Nyt ei sauvota Salpausselällä?

Salppurin kisat ja samalla vuoden 2017 MM-kisojen esikisat pitäisi käydä puolen kuun jälkeen. Mutta kuinkahan käy. No - Lahtihan haluaa olla uuden kokeilija, "muotoilun mekka", Green City - mitä kaikkeakaan. Vaikka tykkilunta ehdittiin tehdä superpakkasilla, joita oli, se ei riitä. Millä lumi saadaan paikoilleen ja millä stadion talviseksi huippukisojen näyttämöksi.
Lahtihan on näyttänyt, että toriparkki saatiin rakennettua - yhden äänen ratkaistessa valtuustossa. Keskusta tyhjentyy kuitenkin hyvää ja varmaa vauhtia! Lahti näytti myös, että linja-autoliikenne (kaukoliikenne lähinnä) sadaan vaikeuksiin. Matkakeskuksesta ESS:ssa 6.2 julkaistussa jutussa bussikuskit kertoivat karuja totuuksia matkakeskushömpötyksen arjesta. Matkustajat kastuvat varmasti jos on sadekeli, mitään suojaa kuparipilarit eivät suo. Missä on Matkahuollon bilettiluukku, missä tavara-asema. Tervetuloa vaan Lahteen kisoihin. Lahtihan on myös vesikaupunki. Täältä korkeaoppista vesiosaamista on viety pitkin maailmaa kivoilla matkoilla.
No herrat reissaa yksityisautoilla, kuskineeen. Saas nährä, koska tuleva pormesteri (varmaankin tämä vielä nähdään), nykyinen kaup.johtaja J. Myllyvirta tekisi "joukkoliikennematkan" tavallisella bussilla. Heh..heh...Niin kaukana herraporras on tavallisten kulkevaisten arjesta.
569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

No vanhaan tapaan Lahden kadu aurataan ja jääpolanteet jyrsitäänvain Salppurin kiskojen alla. Muuten muhkuraista. No nyt näyttää, että kisojen kasvojen pesu on käynnissä. Juuri 7.2.2016 llo 23.35 Vesijärvenkadula kaksi järsijäyksikköä jyrräsi peräkanaa ajoväylää. No siellä katupuolella ainakin uskotaan kisoihin. Saas nähdä sanoisi ESS:n iso pomo. "Saas nähdä". Asiasta toiseen ESa myy varmaan ta kuka omistaakaan Hämeenkatu 5 vanhan ESS:n toimirakennuksen, se varmaan myydään, koska Esan pitäjärääpyskät ja UUsi-Lahti pakenevat Sikosuolle eli ILmarisentielle. ESASSA on kova kulujen karsinta. Vastikään oli Yt:t ja toistakymmentä sai potkut periislleen. Vai muista bko viärin.

Äänestä

Kyllä hiihdetään. Lumi haetaan vaikka lapista veronmaksajien kustannuksella.

Äänestä

Kisat pitäisi siirtää Kuopioon tai Rovaniemelle. Varma lumitilanne.

Äänestä

Lahteen rakennetaan vielä maailman pisin hiihtoputki ja hyppyrimäet katetaan, jotta tämä marginaaliporukka pääsee harrastamaan.

Äänestä

Kisat on muutettu hieromasauvakisoiksi. Ehdottomana ennakkosuosikkina lähtee naisten sarjaan Lahden Poliisilaitoiksen Dildorunkkarit, LPDR.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NytTestataan kirjoitti:

Salppurin kisat ja samalla vuoden 2017 MM-kisojen esikisat pitäisi käydä puolen kuun jälkeen. Mutta kuinkahan käy. No - Lahtihan haluaa olla uuden kokeilija, "muotoilun mekka", Green City - mitä kaikkeakaan. Vaikka tykkilunta ehdittiin tehdä superpakkasilla, joita oli, se ei riitä. Millä lumi saadaan paikoilleen ja millä stadion talviseksi huippukisojen näyttämöksi.
Lahtihan on näyttänyt, että toriparkki saatiin rakennettua - yhden äänen ratkaistessa valtuustossa. Keskusta tyhjentyy kuitenkin hyvää ja varmaa vauhtia! Lahti näytti myös, että linja-autoliikenne (kaukoliikenne lähinnä) sadaan vaikeuksiin. Matkakeskuksesta ESS:ssa 6.2 julkaistussa jutussa bussikuskit kertoivat karuja totuuksia matkakeskushömpötyksen arjesta. Matkustajat kastuvat varmasti jos on sadekeli, mitään suojaa kuparipilarit eivät suo. Missä on Matkahuollon bilettiluukku, missä tavara-asema. Tervetuloa vaan Lahteen kisoihin. Lahtihan on myös vesikaupunki. Täältä korkeaoppista vesiosaamista on viety pitkin maailmaa kivoilla matkoilla.
No herrat reissaa yksityisautoilla, kuskineeen. Saas nährä, koska tuleva pormesteri (varmaankin tämä vielä nähdään), nykyinen kaup.johtaja J. Myllyvirta tekisi "joukkoliikennematkan" tavallisella bussilla. Heh..heh...Niin kaukana herraporras on tavallisten kulkevaisten arjesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu