Timo Kaunisto kirjoitti täyttä asiaa Kaupunkiuutisissa 10.2. Hämeenlinnan pro-koalitiosta otsikkona "Kevyet mullat Prolle". Pro on ollut tähän saakka yhtä kuin persujen talutusnuorassa kulkenut poppoo, ja persut Ilkkalan johdolla ainoa aina oikeassa oleva puolue (omasta mielestään). Pron valta on ollut persujen MIELIvaltaa.
Keskustalainen maltillinen politiikka on huitaistu persukintaalla syrjään. Leinikka on yrittänyt piipittää keskustan ääntä persujen selän takaa muttei ole onnistunut. Ottakaa nyt jo herran tähden pesäero noihin riiteleviin persuihin, hyvät kepulaiset, vassarit ja kristilliset. Ei riitä ymmärrys sille, että kuljette äkkiväärien persujen lieassa kuin lampaat. Jos Timo Kaunisto on ehdokkaana ensi kuntavaaleissa, hän saa ääneni, vaikka en kepun jäsen olekaan.
Keskustalainen maltillinen politiikka on huitaistu persukintaalla syrjään. Leinikka on yrittänyt piipittää keskustan ääntä persujen selän takaa muttei ole onnistunut. Ottakaa nyt jo herran tähden pesäero noihin riiteleviin persuihin, hyvät kepulaiset, vassarit ja kristilliset. Ei riitä ymmärrys sille, että kuljette äkkiväärien persujen lieassa kuin lampaat. Jos Timo Kaunisto on ehdokkaana ensi kuntavaaleissa, hän saa ääneni, vaikka en kepun jäsen olekaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ihan oikeaa asiaa Kaunisto!
Kaunisto itse ei saanut jatkoa kansanedustajauralleen, koska herran maine meni pettämisjutun vuoksi. Maaseudulla, josta Kaunisto on kotoisin, ei anneta armoa avionrikkojille! Miehelle ei tainnut putoamisen jälkeen kelvata ja riittää edes kaupunginvaltuuston hommat ja nyt onkin laulukuorosta helppo parjata ja nollata myös muiden koalitiossa työskennelleiden kepulaisten, esim. Rahkion ja Kärpäsen ja tekemä työ. Leinikkaa ei edes kannata pitää kepulaisena, koska Leinikan laulunuotit on kaupungilta saamansa "armotyöpaikan" mukaiset.
Kauniston kannattaisi pitää turpansa kiinni, jos itse istuu kotona "poliittisella jäähyllä" ja on kaiken lisäksi oman vihreän kotikomentajansa tossun alla!
Taitaisi olla Kauniston pojan aika vaihtaa puolueensa vihertäviin ja lopettaa keskustalaisten puhuttelu puoluetovereina.
Kauniston poliitikonura ohi.
Kärpäsen poliitikonura ohi - onneksi. Kauniston nousussa - onneksi.
Ihanan sarkastista kyykyltä!
Kaunisto on sentään ollut kansanedustaja, mikä ansio Kärpäseltä puuttuu ja tulee puuttumaankin ikuiset ajat. Kauniston meriitit kunnallispolitiikassa ovat myös ylivertaiset johonkin surisevaan kärpäseen verrattuna.
Ai mitkä meriitit??
He Kauniston mollaaja edellä, taidat olla Kärpänen ja niin kateellinen kepun uudelle paikallistähdelle! Kaunisto saa äänivyöryn seuraavissa kuntavaleissa, ja sinä Kärpänen jäät lehdelle soitelemaan. Olet nimittäin monien mielestä hiukkasen jälkeenjäänyt kehari Kaunistoon verrattuna.
En ole Hannu Kärpänen, valitettavasti.
Kärpänen on tunnetusti värikäs tyyppi ja on satavarmasti aikaansaavampi politiikkona kuin lapatossumainen Kaunisto. Ainoa asia, missä Kaunisto on ollut kerkeäväinen ja aikaansaapa, on naisseikkailut.
Kuten kirjoitin aiemmin, maaseudulla monet ihmiset ovat edelleen vanhoillisia, eivätkä tule takuulla äänestämään avionrikkojaa eli Kaunistoa.
Kärpänen tulee pääsemään läpi valtuustoon myös seuraavissa vaaleissa, jos lähtee mukaan, se on aivan varma juttu.
Mutta sen Kärpäsen poika on liannut pesän. Mieluummin Kaunisto (avioero) kuin Kärpänen (hulttiokoulukiusaajapoika).
Kyllä minäkin äänestän mieluummin Kaunistoa kuin Kärpästä tai Leinikkaa. Tulee kiva kisa kepun ehdokkaiden kesken. Hauholaisten äänet eivät enää riitä Kärpäsen läpimenoon.
eiks toi viher huorra vois painua vittuun
Kärpänen pörrää vain paskaläjissä (pro persut).
Kaunisto osoitti oman pehmeytensä ja ymmärtämättömyytensä kaupungin tapaan toimia. Kärpänen on jämäkkä ja asioihin paneutuva kaveri. Sellaisen kuvan hänen toimistaan olen saanut.
Onko tuo edes missään töissä, vai nauttiiko vain ex-edustajan työttömyysturvaa? Samahan se taitaa olla sillä naisystävälläänkin, viheriäisten paikallisella taakalla.