ja lintua sai tarkkailla sekä valokuvata noin 15 metrin etäisyydeltä, kun se kävi hakemassa ruokaa lintulaudalta. Narun laittamisen perusteena kuulemma oli, että joku oli valokuvannut ko. lintua 500 millisellä teleobjektiivilla vain 5 metrin päästä, joka naruesteen laittajan mielestä kovasti häiritsi lintua. Kuuleman mukaan myös joku kookas lintuvahti oli uhannut käydä käsiksi liian lähellä ko. valkopäätiaista valokuvaavaan henkilöön ja kehottanut tätä kameramiestä menemään kauemmaksi – tai muuten … . Vähän kuin olisi katupartio vahtimassa ja uhkailemassa ihmisiä eläintarhan häkin vieressä.
Esteistä huolimatta lintua katsottiin kriittisesti ja tarkkaan, sillä lintukirjassa oli maininta, että valkopäätiainen voi risteytyä sinitiaisen kanssa. Jos lintu on risteymä, ei siitä saa lajipinnaa. Moni havaitsikin, että linnun pystön sulkien muodostama kuvio ei vastannut kuvaa, joka on lintukirjassa. Lisäksi tällä Suomeen eksyneellä valkopäätiaisella huomattiin keltaista sävyä rinnassa. Joku kertoi, että sen päälakikaan ei ollut puhtaan valkoinen. Kuulemma tästä syystä ko. lintu pyydystettiin verkolla ja rengastettiin helmikuun alussa. Rengastamisen yhteydessä lintu mitattiin ja valokuvattiin tutkimista varten. Oliko kyseinen valkopäätiainen sitten myös pakko rengastaa? Eikö pelkkä mittaaminen ja valokuvaaminen olisi riittänyt? Ja valokuviahan saa linnusta teleobjektiivilla ilman, että se otetaan kiinni. Rengastettu lintuhan ei ole enää aito luonnon lintu, vaan uraansa tekevien tieteilijöiden tutkimusväline, joka on merkattu vain heitä varten. Vai onko kysymys luontovalokuvaajien vihaamisesta, kuten eräs rengastaja kerran nimitteli lintuvalokuvaajia halventavasti, että heillä on kuvaus-psykoosi. Tietysti tämän valkopäätiaisen rengastaja sai lajista rengastuspinnan. Hän pääsi pitämään lintua käsissään (alle 5 m etäisyydeltä!). Mitä mahtoi lintu tällöin ajatella? Ehkä se kauhistui kopelointia tai sitten se tuumasi vain, että eihän tämä mitään - olisihan minua saanut 5 metriä lähempääkin kuvata. Vedettiinköhän pitkää tikkua siitä, kuka sai pujottaa renkaan tämän harvinaisuuden koipeen? Rengastajan pinnanhimo vei suurelta joukolta lintuharrastajia linnun katsomisen ilon.
Herää kysymys, kuka omistaa ko. valkopäätiaisen? Ovatko harvinaiset linnut tarkoitettu kaikkien kansalaisten iloksi sellaisenaan, vai voiko joku alalle vihkiytynyt yhdistys määrätä linnun katsomisesta ja toinen yhdistys linnun pois pilaamisesta rengastamalla? Voiko rengastajan raiskaamasta linnusta enää ottaa lajipinnaa ja ihailla sitä aitona luonnon lintuna? – Mielestäni ei. Rengastetut linnut ovat melkein kuin eläintarhan eläimiä. Harvoin näkee palkituissa luotokuvissakaan rengastettua lintua. Hätävarjelun liioittelun ja tieteen nimissä voi muutama ns. asiantuntija estää suurelta joukolta aidon luonnon valokuvaamisen ja ihailemisen ilon.
Valkopäätiainen Helsinki 2015/2016
Lintukiikari
0
102
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,794343Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt222793Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242708Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172469Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1122454Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1112214Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e1002173Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6322026MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141965Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka321836