Eläkeläisveronkiertäjille luu syvälle kurkkuun

Eikös niitä pinnareita ole aina kesäiseen aikaan täällä Kuhmoisissakin, jotka ovat eläkeläisinä luikkineet karkuun verojen maksua Suomesta Kanarian saarille? Oikein entisiä kunnallispoliitikkoja ovat.

Nyt Espanjan hallitus ja Portugalin uusi hallitus sopivat Suomen hallituksen kanssa, että tämä viekkaitten vanhusten harrastama veronkierto loppuu.

Vanhan tavan mukaan huhtikuun puolessa välissä tullaan taas villapaidan kaulukset pystyssä riekkumaan tänne Kuhmoisten tanhuville. Eiköhän siinä kuitenkin vanhusten ryppyinen naama ala pikkuhiljaa painumaan myttyyn, kun alkaa veroa menemään Kanarialla eläkkeestä ihan samalla prosentilla Suomen malliin. Ne rahat on todelliseen tarpeeseen Suomen valtion pohjattomassa kassassa, koska Suomen pakkasissa sitkeästi pysyvä sossun pummi tarvitsee sen Sorbus-pullon lämmikkeeksi ja ne rahat on hyvä ottaa Kanarialle paenneen luikurin eläkeläisen eläkkeestä. Myös Suomeen musta valtoimenaan vyöryvä tsunami pakoloisia rokottaa valtion kassaa niin julmetusti, että nyt on sitten SSS:n hallituksen toimesta päätetty laittaa myös Kanarian verokarkulais-pinnarit kuriin.

Parempi kyllä olisi, että nämä häpeämättömät ja ilkeät vanhukset pysyisivät vaan kaikki kesätkin siellä espanjaa molottavien seassa, eivätkä tulisi ollenkaan tänne Suomeen kunnollisten ihmisten joukkoon.

https://www.youtube.com/watch?v=s8GboVJIx20
28264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Erittäin hyvä, että noita yhteiskunnan verokarkureita ryhdytään ottamaan kiinni jo Suomen rajojen ulkopuoleltakin.

Äänestä
  • Ei muutaman kuukauden talviasuminen Espajassa verotukseen mitään vaikuta. Niin minäkin teen kun kohta eläkkeelle jään. Säälittäviä provokirjoituksia.

    Äänestä

Raukat vain menköhöt merten taa...

Äänestä
  • Ottaako kupoliin että on niin köyhä ettei ole varaa matkustaa muutamaksi kuukaudeksi lämpimään.. Tullaan kahden kuukauden kuluttua pitämään kuhmoista pystyssä.

    Äänestä

  • Älkää tulko... olette niin vanhoja, rumia ja ryppyisiä, että pilaatte tulollanne Kuhmoisten maineen nuorekkaana Citynä.

    Äänestä

  • Minusta raukat ovat nyt jääneet Suomen rannoille ruikuttamaan ja kadehtimaan maamiehiään. Minusta on äärimmäisen väärin, että esim. Ruotsista tulevasta eläkkeestä RIISTETÄÄN Suomen valtion toimesta veroa...Ruotsissa on jo yhdet verot maksettu! Tämä ei ainakaa lisää vapaata liikkuvutta tavallisten ihmisten keskuudessa! Kuka tällaisen konnuuden on säätänyt, varmaan ne jotka eivät tehneet omen elämänsä eteen muuta kuin kadehtivat niitä jotka hoksasivat toimia aikanaan ja hakea töitä vaikka Ruotsista! Mikähän tämä Kuhmoinen city-asukaskin kuvittelee olevansa....puheestpäätellen ainakin ilkeyttä piisaa! KOmmunisti varmaan ja hampaaton!

    Äänestä

Ne vaivaiset räähkät on kuulemma jonkin sortin rikollisia... hävinneet käräjilläkin juttunsa. Älkää tulko Kuhmoisiin missään tapauksessa. Muistakaa rikollisen menneisyytenne kanssa AINA tämä: Kun tullaan Kuhmosiin, niin tullaan ihmisiin.

Äänestä

No näitten pienituloisten eläkkeillä ei montaa matua elätetä.
Mutta jos saadaan herrojen varat Cayman saarilta verotettavaksi niin sitten jo helpottaa.
Ei mulla muuta

Äänestä

Minkä sontakasan päälle ne muuttovarikset tulee keväällä raakkumaan?

Äänestä
  • Hei istutaan tässä rantabaarissa 18 astetta enää lämmintä. Teide siintää horisontissa. Oletteko juomassa keppi kaljaa kuhmolan edessä suihkulähteellä ?

    Äänestä

  • Onko jo sakot maksettu Suomessa hävityistä oikeudenkäynneistä? Onko alkoholismi jo edennyt pitkällekin maalaistolloille maailmalla? Metsäkylän tollot maailmalla... onko isännällä päällä jälleen kerran se vihreä armeijan villapaita kaulukset pystyssä?

    Äänestä

Majurina mies on tyhmimmillään.

Äänestä

Onneksi Kanarialla on mutakuonoja enemmän, mitä täällä Kuhmoisissa. Ajavat siellä saarellaan jopa taksia.

Äänestä
  • Olet Kai kuullut tuskin olet pitäjän rajaa yllittänyt muuta kun viime syksynä kun sait ilmaisen ämpärin tokmannilta. Laita se päähän äläkä enään nolaa itseäsi jutuillasi. Nämä serkku avioliitot

    Äänestä

Ei oikeudenkäynnin häviäminen tee kenestäkään rikollista.

Äänestä
  • Jaa kenestä?

    Äänestä

Painuisivat edes Floridaan pois ihmisten silmistä. Siellähän ne on kaikki muutkin elämässään surkeasti epäonnistuneet suomalaiset, joilla on jo toinen jalka haudassa ja toisenkin koiven alta alkaa jo hautamontun reuna murentua.

Äänestä
  • Näin kertoo "ns" peräkammarin poika jota sapettaa kun muilla on elämää.

    Äänestä

Porvarit ulos Kuhmoisista !!

Äänestä

Tätä ketjua kun lukee ei voi kun ihmetellä, millaisia juntteja täällä Kuhmoisissa on. Jos kaikki on tällaisia idiootteja ei ole ihme, ettei ne eläkeläiset viitsi täällä olla kuin muutaman kuukauden kesästä. Kuka tälläisia pässejä viitsii katsella ja kuunnella. Tyhjänpäiväisiä laahustavia luusereita koko sakki!

Äänestä

Kuka ikinä voi tunnustraa sitskytluvun sallimuksia?

Äänestä

Espanja ja Portugali on kehitysmaita Suomeen verrattuna. Ala-arvoinen ja epäkurantti aines Suomesta joutaa sinne painuakin.

Äänestä
  • Äläpäs jauha paskaa. Eläkeläiset ovat eläkkeensä ansainneet, ja saa tehdä niillä mitä haluaa. Heidän toiminta on laillista. Mutta kateelliset punikit riekkuvat. Menkää vitun punikit töihin.

    Äänestä

Pölvästit vain menköhöt merten taa... mutta kyllä ne meneekin.

Äänestä

No niin... alkaa porvarien veroja kiertävä arvoton paskasakki saamaan lopultakin siipeensä! Kohta maksatte kiltisti veronne eläkkeistä SUOMEEN. Mamut tulee meille niin kalliiksi, että nyt Suomessa tarvitaan jo teidänkin verorahanne.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016022521174327_uu.shtml

Espanjan kanssa on myös menossa jo samanlaiset neuvottelut. Heh, heh... eikö paskasakilla riitä rahat muuttaa Floridaan? Siellähän ne onkin jo kaikki toinen jalka haudassa olevat suomalaiset "suuruudet" tangolaulajia myöten.

Äänestä

Sinnehän se muutti Portugaliin karkuun asumaan eläkkeelle 0% veroille tämä Nokian Renkaiden nykyistä edellinen pääjohtajakin, joka huijauksilla niitä miljoonaosinkoja itselleen keplotteli. Vittumaisen näköinen mies se on kyllä muutenkin. Kyrpä on kyrpä. Vaan ei niin kaukaista pakopaikkaa, ettei Kunnon Kommunistin ja Verottajan pitkä käsi kahmaise liikoja rahoja pois porvarin taskusta Suomen valtion pohjattomaan kassaan.

Äänestä

Siellä muuttovarikset jo alkaa kohta kehitysmaissa laukkujaan pakkailemaan, kun pitää päästä kesäksi Suomeen pätemään.

Äänestä

Mistä nämä kunnallispoliitikot ovat palkkansa saaneet? Jos kunta- tai valtiosektorilta, niin ovat maksaneet veronsa koko ajan Suomeen.

Yksityisensektorin verot on voinut maksaa Espanjaan, edellyttäen, että ei ole ollut oleellisia siteitä Suomeen, ei osoitetta ts. asuntoa, firmaa, Suomessa kirjoilla olevaa vaimoa tai muuta kummallista ryönää.

Espanja ei vielä ole allekirjoittanut mitään ja parhaimmillaankin sopimus astuu voimaan 2017 ja siinä on vielä kolmen vuoden siirtymäaika, eli täysimääräisenä Suomi saa veronsa vasta 2020. Jos Espanja suostuu sopimuksen allekirjoittamaan.

Portugali ei suostune sopimuksen purkamiseen, koska on luvannut sen kymmenen vuotta, mutta Suomi voi irtisanoa sopimuksen yksipuolisesti, josta se ei saa mainetta ja kunniaa.
Todella isokenkäisillä on kyllä keinonsa järjestellä asiat niin, että ei synny Suomessa verotettavaa tuloa ja siitä on seurauksena yritysten joukkopako ties minne.
Menehän siinä taas vähän työpaikkoja, mutta mitäpä Suomi ei tekisi, että olisi mallioppilas eläkeläisten riistämisessä?

Ps. Valtaosa näistä Espanjaan veronsa maksavista eläkeläisistä on tavallisia duunareita joiden eläke jää puoleentoista tonniin, joten kovin radikaalia nousua veroissa ei tapahdu.
Kuhan golffaillaan terveyssyistä jatkossakin ilman paukkupakkasia, maksoi mitä maksoi.

Lämpimin terveisin 2020 veronsa sinne maksava! (jos ollaan hengissä)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Las_Palmas kirjoitti:

Eikös niitä pinnareita ole aina kesäiseen aikaan täällä Kuhmoisissakin, jotka ovat eläkeläisinä luikkineet karkuun verojen maksua Suomesta Kanarian saarille? Oikein entisiä kunnallispoliitikkoja ovat.

Nyt Espanjan hallitus ja Portugalin uusi hallitus sopivat Suomen hallituksen kanssa, että tämä viekkaitten vanhusten harrastama veronkierto loppuu.

Vanhan tavan mukaan huhtikuun puolessa välissä tullaan taas villapaidan kaulukset pystyssä riekkumaan tänne Kuhmoisten tanhuville. Eiköhän siinä kuitenkin vanhusten ryppyinen naama ala pikkuhiljaa painumaan myttyyn, kun alkaa veroa menemään Kanarialla eläkkeestä ihan samalla prosentilla Suomen malliin. Ne rahat on todelliseen tarpeeseen Suomen valtion pohjattomassa kassassa, koska Suomen pakkasissa sitkeästi pysyvä sossun pummi tarvitsee sen Sorbus-pullon lämmikkeeksi ja ne rahat on hyvä ottaa Kanarialle paenneen luikurin eläkeläisen eläkkeestä. Myös Suomeen musta valtoimenaan vyöryvä tsunami pakoloisia rokottaa valtion kassaa niin julmetusti, että nyt on sitten SSS:n hallituksen toimesta päätetty laittaa myös Kanarian verokarkulais-pinnarit kuriin.

Parempi kyllä olisi, että nämä häpeämättömät ja ilkeät vanhukset pysyisivät vaan kaikki kesätkin siellä espanjaa molottavien seassa, eivätkä tulisi ollenkaan tänne Suomeen kunnollisten ihmisten joukkoon.

https://www.youtube.com/watch?v=s8GboVJIx20

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu