Hildenin kausi päättyköön Heinolassa!

Raili Hildenin pitkä ja musta hallintokausi Heinolassa on tuottanut salailua, skandaaleja, verovarojen hillitöntä tuhlausta, ihmisten kiusaamista ja savustamista...Lopputuloksena Suomen surkeimmin johdetun mutta hienon ja historiallisen kaupungin surullinen näivettyminen.

Jo riittää! Kaunis ja arvokas Heinola ansaitsee parempaa! Galleria Lambert on ehkä pieni asia mutta siinä kiteytyi miten korruptoitunut hallinto on toiminut ja yrittää toimia edelleen. Hilden sanelee päähänpistonsa ja pakkomielteensä päätöksiksi (ilman pöytäkirjoja, valmisteluja, asianosaisten tai ammattilaisten kuuntelua) ja pelokkaat valtuutetut ajetaan päätöksentekoon, jossa ei ole mitään mieltä. Tällaisen toiminnan on viimein aika päättyä.

Heinolan kulttuurin hautaustoimisto ja Hildenin kesäteatteri boikottiin!
1301165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 130

Vanhimmat

Olen samaa mieltä. Tänään saimme lukea Itä-Hämeestä, että Heinolan talous menee viime vuodelta miinukselle. Siitä suurin osa voidaan pistää Hildenin piikkiin. Ensin maksettiin Hildenin aiheuttama korvaus Rinnevaaralle ja sitten Hilden perusti turhia palkkiovirkoja kiitokseksi siitä. että henkilöt allekirjoittivat keksittyyn adressiin nimensä. Kun nämä kaikki kulut lasketaan yhteensä, niin siitä varmasti tulee summaksi se summa, joka mennään miinukselle.
Jotta tämä suunta saadaan oikenemaan, pitää saada muutosta hallintoon.

Äänestä
  • Taas joku kirjoittaa, että onpa hyvä kun täällä kirjoitetaan totuuksia. Ei huhhuh. Miten tuollaiset muutoksentekijät pystyvät missään toimimaan, iun yhtään totuudenmukaista sanaa ei pysty sanomaan.

    Äänestä

  • Unbelieve kirjoitti:

    Taas joku kirjoittaa, että onpa hyvä kun täällä kirjoitetaan totuuksia. Ei huhhuh. Miten tuollaiset muutoksentekijät pystyvät missään toimimaan, iun yhtään totuudenmukaista sanaa ei pysty sanomaan.

    Kerropa, mikä kohta edellä olevassa on vääristeltyä? Olisi kerrankin mukava saada asiallinen vastaus. Sellaista ei ole saatu koko Hildenin vallassaoloaikana, vaikka usein on pyydetty.

    Äänestä

  • Unbelieve kirjoitti:

    Taas joku kirjoittaa, että onpa hyvä kun täällä kirjoitetaan totuuksia. Ei huhhuh. Miten tuollaiset muutoksentekijät pystyvät missään toimimaan, iun yhtään totuudenmukaista sanaa ei pysty sanomaan.

    Raili Hildéniä siteeraten: "Demokratialla on hintansa". Hänen käsityksensä demokratiasta on tuhonnut kaupungin hallinnon ja talouden.

    Äänestä

Jokos se päksin laskukin oli hildeenin syytä. Täällä kyllä sujuvasti kaikki käännetään valikoitujen syntipukkien kontolle eikä oikeista asioista ja päätöksenteosta tiedetä mitään :D

Äänestä
  • Tänään saimme lukea paikallislehdestä minkälaista päätöksenteko tässä kaupungissa on. Eikös kyse ollut ihan "oikeista asioista ja päätöksenteosta" jotka mainitsit?

    Äänestä

Millä ihmeen tavalla vanha nainen rikkoo demariryhmän ja pitää herran nuhteessa muita. Eikö olisi jo aika kääntyä tätä vastaan. Heinolan Julkikuvan muutosyritys on naurettava jos sisältä tuote on täyttä huttua.

Äänestä

Saattaapi tulla piannii lopputili Hildenille. Oisi jo korkea aika. Alzheimeria pukkaa. Ei ole huomannut että ajat muuttuvat ja tavat ajan mukana. Että on riitapukari pannut Heinolan maksamaan ja vieläkin kyykyttää lautakuntia. Pankaa nyt hyvät ihmiset kampoihin tuommoiselle riidankylväjälle. Eikös joku sen muinaisista miehistä ollut kaupunginjohtaja: kolmeko se on jo ehtinyt haudata? Suomenennätys sekin.

Äänestä
  • Ulos, ulos vaan ja siitä Heinola uuteen nousuun. Muuten vajotaan niin alas, että sieltä ei koskaan päästä ylös.

    Äänestä

Muutama vuosi sitten meille valittiin muutosjohtaja, joka pani heti hihat heilumaan saaden aikaan huomattavia säästöjä. Hänen tavoitteena oli, että verorahat tulee käyttää mahdollisimman tarkoin kuntalaisten hyväksi. Jos hän olisi saanut jatkaa ja toiminut tavoitteensa mukaisesti, olisi hän tähän mennessä löytänyt kaupungin menoista merkittäviä säästöjä. Samalla kaupungin henkilöstömäärä olisi pienentynyt vastaamaan kaupungin vähentynyttä asukasmäärää. Silloin ei tarvitsisi lukea Itä-Hämeestä Hepo-ojan valitusta, ettei rahat riitä Lambertin säilyttämiseen.
Voisi olla meilläkin tilanne kuin Sysmässä, jossa hyvä kunnanjohtaja on saanut veroäyrin jäämään 19,50 euroon. Sehän on kaksi euroa vähemmän kuin Heinolassa.
Sehän tarkoittaisi kahden prosentin lisäystä käteen jäävään netto-osaan.
Otetaanpa esimerkki eläkeläisen tuloista. Jos hän saa kuukaudessa eläkettä 1000 euroa, niin hänelle jää 20 euroa lisää käteen ja vuodessa 120 euroa. Tällä kompensoituisi hallituksen tekemät leikkaukset kelan maksamiin eläkkeisiin.
Voinki tässä kysyä kummanko henkilön valitsisitte kaupunginjohtajaksi henkilön, jolla on kolme loppututkintoa ja runsaasti käytännön kokemusta vai vaivaisesti merkonomitutkinnon suorittaneen vanhuksen.
Minä ainakin luottaisin enemmän hyvän koulutuksen saaneeseen henkilöön. Täällä olevista kirjoituksista päätellen suurin osa teistä on kanssani samaa mieltä. Mutta ne, jotka tänne jotakin epäselvää möläyttelevät, ovat tyytyväisiä nykyiseen tilanteeseen.
Jos vielä tarkastelemme Hildenin demokratiakäsitystä. Hänelle ei merkitse mitään yli 1600 nimen adressi, kun kyseessä on oman tyttären edut. Tätä on tämän päivän demokratia Heinolassa.
Saapa nähdä, kuka kolmannen kerroksen käskyläisistä saa luvan puolustaa nykyistä kaupungin menoa.

Äänestä

Karavaani kulkee ja rinnevaaralaisia vituttaa, hyvä näin!

Äänestä
  • Heinola muuttuu, siskoseni. Korruption aika on ohi ja Hilden saa lähteä. Mites sitten suu pannaan?

    Äänestä

Heinolassa tarvitaan parempia veronmaksajien asioiden hoitajia!

Äänestä
  • Oletko sinäkin muka veronmaksaja, tuskin. Samoja normaalista elämästä vieraantunut rinnevaaralaismummo tai paappa. Palvelujen käyttäjiä ei suuremmin maksajia. Eikö niin.

    Äänestä

  • MuutaPois kirjoitti:

    Oletko sinäkin muka veronmaksaja, tuskin. Samoja normaalista elämästä vieraantunut rinnevaaralaismummo tai paappa. Palvelujen käyttäjiä ei suuremmin maksajia. Eikö niin.

    Mistä sinä tiedät minkä verran maksan veroja. Palveluja käytän siinä kuin sinäkin. Elämästä en ole vieraantunut, päinvastoin elän täyttä elämää, ihan niin kuin moni muukin. Toivoisin että kaupunkimme voisi paremmin jotta meillä kaikilla olisi täällä hyvä asua ja olla. En aio muuttaa täältä minnekään. Uskon nimittäin että vielä löytyy oikeudenmukaisia ja rehellisiä päättäijä ja virkamiehiä hoitamaan yhteisiä asioitamme. Jos se sinua jotenkin häiritsee niin muuta pois.

    Äänestä

Jos heinolalaiset ovat antaneet niin paljon valtaa yhdelle rouvalle, kuin täällä monessa yhteydessä annetaan ymmärtää, pitänee vaihtaa ensiksi heinolalaiset. Aloittaa voi vaikka kaikista luottamuhenkilöistä puolueeseen katsomatta. Virkamiesen vaihtohan oli jo hyvällä alulla ja vielä ihan yläpäästä, mutta juuttui johonkin.

Äänestä
  • Heinolalaisten vaihtohan on hyvässä vauhdissa. Joka vuosi muualle ja manalle siirtyneitä enemmän kuin tänne tulleita tai syntyneitä.

    Äänestä

Kadonnut Sulkavankosken laituri on nähty erään maatalon pihassa vuonna 2008. Kylän raitin vieressä.

Äänestä

Tämän mielipide ja keskusteluketjun luettuani, en voi muuta kuin onnitella itseäni, että en aikoinani tullut valituksi Heinolan kaupungissa hakemaani virkaan!
Nyt olen onnellinen veronmaksaja. Tuon veroeuroni Heinolan ulkopuolelta työstä jossa olen arvostettu ja itse olen tyytyväinen!
Veroaurojeni perään tosin joskus haikailen ja toivon niille järkevämpää käyttöä mitä Heinolan päätökseenteossa on viime aikoina ollut. Olisihan se mukavaa, jos veroeuronsa kulmaan saisi laittaa puumerkin, mihin tarkoitukseen niitä saa käyttää. Tämä luottamusmiesten / naisten saama avoin valtakirja alueen taloudenhallintoon tuntuu tuntuu jo nykyisin saavan uhkapelin luonteen. Mutta noin se näkyy menevän tuolla valtion ja EU:n hallinnossakin.
Maksakamme veromme kaikesta uhkapelistä huolimatta!

Äänestä
  • Olin joskus aikoinaan Heinolan kaupungilla töissä enkä ole päivääkään katunut että lähdin muualle.

    Äänestä

  • Siis Hildenin kausi päättyköön pian Heinolassa.

    Äänestä

Ei ei, myö ollaan kerätty telekaatio, joka pyytää että Raili Hildén lähtee
meitin ehdokkaaksi myös 2017 vaaleissa. Toivotaan että Raili lähtee.

Äänestä
  • Me ei sitten äänestetä häntä enää.

    Äänestä

  • Raili saau ainakin sen verran ääeniä että pääse läpi. Seppä ei pääse nytkään. Hänhän putosi viime vaaleissa. Odotan mattipokon vastausta, heh heh.

    Äänestä

Kiitos Itä-Häme hyvistä ja asioihin perehtyneistä kirjoituksista. Onpa valaissut! Heinolassa on onneksi vielä ihmisiä jotka tuottavat muutakin kuin sitä virkamieshuttua, johon olemme saaneet tottua, esimerkkinä Teittisen ja Hepo-ojan haastelut. Jatkakaa kaikki te kirjoittamista, joilla enempi älliä kuin Hildenin hanslankareilla. Me muut osaamme kyllä äänestää.

Äänestä

Kaupunginjohtaja erotettiin epäluottamuksesta.
Kaupunginhallitus erotettiin epäluottamuksesta.
Hallinto- ja kehitysjohtajaksi valittiin kaupunginhallituksen perustaman selvitystyöryhmän sihteeri, henkilöstöjohtajaksi valittu S. Malin - ilman lakimiehen koulutusta.
Heinolassa ei ole kaupungin lakimiestä erotusjupakan jälkeen. Rekrytointiongelma.
Heinolaan perustettiin elinkeinoyksikkö, ei kun elinkeinotoimi, ei kun elinkeinoyksikkö ja elinkeinojohtajaksi valittiin Dazid Oy:n Heikki Mäkilä, joka toimi Malinin palkkaamana asiantuntijana selvitysryhmässä ollen samalla kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja. Elinkeinotoimikunta lopetettiin ja elinkeinotoimelle varattiin 800.000 euron määräraha. Kelalle palautetaan noin 2 miljoonaa euroa niin sanottuja sakkoja pitkäaikaistyöttömyyden huonosta hoidosta johtuen.
Heinolassa nuoria pitkäaikaistyöttömiä on Päijät-Hämeessä eniten, määrä on nopeasti Heinolassa kasvanut ja muualla Päijät-Hämeessä vähentynyt.

Heinolan kaupungin tulos viime vuodelta on alijäämäinen, vaikka investointisuma on hoitamatta. Homekoulujen tilalle ei ole saatu uudisrakennuksia, vaan koululaiset ovat erittäin kalliissa väistötiloissa. Vanhainkoti Hepeasilta vaatii 10 miljoonan investoinnit samalle vanhusmäärälle kuin nykyisessä, peruskorjatussa vanhainkodissa. Silti Hopeasilta on investointisuman kärjessä. Päijät-Hämeen sote-alueelle siirtyy päätösvalta myös Hopeasillasta, joten eläkeläis-Heinolan vanhusten palveluja pitäisi tarkastella tulevaisuuden kannalta.

Ongelmana on Heinolan väestökato. Väestökadon lisäksi ongelmana tulee olemaan aktiiviväestön väheneminen verrattuna passiiviväestöön. Eläkeläiset eivät käytä palveluja, joten työttömyys kasvaa. Väki vähenee ja kaupungin keskustasta autioituu.

Kaavoitus on huonosti hoidettu. Kaupungin omistamat rantapalstat ovat olleet 30 vuotta vuokrattuina nimellisestä vuokrasta. Vuokrasopimusten umpeuduttua, rannat ovat kaavoittamatta ja kaavoituspäällikkö lähti (turhautuneena?) muualle.

Lääkärien rekrytointi ei ole onnistunut. Heinolaan on vaikea saada lääkäreitä, joten lääkäripalveluja ostetaan yksityisiltä. Eduskunnan oikeusasiamiehelle asti on tehty valitus, joten lääkäreiden rekrytointi ei tule olemaan helppoa. Ei sen helpompaa kuin lakimiehen rekrytointi.

Heinolan valtuustosta on eronnut tällä valtuustokaudella lukuisia valtuutettuja muun muassa turhautumisen takia. Eniten ääniä saanut valtuutettu erosi ja kertoi paikallislehdessä kokemastaan.
Nykymenon jatkuessa Heinolasta tulee Lahden nukkumalähiö, jonka palvelut ja liike-elämä tulee olemaan noin 30 kilometrin päässä Lahdessa. Päijät-Hämeen itsehallintoalueen aloittaessa Heinolasta tulee nukkumalähiö entistäkin nopeammin. Siihen ovat varautuneet jo useat yrittäjät, jotka ovat siirtäneet liiketoimintansa muualle.

Äänestä
  • Näin seppä sälleineen jaksaa raapustaa paskomaan.

    Äänestä

  • Hyvä kirjoitus heinola-visiolta. Näinhän se on mennyt. Perustuu tositapahtumiin!

    Äänestä

  • TunnetaanTeksistä kirjoitti:

    Näin seppä sälleineen jaksaa raapustaa paskomaan.

    Kirjoitushan kuvaa todellista tilannetta.
    Sinä taas et saa edes yhtä lausetta kirjoitettua oikein.

    Jos joku kirjoittaa mielestäsi "paskomaan" :), niin varmasti kykenet
    osoittamaan, ettei kirjoitus olisi totta. Mutta kun et pysty, tosiasioita
    ei vaikea muuksi muuttaa.

    Heinola on, myös virallisten ennusteiden valossa, Päijät-Hämeen suurin menettäjä. Mikäli se pysyy itsenäisenä, tulee se olemaan huomattavasti nykyistä pienempi yksinäinen kaupunki, josta palvelut katoavat yksi toisensa jälkeen.

    Heinolalla on energiarahaston ansiosta varallisuutta, mutta tosiasia on, ettei sitä varallisuutta voida juurikaan käyttää. Kaupungin tunnusluvut muuttuisivat kriisikunnan tunnusluvuiksi mikäli energiarahastoa ei huomioitaisi.
    Esimerkiksi vuonna 2015 kaupungin tulot eivät riittäneet positiiviseen tulokseen, vaikkei kaupunki edes investoitunut juurikaan, vaan suurimmat investoinnit jäivät toteutumatta. Nyt investointeja on sumautunut seuraaville vuosille vielä enemmän ja niiden toteuttamisen aloittaminen tarkoittaa, että talous on äärimmäisen tiukilla, etenkin kun veronmaksajien määrä alenee kuukausi kuukaudelta.

    Kerrohan nimimerkki "TunnetaanTeksistä", miten asiat sinun mielestäsi ovat, mikäli ne eivät ole kuten nimimerkki " Heinola-visio" kirjoitti.
    Tuskin pystyt muuhuin kuin kirjoittamaan yhden lauseen, ja senkin väärin.

    Äänestä

  • TunnetaanTeksistä kirjoitti:

    Näin seppä sälleineen jaksaa raapustaa paskomaan.

    Jospa tällä kertaa perustelisit tarkemmin, mitä väärää tietoa on edellä olevassa tekstissä. Vain onko kirjoitustaitosi niin vähäistä, ettet pysty panemaan ajatuksia paperille? Tämä olisi hyvin tärkeää äänestäjien tietää, kun vaalit ovat ensi vuonna.
    Jos minä oikein polvillani rukoilen, että tekisit meille kaikille yllätyssiirron, kertoisit, mitä väärää tietoa leviää täällä näillä sivuilla?
    Tämän vaalikauden aikana emme ole saaneet mitään asiallista oikaisua täällä esitettyihin väittämiin.

    Äänestä

  • Kansanviisaus kertoo sen koiran älähtävän, johonka kalikka kalahtaa. Tämä näyttää todentuvan täälläkin. Älähdyksiä ilman mitään sisältöä. Heinola vision surullisen tuttu lutettelo on totta. Ihan riippumatta siitä, kuka nimimerkin taakse kätkeytyy. Älähtelyä on tosiasioiden kiertäminen kääntämällä kääntämällä huomio asioista niiden oletettuun kirjoittajaan. Moinen ei ainakaan helpota toisin ajattelijan mielipiteiden asiallisen taustan ymmärtämistä. Vai onko niin, että asiallista sanottavaa ei edes ole?

    Äänestä

Pitäisikö aloittaa äänestys siitä ketä syytetään kaikesta sitten kun Hilden jättäytyy valtuustosta pois. Onko ehdotuksia? Joku syntipukkihan on löydettävä, johon ruumiillistuu kaikki paha mikä tällä palstalla ihmisiä risoo.

Äänestä
  • Eihän ole syyttämisestä kysymys, jos tuo esille muitakin vaihtoehtoja joilla parannetaan kaupunkimme elinoloja. Voitko ihan todella väittää, että kaikki on mennyt ihan nappiin tällä valtuustokaudella? Jos niin väität, niin kehoitan sinua perehtymään asioihin uudelleen. Hildeniin asiat henkilöityvät siksi, että hän istuu sellaisella paikalla, jossa voi ehkä eniten vaikuttaa asioihin. Toisekseen hän lienee mestari manipuloimaan ihmisiä.

    Äänestä

  • Täällä on helppo haukkua toisia asioiden huonosta hoidosta ja kirjoittaa pitkiä sepustuksia niistä. Olisi kiva kuulla joskus mitä hyvää nämä valittajat ovat tehneet Heinolan yhteiseksi hyväksi. Miksi he eivät ole hakeutuneet päättämään asioista, kun omasta mielestään osaavat kaiken paremmin kuin nykyiset päättäjät.
    Vastaus on, että arvosteluun ja haukkumiseen ei tarvitse kuin ilkeää luonnetta ja pahaa oloa, mikä on omaa syytä.

    Äänestä

Hei onko Raili luvannut jäädä pois. Hienoo!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Ei ole luvat vaan on luvannut jatkaa. Kannatusta on.

    Äänestä

  • Näin pääsemme lahtelaiseksi ja kaikki muuttuu.

    Äänestä

  • Jatkaavarmasti kirjoitti:

    Ei ole luvat vaan on luvannut jatkaa. Kannatusta on.

    Mielestäni on hienoa, mikäli nykyiset valtuutetut asettuvat ehdolle seuraavissa vaaleissa.
    Vaalien alla pääsemme kuulemaan ehdokkailta, mitä he ovat saaneet aikaan Heinolan eteen kuluvalla valtuustokaudella, silloin ei voi olla vastailematta äänestäjille, mikäli mielii saada ääniä :)
    En malta odottaa, mitä valtuutetut kertovat saaneensa aikaan ja mitä he lupaavat saada aikaan seuraavalla valtuustokaudella.

    Äänestä

Heinolan riitaisuuden tausta on kovin yksinkertainen: Jäppinen ja Hilden eivät ymmärrä eivätkä tarvitse kulttuuria, heille riittää yksi viihdekesäteatteriesitys ja se on myös perheen pääelinkeino. Skandaalit ja savustukset, maineenmenetyksen ja henkilöstön pahanolon aiheuttaa se että tuo perhebisnes on kaupungin hallinnon sisällä. Ja että Jäppinen on kulttuuritoimiston johtajana samaan aikaan kuin äitinsä kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Näiden naisten takia Heinolan 20 000 asukasta on vailla kulttuuria...ja kulttuuriammattilaiset savustetaan uhkaamasta kesäteatterin monopolia. Mutta eihän siitä rauhaa tule koskaan. Asia olisi viimein korjattava tavalla tai toisella.

Kehnot tai todennäköisesti korruptoituneet virkamiehet eivät tee mitään - kaupunginjohtajan olisi pitänyt tarttua tähänkin asiaan heti mutta hänkin taitaa olla täysin kyvytön. Näillä ihmisillä, Hildenin johtaessa kaupunkia, Heinolan onnettomuudet vain jatkuvat...surullisesta näytöksestä vielä surullisempaan.

Äänestä
  • Näin ne piirtäjämummot ja rinnevaaralaiset ym. ns. heikompiälyiset taas vaahtoavat. Turhaan. Päätökset on tehty. Tiedoksi sinulle riitaisa.heinola.

    Äänestä

  • Totuutta ei pääse karkuun.

    Äänestä

  • Minneköhän piiriin nimimerkki " myöhässä " kuuluu, kun listaa minut " heikompiälyisiin"

    Se on aika uskaliasta kirjoittaa, minun kuuluvan heikkoälyisiin.

    Pyydänkin että kerrot, että mistä sen päättelet tai tiedätkö ihan varmuudella.
    Enkä ole nimimerkkiin viittava kirjoittaja, et on meitä ainaskii kaksi.

    Äänestä

Heinolassa kaikki hyvin joillakin tuntuu olevan väärä lääkitys

Äänestä
  • Väärä lääkitys saattaa olla sinulla närhi, koska luulet Heinolassa kaiken olevan hyvin. Heinolassa on monta asiaa huonossa jamassa ja näillä asioilla tarkoitan niitä yhteisiä asioitamme, joita hoitamaan olemme vaaleilla valinneet edustajamme. Tarkemmin niistä asioista voi lukea Suomi24Heinola sivuilta.

    Äänestä

  • Heinolan hallinto tuottaa edelleen ja aina vaan huonoja päätöksiä. Eikä ihme kun kaupunginjohtajana on täysin avoimesti Raili Hilden, kaikkien riitojen ehtymätön lähde. Siinä noitaa ja jyrää kerrakseen, savua on riittänyt ja sanelupäätöksiä - kukaan ei muista kuinka kauan sillä ikärouva on jo yle 70.

    Äänestä

Raili Hilden on vallassa edelleenkin rollaattorien äänillä jotka kalastaa puhelinmyyjän sinnikkyydellään. Ja rollaattoriksi kaupunki onkin muuttunut.
Miten ihmiset suostuvat tähän surkeaan johtamiseen?

Äänestä

Mikä merkitys on kelvottomana kaupunginjohtajalla?
Sellainen mahdollistaa poliittisen apparaatin kuntalaisista piittaamattoman toiminnan päätöksenteossa ja saamattomien virkamiesten kissanpäivät.
Edellä on selitys sille, että Rinnevaara erotettiin ja Teittinen lymyilee jossakin.

Rinnevaara sai muuten pelastettua 4 milj.euroa edellisen kaupunginjohtaja Komosen ja Hildenin ja Savolaisen junailemasta teollistamissopimuksesta v. 2002 parkettitehtaan kanssa. Parkettitehtaan asianajajakin tunnusti, että sopimus oli kehnoin, mitä mikään kunta oli tehnyt. Tappiota tästä sopimuksesta tuli runsaat 2 miljoonaa euroa, joten kalliiksi ovat tulleet Komosen/Hildenin touhut.
Rinnevaara esti myös Saija Jäppisen auton hankinnan ja Lontoon matkan. Samoin hän esti lastensuojeluyksikön perustaminen Kanervalaan ja asukkaiden siirtäminen ent. Reuman kerroksiin.
Monia muitakin päätöksiä Rinnevaara ehti tehdä, vaikka ajojahti oli koko ajan päällä.
Mitä Teittinen on saanut aikaan? Onko edes muuttanut Heinolaan kuten tullessaan vakuutti?
Mitä hildeeniläinen sivistyneistö vastaa?

Äänestä
  • Tuo parkettitehtaan sopimus oli oiva esimerkki siitä, kuinka on toimittu vastoin kaupungin ja kaupunkilaisten etua. Hipoo jo naurettavuutta, että sopijakumppanin edustajakin toteaa sopimuksen olevan kehnoin mitä mikään kunta on tehnyt.
    Onneksi Rinnevaara ehti korjata sen mitä korjattavissa oli.

    Äänestä

Rinnevaara sai potkut kaupunginjohtajan tehtävistä.
Ei soveltunut tehtävään.

Äänestä
  • Karkuun Heinolan kaupungilta on moni lähtenyt eikä ole taakseen katsellut

    Äänestä

  • Olet oikeassa, ei soveltunut tehtävään, kun ei kiltisti totellut Hildenin käskyä, vaan ryhtyi hoitamaan asioita kaupunkilaisten etujen mukaisesti. Näihän on käynyt aikaisemminkin. Paronen ja Ihamäki joutuivat lähtemään, kun eivät tulleet toimeen Hildenin kanssa.

    Äänestä

  • Luettuani tämän ketjun kirjoitukset, olen ketjun otsikon kanssa ehdottomasti samaa mieltä.

    Äänestä

  • SoveltuvuusPuuttui kirjoitti:

    Olet oikeassa, ei soveltunut tehtävään, kun ei kiltisti totellut Hildenin käskyä, vaan ryhtyi hoitamaan asioita kaupunkilaisten etujen mukaisesti. Näihän on käynyt aikaisemminkin. Paronen ja Ihamäki joutuivat lähtemään, kun eivät tulleet toimeen Hildenin kanssa.

    Väitteesi mukaan siis oli Hildenin vika, että Paronen ajoi humalassa hirveä päin? Voisitteko edes yrittää?

    Äänestä

  • fregrrtb kirjoitti:

    Väitteesi mukaan siis oli Hildenin vika, että Paronen ajoi humalassa hirveä päin? Voisitteko edes yrittää?

    Etkö ymmärrä lukemaasi? Ei SoveltuvuusPuuttui kirjoittanut mitään humalassa hirveä päin ajamisesta.

    Äänestä

  • fregrrtb kirjoitti:

    Väitteesi mukaan siis oli Hildenin vika, että Paronen ajoi humalassa hirveä päin? Voisitteko edes yrittää?

    No Paronenhan ei ollut onnettomuushetkellä enään Heinolan palkkalistoilla.

    Äänestä

Hildenin junailut ovat tuottaneet katastrofin toisensa jälkeen. Joko riittää, heinolalaiset? Te maksatte joka mokasta. Listaa on kertynyt ainakin 15 vuotta.

Äänestä

Heinolalaisethan ovat jo boikotissa. En tiedä ketään joka olisi käynyt siinä näytöksessä. Voi veljet -mainokset muistuttavat minua joka kerta miten huonosti ovat kohdelleet kulttuurijärjestöjä, nuorisoa ja taiteilijoita. Haluan Heinolaan muutosta!

Äänestä

Hildenin oivallisin hanke Heinolan nostamiseksi rotkon pohjalta on rakennuttaa uusi palvelutalo ja purattaa nykyinen palvelutalo. Hanke on yhtä älykäs kuin veden kantaminen kaivoon.
Yksityiset rakentavat palvelutaloja noin 100.000 euroa paikkaa kohden Hilden joukkioineen haluaa käytää 200.000 euroa paikkaa kohden. Rahaa tähän valtuusto myöntää hiljaa eikä kukaan kysy hankkeen järkevyyttä.
Kotitaloutta kohden maksua kertyy 1.200 euroa. Jos yksityissektori toteuttaisi palvelutalot, voitaisiin verorahat rahat käyttää Heinolan elinvoiman paisuttamiseen. Sekin taitaa olla Hildenin ikioma hanke.

Äänestä
  • Missä on Sulkavankosken betoniponttoonilaituri ? ? ?

    Äänestä

Rinnevaaralla ei ole osaa eikä arpaa Heinolan huonoon maineeseen eikä taloudenhoitoon. Taloutta hoidetaan yhtä huonosti kuin työntekijöitä. Tietty joukko pystyy huonolla näkemyksellään ja toiminnallaan sotkemaan kaiken. Me veronmaksajat pienistä paikoista maksamme tämän kaiken. Nyt muutamme muualle kuten moni muu inhimillisemmän ja paremmin toimivan kunnallispolitiikan takia.

Äänestä
  • Ai, ai, kyllä on hyvä juttu että pienituloiset ja persaukiset muutatte
    pois Heinolasta, ottakaa seppä ja laitinen mukaanne, osallistutaan
    keräykseen muuttokustanustenne maksamiseen.

    Äänestä

  • Taidat vaan uhota, kuten tapana täällä joillain on.
    Nimittäin, et varmasti osallistu kustannuksiin jos minä lähden pois.

    Itseasiassa, tuo uho, on törkeä kaikessa törkeydessään.
    Että me pienituloiset vaan pois pyörimästä jaloista...

    Entäpä jos onnesi kääntyy ja huomaat ylimielisyyteesi.

    Minähän en muuta minnekään!!!
    Mieluummin olen materiaalilta köyhä, mutta järjeltäni upporikas.

    Äänestä

  • EttäOikeinKeräys kirjoitti:

    Taidat vaan uhota, kuten tapana täällä joillain on.
    Nimittäin, et varmasti osallistu kustannuksiin jos minä lähden pois.

    Itseasiassa, tuo uho, on törkeä kaikessa törkeydessään.
    Että me pienituloiset vaan pois pyörimästä jaloista...

    Entäpä jos onnesi kääntyy ja huomaat ylimielisyyteesi.

    Minähän en muuta minnekään!!!
    Mieluummin olen materiaalilta köyhä, mutta järjeltäni upporikas.

    Miksi et muuta pois Heinolasta, kun sinulla on niin paha olla täällä.
    Kyllä me autetaan muuttokustanuksissa. Toi nyt on täyttä paskapuhetta että olet järjestäisi upporikas. En tiedä ketään ns.
    rinnevaaralaista, jolla olisi yläkerta erityisen hyvässä kunnossa.

    Äänestä

  • Kerro miksi pitäis muuttaa pois. Ei minulla todellakaan ole paha olla. En muuta, en. Usko nyt jo.
    Miksi huudat, rinnevaaralaiseksi, eikö tuon tasoinen huutelu kerro jotain epätoivoisesta tilanteesta missä nämä huutelijat painiskelee.

    Nimimerkki "puupäitä" voisit varmaan viedä ne avustusvarasi vaikka tuonne turvapaikanhakijoiden hyväksi. Itse en niitä tarvitse, ainakaan kaltaiseltasi parempiosaiselta.

    Tuota, miten poliitikot tai kaupungin virkamiehet suhtautuu noihin huuteluihin kaupungista pois usuttamisiin...
    Kuka ne palvelut kustantaa ja ökyilyt maksaa, jos veronmaksajat katoaa.

    Eikä minun yläkerta olekaan "erityisen hyvässä kunnossa" ei, ei todellakaan. Se on vaan parhaasta päästä.

    Äänestä

Kummallista tuo hölinä rinnavaaralaisuudesta. Kertoo jotain Heinolan vallanpitäjien vainoharhaisuudesta. On niillä monet harhat...mutta ikä painaa ja Lady Macbeth näkee unia savustamistaan sieluista.

Äänestä
  • Sitä se vanhuus teettää. Ei varmaan ole kiva elää tuollaisten harhojen kanssa.

    Äänestä

Onkohan jossain luettavissa se Hildenin paimenkirje, josta on paljon puhuttu?

Äänestä
  • Mikä ihmeen paimenkirje? Kenelle?

    Äänestä

Hassuja on noi rinnevaaralaiset. Öäk. Yäk.

Äänestä
  • Kiitos samoin!

    Äänestä

Hyvä juttu tämä! Heinolalle olisi varmaan uuden vuosiasadan aamunkoitto että paikkakunnalle tulisi edes pari nuorta poliitikkoa jotka pystysivät pungertamaan Hildenin sinne minne hän kuuluu - eläkkeelle. Ihan sama mistä puolueista tulisivat. Tulisi edes yksi. Kertoo jotain kaupungin puolueista että ovat niin lampaita etteivät pysty mihinkään vaikka Hildenin hulluudet ovat aiheuttaneet kaupungille satojentuhansien tappiot ja vuosikymmenien riidat. Yksi vanha akka käskyttää kaikkia! Miettikää nyt vähän. Kyllä te heinolalaiset olette tyhmiä - ja vielä maksatte siitä. Viimeinen meidän naapurien naurunaihe on Kimolan kanava. Teillä on sittenkin rahaa mutta se heitetään veteen.

Äänestä
  • Hyvää yötä Japa.

    Äänestä

  • ValmisHoitoon kirjoitti:

    Hyvää yötä Japa.

    Nimimerkki ValmisHoitoon ilmoittaa olevansa valmis hoitoon. Auttakaa nyt hyvät ihmiset häntä sinne pääsemään.

    Äänestä

Rinnevaarasta hourii vain ne joiden painajainen on tehty paha työ. Maksoi Heinolalle 250 000 euroa. Kiitos Raili Hilden!

Äänestä
  • 250 000 €:n laskusta voi kiittää Rämöä. Rämö kaverinsa tänne keplotteli. Oli niin ylivertainen hakija ettei tarvinnut testaillakaan.

    Äänestä

  • rämövoisimaksaa kirjoitti:

    250 000 €:n laskusta voi kiittää Rämöä. Rämö kaverinsa tänne keplotteli. Oli niin ylivertainen hakija ettei tarvinnut testaillakaan.

    Kertoisitko vielä, ketkä olivat valintaryhmässä (osahan ei edes nähnyt hakijaa?).
    Kertoisitko myös, ketkä olisivat halunneet uusia vaalin ja ketkä eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi.

    Rämö ei nähdäkseni halunnut jatkaa riitelyä, vaan sen teki kaupunginhallitus, joka yritti saada valituslupaa kko:lta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Rahaa yli tuplaten siihen nähden, että kaupunki olisi maksanut sopimukseen perustuvat korvaukset, riitely kävi kalliiksi.

    Äänestä

  • rämövoisimaksaa kirjoitti:

    250 000 €:n laskusta voi kiittää Rämöä. Rämö kaverinsa tänne keplotteli. Oli niin ylivertainen hakija ettei tarvinnut testaillakaan.

    Raili Hilden vei Rämöltä sekä puolueen jäsenyyden että kaupunginhallituksen puheenjohtajan paikan. Asettui siihen itse - ja avoimesti kailotti että tuli puolustamaan tyttärensä Jäppisen bisneksiä. Näinpä Hillden "hoitelee" kaikkia, jopa näitä oman puolueensa (SDP) tovereita - jos eivät lampaina tottele häntä. Järkyttävää!

    Äänestä

Kieriskelin taas myötähäpeässä yllätettyäni itseni lukemasta heinolalaista keskustelua. Ihmettelen edelleen sitä, miten keskustelu pyörii äidin ja tyttären ympärillä. Yhtäkään päätöstä, joita täällä kritisoidaan he eivät ole voineet tehdä edes yhdessä. Seurataanpa, asettuuko vanha valta ehdolle vai löytyykö valtuustoryhmistä rohkeutta uudistaa ehdokaslistojaan radikaalisti.

Äänestä
  • Joo niin uudistetaankin, ei oteta rusilaa, bondennia, rämövä, laitista, seppää, ulmasta enää listoille ens vaaleissa. Höh höh hööööööööööö, näin tehdää.
    Tätäkö kaipailit Dorkin AK ?

    Äänestä

Todennäköisesti tuo porukka uudistaisi Heinolaa ihan eri tavalla kuin tämä nykyinen. Asettukaa ehdolle, olkaa hyvät.

Äänestä
  • Sitä toivon minäkin.

    Äänestä

  • Paskan marjat, käpykaartiin lähti koko sakki. Vuoden verran kiukuttelevat ja kekkuloivat, mitään ei saaneet aikaan muuta kuin riitaa. Rinnevaaralaisten taru on loppu.

    Äänestä

  • Hastalavistan kirjoitti:

    Paskan marjat, käpykaartiin lähti koko sakki. Vuoden verran kiukuttelevat ja kekkuloivat, mitään ei saaneet aikaan muuta kuin riitaa. Rinnevaaralaisten taru on loppu.

    Kyllä siellä luottamuselimissä kiukuttelivat ja kekkuloivat ja kiukuttelevat ja kekkuloivat edelleenkin muut kuin mainitsemasi henkilöt. Pahalta näyttää.

    Äänestä

  • On se kumma kun puolessa vuodessa voi joku sotkea pitkään toimivien poliitikkojen kuviot. Täällä palstalla kummittelee Rinnevaara edelleen. Taisi osua ampiaispesään.

    Äänestä

  • Hastalavistan kirjoitti:

    Paskan marjat, käpykaartiin lähti koko sakki. Vuoden verran kiukuttelevat ja kekkuloivat, mitään ei saaneet aikaan muuta kuin riitaa. Rinnevaaralaisten taru on loppu.

    Sinähän kummia kirjoitat. Etkö osaa lukea vai luetko rivien välistä. Selvästi saa sen käsityksen näitä lukiessa, että rinnevaaralaisuus sen kun kasvaa. Näyttää siltä, että Hildenin puolustajat alkavat olla vähissä. Tällaista pysähtyneisyyden kautta, jonka Hilden on valtakaudellaan aiheuttanut, ei voi hyväksyä varsinkaan tällaisen laman aikana.

    Äänestä

  • Hastalavistaheille kirjoitti:

    Kyllä siellä luottamuselimissä kiukuttelivat ja kekkuloivat ja kiukuttelevat ja kekkuloivat edelleenkin muut kuin mainitsemasi henkilöt. Pahalta näyttää.

    Rinnevaaralaiset vauhdissa, yäk.

    Äänestä

Suuri osa kasvavasta joukosta fiksuja heinolalaisia tuntuu olevan rinnavaaralaisia muutaman alatyyliin huonosti kirjoittavan julkkiksia kiusaavan mielestä. Eläköön rinnevaaralaisuus! Tunnustaudun mielelläni. Tarvitsemme monta Rinnevaaraa Heinolaan selvittämään se sotku minkä nämä muutamat ovat saaneet aikaiseksi päästyään kiipimään valtaan.

Äänestä

Taas kääntyy musta lehti kaupungin historiassa. Kulttuuritoimisto pääsi kaappaamaan Galleria Lambertin savustettuaan Kokin ulos. Kokin luoma tila koristaa Hildenin ja Jäppisen pitkää ansioluetteloa Heinolan tuholaisina. Taas saitte yhden yhteisön tuhotuksi. Eli toimitte täsmälleen päinvastoin kuin julkisuudessa puhutte.
Verratkaa miten Sysmässä asioita hoidetaan ja millä seurauksilla. Heinola painuu alaspäin.

Äänestä
  • Heinolan kulttuuritoimisto ei voi kulttuurin ymmärtämisellä ylpeillä. Todellinen kulttuuritoimi antaisi arvoa Kokin hienoille teoille Heinolassa eikä pyrkisi tuohoamaan kaikki. Muuten olen sitä mieltä että nykymuotoinen kesäteatteri pitää lopettaa ja kulttuuritoimen on alettava työskennellä Heinolassa monimuotoista kulttuuria edistäen.

    Äänestä

  • Raili Hildenin visio toteutuu. Heinolassa ei tarvita kulttuuria, on vain hänen perheensä viihdebusiness. Heinolassa ei tarvita myöskään lapsia, nuoria, eikä veronmaksajiakaan. Rollaattorit riittävät. Ja vanhainkoti jonka terassilta hän voi ihailla työnsä jälkiä. Täysin autiota kaupunkia, joka on liitetty Lahteen. Harmina vain ettei ole enää ketään jota savustaa.

    Äänestä

  • Kesäteatterilopetettava kirjoitti:

    Heinolan kulttuuritoimisto ei voi kulttuurin ymmärtämisellä ylpeillä. Todellinen kulttuuritoimi antaisi arvoa Kokin hienoille teoille Heinolassa eikä pyrkisi tuohoamaan kaikki. Muuten olen sitä mieltä että nykymuotoinen kesäteatteri pitää lopettaa ja kulttuuritoimen on alettava työskennellä Heinolassa monimuotoista kulttuuria edistäen.

    Haloo, ei Heinolassa mitään kulttuuritoimistoa ole!
    On vain kyltti muttei sisältöä. Menneen ajan lippukassa ummehtuneelle viihdenäytökselle. Ja tyypilliseen tapaan lähes ammattitaidottomat rassut pitävät kynsin hampain palleistaan kiinni karkottamalta kaikki kyvykkäät Heinolasta. Jos voisivat päättää, ottaisivat museonjohtajaksi kaupungintalon vahtimestarin tai kadunlakaisijan. Eikö joku semmoinen ole kiepautettu kulttuurilautakunnankin johtoon...Hilden on uskomaton kettu! ja kuka tämän kettuilun maksaa. Heinolalaiset.

    Äänestä

  • Heinolassa toimitaan tällä hetkellä sen mukaan mitä kaverit tai sukulaiset haluaa, muulla ei ole merkitystä.
    Huono käytäntö!

    Äänestä

Kuka tämä Kokki on? Onks tää se ed, kauden valtuutettu Kokki?

Äänestä
  • Oletko ihan pihalla? Jätä jo leipurihommat ja astu ulos jauhopölystä ja yritä katsella kirkkaammin silmin mitä ympärilläsi tapahtuu.

    Äänestä

Olen Heinolalainen mutta ihan out vielä hilden/rinnevaaralaisuus leireistä, ja aion olla vastedeskin. Haloo, on aika katsoa eteenpäin, menneistä on otettava opit, mut sit eteenpäin.

Äänestä
  • Olet siis varmaan out kokonaan Heinolan asioista. Ei täällä ole mitään hilden/rinnevaaralaisuusleiriä. Täällä on vaan tavallisia heinolalaisia, jotka toivovat ja haluavat valtuuttamiensa henkilöiden hoitavan heidän asioitaan hyvin. Ja siis tarkkailevat asioidensa hoitajien toimia osatakseen seuraavissa vaaleissa tehdä parempia valintoja.

    Äänestä

  • Hyvä kirjoitus!

    Äänestä

Mikä mättää kun Heinolan päättäjät seuraavat johtajaansa kuin hai laivaa. On tapahtunut erikoinen aivopesu poliitikkojen parissa.

Äänestä

Arvioidaanko Heinolassa lainkaan kunnan uutta roolia maakuntauudistuksessa?

Äänestä

Hildeenilisyys kunniaan! Ei ole paha lakkauttaa hallinnon haaroja, joilla ei tehdä mitään. Vaikka oma tytär on kuvioissa mukana, niin tämäkään ei haittaa mitään. Puheet poikki ja keskittykää muihin juttuihin.

Äänestä
  • Ensin pitää saada selvitettyä Heinolan asiat kuntoon ja sitten vasta siirrytään muihin juttuihin.

    Äänestä

  • Vapputorilta nähtynä ja kuultuna:

    Demarien valtaryhmä Hilden Koponen ja takinkääntäjä Turunen omana ryhmänä, takarivissa Riutta kuiskimassa mielipiteitään. Onko joku pudonnut junasta? Ehkä epasopivan IH kirjoituksen takia?

    Äänestä

  • Saman huomasin. Riutta oli joutunut postinjakajan rooliin ja takariviin. Sieltä on yritettävä ponnistaa.

    Äänestä

  • etette kirjoitti:

    Saman huomasin. Riutta oli joutunut postinjakajan rooliin ja takariviin. Sieltä on yritettävä ponnistaa.

    Riutta johtaa valtuustoryhmää edestä ja etupenkiltä.
    On hienoa että jollakin demarilla on kynä ja aivot kunnossa !
    Kaikkien ei tarvitse tykätä kaikista. Mie äänestän ensi vaaleissa
    Riuttaa, jos on ehdokkaana. Muutoin ääni menee edelleen kokoomukselle.

    Äänestä

  • Ketään näistä edellä mainituista vapputorilla tavatuista henkilöistä en halua nähdä seuraavassa valtuuustossa (jos Heinolalla vielä selleinen on). En pidä valtuustossa oman edun tavoittelijoista, takinkääntäjistä, mitään aikaansaamattomista jne.

    Äänestä

  • Voitaisiin kaupunginvaltuustossa ottaa esiin kadonneen Sulkavankosken laiturin etsintä? Kuka valtuutetuista olisi niin rohkea, että esittäisi asiaa listoille?

    Äänestä

  • Turhien hallintohaarojen poistamisesta puheenollen voitaisko ajatella valtuuston lakkauttamista. Sehän toimii vain kumileimasimena Hildenin ideoiden toteuttajana. Näin säästyisivät valtuuston kokousmenot ja kalliit Tallinnan matkoista syntyneet kustannukset?

    Äänestä

  • Kuvittelisin valtuustossa olevan edes yhden suoraselkäisen valtuutetun, joka nostaisi tämän laiturin katoamisen käsittelyyn?

    Äänestä

Kannattaa katsoa ja ihmetellä Heinolan kotisivulta kaupunginvaltuuston kokousten pöytäkirjoja. Että mitähän tärkeitä asioita Heinolan korkein päättävä elin on viime kokouksessaan käsitellyt ja päätöksiä tehnyt. Olisiko puhelinkokous riittänyt?

Äänestä
  • Onko siis Heinolasta loppuneet tärkeät asiat? Vai käsitelläänkö ja päätetäänkö ne nykyään jossain muualla kuin valtuustossa?

    Äänestä

Paljonko viime aikoina on laitettu tykytoiminnan piikkiin?

Äänestä

Oliko Heinolan kesäteatterin kuuluisa kenkälaatikkokassa oman kaupungin kartonkia?
Viime aikoina on selvinnyt, että useat kenkälaatikot ovat olleet luxenburgilaista designia ja valmistettu panamassa.

Äänestä
  • Vietiinköhän sisältökin Panamaan, kun ei tarvinnut käyttää mitään kassakuitteja? Siihen emme saa valitettavasti vastausta, kuten emme muihinkaan Hildenin toimiin.

    Äänestä

Tämä hallintokausi on ollut vahingoksi Heinolalle. Toivottavasti otsikon toive toteutuu.

Äänestä

Mikä mättää kun Heinolan kaupunkia johtaa vuosikymmenestä toiseen Raili Hilden?
Kansallisesti tunnetuin tuloksin.

Äänestä

Yksi onneton rinnevaaralainen päässyt kesälaitumelle, molemmista päistä vuotaa samaa tavaraa.

Äänestä
  • Kukas onneton hildenisti siellä taas vuotaa samaa tavaraa?

    Äänestä

  • Ai teittii on kaks lahopää vauhissa, onneksi saivatten sen Rinnevaaran pihalle ja samalla lähtivätten lakeijatki kuutamoon.

    Äänestä

  • Ai onko sinusta nyt asiat hyvin Heinolassa? Kaikki verovaroin rakennetut rakennukset panaan maan tasalle, koska ei osata pitää huolta yhteisestä omaisuudesta, vaan annetaan sen tuhoutua. Pian ei ole enää yhtään koulurakennusta, jossa lapset voisivat käydä koulua. Voi sitä yhteisten varojen tuhlauksen määrää. Onkohan pantu väärät ihmiset paljon vartijoiksi? Siis luottamustehtäviin. Mikä lienee viranhaltijoiden osuus asiaan? Vain turhuuden markkinat tuntuvat olevan tärkeitä Heinolassa..

    Äänestä

  • Turhuustärkeintä kirjoitti:

    Ai onko sinusta nyt asiat hyvin Heinolassa? Kaikki verovaroin rakennetut rakennukset panaan maan tasalle, koska ei osata pitää huolta yhteisestä omaisuudesta, vaan annetaan sen tuhoutua. Pian ei ole enää yhtään koulurakennusta, jossa lapset voisivat käydä koulua. Voi sitä yhteisten varojen tuhlauksen määrää. Onkohan pantu väärät ihmiset paljon vartijoiksi? Siis luottamustehtäviin. Mikä lienee viranhaltijoiden osuus asiaan? Vain turhuuden markkinat tuntuvat olevan tärkeitä Heinolassa..

    Ongelmat ovat rakennusten osalta alkaneet jo vuosia tai vuosikymmeniä sitten. Tämän hetken valtuutetut joutuvat sen vuoksi sylkykupeiksi. Ei home päivässä synny.

    Äänestä

  • errrrrrgb kirjoitti:

    Ongelmat ovat rakennusten osalta alkaneet jo vuosia tai vuosikymmeniä sitten. Tämän hetken valtuutetut joutuvat sen vuoksi sylkykupeiksi. Ei home päivässä synny.

    Moni tämän hetken valtuutetuista on istunut useita kausia ja olisi voinut vaikuttaa asioihin vuosikausien ajan. Vaan eipä ole vaikuttanut.
    Sdp ja kok ovat olleet suurimpina ryhminä vuosikausia ja heidän kunnallispolitiikkansa tason näemme nyt kaupungin kiinteistöissä. Purkukunnossa alkavat olla.
    Suurimpien valtuustoryhmien voimalla kaupunkia on siis ajettu vuosikausien ajan tähän tilanteeseen eli kymmenien miljoonien eurojen investointisumaan, kun korjaamatta jätetyt rakennukset joudutaan purkamaan.
    Tämä nykyinen kaupunginhallitus jatkaa ansiokkaasti aikaansaamattomuuden linjaa keskittyen tekemään selvityksiä sen sijaan, että keskittyisi korjaamaan rakennuksia.

    Äänestä

Samaa mieltä olen edellisen kirjoittajan kanssa. En ole koskaan ollut kiinnostunut kunnallispolitiikasta mutta kyllä minäkin olen sen tajunnut että Heinolassa on ihan kieroonkasvanut malli hoitaa puhelimilla yhteisiä asioita niin että Raili Hilden tekee loppujen lopuksi ihan mitä haluaa vuosikymmenestä toiseen. Hällä on oikein fobia että Heinolaan tulisi fiksuja ja koulujakäyneitä ihmisiä asumaan, nuorista nyt puhumattakaan. Ja hyvin on pelottelu onnistunut kaupunginjohtajia myöten. On se hurjaa! Nykyinenkään nuorenpuoleinen mies ei mahda mitään, Hilden keikkuu vallassa edelleen. Mikseivät puolueet tee tälle mitään, on ihmetykseni aihe enkä ole ainoa. Äänestäkäämme nurin huono vallankäyttäjä ja lakeijansa!

Äänestä
  • Palkanmaksajana haluaisin tietää onko nykyinen kaupunginjohtaja häädetty pois johonkin, minne? Häntä ei kuulu eikä näy ja lehtitiedon mukaan asioita hoitaa vt. kaupunginjohtaja.

    Äänestä

  • Missävika kirjoitti:

    Palkanmaksajana haluaisin tietää onko nykyinen kaupunginjohtaja häädetty pois johonkin, minne? Häntä ei kuulu eikä näy ja lehtitiedon mukaan asioita hoitaa vt. kaupunginjohtaja.

    kannattaisiko kysyä asiaa kaupungintalosta?
    täällä kysyminen on tietenkin mielipide, eikä halu saada vastausta

    Äänestä

  • Palkka sentään juoksee, vaikka onkin pelkkä marionette-nukke äidille ja tyttärelle?

    Äänestä

  • Miksi-meillä-on-näin kirjoitti:

    Palkka sentään juoksee, vaikka onkin pelkkä marionette-nukke äidille ja tyttärelle?

    Toivon kaupuginjohtajan tulevan esiin ja kertovan itse meille veronmaksajille miten asiat Heinolassa oikeasti ovat. Hänhän on neutraali virkamies, jolla ei voi olla mitään polìittisia intressejä.

    Äänestä

Suunta muuttukoon ja vanhuksille sekä muille asukkaille Heinolassa hyvä elämä.

Äänestä
  • Samaa mieltä, suunta muuttukoon. Toista tällaista kautta eivät kaupunki ja kaupunkilaiset kestä.

    Äänestä

Kyllä me kestetään, jos RH jättää politiikan HR tulee tilalle. Vain yksi kirjain muuttuu.
Jemmassa RT, täytyy olla nörttinero meillä valtuustossa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Boikottiin kirjoitti:

Raili Hildenin pitkä ja musta hallintokausi Heinolassa on tuottanut salailua, skandaaleja, verovarojen hillitöntä tuhlausta, ihmisten kiusaamista ja savustamista...Lopputuloksena Suomen surkeimmin johdetun mutta hienon ja historiallisen kaupungin surullinen näivettyminen.

Jo riittää! Kaunis ja arvokas Heinola ansaitsee parempaa! Galleria Lambert on ehkä pieni asia mutta siinä kiteytyi miten korruptoitunut hallinto on toiminut ja yrittää toimia edelleen. Hilden sanelee päähänpistonsa ja pakkomielteensä päätöksiksi (ilman pöytäkirjoja, valmisteluja, asianosaisten tai ammattilaisten kuuntelua) ja pelokkaat valtuutetut ajetaan päätöksentekoon, jossa ei ole mitään mieltä. Tällaisen toiminnan on viimein aika päättyä.

Heinolan kulttuurin hautaustoimisto ja Hildenin kesäteatteri boikottiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu