Noin puol vuotta sitten menetin läheisen sukulaisen syövälle , pari kuukautta myöhemmin isoäitini menetti puhekyvyn ja ei itse pysty liikkumaan enää .Minulla on hyvä elämä josta pitäisi olla kiitollinen , mutta kaikki tuntuu kaatuvan niskaan ja mikään ei enää kiinnosta .Minulla on hirveä ikävä ja pelottaa milloin isoäitini jättää minut yksin tähän maailmaan .En ole varma kestänkö sitä , kun nytkin tulee itkettyä joka ikinen ilta ja päivällä esittää että kaikki on hyvin. Vierailut ovat pahimpia , haluaisin sano että rakastan sinua ja kiitos että olet huolehtinut minusta , mutta en pysty sanomaan sitä ilman kyyneliä. Sisälläni on vain tyhjää joka vain pahenee....
pääsisimpä pois
tyhjääääää
3<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei varmasti haittaa jos isoäiti näkee kyyneleesi. Kannattaa sanoa ja näyttää myös miltä sanasi tuntuvat. Kun menettää rakkaita, niin suru ei ihan heti helpota, mutta kyllä ajan myötä taas elämänhalu saa tilaa ja suru jää etäämmälle.
Olen täysin samaa mieltä.
Rakasta aina näkyvästi ja kuuluvasti ja ota päivä kerrallaan. Jokainen aamu on mahdollisuus ja jokaisen ajatuksenkin mahdollista antaa myös toivoa.
Suruaikana pitää surra, mutta suruun ei pidä jäädä tietoisesti makaamaan.
Eikä kukaan meistä ole täysin yksin. Aina on mahdollista löytää elämäänsä uusiakin ihmisiä, kokea kohtaamisia melkeinpä missä vaan ihmisiä liikkuu.
Laita ase ohimolle ja paina liipasimesta