Synteettiset Välilevyt ja Rytkyvät Tyrät

PaksujaKirjojaLukenut

Ystäväni väittää kiven kovaan että nykyisin ei ole mahdollista vaihtaa välilevyä.
Pitääkö paikkansa? En oikein usko sillä nykytekniikalla voidaan tehdä kulumattomia moottoreita (tojotalla voi ajaa nykyisin puoli miljoonaa ja skaanialla kaksi miljoonaa), lisäksi tehdään tekoniveliä ja tehdäämpä tekolinssejä silmiinkin. Tyräleikkauskin on nykyisin pelkkä vitsi. Miksi ei olisi mahdollista tehdä synteettistä välilevyä, esimerkiksi välilevyrappeuman hoitamiseksi?

5

312

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ystäväoikeassa

      Ystäväsi on oikeassa.

      Kehitys kehittyy, mutta välilevyjä ei toistaiseksi ole mahdollisuus vaihtaa terveisiin.

    • ProlapsusOrErectus

      Tahdon heti onnitella hyvän ja viisaan ystävän johdosta. Teitä on todellakin kohdannut onni elämässänne. Osaattehan arvostaa sitä.
      Välilevytyräleikkaus ei todellakaan ole vitsi vaan se on leikkaus(siinä leikataan ihmistä). Vieläpä vaativa sellainen. Näiltäkin palstoilta löytyy tarinoita epäonnistuneista välilevyleikkauksista joiden seuraus on ollut pyörätuoli ja päivittäinen katetrointi.
      Aikoinaan eräs lääketieteeseen perehtynyt henkilö piti netissä hyvin asiapitoista palstaa. Hän ei nojautunut pelkästään koululääketieteeseen vaan hallitsi myös homeopatian ja luontaishoidot. Hänen viestinsä oli: Pitää hoitaa sairautta, ei oireita. Koululääketiede keskittyy enemmän oireiden hoitoon, valitettavasti. Annetaan yhteen oireeseen pillereitä, toiseen toisia pillereitä. Molemmilla pillereillä on haittavaikutuksia ja niihin tulee taas kahdet tai kolmet pillerit lisää. Niilläkin on tietysti haittavaikutuksia ja yhteisvaikutuksia jne. Kohta pilleripurkkeja on jo kolmekymmentä ja elämä ihan sekaisin. Asioihin löytyy usein ratkaisu ja hoito ilman apteekin tyhjennystä. Mutta lääketehtaiden mahti(ja rahan voima) on liian voimakas, siksi ihmiset lääkitään sairaaksi.

    • voi vaihtaa. minulle leikattiin n. 8 vuotta sitten välilevyproteesi ja kivut jäivät leikkauspöydälle. välilevy oli rikki ja pursusi hapanta massaa hermoon, josta aiheutu pirulliset kivut. jostain oon nyttemmin kuullut, ettei niitä leikkauksia enää tehdä, en tiedä miksi :)

    • gdfgdfgdfgdf

      Ihmisiin ei päde ihan sama kuin koneisiin. Etenkin nivel- ja luuleikkaukset ovat hyvin steriilejä. Kyseessä on alueet, jonne ei saa päästää taudinaiheuttajia. Muuten seuraukset ovat ikäviä, tulehduksia ja kuolioita. Materiaalista ei saa irrota myrkyllisiä kemikaaleja. Proteesin pitää pysyä muodossaan, vaikka siihen kohdistuu jatkuva rasitus ja kaikki elimistön omat nesteet voivat reagoida sen kanssa. Välilevyä ei ole yhtä vaivatonta vaihtaa ja uusia säännöllisesti kuin auton kuluneita mitä lie tulppia. Esim. jotkin lonkkaproteesimateriaalit ovatkin osoittautuneet huonoiksi. Jokainen on varmasti myös kuullut ikäviä kokemuksia silikonirintaproteeseista.

      Selän nikamat voidaan luuduttaa yhteen. Monesti aika myös tekee saman, jollei leikkausta tehdä. Eli nikamat luutuvat yhteen naapurinikaman kanssa. Itse ottaisin mieluummin luudutuksen kuin laittattaisin huonosti tunnettua vierasta materiaalia niin oleelliseen paikkaan kehossa (kyseessä ei ole "vain" selkä, vaan oleellinen osa keskushermostoa).

    • Anonyymi

      Onkohan porukkaa täällä joille asennettu välilevyproteesi eli sellainen joka säilyttää nikamavälin liikkeen, olisi kiva kuulla kokemuksia?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      281
      3512
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      22
      1948
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      41
      1603
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1451
    5. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      143
      1139
    6. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      75
      1105
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1044
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      91
      928
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      210
      811
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      747
    Aihe