Väyrysen skitsofreeninen suunnitelma

Korhoselta oivallinen arvio Väyrysen pitkästä suunnitelmasta, jota miettinyt ja suunnitellut vuosikausia. Korhonen tuntee Väyrysen hyvin ja tämän ajatuksen juoksun. Väyrynen ei hellitä koskaan. Ovela suunnitelma ja tarvittavat mielenkäännökset sujuvat Väyryseltä tilanteiden mukaan kuin skitsofreenikolla:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020521076350_uu.shtml
574
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Suunnilleen näin, jonka näkyy linkin perusteella strategisesti ymmärtävän myös Korhosen kaltainen menneen maailman poliittinen gangsteri.

Olennaista on, että tässä vaiheessa Väyrynen hajottaa Keskustan, puolittaa Perussuomalaiset, asemoi Kokoomuksen pitkäaikaiseen ellei ikuiseen oppositioon ja palauttaa Punamultahallitukset.

Sinänsä se ei vielä riitä. Tarvitaan uusia voimia. Ennen pitkää myös Demarit ja Vihreät joutuvat uudelleenarvioimaan puoleisiinsa pesiytyneet vapaakauppauskovaiset ja EU-idealistit. Sen jälkeen olemme siirtyneet Ilmastonmuutoksen aikakauteen.

Väyrysellä tässä Isänmaallisessa ja Maailmanlaajuisessa sodassa pieni mutta kunniakas merkitys Oikeistoliberaalien keskustalaisen sillanpääaseman tuhoajana.

Äänestä

Ehkä Väyrysen merkitystä Suomen politiikassa on turhaa yliarvioida?
Hänelle pitää tietenkin suoda kaikki ne mahdollisuudet ja oikeudet jotka Suomen laki ihmiselle antaa. Itse en kannata Paavon ajatuksia enkä niitä pelkää.
Tervetuloa takaisin politiikkaan herra auringonlaskun ratsastaja!

Äänestä

Kepu on tuho,ei mulla muuta.

Äänestä

Lainaus Korhosen haastattelusta:

"- Muut puolueet joutuvat siis määrittelemään, voivatko tällaisen puolueen jäsenet olla myös heillä. He menevät juuri siihen ansaan, mitä toinen tavoittelee, eli aloitetaan puheet erottamisista, Korhonen toteaa.

Jos Väyrynen erotetaan, niin käytännössä kaikkien samanmielisten eli väyrysläisten kanssa pitäisi toimia samalla tavalla. Korhosen mukaan tämä johtaa siihen, että joka kokouksessa käsitellään jonkun erottamista."

---

Mutta eihän Kansalaispuolueella ole Väyrysen lisäksi muita jäseniä ainakaan ennen vuoden 2019 eduskuntavaaleja, joten muilla puolueilla ei ole mitään tarvetta erottaa Väyrystä lukuun ottamatta ketään. En ymmärrä, mitä Korhonen tarkoittaa. Toki jos jotkut nykyisistä kansanedustajista loikkaavat Kansalaispuolueen eduskuntaryhmään tämän vaalikauden aikana, erotettaviksi harkittavia tulee, mutta ei Yrttiahoa ja Mustajärveäkään lopulta erotettu edellisellä vaalikaudella Vasemmistoliitosta, vaikka perustivatkin oman Vasenryhmänsä.

Sitä paitsi euroa vastustavatkin ymmärtävät, ettei omaan valuuttaan palaaminen ole yksinkertaista, eikä takaa menestystä, joten irtaantumisia noin kapealta pohjalta tuskin tapahtuu.

Äänestä
  • Oli kuulemma Paavo tullut Takkulan kanssa yhteisellä lennolla Brysselistä ja neuvotelleet asioista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieletöntä_menoa kirjoitti:

Korhoselta oivallinen arvio Väyrysen pitkästä suunnitelmasta, jota miettinyt ja suunnitellut vuosikausia. Korhonen tuntee Väyrysen hyvin ja tämän ajatuksen juoksun. Väyrynen ei hellitä koskaan. Ovela suunnitelma ja tarvittavat mielenkäännökset sujuvat Väyryseltä tilanteiden mukaan kuin skitsofreenikolla:

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020521076350_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu