Hyviä aikomuksia, ei mitään tekoja näköpiirissä.

Hallitus asettaa työryhmän, ministeri aikoo alkaa käydä neuvotteluja tai toivoo, että asiat saadaan hoitumaan. Voi voi. Oikeasti ei tarvise aikoa alkaa tai miettiä enää yhtään vaan pitää tehdä, toimia ja hoitaa resurssit kuntoon tässä ja nyt.
Kun kerrankin olisi tämän hallituksen aikana kuullut edes yhdeltä ministeriltä, että tein jotain, toimin heti tai ainakin huomenna alkavat konkreettiset teot niin ehkä meillä olisi toivoa.
Koko maassa on runsaasti tekemätöntä työtä ja hallituksella on kaikki työt tekemättä. Nyt ei ole poskisolistien aika enää, pienet mummelit alkavat olla hyvin vihaisia tämän hallituksen valtaisan saamattomuuden johdosta.
Miksi on niin pelottavaa toimia oman maan kansalaisten edun mukaan, miksi pitää mieluummin nuoleskella ja myötäillä vieraita valtoja. Ei suomalaistenkaan ole pakko sietää ihan kaikkea sontaa ja vielä maksaa siitä.
Verotus täällä korkealla tasolla eikä loppua näy. Elintaso on niin korkea, että vain harvoilla on varaa siihen.
Mutta niinkuin aluksi totesin, josko joku ministeri tekisi vaihteeksi jotain muutakin kuin pissisi omaan nuotioomme. Se olisi jo alku jollekin.
Kertokaa onko joku tuosta porukasta oikeasti tehnyt hallituskautenaan jotain mistä suomalainen hyötyy?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Paljon on aikomusia ja pakituksia.Mitään kongreettista positivista ei ole vielä syntynyt.Mutta valtiopäivien avauskeskustelu käytiin tänään ja yhteisistä tavoitteista työttömyyden ,sekä talouden kuntoonsaattamiseksi kuultiin.

Syyttely asioden suhteen näytti jääneen vähemmälle,vaikkakin menneitä päätöksiä arvosteltiin laajasti jopa "sormella osoitellen."

Se mikä oli positiivista oli ,että kysymyksiä nousi monelta suunnalta esiin ja etenkin kritiikkiä,joka on avain ratkaisun hakuisella työllä.Samoin ymmärrys siitä ,että yhteistyötä on tehtävää maankannalta ei ainoastaan puoluenäkökulmista ja tuo on nätävästi ottanut jalansijaa ajattelukannoissa laajemmalti,joka on hyvä merkki.

Ratkaisut tuskin löytyvät kuin salama taivaalta,mutta asioiden nosto pöydälle, niinkuin nyt tehtiin, edesauttaa ja avaa mahdollisuuksia niiden löytämiseen.Yhteistyö ja ratkaisulähtöinen henki on avain tuolle tielle,josta on tie ylös ja eteenpäin.

Avaria ja tilannetta tunnustavia puheenvuoroja kuultiin mm. Vihreden Niinistöltä,kuten vasemmiston Arhinmäeltä,että Ps:n Sampo Terhon esittämänä.

Kyllä se siitä.Paistaa se aurinko joskus risukasaankin kun ei anneta periksi vaan tehdään työtä asioiden eteen ja pidetään mielessä,että ajetaan Suomen etua, asettaen etusujalle lastemme tulevaisuuden, kansakuntamme elinmahdollisuuden,sekä hyvinvoinnin.

Äänestä

suurin ongelmahan on MAAHANMUUTTO .. JOKA ON HALLITSEMATON !!

KAIKKI MUU PITÄISI NYT UNOHTAA JA KESKITTYÄ SIIHEN. pakolaisia ei auteta vaan maahantunkeutujia !!

Äänestä

Kyllä ne omia palkkioitaan korottavat

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Merimakko kirjoitti:

Hallitus asettaa työryhmän, ministeri aikoo alkaa käydä neuvotteluja tai toivoo, että asiat saadaan hoitumaan. Voi voi. Oikeasti ei tarvise aikoa alkaa tai miettiä enää yhtään vaan pitää tehdä, toimia ja hoitaa resurssit kuntoon tässä ja nyt.
Kun kerrankin olisi tämän hallituksen aikana kuullut edes yhdeltä ministeriltä, että tein jotain, toimin heti tai ainakin huomenna alkavat konkreettiset teot niin ehkä meillä olisi toivoa.
Koko maassa on runsaasti tekemätöntä työtä ja hallituksella on kaikki työt tekemättä. Nyt ei ole poskisolistien aika enää, pienet mummelit alkavat olla hyvin vihaisia tämän hallituksen valtaisan saamattomuuden johdosta.
Miksi on niin pelottavaa toimia oman maan kansalaisten edun mukaan, miksi pitää mieluummin nuoleskella ja myötäillä vieraita valtoja. Ei suomalaistenkaan ole pakko sietää ihan kaikkea sontaa ja vielä maksaa siitä.
Verotus täällä korkealla tasolla eikä loppua näy. Elintaso on niin korkea, että vain harvoilla on varaa siihen.
Mutta niinkuin aluksi totesin, josko joku ministeri tekisi vaihteeksi jotain muutakin kuin pissisi omaan nuotioomme. Se olisi jo alku jollekin.
Kertokaa onko joku tuosta porukasta oikeasti tehnyt hallituskautenaan jotain mistä suomalainen hyötyy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu