Valtiopäivien avauskeskustelut käynnistyivät tiistaina eduskunnassa.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan merkittävä osa Suomesta turvapaikkaa hakevista on olosuhteista, ”joita emme voi edes kuvitella” ja jotka ovat lähteneet vuosia kestäneiden konfliktien keskeltä.
Tämän hallitus on unohtanut, sillä se ei esitä vaikuttavia toimia kuluvalle vuodelle, Rinne syytti. Rinteen mukaan leikkauspolitiikka heikentää kasvua ja vaikeuttaa ihmisten arkea. Rinne kaipasi, että hallitus peruisi koulutusleikkaukset sekä päivähoito- ja asiakasmaksujen korotukset.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) mukaan merkittävä osa Suomesta turvapaikkaa hakevista on olosuhteista, ”joita emme voi edes kuvitella” ja jotka ovat lähteneet vuosia kestäneiden konfliktien keskeltä.
Tämän hallitus on unohtanut, sillä se ei esitä vaikuttavia toimia kuluvalle vuodelle, Rinne syytti. Rinteen mukaan leikkauspolitiikka heikentää kasvua ja vaikeuttaa ihmisten arkea. Rinne kaipasi, että hallitus peruisi koulutusleikkaukset sekä päivähoito- ja asiakasmaksujen korotukset.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Katselin myös keskustelua. Sipilä siellä vaahtosi kuinka edelliset hallitukset eivät ole tehneet mitään.
Nyt kuitenkin näyttää, että edelliset hallitukset ovat tehneet liikaakin, koska Sipilän piti aloittaa lakkauttamaan lakisäännöksiä, joita edelliset hallitukset ovat tehneet (normitalkoot).
Oikeassahan Sipilä oli !
Suomalaisille veronmaksajille riittää että pystymme elättämään mannet ja maanviljelijät, matut on jo liikaa ei riitä verorahat.
tuo viljelijöiden elättäminen, viljelijäthän elättää suomen kansan..
Oppositio loisti, Sipilä oli jälleen hätää kärsimässä.
Lehmät lentävät ja korppi on valkoinen.
Sopii sossujen hillua,ääni ei auta,voimaa olla pitää.
Ja sitä niiltä puuttuu koska kansa hylkäsi sossut vaaleissa.
Sipilällähän ei ole faktaa millekään väitteilleen, vastaan kyllä löytyy pitkin maailmaa. Paha siinä on lessutollukan selitellä punoittaen "meinaamisiaan" kun jokainen tunti hänen "ohjeuksessaan" maksaa veronmaksaille miljoonia, ja lisää pitäisi vielä antaa, kun hänellä on fiilis, ei tietoa, eikä taitoa vaan ainoastaan vahva luulo osaamisestaan.
Elätettäviä riittää omasta takaa... Suomesta on 95% laskettavissa maaseutumaisiksi tuki-alueiksi
Demareitten sulle mulle jakopolitiikasta tässä on saatu tarpeekseen ja velkaannuttu vahvasti, niin kunnat, valtio, yksityishenkilöt , kuin yrityksetkin.
Demareitten ja Vihervasureiden jakopolitiikka vaikka velaksi on korottanut verot tappiin, näin ei voi jatkaa Sipilä on sataprosenttisen oikeassa.
On purettava byrokratiaa ja sääntelyä, saatava lisää työnantajia. Kaikki ulkomainen raha tänne vaan on aivan sama kuka firman omistaa, kunhan se vaan työllistää ja investoi.
Demareiden jakopolitiikalla ja muka jakovaran käytöllä on verotuksen tarve saatu tappiin ja työttömiä omiksi tarpeiksi. Veropelottelulla ajettu yritykset ja rikkaat pois maasta. Siinä on Heinäluoman ja Urpilaisen saavutukset ja Rinnekin voisi pitää jo suuren suunsa kiinni, kun todellisuudessa tämä filmitähti, ei köyhistä tai työttömistä piittaa.
Jäsenkirja Demarien aika on ohi, eikä sillä jäsenkirjalla saa enää kunnan halpaa tonttiakaan, kuin entinen poliitikko.
Keskustan taas pitää tehdä se mikä on sovittu hallitussopimuksessa, Persuja täytyy kehua, että ovat kohtuullisesti pitäneet.
Sipilä on jo liikaakin vatuloinnut ja ottanut takapakkia ja kaikkein niljakkaimpia ovat Kokoomuksen pyrkyrit Sarkomaat sun muut.
Arvostella nyt hallitusta julkisesti ja väittää sen tehneen vääriä päätöksiä ja kerätä pisteitä itselleen. Kyllä se on tosi asia, että maamme velkaantumisen tahti on liian kova ja se johtuu liiallisesta verotuksen tarpeesta.
Monille kyllä käy sekin malli, että otetaan opettajien palkoista pois 10 prosenttia, niin oppilaat ei kärsi, mutta kun opettajat ei suostu.
muissa pohjoismaissa, kuten Ruotsissa, on korkeampi eroaste kuin Suomessa, mutta niiinpä vaan porskuttaa eteenpäin paljon paremmin kuin Suomi. Johtuu siitä että Ruotsilla ei ole kepurasitetta.
siis veroaste...
Kyllä SIPILÄN/ nykyhallituksen, harjoittama politiikka/leikkaukset, ja supistukset. Myös maksujen korotukset. MIHIN ?? Ihmisryhmään se kohdistuu ?? (köyhimpiin) Se on kaukana tavallisen kansalaisen oikeustajusta. Verolla pystytään "jakamaann" yhteisvastuuta. Varakkaat / hyväpalkkaiset ihmiset, voisivat myös osallistua "talkoisiin". Itsekkyys voittaa. Kukaan ei halua maksaa veroa. Tai aina se on liian korkea. EI muisteta. KUKA???? Maksoi koulutuksen,, neuvolat,,päiväkodin,,ym.
hölmöläisten kuormanteollta, kun se tuon jaksaa vetää niin jaksaa vielä tuonkin..
Sipilä toisteli juuri sitä typeryyttään jolla kansanväliseen lehdistöön kutsunkin noille "hädänalaisille" lähetti. Avuton lespaava sekoileva vätys, jolla ei ole aavistustakaan mitä on tekemässä, ja heikentää joka päivä pääministerinä ollessaan suomen asemaa.
SAK on ilmoittanut kaatavansa yhteiskuntasopimus neuvotellut ja kaatavan kaiken köyhien niskaan. Eikä ihme ajatellaan vaikk kuinka paljon mm. Rinne on varastanut VVO:n vuokralaisilta. Ay-demareita kiinnostaa vain valta ja rosvoaminen.
Oppositiolla ei ole mitään järkeviä esityksiä, sitten Rinne tarjoaa yhteistyötä hallituksen kanssa.
Hyi helvetti, tuollainen kaunaräyhä porukkaa ei kukaan kaipaa sekoittamaan maan asioita.
jutuissa ei ole mitään tolkkua..
edes paperista, tuota tankkaamista kukaan kestä..
Jos Fortumin osakkeita ei olisi myyty, sen osingot olisivat tulleet kokonaisuudessaan Suomen valtiolle ja valtio olisi saanut tähän päivään mennessä yli kolme kertaa enemmän tuloja Fortumista ja Neste Oilista kuin valtio sai yksityistämisestä.
Sipilä parantaa menoa kuin sika juoksua..
Metalliliiton hallitus on hyväksynyt kilpailukykysopimuksen mukaisen työehtosopimuksen. Päätös syntyi liiton hallituksessa äänestyksen jälkeen luvuin 12 - 8. Liiton suuri neuvottelukunta suositteli ratkaisun hyväksymistä yhtä jäsentä lukuun ottamatta....
tekijä ja näkijä.
Rinne ei ole tehtäviensä tasalla, tai tasolla..
jos pääministeriksi.
Sipilä hoitaa kyllä maamme demokratian ja kaikenlaisen tasa-arvoisuuden tuhoamisen.
ole tasaarvon kannalla ?
RINNE OLI TÄYSIN VÄÄRÄSSÄ
Rinne on taloustumpelo, mahtaakohan olla edes omat (siis omat) raha-asiat kunnossa.