Onko pakko kuvata yuo tubeen ravintolassa

Yksityisyyden suoja
Jokaisella ihmisellä on yksityisyyden suoja


Yleisperiaate on, että tietoja, joiden julkaiseminen loukkaa yksityiselämää, voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella. Suostumus tarvitaan, jos tietojen julkaiseminen voi aiheuttaa vahinkoa, kärsimystä tai saattaa henkilön halveksunnan kohteeksi. Jos toimittaja rikkoo yksityisyyden suojaa, hän tekee rikoksen, jonka nimi on yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.

Muista käytännön ongelmatilanteissa punnita yksityisyyden suojaa aina yhdessä kunnian suojan kanssa!
24255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Mittees mänit. Julukisessa tilaisuudessa saa aina kuvata. Jos kyse yksityisestä tapahtumasta asia eri.

Äänestä
  • tais aloittaja olla vieraissa, ja jää akalleen kiinni

    Äänestä

  • Kuten aloittaja sanoo, et voi julkaista mitään kuvaamaasi materiaalia netissä, jos sinulla ei ole siinä esiintyvien suostumusta, sama juttu autoissa käytetyissä kameroissa, jos materiaalista tunnistaa kuvatun auton tai ihmisen, törttöilee tämä miten tahansa. Sama juttu on vaikkapa naamakirjassa julkaistuissa vaikkapa koulun luokkakuvissa, et saa julkaista, jos sinulla ei ole siihen jokaisen lupaa. Käräjiltä löydät itsesi syytettyjen penkiltä varsin pian, ja näin minä ainakin toimin välittömästi, rikosilmoituksen teko kun onnistuu nopsaan kotona sähköisesti.

    Äänestä

  • Urpo ! Luuletko että esim bändien keikkataltioinneissa on kysytty kaikkien yleisössä olevien suostumus ?

    Äänestä

Jos peritään rahaa ovilla,niin ei ole julkinen,riippuu haluaako ravintola olenkaan asiakkaita,saattaa olla että tulee kuvaajalle kalliiksi ja ravintelille....yhtiöntiellä kuvakkoon itteään...

Äänestä
  • kuvaan juuri siellä missä haluan, alle 185 senttiset ei siinä asiassa nenille hypi.

    Äänestä

  • Yllä oleva kommentti ei ole minun (kuvaajan). Joku haluaa järjestää ilkeyttään vain eripuraa. Tilaisuus on julkinen, vaikka ovella rahaa pyydettäisiinkin. "Vapaa pääsy" tässä tarkoittaa, ette jokainen voi tulla tilaisuuteen, makso se taii ei. Vastakohta on, ettei ole vapaa pääsy. Pääsy on päääasiassa kielletty, ilman lupaa. Juodut vaikka kiipeämään aidan yli kielletylle alueelle.

    Äänestä

  • Sitä paitsi ihmettelen, miksi asiaa pitää ruveta puimaan "selän takana". Videotani kommentoimalla, baarissa käymällä tai sinne soittamalla video olisi poistunut heti. Kuulin tästä vasta tänään 17.2.2016. Jos osoittekseni tietää Yhtiön tien (aika liki), olisi tullut koputtamaan vaikka ovelle.

    Äänestä

  • "Jos peritään rahaa ovilla,niin ei ole julkinen". Luulee tietävänsä lakipykälistä ja nolaa itsensä pahemman kerran julkisesti. Kiitos siitä.

    Äänestä

  • Ravintola on yleinen tila, oli pääsymaksua tai ei. Siellä saa kuvata. Eri asia yksityistilaisuudet. Mullekin alkoi kerran yks ukkoaan pettänyt akka lukemaan lakia että muista pitää turpas kiinni baarin tapahtumista, mulla muka baarimikkona vaitiolovelvollisuus. Nauroin paskaset ja kerroin kaiken.

    Äänestä

Jos joku tarkoittaa Tenkasen keikkaa, niin vilautin nopeasti yleisöä. Jos nyt jo poistettu video oli junkun mielestä loukkaava, miksi siitä ei ilmoitettu kommentoimalla videota ? Olisin poistanut heti.

Mikäli ihmisiä on kuvassa paljon, esim. yleisnäkymässä torilta, kadulta tai urheilukilpailujen katsomosta eikä yksittäinen ihminen korostu joukosta, voi otoksia käyttää rajoituksetta. Niitä ei kuitenkaan saa julkistaa, mikäli kuvassa oleva ihminen sen nimenomaisesti kieltää.
Mikäli yleisöllä on tiloihin vapaa pääsy, kuvaaminen on sallittua. Tavarataloissa, yleisissä kokouksissa, urheiluhalleissa ja yleisölle avoimissa ravintoloissa ihmisiä saa siis kuvata, kunhan heidän yksityisyyttään ei loukata. (Vapaa pääsy ei tarkoita pääsylippua tai narikkaa). Jos ravintolassa on yksityistilaisuus, vaikkapa häät, luvatta ei saa kuvata.
Kuvaaminen julkisrauhan piirissä on rikos, jos kuvauspaikka on yleisöltä suljettu ja kuvaaminen loukkaa kuvattavan yksityisyyttä. Julkisrauha on voimassa ainakin virastoissa, liikehuoneistoissa, toimistoissa, tuotantolaitoksissa, kouluissa ja esimerkiksi museoissa sekä näiden aidatuilla piha-alueilla. Itse asiassa jo alueelle meneminen ilman lupaa voi olla rangaistavaa.
Esimerkki:
Helsingin Sanomissa kerrottiin Oulun Hailuodon jäätien sulkemisesta uutiskuvalla, jossa komeili vihoviimeinen tietä ajanut auto. Ajoneuvossa sattui kuitenkin köröttelemään herra aivan väärän naisen kanssa, ja mies joutuikin hankaluuksiin kuvan julkaisemisen jälkeen. Korvauksia ei herunut, koska kuvaaja ei voinut tietää yleisellä paikalla ottamansa kuvan loukkaavan kenenkään yksityisyyttä.

Äänestä

Kylläpä ihmiset jaksaa joka v***n asiasta vinkua. Pakkoko sinne baariin on tuppautua, jos ei kestä että esiintyjää kuvataan. Ei kukaan varmasti ees yleisöä älyä kahtoa, ennenkuin kuin joku paikallinen urpo itkee siitä.

Äänestä
  • No se on joku salarakas ollu "poikien illassa" ja akka antanu selibaatista kirjallisen ilmotuksen. Vituttas! Että mitäs menit :)

    Äänestä

Nimerkit "viskaahemmettiinkameras" ja "kuvaamikrojas" osoittavat, että tässä on nyt jotain henkilökhtaista. Onko minulla liikaa tai liian hyvät tietokoneet ? Liian hyvät kamerat köyhälle ? Epäilen, että ketjun aloittaja ei edes ole tunnistettavissa videoilta. Muuten hän olisi voinut vaikka soittaa minulle (numeron saa baarilta). Jos pelkät videot harmittaa, teen niistä sensuroidut versiot ja julkaisen uudelleen.

Äänestä

Tässä sulle Mendin baarilta sensuroitu versio. Kerro oletko tyytyväinen, vai sensuroinko lisää ? https://youtu.be/Vw-kYvfKMJc

Äänestä
  • Aarne Tenkanen - 11 Naista. Varmaan harmittaa, kun naisia tunkee kameran eteen ? Vai siitäkö tää koko juttu on kiinni.

    Äänestä

Sen verran korjaan, että esim konsertti tai rock-festarit, jossa on pääsymaksu ei ole julkinen tilaisuusa, vaan avoin maksullinen tilaisuus. Tällöin tilaisuuden järjestäjällä on valta sallia kuvaaminen tai jopa kieltää se kokonaan.

Äänestä

Laki julkista huvitilaisuuksista
2§
Mitä tässä laissa säädetään julkisista huvitilaisuuksista, koskee julkisia juhlia, konsertteja, näytäntöjä, näyttelyjä, näytöksiä, iltamia, kilpailuja ja muita niihin rinnastettavia julkisia tilaisuuksia, joihin yleisö pääsee, riippumatta siitä, peritäänkö tilaisuudessa pääsymaksua jossakin muodossa vai ei.
Eli sittenkin julkinen huvitilaisuus.

Äänestä

minä kuvasin kans ja jätin filmin siihe vasemalla olevan katoksen alla olevan pilarin päälle ja sen voi julkaista, siinä on kaikkien naamat ja näkee kännitilan ja ketä lääppii

Äänestä

Kirjoitin pikaistuksissani ja korjaan vielä. Vapaa pääsy tarkoittaa myös, ettei ole pääsymaksua ja on hyvä nyrkkisääntö. Jos konserttiin peritäänkin lippu, on se silti julkinen huvitilaisuus. Toisin päin, jos uimahalliin on jonain päivänä vapaa pääsy (ilmainen), ei kuvaussäännöt muutu miksikään.

Äänestä

Lopeta aikanaan,et voi kuvata missä vaan ,jos haluat että uimahallissa ei kuvata tai missä emäntäs on,niin parempi olis jättää ihmiset rauhaan ,mitä sie voitat sillä en halua kuvata sissipolkua tai yhtiötietä........

Äänestä

Tuskinpa baarilla kuvaan, kun en jaksa kuunnella vinkumista. Selvitin vain lakipykälät. Harmi vain, kun monet taas pyytävät kuvaamaan. Tervetuloa kuvaamaan meille. Etenkin Sissipolulla jos astut metrinkin tontille, on minulla lupa julkaista valvontakameroiden kuvat. Tässä toisessa paikassa kesällä kymmenet ihmiset kuvaavat meidän yksityisasuntoa juhlien aikaan. Eikä tunnu missään.

Äänestä
  • Ja kyllä minua ihmisten yksityisyys kiinnostaa. Täällä en ole oikein voinut laittaa valvontakameroita, koska yleisen ja yksityisen alueen raja on häilyvä. Toisaaltaan ihmiset saattavat liikkua meidän piha-aluueella, kun eivät tiedä. En kuvaa. Portailla on yksityisalueen kyltti ja valvontakamera ottaa vain meidän porrastasanteen. Onneksi muutetaan ja oman tontin varustan valvontakameroilla aika tarkkaan. Tule tänne kuvaamaan, kun vielä kerkiät.

    Äänestä

  • Tule päivällä kuvaamaan. Jos minulla on epäilys hiipparoinnista yöllä ja liiketunnistimet reagoivat, annan kameran kääntyä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


viskaahemmettiinkameras kirjoitti:

Yksityisyyden suoja
Jokaisella ihmisellä on yksityisyyden suoja


Yleisperiaate on, että tietoja, joiden julkaiseminen loukkaa yksityiselämää, voi julkaista vain asianomaisen suostumuksella. Suostumus tarvitaan, jos tietojen julkaiseminen voi aiheuttaa vahinkoa, kärsimystä tai saattaa henkilön halveksunnan kohteeksi. Jos toimittaja rikkoo yksityisyyden suojaa, hän tekee rikoksen, jonka nimi on yksityiselämää loukkaava tiedon levittäminen.

Muista käytännön ongelmatilanteissa punnita yksityisyyden suojaa aina yhdessä kunnian suojan kanssa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu