Itsehallintoalueet ovat nyt maakuntia

"PÄÄTÖKSENTEKO 9.2.2016

Nimihirviö itsehallintoalue on nyt virallisesti painumassa historian hämärään. Valtioneuvoston tämän päiväisen tiedotteen mukaan valmisteilla olevan yleislain nimi on virallisesti maakuntalaki. Yleisen valtionosuuslaki tunnetaan jatkossa nimellä maakuntien valtionosuuslaki.

Tutuiksi tulevat jatkossa myös sanat maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntavaali. Kotimaisten kielten keskus Kotus suositteli lausunnossaan uusien itsehallintoalueiden nimeksi maakuntaa. Myös ministeri Lauri Tarasti ehdottaa aluehallintouudistusta koskevassa selvityksessään maakunta-nimen käyttöä.

Valtioneuvoston tiedote "
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"SOTE 10.2.2016
Valtava lakipaketti saatava valmiiksi viimeistään huhtikuussa

Sote-uudistuksen ja uusien maakuntien perustamiseen liittyvät 10 lakiluonnosta sekä teknisiä muutoksia lukuisiin yleislakeihin pitää saada valmiiksi ennen kuin isot uudistukset voidaan lähettää huhtikuussa lausuntokierrokselle.

Huhtikuussa pidettävää lausuntokierrosta varten on saatava luonnokset sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislaista ja maakuntalaista sekä näitä koskevat voimaanpanolait.

Lausuntokierros edellyttää myös uutta maakuntien valtionosuuslakia ja kunnan peruspalveluiden valtionosuuslakia, joka tulee nykyisen kuntien yleisen valtionosuuslain tilalle.

Lue lisää Kuntalehdestä 2/2016"

Äänestä

niin mutta minä vuonna huhtikuussa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


9.2.2016 kirjoitti:

"PÄÄTÖKSENTEKO 9.2.2016

Nimihirviö itsehallintoalue on nyt virallisesti painumassa historian hämärään. Valtioneuvoston tämän päiväisen tiedotteen mukaan valmisteilla olevan yleislain nimi on virallisesti maakuntalaki. Yleisen valtionosuuslaki tunnetaan jatkossa nimellä maakuntien valtionosuuslaki.

Tutuiksi tulevat jatkossa myös sanat maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntavaali. Kotimaisten kielten keskus Kotus suositteli lausunnossaan uusien itsehallintoalueiden nimeksi maakuntaa. Myös ministeri Lauri Tarasti ehdottaa aluehallintouudistusta koskevassa selvityksessään maakunta-nimen käyttöä.

Valtioneuvoston tiedote "

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu