Hei!
Olen käynyt monilla eri psykologeilla, terveydenhoitajilla ja koulukuraattoreilla puhumassa lapsuuden traumoistani ja niiden aiheuttamista kykypäivän ongelmista. Kaikki ovat olleet jokseenkin asiallisia ja mukaviakin.
Nyt sitten kävin juttelemassa yhden ammattiauttajan kanssa. Ja meni maku koko hommaan. Niin siis mikä on kun asiakasta pakotetaan tekemään asioista. Ja sitten asioita järjestellään selän takana. Pyysin vaan työntekijää selvittämään olisko jotain vertaistukea itselleni, kun en oikein ole sitä itse löytänyt. Niin eiköhän sitten seuraavalla kerralla saanut tietää, että hän on järjestänyt asiat niin puolen vuoden päästä "pääsen" psykoterapiaan! Tuntuu todella inhottavalta, oli kaikki lääkärin ajatkin varannut valmiiksi minulta kysymättä. Nyt kun ajattelee vieläkin tätä asiaa (tuore tapaus) niin suututtaa niin hemmetisti.
Sitten kun kieltäydyin tästä psykoterapiasta niin alkoi hirveä taivuttelu, että sinne menisin. Mikä oikeasti on kun ei aikuista (reilu yli 20 v.) ihmistä usko kun sanoo, että ei kiitos. Ihan rohkeasti sanoi myös provosoivansa minua. En sit tiiä mikä sen tarkoitus oli minua provosoida. Suutuin ihan hirveesti, mutta piilotin suuttumukseni. Ja sitten kun se väsähti eikä jaksanut inttää niin totes että onhan sulla itsemääräämisoikeus. Siis ihanko tosi? Siltä ei muutamaan minuuttiin oo ainakaan tuntunu!
Olen kai niin paha tapaus, että ilman psykoterapiaa en pärjää ja jopa vihjaili psykoosilla.
Paperilla ja teoriassa psykoterapia varmasti on todella ihanteellista ja hyödyllistä, mutta olen todella epäluuloinen mitä kaikki tämä tarkoittaa käytännössä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Tyyliin, että on melkeinpä pakotettu tai on ollut aggressiivista suostuttelua tms johonkin. Miten oot asian käsitellyt mielessäsi?
Olen käynyt monilla eri psykologeilla, terveydenhoitajilla ja koulukuraattoreilla puhumassa lapsuuden traumoistani ja niiden aiheuttamista kykypäivän ongelmista. Kaikki ovat olleet jokseenkin asiallisia ja mukaviakin.
Nyt sitten kävin juttelemassa yhden ammattiauttajan kanssa. Ja meni maku koko hommaan. Niin siis mikä on kun asiakasta pakotetaan tekemään asioista. Ja sitten asioita järjestellään selän takana. Pyysin vaan työntekijää selvittämään olisko jotain vertaistukea itselleni, kun en oikein ole sitä itse löytänyt. Niin eiköhän sitten seuraavalla kerralla saanut tietää, että hän on järjestänyt asiat niin puolen vuoden päästä "pääsen" psykoterapiaan! Tuntuu todella inhottavalta, oli kaikki lääkärin ajatkin varannut valmiiksi minulta kysymättä. Nyt kun ajattelee vieläkin tätä asiaa (tuore tapaus) niin suututtaa niin hemmetisti.
Sitten kun kieltäydyin tästä psykoterapiasta niin alkoi hirveä taivuttelu, että sinne menisin. Mikä oikeasti on kun ei aikuista (reilu yli 20 v.) ihmistä usko kun sanoo, että ei kiitos. Ihan rohkeasti sanoi myös provosoivansa minua. En sit tiiä mikä sen tarkoitus oli minua provosoida. Suutuin ihan hirveesti, mutta piilotin suuttumukseni. Ja sitten kun se väsähti eikä jaksanut inttää niin totes että onhan sulla itsemääräämisoikeus. Siis ihanko tosi? Siltä ei muutamaan minuuttiin oo ainakaan tuntunu!
Olen kai niin paha tapaus, että ilman psykoterapiaa en pärjää ja jopa vihjaili psykoosilla.
Paperilla ja teoriassa psykoterapia varmasti on todella ihanteellista ja hyödyllistä, mutta olen todella epäluuloinen mitä kaikki tämä tarkoittaa käytännössä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Tyyliin, että on melkeinpä pakotettu tai on ollut aggressiivista suostuttelua tms johonkin. Miten oot asian käsitellyt mielessäsi?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos sinä apua haluat, niin miksi et ota sitä vastaan kun asiat on järjestetty. Se on vain niin, ettei ihan kaikkea voida räätälöidä yksilön aika-taulujen ja mielialojen mukaan. On jo hyvä jos saa ajan terapeutille ja pääsee hoitoon. Ota huomioon, että apua tarvitsevia on paljon, ammattiauttajia vähän. Te mielenterveysongelmaiset olette kyllä haastavia lähimmäisiä. On aika paljon kokemusta.
Kuuntele nyt tätä sinulle apua järjestelevää tahoa. Ei nyt äärimmäisen vaativa saa olla.
Haet apua->saat apua=suutut kun sait apua.. Ei mulla muuta.
Minä ymmärrän aloittajaa. Hoitaja toimi tiedostaen tai tiedostamattaan kuten hoitajat mielenterveyspuolella toimivat: potilaan mielipide sivuutetaan, sillä hoitaja tietää ja päättää kaiken. Potilas oli kiinnostunut vertaistuesta joka on aivan eri asia kuin psykoterapia. Hoitaja varasi kuitenkin ominpäin ajan lääkärille jotta potilas menisikin psykoterapiaan vaikka sitä ei edes pyydetty tekemään. Tarkoitus oli varmaankin hyvä, mutta toteutustavassa olisi ollut parannettavaa.
Psykoterapia on kallista, vaatii sitoutumista 1-3-vuotta, jopa pidempään sekä omavastuuosuuden maksamista. Parhaimmillaan se on kuitenkin mielestäni sen arvoista.
Matkat syrjäseudulla voivat olla pitkiä, kalliita ja aikaavieviä. Pienten lasten hoitajalle on maksettava palkkio jos tuttavapiiristä ei hoitajaa löydy. Opiskelu voi etenkin alussa vaatia ehdotonta läsnäoloa. Erilaisia psykoterapautteja ja psykoterapiasuuntauksia on vaikka kuinka paljon. Psykoterapiaa saa myös nettiterapiana enkä tarkoita näitä huuhaa "terapautteja" joita on netissä. Uudenmaan sairaanhoitopiirin "Mielenterveystalo nettiterapiaa" joka on valvottua ja saatavilla koko maahan.
https://www.mielenterveystalo.fi/nettiterapiat/laheteohjeet/Pages/default.aspx
Mielestäni hoitaja olisi voinut ottaa selvää eri vaihtoehdoista ja esitellä ne potilaalle eikä vain todeta että aika on sitten varattu jotta pääset psykoterapiaan, joka maksaa.
Koko psykiatria ja psykoterapiat on huijausta. Monesti "huuhaaterapeutit" voivat olla parempia. Ei kannata tukee natsimielurijärjestelmää.
Kiva, et joku ymmärtää. Kyseessä oli siis koulukuraattori. Puhetta ensimmäisellä kerralla oli, ettei psykoterapia ole lähitulevaisuuden asia. Olimme asiasta samaa mieltä. Ja pam sitten tokalla kerralla teki temppunsa. Ja jos miettii asiakaslähtöisyyttä ja asiakkaiden tarpeista lähtevää työtä niin tämä toimintatapa on siitä hyvin kaukana. Jokainen mielestäni ansaitsee hyvää palvelua, oli tarve mikä tahansa.
Tarjolla on varmasti monenlaista apua esimerkiksi lapsuusajan vaikeiden tapahtumien selvittelyyn. Sehän on niin, että jos on rahaa niin Suomessa saa kyllä valita hoitonsa ja jollei ole sitä ylimääräistä rahaa niin ei juurikaan voi valita. Tämä mielestäni lisää eriarvoisuutta Suomessa.
En voinut vanhemmilleni mitään mitä ovat tehneet minulle. Kaikenlaista väkivaltaa olen joutunut kokemaan. Ei se tee mielestäni itsestäni mitään mielenterveysongelmaista. Joskus (mutta nykyään harvemmin ) tulee katkera olo siitä, että miksei sossut tajunnu ettei meidän perhe voi hyvin. Nykyään kun olen kertonut näistä tilanteista lapsuudessani. Nykyään ovat sanoneet ihan suoraan, että tämä on sinun tilanteesi on ollut lastensuojeluasia. Ovat käyneet katsomassakin millaista kotona on ollut silloinkun oltiin lapsia. Mut vanhemmat ovat vaan niin hyvin osanneet valehdella, että kaikki on hyvin.
Jokainen joka joutuu kokemaan elämän raa'an puolen liian nuorena, joutuu niitä asioita joissain vaiheessa käsittelemään tavalla tai toisella.
En oikein löydä paikkaani näissä mielenterveyspalveluissa, en oikein istu siihen muottiin mihinkä minut yritetään laittaa/istuttaa. Minulla ei esimerkiksi ole mitään masennusta ja minulla on täysipainoinen elämä ja opiskelen unelma-ammattiini ja lisää sitten yliopistossa.
Pahinta on se, että lapsuuden huonoja kokemuksiani kauhistellaan. Minusta tuntuu kuin minua ei enää nähdäkään omana persoonana vaan väkivallan uhrina.
Jokaiselle varmasti tärkeimpiä asioita elämässä on vapaus, kun sen menettää sitä osaa aivan erilailla arvostaa. Minulla on vapaus tuosta vain muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja kehittää itseäni sekä oppia uutta ja hankkia parempaa elämänlaatua. Ja sitten se vietäisiin minulta pois sen takia mitä vanhempani ovat tehneet minulle. Minusta se on vain niin epäreilua.
En tiedä ymmärtääkö kukaan tällaista vertausta:
Päällesi kaadetaan vuosia paskaa. Ja sitten nämä paskan päälle kaatajat sanoo et siivoo itse paskasi ja sit myöhemmin palkkaat itselles vielä siivojan avuksesi että saat loputkin paskat pois päältäsi.
Miksi sitten käytät mitään mielenterveyspalveluita? Eikö hoidon ja psykoterapian paikka kannata antaa motivoituneille ihmisille?
On olemassa meitä, jotka haluavat käsitellä esim. traumataustansa vaikutuksia pois mielestään. Traumat voivat aiheuttaa epäluottavaisuutta, epäluuloisuutta ja haitata ihmissuhteita. Mitään mielenterveysongelmaa se ei ole, vaan luonnollista reaktiota siihen, mitä on koettu. Sinulla ei näitä ole.
Jää nyt hyvä ihminen pois sinulle turhista kuvioista ja anna tilaa muille. Kelan korvauksetkin on nyt parantuneet, niin joku oikeasti tarvitseva pääsee terapiaan. Käyn itse yksityisessä terapiassa, jossa itse maksan enää 8 euroa käynnistä, kun kelakorvaus nousi, niin terapeutin taksa laski.
Rahakaan ei estä, jos motivaatota löytyy, mutta ainahan tuonkin selityksen taakse voi mennä piiloon.
Tottakai minulle tulee välillä mieleen lapsuuden kokemukset ja ne vaikuttavat nykyiseen elämääni juuri noin, etten luota ihmisiin helposti ja lämpenen hitaasti, kehon jäykkyydestä jne, stressaan mitä ihmiset minusta ajattelevat. En ole sanonut elämäni mitenkään ongelmatonta on. Nämä ovat niitä asioita joista yleensä puhun esim. kuraattorille. Kuraattorin tapaaminen ei vaadi erityistä mielenterveyden ongelmaa.
Psykoterapia menee minusta vähän yli minun tapauksessani. Ja tunnin puhumisen (kuraattorilla) jälkeen yleensä minulla onkin parempi olo itsestäni. Mietin vain, että millä perusteella vähättelet motivaatiotani?
Ei lähimmäisiltä voi vaatia kuuntelemaan tunti tolkulla papatuksiani ja tunteen purkauksia menneisyyteen liittyen. Säästän sen verran läheisiäni
En ymmärrä myöskään sitä, että vihjaat minun selittelevän. Ei koe mitään tarvetta selitellä etenkään suomi24:ssä kenellekään yhtään mitään... Todella outoa...