Mitä te mepit oikein puuhastelette

ffuyfuyfuyfuyf

Brysselissä on terroristien pesäpaiika . Siellä Pariisin iskutkin suunniteltiin.

Siellä asuu monenkelin konnia. Sitten ovat nämä Kataisen tapaiset - Suomen velkaannuttaneet Kokoomus-syndikaatin jäsenet. He edustavat konnien eliittiä- valkokauluskonnia. Heitä kutsutaan mepeiksi.He eivät käy sotaansa pommein, vaan kieroudella. Yleensä tärkeät asiat räjähtävät heidän käsiinsä. Viimeinen esimerkki on tämä pakolaisvirta Eurooppaan. He istuivat vuosikaudet toimistoissaan tekemättä näkyvissä olevalle pakolaisvirralle yhtään mitään.

En tiedä millainen yhteisö EU on, jos sen alueelle voi tulla kuka tahansa esteettä - kysymättä, voiko tulla. Ei mitään rajavalvontaa ulkorajoilla. Kuka vain voisi tuoda armeijansa tänne.

Ainoa huoli näillä koijareilla on EU:n vapaa sisäinen liikkuvuus. Siitä on pidettävä henkeen ja vereen kiinni. He ovat sitä mieltä, että kun joku on onnistunut tänne tulemaan, niin Schengen-sopimus koskee myös heitä. On se ihmeellistä, että ei voida rajata ulkoa tulleita vapaan liikkuvuuden ulkopuolelle. Schengen koskee EU-kansalaisia - ei koko Afrikkaa.

Tämä tarkoittaa sitä, että, jos joku pääsee (varmasti pääseekin) EU:n alueelle, niin hänen matkantekonsa tyssää siihen. Nyt näitä matuja on tullut aina Euroopan pussinperälle Suomeen asti. Kukaan ei ole kysynyt mitään, hemmot ovat vain jatkaneet marssiaan maiden halki. Dublinin-sopimuksenkin pitäisi pysäyttää ulkopuolinen hiippari jo ensimmäiseen maahan, mihin hän on jalallaan EU:ssa astunut. Miksei ole pysäyttänyt? Mistä minä sen tietäisin. Kysykää EU-Parlamentista, mutta älkää odottako saavanne vastausta. Eivät he ole siellä töissä, vaan mittaamassa suuria palkkoja ja verottomia etuuksia ja iloista yöelämää elellen.

Jos ja kun EU ei näytä saavan ulkorajavalvontaansa kuntoon, niin jokaisen maan on tehtävä se itse. Tämä tarkoittaa, että Suomeen ei päästetä ulkomaalaisia ihmisiä perusteetta. Älkää menkö suvakkien lailla siihen vipuun, että jokainen rajalla notkuva tummahipiäinen tarvitsisi suojelua. Hän on kuullut EU:n parhaista eduista, joita Suomi on tarjonnut. Suomalaiset ovat kuvitelleet, että maat taistelevat liikkeellä olevasta väestöstä. Meidän johtavat poliitikkomme ovat jo vuosikaudet olleet huolissaan työvoimapulasta. Siksi pääministerimmekin astui samaan rintamaan lupaamalla oman asuntonsa erityishoukuttelevuutena maahantulijoille. Täällä kuviteltiin, että nyt taistellaan työvoimasta. Muut maat olivat jo alkaneet sulkea rajojaan, mutta Suomen rajat hojottavat auki vieläkin. Suomalaiset ovat hivenen hitaita älynjuoksultaan.

Suomi ei uskalla tehdä mitään, mitä Saksa ei tee. Merkel imi maahan yli miljoonan muslimiväestön hetkessä (lisämuslimiväestön). Hänellä on vieläkin traumoja Toisesta Maailmansodasta. No, Suomi tekee samoin, taistelimmehan me Natsi-Saksan aseveljinä katkeraan loppuun asti.

Eivät suomalaiset halua Suomesta islamilaista valtiota. Se kultturi ei todellakaan rikastuta meitä - vaikka mitä väitettäisiin monikulttuurillisuuden rikastavasta vaikutuksesta. Jos monikulttuurisuus on sitä, että yhteiskunnassa tapahtuu koko ajan jotain, mikä aiheuttaa konflikteja ja kärhämöintiä, niin sitten ei muuta kuin tänne vaan. On ainakin tapahtumia. Itse pidän kuitenkin omaehtoisesta rauhallisesta elämästä, jossa saa laulaa "suvivirren" ja "enkelitaivaan" kysymättä siihen suomalaisilta suvakeilta lupaa. Tätä viimemainittua eivät edes Suomessa olevat islamilaiset ole vaatineet, vaan se on näiden suvakkien omaa keksintöä. "On epäkohteliasta olla oma itsensä ja harjoittaa omaa uskontoaan omassa maassaan, kun meillä muualta tulleita" on heidän mentaliteettinsä. Mistähän alemmuudentunteesta tuokin pulppuaa.

3

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • novoisunkaa

      Suomen MEPit eivät ole saaneet yhdessäkään asiassa ajettua Suomalaisten asioita.
      Joka asiassa on saatu kylmää suihkua niskaanm.
      He toki aina puolustautuvat että ilman heitä suihku olisi ollut vieläkin kylmempää.
      Mutta missä ne hyvät asiat sitten ovat?
      EU on suurin poliittinen virhe mihin politikkosuomalaiset ovat meidät sitoneet.
      SUOMI on kansa eivätkä poliitikot. Se näiltä vintiöiltä on päässyt sekaantumaan.

    • ghfghghghgf

      Nyt mepit eivät pääse tanssimaan Suomen ja EU:n väliä ja tuhlaamaan veroeuroja. Jotain hyötyä terroristeistakin. Yleensäkin hölmöä maksaa näille ihmisille, että he veivaavat Helsingin ja Brusselin väliä joka viikko.

      Kun komennuspaikkaan mennään, niin siellä ollaan loppuun asti. Ainoa poikkeus tästä on, jos itse maksaa matkat ennen poistuloa.

      Tällainen on käytäntö teollisuusprojekteissa kohteissa ympäri maailmaa, niin miksei se voisi olla pätevä myös julkisella sektorilla. Miksi julkinen tarvitsee erityiskohtelua? Pitääkö yksityisen ottaa oppia julkisesta sektorista?

      • ettäsilleen

        Parlamentti ei ole julkinen sektori. Vaaleilla valitun parlamentaarikon tehtävä on luottamustoimi, eivätkä sitä koske mitkään julkista sektoria koskevat säädökset.

        Mepit asuvat Brysselissä. Mutta niin mepin kuin kansanedustajankin työhön kuuluvat välillä myös työhön kuuluvat tapaamiset Suomessa. Kuinka meppi voisi siellä äänestellä, jos hän ei välillä tapaisi ja kuuntelisi äänestäjiään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2395
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      73
      1177
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      835
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      780
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      668
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      660
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      616
    Aihe