Miten ihmeessä välttää kyllästyminen?

Miten siinäkin pidetään tulta yllä?
# asenteella, pc-lihasten jumpalla ja vaihtelulla
# yllätä uusissa paikoissa, tilanteissa ja kontrolloimatta

Ei sen liekin ole loputtomasti tarkoituskaan leiskua. Lapset on tarkoitus saattaa alulle, ja loppu meneekin sitten velvollisuudentunnolla.

Hämmentävä kirjoitus.
Tuosta saa helposti sen kuvan, että koska yksi mies jäi sinulta kokematta, sinä haikailet hänen peräänsä yhä vieläkin jonain täydellisenä "sielunkumppaninasi" joka olisi jotakin niin järisyttävän erilainen kuin kaikki muut miehet...
Uskomatonta naiviutta, jos asia todellakin olisi niin.
Mutta tietysti jos päässä on se fiksaatio, että sen yhden kanssa elämä olisi ollut aivan erilaista kuin kenenkän muun, alusta hautaan saakka, niin eipä siinä muilla ole silloin mitään mahdollisuuksia tehdä sinua onnelliseksi.
En kuitenkaan usko, että on kyse niin vahvasta fiksaatioista ensinkään. Oletpahan vain ilmeisen taipuvainen kuvittelemaan, että elämän pitäisi olla jotain muuta kuin arkea.
No, totuus kuitenkin on, että elämä tapahtuu nimenomaan arjessa. Arki on yhtä kuin elämä ja sitä värittämään tulee erinäisiä sunnuntaita.
Et kertonut onko sinulla lapsia. Esim. lapsen syntyminen yleensä lähentää pariskuntia toisiinsa aivan luonnollisesti, kun on uusi yhteinen projekti. Lapsen puuttuminen parisuhteesta mahdollistaa aivan erilaisen itsekkyydenkin.
Mitä sinun mielestäsi on rakkaus? Ainakin sitä kannattaa joskus miettiä oikein urakalla, sekä sitä, miten realistinen oma kuva rakkaudesta on, vai perustuuko se kenties kuvitelmiin, joilla ei ole varsinaista todellisuuspohjaa.

Mitä ihmettä oikein odotat suhteeltasi? Täydellistä kumppania sinulla ei ole ollut siksi, koska kenelläkään ei ole. Kaikissa ihmissuhteissa on hyvä heti aluksi olla tietoinen sekä omasta että toisen epätäydellisyydestä.

Sanot ettet kestä toista ihmistä. Miksi et kestä? Näetkö heissä kenties omat virheesi ja puutteesi? Näinhän usein on. Tuo vaikuttaa myös sitoutumiskammolta, jonka arki sinussa herättää. Käytät ilmaisua "umpiarkinen", jolla tiettävästi tarkoitat tylsää elämää, epämukavaa. Se arjen tylsyys on sinussa itsessäsi. Arki on juuri sellaista millaiseksi sen itse tekee. Ihan tavallisesta arjesta voi nauttia täysin rinnoin. Asennekysymys.

Ehkä tuo kyllästyninen on asenteen lisäksi myös luonnekysymys, jolle on vaikeaa tehdä mitään, vaikka halujakin olisi. Tai voihan olla, että arjensieto paranee iän ja elämänkokemuksen myötä.

Aloittajan tuntemukset saavat minut tuntemaan suurta kiitollisuutta, että avioliittoni on ylittänyt kaikki odotukseni. En ole kyllästynyt eikä edes ole ollut koskaan sen enempää ylä- kuin alamäkiäkään. Aina vain on mennyt hyvin. Ehkä parinvalinta on tällä kertaa mennyt nappiin, koska toisenlaisiakin kokemuksia historiassa on ollut.

Onko sulla käynyt mielessä jos olisitkin naisiin kallellaan, kun tunnut vieraantuvasi miehistä fyysisesti?

Sinulle Neuvoton_Nina. Tuli välittömästi mieleeni tämä artikkeli kun luin viestisi...ole hyvä

T:Juha



http://hidastaelamaa.fi/2016/01/rakkaudettomuudesta-rakkauteen/

Vierivä kivi ei sammaloidu. Ole aktiivinen oman elämäsi suhteen. Tee asioita, joihin tunnet kiinnostusta ja joista koet iloa. Houkuttele mies johonkin mukaan. Keskustele hänen kanssaan, suunnittele mitä kaikkea voitte tehdä yhdessä. Tärkeää on myös se, mitä ette tee yhdessä. Molempien omat jutut. Näyt kaipaavan yksinäisyyttä, siispä vetäydy yksinäisyyteen. Minäkin tulisin hulluksi, ellen saisi olla ja tehdä eri asioita yksin. Tai sitten ystävien kanssa. Puoliso ei ole koko elämä, vaikka tärkeä osa elämää onkin. Itse uskon, että kyllästyt, koska odotat parisuhteelta "koko elämää".

Ratikkakuski: minäkin epäilen, että olen luonteeltani kyllästyvää sorttia. En esim. tee monestikaan samoja ruokia, en lue samaa kirjaa uudelleen, en katso samaa leffaa uudelleen, tyyli vaihtuu usein, en voisi kuvitellakaan lomailevani samassa paikassa jne.
Helka: kiitos näkökulmasta, koen kyllä jonkinasteista syyllisyyttä siitä, että haluan omaa tilaa ja yksinäisyyteen. Olen aina viimeiseen asti vältellytkin yhteen muuttamista. Ensimmäisen mieheni kanssa muutin yhteen n. kk ennen häitä, toisen kanssa puoli vuotta ennen häitä. Olen yrittänyt nimenomaan pitää tämän nykysuhteenkin tuoreena siten, että yhteisasumista ei tapahdu, korkeintaan pari vuorokautta kerrallaan ja vain viikon, parin välein.
Kaapissakolisee: en tunne minkäänlaista vetoa naisiin. Sekin itsediagnoosi tehty.

Mutta nämä omat ajatukseni siitä, että kohta alkaa mennä huonosti, kohta en enää siedä tuon naamaa, juttuja, kosketusta. Kyllähän ne ruokkii itseään, se on selvä. Ja sitoutumiskammo, allekirjoitan sen, mutta olen kyllä myös yrittänyt aika sinnikkäästi voittaa sen.
Hyviä kommentteja tullut ja ajattelemisen aihetta. Itsehän nämä asiat on itsensä kanssa selvitettävä, mutta joskus tarvitsee näkökulmia ja ravistelua.

Miten parisuhteen saa kestämään on hyvin henkilökohtainen kysymys ja vastauksia siihen on varmasti yhtä monta kuin on parisuhteessa elävää ihmistäkin. Vaikeaa siis kuvitella, että avioliitto myöskään kaatuisi yksinomaan toisen osapuolen toimesta. Jotain se kumppanikin on tehnyt ja jättänyt tekemättä että kaiken lopputulos on avioero.
Miksi ihminen syyllistää itsensä parisuhteensa kaatumisesta, miten hän sen itselleen selittää, on sekin hyvin henkilökohtaista. Taustasyitä niille selityksille saattaa olla moniakin, joten myöskään jotain yhden selityksen ratkaisua tuskin kannattaa etsiä.

Ratkaiseekohan itsekkyyden aste? Kaikissa parisuhteeseen liittyvissä asioissa. Kun arki sujuu niin kipinäkin pysyy.

Tuossa tilanteessasi ei ole niinkään kysymys kyllästymisestä, vaan rakkaudesta, toisen kunnioittamisesta, arvostamisesta, luottamuksesta. Koska niitä ei ole, ei ole mitään. Sehän voikin jo kyllästyttää.

Minä olen sinun vastakohtasi. En tiedä onko vastauksestani apua, mutta onpahan erilainen näkökulma.;)

Myös minulla on takana kaksi aiempaa liittoa, 6v ja 8v. Suhteellisen nuorina molemmat. Ja nyt olen elänyt 9 vuotta uusperheessä nykyisen puolisoni kanssa.

Minä en ole koskaan kyllästynyt kehenkään kumppaniini. Itseasiassa minä en erityisemmin pidä siitä suhteen alkuvaiheesta, jossa ollaan vielä vähemmän tuttuja, hieman jännittää, molemmat väkisinkin esittää jotakin ja ei saa edes pieruhuumoria harrastaa, kun ei vielä kehtaa. Pidemmässä suhteessa olen aina tuntenut olevani onnellinen siltä osin, mitä tulee siihen, että kumppani on tullut tutuksi. Erot ovat johtuneet aivan muista syistä kuin kyllästymisestä. (Ensimmäinen suhde kaatui siihen, että halusimme elämässä loppujen lopuksi hyvin eri asioita, esimerkiksi minä halusin lapsia ja mies ei. Toisessa mies oli petturi, aiemmin jo muillekin kuin minulle. Minä lopetin molemmat suhteet.) Mutta siis siihen arkeen en koskaan kyllästynyt, enkä ole kyllästynyt nykyisessäkään liitossani. Se arki on aina ollut se kantava voiva, jota olen elämääni halunnut. Kumppani, jonka kanssa voi olla oma itsensä.

Minä en myöskään erityisemmin kaipaa omaa tilaa, mutta sitä on jokaisessa suhteessani tullut luonnostaan, koska kaikki puolisoni ovat jonkin verran reissanneet töiden takia. Nykyinen puolisono reissaa yleensä joka toinen viikko n. 3 päivää, vähintään. Tätä kautta minulla on siis "kämppä minulla", ja toki myös lapsilla. Mutta ei ole siis toista aikuista, jota pitäisi huomioida. Ehkä tämä on syy siihen, miksi erikseen en omaa aikaa ole kaivannut. Meillä on molemmilla mahdollisuus harrastaa omia juttuja yms, ja jonkin verran niin myös teemme. Mutta olemme molemmat hieman kotihiiriä, joten mahdollisuuksien mukaan tykkäämme molemmat touhuta kotona.

Mutta kotona touhutessamme emme toki ole koko ajan vierekkäín. Mies voi olla vaikkapa autotallissa ja minä siivoilen sisällä, tai mitä millonkin. Välillä sitten tehdään asioita yhdessä, joko kaksin tai koko perhe.

Seksissä on toki ollut välillä rauhallisempia kausia ja välillä tiiviimpiä -se on luonnollista. Mutta silloin kun ei pidempään pätkään ole mieli tehnyt, niin voi herätellä omia fiiliksiä esimerkiksi tietoisesti ajattelemalla kiihottavia asioita, katsomalla pornoa tms. Toimii minulla, ja sinulla voi toimia kenties jokin muu. Minun puolisoni kanssa seksi on laadullisesti todella hyvää, ja juurikin siksi koska olemme todella tuttuja ja pitkässä suhteessa, löytyy myös uskallusta kokeilla asioita, ja hommassa säilyy mielekkyys. Oletko sinä koskaan fantasioinut mistään, mitä et ole viitsinyt kokeilla? Miksi et? Pitkässä parisuhteessa voi kokeilla. Jos ei ole kivaa, niin voi jättää siihen yhteen kertaan.:)

Tietenkin puolisossa voi olla piirteitä, jotka voivat joskus ärsyttää. Mutta niitä plussia on aina monin verroin enemmän, joten ei kannata takertua yksityiskohtiin vioissa. Minussakin on vikoja, ja puolisoni arvostaa minua sellaisena kuin olen.

Sinusta saa sellaisen vaikutelman, että koet kadottavasi itsesi suhteessa. Miksi? Koetko että sinun täytyy vuodesta toiseen esittää jotakin? Sellaista en pidemmän päälle jaksa. Siksi olisi todella tärkeää, että suhteessa saa olla oma itsensä. Saa ottaa tilaa, saa olla tukka pystyssä, saa olla yrittämättä mitään, saa yrittää jotain ja epäonnistua, jne... Mutta se sama mahdollisuus on tarjottava myös puolisolle, ilman että siitä ärsyyntyy. Sitä mukaan kun sinulla kumppanit ovat laskeneet "esitystään" ja vapautuneet sinun seurassasi, sinä olet heidät tuominnut. Se ei ole hyvä.

Aito ja ainoa oikea rakkaus on toisesta välittäminen ja huolehtiminen toisen hyvinvoinnista eri tavoin. Intohimoinen rakkaus loppuu ajan kanssa miltei kaikilla ja väitän, että kaikilla.
Pieniä huomion ja hellyyden osoituksia arjessa, kirjelappusia, kiitoksia enemmän kuin moitteita jne..
Pitää suunnitella ja keksiä yhteisiä kiinnostuksen aiheita, yhdessäolon hetkiä, tunteja ja päiviäkin. Mistä molemmat nauttisi.
Yhteiset ääneen nauramisen hetket ovat tärkeitä - ainakin meille.
Pitää suunnitella kahden keskeisiä molempia kiinnostavia reissuja , lapset ei mukana jos lapsia on.
Irtiottoja arjesta yhdessä. Teatteria, elokuvia, ruokailua, näyttelyitä, rock-konsertteja, kylpylälomia, lyhyitä tai pitempiä ulkomaan matkoja, kulttuurimatkoja, nähtävyyksiä. Itseämme ei kiinnosta mitkään rantalomat vaan kulttuuri, vanhat rakennukset , museot jne...ehkä noista löytyy sopivaa kenelle vaan.

Tehkää elämä pelissä - parisuhdetesti. Siitä kannattaa aloittaa ja jatkaa eteenpäin. Apua on saatavilla, kun sitä hakee.

http://elamapelissa.duodecim.fi/ep4/

Mitä merkitsee tuo kyllästyminen.
Mielestäni perheessä on hyvin paljon erilaisia juttuja, joiden kanssa elämän ei toki pitäisi olla yksitoikkoista.
Lapset kasvavat, työelämässä on aina uudet kujeet vuosi , suoden jälkeen. Joten mikä kyllästyttää ja minkä vuoksi. Etkö itse kaksi yhtään mitään kivaa annettavaksi perheellesi.
Se puolison kanssa keskinen on vain osa elämää ja siihenkin sinulta oikein odotetaan kivoja uusia asioita, enkä tarkoita yksinomaan seksiä, sillä se on vain osanen parisuhdetta.

No odotuksia meillä kaikilla on niistä pilvilinnoista, joita meille syötetään joka kanavalta ja se kaikki perustuu meidän rahastukseen. Tähän asiaan meidän pitää osata suhtautua kriittisesti, kaikkea emme voi saada ja monet ovat täyttä fiktiota.
Kauppa on bisnestä ja siihen meidän ei pidä mennä mukaan, vaan sen verran minkä on varoja ja tarvetta.
Eteemme tuodaan kiiltokuva elämää, se ei ole todellista, vaan sillä yritetään saada meidät tuhoamaan oma elämämme.

Omasta perheestä pitää osata nauttia ja elää ja luoda siihen iloa.

Mitä turhaan yrität miehen kanssa ,joka pettää sinua.

Et ole ainoa. Tuo kyllästyminen kauhistuttaa ja pelottaa minuakin.

Sopivasti yhteisä tavoitteita, haasteita, epäonnistymisten pettymyksiä ja onnistumisten iloa sekä halua tehdä parhaansa kumppanin hyvinvoinnin eteen niin elämä tuntuu elämisen arvoiselta.

Mitä nuo asiat kullekin merkitsevät niin sen voi vain itse kukin tietään!

"...Mennäkö luolaan miestiskelemään ja korjaamaan itseäni vuodeksi vai mitä pitäisi tehdä??"

Tuo on hyvä ajatus. Käännä katseesi sinne missä kyllästymisongelma oikeasti on, sisäänpäin. Eihän esim. alkoholi ole alkoholistin todellinen ongelma, vaan ongelma on hänen sisällään vaikuttava "sisätauti".

Ensimmäinen askel on ongelman tiedostaminen, joka ei suinkaan ole sitä että vain ulkoluet jostain ongelman kuvauksen, vaan sitä että ongelma oikeasti tavoittaa tietoisuutesi. Ja sitä ei kukaan ulkopuolinen voi puolestasi tehdä, ainoastaan tuoda viestin.

Vanha itämainen sanonta kuuluu jotenkin näin: "Kun oppilas on valmis, opettaja saapuu."

Hehhee... Vielä sitten kehtaat ihmetellä täällä? Pysy hyvä ihminen siellä luolassasi, se on kaikille osapuolille parasta. Jos jonkun löydät, niin onko joku helvetin pakko marssia heti alttarille?? Sinä rakastat vain rakastamisen tunnetta, muuten olet kylmä. Olet henkisesti kypsymätön ja suosittelen kallonkutistajaa. Vika on yksin sinussa, toivottavasti hiffaat ja sisäistät sen, että et ole ihan ok ihminen

"Ongelma on, että suhde kuin suhde vain alkaa tuntua minusta vaihtelevan pituisen ajan mittaan tyhjältä, epäkiinnostavalta. Jokin puuttuu." "Seksiin kyllästyn yleensä alle vuodessa"

Vältät kyllästymisen, kun et ryhdykään parisuhteeseen. Parisuhde on sinulle ilmiselvästi liian tylsä tapa olla vuorovaikutuksessa. Ja harrastaa seksiä! Hyvä tavaton, jos kyllästyt jo vuodessa seksiin, ja sitten kärsit.

Unohda parisuhde. Solmi muunlaisia suhteita. Tai ala esim. parisuhteeseen, jossa ei asuta yhdessä. Niin minäkin tein pitkän avioliittoni jälkeen. Aivan fantastista :). Se on myös taloudellisesti hyvin kätevää. Minulla kun on tapana rakastua vain varattomiin miehiin... Rikkaat ovat liian usein täynnä itseään ja yhtä kiireisiä kuin minä; ei oikein aikataulut kohtaa.

Suhteen saa kestämään, kun pysyy suhteessa eikä kyllästy. Kyllästymisen välttää parhaiten, kun rakastaa. Kun rakastaa, kiintyy, eikä kyllästy. Näin se menee.

Ihanaa! Uskon täysin ymmärtäväni mistä puhut ja uskoisin myös tietäväni sillä olen jutellut tästä useiden erimielisten ihmisten kanssa, että ne joilla ei ole tiettyä käsitystä, näkökulmaa ja filosofista ajatusmailmaa, eivät ehkä ymmärrä esittämääsi asiaa oikein.

Nähtyäni suhteita, tapailtuani erilaisia ihmisiä, oltuani lyhyissä ja pitkissä suhteissa, olen tullut siihen uskoon että pitkä suhde perustuu toisen sietämiseen eikä rakkaudella ole siinä mitään tekemistä. Välittää voi toisesta, mutta rakkaus on pikemminkin... suhteen honey moonin menopaluu lippu paratiisiin ja siinä se.

Yksinkertaisesti minä olen vaikea ihminen ja ne joiden kanssa olen ollut, eivät ole olleet niin siedettäviä ja kiinnostavia että olisin tahtonut olla heidän kanssa pitkään.

Omalta kohdaltani olen päättänyt luopua sellaisesta "Tuhkimo rakkaudesta" ja hyväksyä se tosiasia että yksinollessani oli kokonaidesti onnellinen ja että parisuheesta on vain luotu vääränlainen käsitys. Ehkä se on julkinen väärinkäsitys, ehkä vain minun päässäni oleva kieroutuma. Mutta, parisuhde on kuin maratoni: se joka kestää, pääsee maaliviivalle.

No rehellinen vastaus on, että en vaan halua olla parisuhteessa, koska enemmään minulle antaa satunnaiset suhteet, joissa ei ole sitoumusta :)

Kukin tyylillään, ei tästä ketjusta voi muuta sanoa. :D

Kaikki parisuhteet ovat kestävyyslajeja. Ne eivät onnistu, jos ei ole kestävä, jos ei jaksa, jos ei ymmärrä, jos ei jaksa kestää ...

Jo pikkutyttönä sanoin äidille, että haluan vain lapsia, en miestä. No, kyllä vuosikymmenien aikana on tullut oltua 21, 8 ja 7 v päättyneissä suhteissa, sekä liuta lyhyempiä. Joskus se vain kuppi täyttyi, syitä sen enempi tässä selittelemättä. Viimeisen pitkän suhteen jälkeen olin lähes kaksi vuotta aivan yksin, yli vuoteen en käynyt yksilläkään treffeillä. Mietin, mitä kussakin pitkäaikaisessa miessuhteessani oli ollut hyvää ja huonoa, millaisen miehen kanssa voisin oikeasti olla onnellinen. Opettelin olemaan onnellinen yksin.

Nykyisen miesystäväni kanssa olen ollut pian 3 vuotta. Hänen kanssaan on hyvä olla. Uskon, että tämä suhde voi kestää, koska hän ei ripustaudu minuun kuten aiemmat miehet ovat tehneet. Mieheni ei oikeasti tarvitse minua sen enempää kuin minä häntäkään, mutta meillä on vaan mukavaa yhdessä ja hyvää seksiä, kaikin puolin meille tasapainoinen suhde. Tuskin koskaan tai aikaisintaan joskus vanhana rollaattori-iässä muutamme yhteen. Pidämme aina omat kotimme, joihin olemme oikeastaan aina tervetulleet toistemme luokse. Oikeastaan meillä on kaksi kotia molemmilla. Uskon, että kipinä säilyy juuri sillä, että parisuhteemme on oikeasti täysin vapaaehtoista, ei mitään "velvotteita". Olemme myös äärimmäisen avoimia keskenämme. Aikaisemmissa parisuhteissa pidin asiat sisälläni, nyt olen opetellut keskustelemaan rehellisesti ja avoimesti kaikesta.

Kerroin jopa viikko pari aikaa hänelle vähän samaa aihetta kuin mitä sinä aloitit: En tiedä, jaksanko olla kanssasi parisuhteessa, vai haluaisinko enemmänkin olla yksin ja jaksaisinko olla sinkkunakaan lopun elämääni, kaipaisinko kuitenkin jotakin ihmistä rinnalleni. Olin miettinyt näitä asioita yksikseni ja kerroin asiasta suoraan. Mietin silloin tällöin näitä ilman, että meillä olisi jotain riitaa tai hankausta suhteessamme. Jotenkin vaan tulee tunne, että olisi kiva olla aivan yksin. Keskustelimme asiasta ja se taas jäi pois mielestäni. Nyt kun emme taas ole viikkoon nähneet useamman viikon tiiviin yhdessäolojakson jälkeen, niin taas alkaa tuntua ihan kivalta suhteemme. Kaipaan vain omaa tilaa ja minun on sitä otettava. Onneksi mieheni on samanlainen. Joskin on huomattavissa, että meillä menee omantilantarve vähän eri tahtiin, mutta ymmärrämme molemmilla tämän tarpeen ja sopeudumme, jos toinen on vähän etäämpi välillä.

Ehkä siis lääkkeitä sinullekin voivat olla oma tila, oma koti ja avoimuus parisuhteessasi.

Ihan suoraan sanottuna olen sitä mieltä, ettei sille voi oikein mitään tehdä. Sinä et voi tunteitasi muuttaa, et voi väkisin rakastaa. Sinun pitää jotenkin vaan hyväksyä, että mies ei ole sinulle
samanlainen sielunkumppani kuin aiempi rakkautesi, ja olla yrittämättäkään taistella sitä tosiasiaa vastaan. Ja jatkaa näin elämää. Tai sitten mikäli et pysty elämään sen asian kanssa, niin ei varmaan jää muuta vaihtoehtoa kuin erota..

Hamuamalla sellaista valtaa tietysti.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008493983.html
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000008495075.html
Harmaantuu ja vahaantuu iho muutenkin toki.