ONKO JOKU LAHKO VALLANNUT TÄMÄN PALSTAN

Kun kirjoittelu oli niin ylenmäärin runsasta ja kieliasultaan hyvää tuli ent.Sirpaminfo mieleen. Mutta nyt on tullut jo muuta mieleen, kun onkin niin ,että jeesus ja jumala parantavat kaiken. Onko nimim.psykoottinen usean ihmisen yhteinen nimimerkki.
1785
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Edelleen suosittelen, että porukka, joka käyttää nimimerkkiä psykoottinen, häipyisi uskontopalstalle laulamaan kiitosvirtta jeesukselle ja herralle, jotka ovat parantaneet kaikki tyhmien psykiatrien sairauksiksi nimittämät tilat.

Äänestä

Ei sinun tarvitse väkisin tukeutua Jeesukseen. Uskosta Jumalaan saa monia apua psyykkisenkin sairauden kanssa kamppaileva ja joku on kokenut myös tervehtyneensä ja luopunut itsetuhoaiheistaan tullessaan uskoon. Palsta on kaikille avoin, joten toivomuksesi on turha että me uskovaiset poistuisimme täältä.

Äänestä
  • Sentään myönnät, että olette parveilleet tänne käännytystyötä tekemään

    Äänestä

VAROITUS.älkää vaan liittykö mihinkään lahkoon.Käykää lukemassa vaikka Uskontojen uhrien tuen sivuja. Siellä esim.sivu Ahdistava uskonto On lueteltu koko sivun pituinen lista aivopesu - ja mielenmanipulointi keinoja - Tai jos haluatte muuttua sosiaalisesti riippuvaisiksi laumasieluiksi. Tämä laumasieluisuus tulee alentamaan teidän älyllistä ja henkistä tasoa paljon , verrattuna siihen. mitä se on silloin kuin voitte itsenäisesti käyttää päätänne. - Esim. helluntaiseurakunnista kerrotaan,että ovat onnistuneet hyvin houkuttelemaan jäseniä sellaisilla paikkakunnilla. joissa ovat käyttäneet hyväksi tyhjiön tunnetta elämässä (siis päässä). Voisin kirjoitella vaikka kuinka paljon.

Äänestä
  • Mää olen uskonnon ja lahkon uhri, mua on lyöty ns.raamatulla päähän ja peloteltu helvetillä, jos en tee kaikkea niinkuin sanovat. Pirut valtaa mut ja kuskaa helvettiin. Niitä oli ihan urakkalla meillä, jos joku alkoi riitelemään, milloin missäkin niitä oli. Äiti niitä varsinkin tuntui "näkevän". Se joka alkoi riitelemään kutsui ne meille. Isä piti meitä kaikki lapsia "pikkupiruina". Hän puhui usein kuinka meissä on "pesiytynyttä pahuutta". Mut on ladattu täyteen pelkoja ja sillä pelolla on hallittu. Mää tiedä miten pahoin uskonnolla voi ihmisen vaurioittaa. Olen traumatisoitunut tästäkin. Voisi siis kuvitella, että minä olisin viimeinen ihminen puhumassa uskosta.

    Mitä te luulette miksi minusta tuli niin monisairas, että olen samassa ihmisessä ollut kaikki mielenterveysongelmien päälajit! Neuroosit, kaksisuuntainen, skitsofreenikko, ahdistunut, uneton, paniikkihäiriöinen ja persoonallisuus pysähtynyt. Ei tosin kaikki välttämättä samaan aikaan. Paniikkihäiriöstä en tosin ole varma oliko mulla sitä oikeasti vai oliko se vaan muuta hengenahdistusta/sydämen tykyttelyä. Mulla on ollut poikkeuksellisen traumaattinen elämä!

    Elävä Jeesus, jonka kohtasin aikuisiällä on parantanut minut ja paljastanut kaikki valheet, joita minulle lapsena syötettiin. Luulin tuntevani raamatun mutta en tuntenutkaan. Minulle oli opetettu raamatusta ja Jeesuksesta väärin. Multa oli itseasiassa pimitetty Jeesus ja mitä Hän on tehnyt minun puolestani, kuollut syntieni edestä. Oikea tieto, oikea Jumala paransi minut tästäkin traumasta! Kiitos Hänelle! Nyt elän armosta Jeesuksen Kristuksen tähden, ennen minun piti suorittaa Taivaspaikkaan päästäkseni. Siinä on ratkaiseva ero oikean uskon ja lahkon välillä!

    Mikään terapia eikä kukaan muu olisi voinut minua auttaa tämän ongelman kanssa, eikä auttanutkaan! Se oli suuri kriisi tajuta, että mulle on valehdeltu koko elämä ja kaikki perustuu valheeseen. Mun koko maailman kuva on väärä. Mut on petetty. Ei ole helppoa tajuta tällaista, eikä ole helppoa luopua siitä. Mua ei osannut auttaa edes tavalliset kristityt (koska harva tuntee edes oman uskonsa perusteita) mutta onneksi Herra johdatti mun elämääni kirjan, joka paljasti tämän lahkon joka ikisen valheen yksi kerrallaan. Yksi pappi oli sitä tutkinut ja kirjoittanut siitä kirjan. Se oli mulle todella tärkeä! Kiitin häntä siitä myöhemmin sähköpostilla. Mutta niin vaikeata oli lukea se kirja, että ehkä yksi sivu päivässä pystyin siihen ja itkeä ja käsitellä kaikki pettymys, huijatuksi tulemisen tunne, viha kaikki tunteet mitä nousee siitä, kun tajuat mitä on tapahtunut. Ei pysty ottamaan vastaan kuin vähän kerrallaan. Siinä meni aikaa.

    Jeesus sanoi: heidän hedelmistään te tunnette heidät.

    Miksi se on niin ihmeellistä, että Jeesus parantaa kaikista sairauksista, Hän on Jumala. Jeesus paransi ihmisiä, kun hän oli ihmisenä täällä maanpäällä ja sama Jeesus parantaa vieläkin. Minä nyt vain satun olemaan tällä elämällä ja geeneillä niin monisairas, että harva on niin sairas. Se sama Jeesus on mahdollisuus muillekin, se on oma valinta, jos se ei kiinnosta.

    Tämän historiani tähden minä en luota yhteenkään uskonnolliseen järjestöön, seurakuntaan tai kirkkoon silloin kun he poikkeavat opetuksessaan siitä mitä lukee raamatussa. Toista kertaa mua ei jymäytetä. Ainut millä voit erottaa valheet, on tuntea totuus. Se lukee raamatussa! Voin sanoa jo tällä kokemuksella kristinuskon kentästäkin, että ei sielläkään ole kaikki asiat kunnossa, paljon on harhaopetusta, olkaa ihmiset varovaisia ja pysykää raamatun sanoissa! Jeesus on Jumalan Sana, se on yksi Hänen nimensä, ei voi pitää kiinni Jeesuksesta ja samalla hylätä Hänen Sanaansa. Jumala on ilmoittanut Sanansa raamatussa. Profetioihin pitää suhtautua varauksella ja koetella. Ne voivat olla vääriä ja monesti ovatkin. Jumala ei ole koskaan ristiriidassa jo ilmoitetun raamatun Sanan kanssa. Paljon on myös hengen ilmentymiä eivätkä ne kaikki ole Pyhästä Hengestä! Raamatussa varoitetaan, että ei pidä jokaista henkeä uskoa! Ei kaikki yliluonnollinen ole Jumalasta!

    Ketjun aloittajalle vain sen verran, että mikä idea tähänkin ketjuun oli? Ensin luulet mua joksikin sirpaksi ja et usko vaikka sanon etten ole, nyt olenkin monihenkilö, mitä huomenna? Kekkonenko? Tiedätkö, että sinä alat kuulostamaan juttuinesi aika sairaalta! Lopeta jo ihminen ja lakkaa spämmäämästä, joka ketjuun näitä juttujasi! Jos et pidä jutuistani, niin ei niitä tarvitse sinun lukea! Mitä sillä muutenkaan on väliä kuka olen, en minä ole kukaan tärkeä, ihan tavallinen ihminen. Juuri tollasten ihmisten takia kun sinä, moni ei halua käyttää samaa nimimerkkiä vaan ne käyttää jatkuvasti eri, että kukaan ei tunnista samaksi.

    Minäkin varoitan lahkoista! Pysykää niistä kaukana! Luottakaa omaan päättelykykyyn ja mitä luette raamatusta! Siinä on kaikki mitä tarvitset löytääksesi Jumalan, jos Hänet tahdot löytää! Älkää ulkoistako ajattelutoimintaa uskonnollisille johtajille, että he kertovat teille miten asiat on. Siellä on susia lammasten vaatteissa.

    Äänestä

  • Kiitos Jumalalle ja sinulle "psykoottinen" että olet kohdannut ihmeen, Vapahduksen Jeesuksen kautta. Mielestäni seurakunnassa ei ole lakihenkistä, sairasta lahkolaisuutta, mutta meidänkin porukassa on yksi sairas uskonelämässään kieroutunut sisko. Hän ei kuuntele ja ota vastaan, jos hänelle yrittää selittää, ettei hänen lapsissaan ole demoneita vaan he ovat vain tavallisia uskomattomia ihmisiä.
    Se on kyllä totta, että Raamatussa ei ole väärää ja Jumala ei anna meille mitään pahaa, mutta valitettavasti me uskovaiset olemme vajavaisia. Jumalan tahto ja myös Raamatun opetus on, että kristitty elää ja toimii paikallisen seurakunnan yhteydessä, hyväksyy itsensä raadollisuuden ja osaa armahtaa sitä myös kanssamatkaajissaan. Jos haluan todella ja noudattaa Raamattua ja sen opetusta, niin myös tässä asiassa, seurakunnan yhteys) ei ole tinkimistä.

    Äänestä

  • vajavainenjäsen kirjoitti:

    Kiitos Jumalalle ja sinulle "psykoottinen" että olet kohdannut ihmeen, Vapahduksen Jeesuksen kautta. Mielestäni seurakunnassa ei ole lakihenkistä, sairasta lahkolaisuutta, mutta meidänkin porukassa on yksi sairas uskonelämässään kieroutunut sisko. Hän ei kuuntele ja ota vastaan, jos hänelle yrittää selittää, ettei hänen lapsissaan ole demoneita vaan he ovat vain tavallisia uskomattomia ihmisiä.
    Se on kyllä totta, että Raamatussa ei ole väärää ja Jumala ei anna meille mitään pahaa, mutta valitettavasti me uskovaiset olemme vajavaisia. Jumalan tahto ja myös Raamatun opetus on, että kristitty elää ja toimii paikallisen seurakunnan yhteydessä, hyväksyy itsensä raadollisuuden ja osaa armahtaa sitä myös kanssamatkaajissaan. Jos haluan todella ja noudattaa Raamattua ja sen opetusta, niin myös tässä asiassa, seurakunnan yhteys) ei ole tinkimistä.

    "Jumalan tahto ja myös Raamatun opetus on, että kristitty elää ja toimii paikallisen seurakunnan yhteydessä, hyväksyy itsensä raadollisuuden ja osaa armahtaa sitä myös kanssamatkaajissaan. Jos haluan todella ja noudattaa Raamattua ja sen opetusta, niin myös tässä asiassa, seurakunnan yhteys) ei ole tinkimistä."

    Edellä mainittu pätee vain siinä tapauksessa, että kyse on aidosta Jeesuksen Kristuksen seurakunnasta!

    Sen aidon ja väärän seurakunnan erottaa toisistaan muutama asia: opetus, uskovaisten käytös=hedelmä, Jumalan Pyhä Henki, joka näkyy armolahjoina sekä aito rakkaus.

    Hyvää raamatunmukaista opetusta on mm. David Pawsonilla. Uskoontulosta: Normaali hengellinen syntymä
    http://www.tv7.fi/vod/player/1422/
    http://kauppa.tv7.fi/epages/GPL.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/15092008-99765/Products/TV7k9&ViewAction=ViewProduct
    http://kauppa.tv7.fi/DVD-David-Pawson-Normaali-hengellinen-syntymae

    Michael Howard: vääristynyt evankeliumi
    https://www.booky.fi/tuote/howard_michael/vaaristynyt_evankeliumi/9789529913091#!product_id=9789529913091

    Äänestä

Liikaa uskontoon viittaavat hihhulikirjoitukset kyllä yleensä siivotaan pois - ainakin useimmilta seuraamiltani palstoilta. En käsitä, miksi moisia kirjoituksia hyväksytään näillä näinkin vakavia asioita, kuten mielen hyvinvointia, koskevilla sivuilla.
Monelle pahoinvoivalle ihmiselle ei tuo pienintäkään lohtua ei apua, kirjoitukset, missä kerrotaan, että uskoon hurahtaminen auttaa ja pelastaa.
Moni sinänsä hyväkin kirjoitus jää lukematta ja huomiotta, jo nimimerkin perusteella, kun kuitenkin tietää, että lopulla kaikki huipentuu uskon tyrkytykseen.
Ylläpidolle vaan ilmoituksia, että saamme palstan siivottua asialliseksi.

Äänestä
  • Olen yrittänyt itse ilmiantaa.Ei mene läpi, tulee joku esto päälle. _ Eräässä kaupungissa tiedän ihmisiä, jotka ovat myös ylläpidossa Viestitin heille, että antaisivat tiedon tilanteesta moderaattorille. Silloin vasta tämä nimim. psykoottonen tänne kirjoitti puolen metrin mittaisia viestejään yhden toisensa perään. -Soitin Mielententerveysseuraan. Pyysin,että ilmoittaisivat tilanteesta moderaattorille. Kerroin, mikä tilanne oli. -Nimim.psykoottisen kirjoitteluun tuli muutaman tunnin tauko.Sitten porukalla jatkoivat.--Olen nyt tälle palstalle kirjoittanut varoituksia.Muuta en voi.

    Äänestä

  • Myös kyllästynyt.
    Sääli, että palsta on pilattu.
    Moni epätietoisuudessaan etsiessään tietoa ja apua netistä eksyy tänne ja pettyy. Täältäkään löydy mitään tukea.
    Olen seuraillut palstaa hetken hiljakseen sivusta ja pettynyt. Olisin ehkä voinut tännekin alkaa kirjoittelemaan ja keskustelemaan, mutta en sovi enkä kuulu tähän sakkiin.

    Äänestä

  • luovutan.nyt kirjoitti:

    Olen yrittänyt itse ilmiantaa.Ei mene läpi, tulee joku esto päälle. _ Eräässä kaupungissa tiedän ihmisiä, jotka ovat myös ylläpidossa Viestitin heille, että antaisivat tiedon tilanteesta moderaattorille. Silloin vasta tämä nimim. psykoottonen tänne kirjoitti puolen metrin mittaisia viestejään yhden toisensa perään. -Soitin Mielententerveysseuraan. Pyysin,että ilmoittaisivat tilanteesta moderaattorille. Kerroin, mikä tilanne oli. -Nimim.psykoottisen kirjoitteluun tuli muutaman tunnin tauko.Sitten porukalla jatkoivat.--Olen nyt tälle palstalle kirjoittanut varoituksia.Muuta en voi.

    Onneksi minä olen jo lähes parantunut! Tajuatko sinä, että moni ihminen saattaisi tällaisesta toiminnasta mitä sinä olet minulle tehnyt vaikka alkaa voida huonosti! Täyttää nettikiusaamisen kriteerit! Varsinkin sellainen ihminen, joka on aiemmin kokenut vainotuksi tulemisen kokemuksia psykoosissaan! Kannattaisko vähän miettiä mitä puuhailee täällä rikkinäisten ihmisten palstoilla ja kehittää edes vähän lisää suvaitsevaisuutta? Eikä vain itsekkäästi tuijottaa omaan napaan ja mitä itse haluaa! Häpeä!

    Oletko miettinyt, että juuri tällaisten tapausten tähden moni skitsofreenikko, mitä siis itsekin olen (vaikka lähes parantunut), eristäytyy, koska ei jaksa enään uusia iskuja! Se on koko eristäytymisen syy ja tarkoitus, se suojee yksilöä! Maailmaa, kun et pysty muuttamaan sellaiseksi, kun haluaisit!

    Äänestä

  • luovutan.nyt kirjoitti:

    Olen yrittänyt itse ilmiantaa.Ei mene läpi, tulee joku esto päälle. _ Eräässä kaupungissa tiedän ihmisiä, jotka ovat myös ylläpidossa Viestitin heille, että antaisivat tiedon tilanteesta moderaattorille. Silloin vasta tämä nimim. psykoottonen tänne kirjoitti puolen metrin mittaisia viestejään yhden toisensa perään. -Soitin Mielententerveysseuraan. Pyysin,että ilmoittaisivat tilanteesta moderaattorille. Kerroin, mikä tilanne oli. -Nimim.psykoottisen kirjoitteluun tuli muutaman tunnin tauko.Sitten porukalla jatkoivat.--Olen nyt tälle palstalle kirjoittanut varoituksia.Muuta en voi.

    Ei ole todellista. Mitä ihmisten päässä pitää liikkua, että jaksaa ilmoitella jostain jeesus-/uskontoviesteistä. Uskomatonta.

    En ole itse uskovainen, eikä minuakaan kiinnosta yleensä lukea jotain jeesuspaskaa, ellei viesti sisällä jotain muutakin sisältöä. En usko jumalaan tai jeesuskeen, enkä jaa samoja mielipiteitä ja arvoja kaikkien kanssa. Mutta siitä huolimatta, tämä on vapaa palsta! Sana on vapaa, kaikilla on ja pitää olla sanan- ja ilmaisunvapaus.

    Minkä takia edes luette viestejä, jos asia ei teitä liikuta? Ei liene kovin paljon vaivaa skipata viestejä, mitkä ei kiinnosta. Se, että näkee niin paljon vaivaa, että yrittää "ilmiantaa" jotain suomi24:n viestejä jonkun kaupungin henkilökunnan kautta jollekin moderaattoreille, oikeassa elämässä, menee jo yli ymmärryksen.

    Sori, mutta kasvakaa aikuisiksi.

    Ilmiantaa nyt jotain viestejä jostain mielenterveyspalstalta, joissa joku puhuu uskomuksistaan, jotain rajaa kiitos.

    Äänestä

On niitä ihan rekisteröityjä palstoja. Miksi aloittaja ei liity www.tukinet portaaliin. Mene sinne niin saat hommaan rajoitteita.

Äänestä
  • Joo sinne vaan ja kaikki toiveesi toteutuvat! Kyseisessä paikassa todellakin "moderaattori" toimii ja ärhäkästi! Mutkin heivattiin pellolle muutamassa päivässä ei mennyt enään läpi edes linkki tänne suomi24:ään. Ei suvaita raamatunpaikkoja, ei linkkejä uskovaisten kirjallisuuteen vaikka eräs ihminen niitä pyysi neuvoja Huom! Ei saa puhua mitään pahaa psykiatriasta, ei edes omista huonoista kokemuksista psykiatrian parissa. Muokattiin niin mun viestejä, että kylläpä lyheni mun tarinat kummasti! Ja lopulta siis ei menneet läpi ollenkaan. Niin ja moderaattoriakaan ei saa arvostella edes pyytämällä viestiä lävitse. Siellä on teidän unelmamaa! Mää en saa kirjoituksiani sinne, joten voitte olla ihan rauhassa siellä!

    En voi käsittää miten joku haluaa palata takaisin sensuuriin ja tyranniaan mutta meitä on moneksi!

    Mää en kyllä tosin ymmärrä mitä tukea se sellainen paikka edustaa, kun siellä rajoitetaan niin paljon sananvapautta ja pidetään yllä käypä hoito periaatteita salaamalla kaikki ikävä psykiatriasta! Ei paljon eroa hoitojärjestelmän toiminnasta! Ihmettelen! Että tuki on vissiin tukea syödä lääkkeensä ja uskoa kaikki mitä hoidossa sulle palturia syötetään! Ärstytti muutekin se hitaus, että viestin läpi menoon saattoi mennä vuorokausi ja ikinä ei tiennyt minkälaisena se palstalle sitten putkahtaa, jos ylipäänsä menee läpi ollenkaan. Olo on siellä kuin venäjällä vaikka eletään suomessa 2000-luvulla.

    Äänestä

Hihhulointi on itseään ruokkiva ilmiö, mitä enemmän hihhuleita tulee sitä enemmän asialliset kirjoittajat siirtyvät muille palstoille.

Äänestä
  • Samaa mieltä, noista hihhuleista ja jeesus pelastaa tuuban syöttäjistä. Yrittävät saada tilaa kaikilla palstoilla, joista ihmiset yrittää hakea neuvoja tai jotain lohtua tilanteisiinsa. Ällöttävää toimintaa.
    Se on hienoa, jos esim."psykoottinen-" on kokenut saavansa apua mt-ongelmiinsa niistä. Tosiasia nyt sattuu olemaan se, että psykiatrisen hoidon vaihtaminen "jeesus parantaa kaiken" metodiin. On vain vaihtamista hoitomuoto toiseen, tätähän uskovaiset eivät suostu jostain syystä tajuamaan. Syytä en voi kuin arvailla, ovatko tietämättään liian syvällä uskossaan vai mikä on syy ?

    Äänestä

Hihhulit ovat uskonnollisessa psykoosissa... ja haluavat trollaamalla tartuttaa jo muutenkin sairaisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyselen.vaan kirjoitti:

Kun kirjoittelu oli niin ylenmäärin runsasta ja kieliasultaan hyvää tuli ent.Sirpaminfo mieleen. Mutta nyt on tullut jo muuta mieleen, kun onkin niin ,että jeesus ja jumala parantavat kaiken. Onko nimim.psykoottinen usean ihmisen yhteinen nimimerkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu