Patologinen valehtelu

Kesäpojanheila kirjoitti:

Mulla on omakohtainen kokemus patologisesta valehtelijasta. Samalla tämä on myös tarinani siitä miten olin toinen nainen ja varsin tyhmä sellainen. Tutustuin viime kesänä aivan ihanaan mieheen, joka oli naimisissa. En tahtonut ryhtyä mihinkään, mutta hän "piiritti" minkä kerkesi. Lopulta suostuin yhteydenpitoon ja sain kuulla kuinka hänen avioliittonsa on onneton ja kuinka ovat sopineet vaimon kanssa erosta heti kun jompi kumpi löytää jonkun jonka kanssa haluaa jatkaa elämää. Ja minä olin nyt se ihminen. Ihmeellinen, ihana, rakas ihminen. Kertoi minulle hyvin elävästi mikä avioliitossa on vikana (vaimo on tunteeton, ei halua seksiä, arvostelee ja haukkuu kavereiden kuullen, ei suostu nukkumaan yhdessä, ei ole kiinnostunut mistään miehensä harrastuksista tai tekemisistä, tuossa nyt vaan esimerkkejä) ja miksi haluaa siitä pois. Uskoin. Se oli erittäin suuri virhe. Jo muutaman ensipuhelun ja tapaamisen jälkeen tuli eteen asioita, joita ihmettelin. Sellaisia mahdottomuuksia. Osasi aina selittää asian tai jos ei osannut niin kimpaantui minulle kun epäilin. Silloin vielä en tiennyt tällaisesta sairaudesta, joten pahoittelin epäilyjäni ja annoin asian olla. Jokaisen tapaamisen päättyessä itkettiin yhdessä eroa ja pitkää välimatkaa. Viestejä ja puheluita kulki kymmenittäin. Sovittiin tapaamisia. Tehtiin tulevaisuuden suunnitelmia. Oltiin älyttömän onnellisia. Hän ei peitellyt tunteitaan missään, liikkui kanssani avoimesti, vei minut jääkiekko-otteluun syntymäkaupungissaan ja vanhempiensa taloon saunomaan, kun vanhemmat olivat poissa. Vietimme pari viikonloppua hänen mökillään, kaupungissa jossa hänellä asui myös sukulaisia. Hän oli minun luonani viikon, tutustui äitiini ja rakkaimpaan ystävääni. Kävimme risteilyllä Tukholmassa. Keikkailin hänen mukanaan suosikkibändimme keikoilla ja kävimme myös yhden hänen suosikkibändinsä keikalla. Mikään ei vaivannut, oli kuulemma sama vaikka vaimo saisi tietää. Kertoi minulle jatkuvasti kuinka riitelivät erosta, kuinka olivat sopineet kaikenlaisista asioista, kuinka hänen oman elämän järjestelyt sujuivat. Katselimme yhteisiä asuntoja ja rupesin hakemaan töitä hänen kotikaupungistaan. Hän täytti mieleni ruusuisella tulevaisuudella, katseli sormuksia, ilmoitti vievänsä minut alttarille heti kun mahdollista. Vietin elämäni parasta aikaa, vaikka aina välillä ihmettelinkin hänen puheitaan. Ensin väitti olevansa riidoissa vaimon kanssa, mutta seuraavaksi puhuikin tämän kanssa puhelimessa ihan normaalisti kuulumisia. Selitti minulle olevansa yön töissä, mutta kyseisenä yönä olikin lenkillä koiran kanssa ja puhui kanssani puhelimessa. En edes tajunnut kysyä miksi työt olivat "peruuntuneet". Pahin tilanne tuli eteen kun minun oli tarkoitus taas mennä hänen luokseen mökille. Pari päivää ennen kertoi pojan olevan sairas. Sairaus paheni ja sinä päivänä kun olin menossa, joutuikin lähtemään viemään poikaa yliopistolliseen sairaalaan. Oli kertonut minulle kuinka poika hikoili, pelkäsi, näki painajaisia, oli hysteerinen ja mitä lie. Kaikki oireet ja lääkitys kerrottiin viesteillä erittäin asiantuntevasti ja kun kyselin lisätietoja ja olin huolissani, sain vastaukset ja taas lisää tarinaa. Mutta sillä kertaa kanssani ei suostuttu puhumaan. Hieman ihmettelin, mutta annoin olla, koska tietenkin isä oli äärettömän huolissaan lapsestaan ja minä olin siinä vaiheessa toissijainen. Lähdin kuitenkin matkaan, koska oli sitä mieltä, että voidaan viettää pari päivää yhdessä. Kyseessä oli syntymäpäiväviikonloppuni, joten se oli hyvin merkitsevä. Sen viikonlopun tapahtumat olivat lopulta sellaiset, etten niistä halua kertoa enempää. Ei edes tavattu ja valheet vaan jatkuivat. Tämän jälkeenkin onnistui vakuuttamaan minut ja pyyteli ystäviltäni anteeksi miten kurjasti oli kohdellut minua. Kaikki lankesivat hänen tarinoihinsa. Myöhemmin minulle selvisi, ettei edes poika ollut sairas vaan olivat viettäneet perheen kesken päivän seikkailupuistossa. Kun vihdoin ja viimein myönsin itselleni, että oli valehdellut minulle koko ajan, rupesin kasaamaan "todistusaineistoa" kaikista niistä asioista, joista epäilin hänen valehdelleen. Jossain vaiheessa otin näitä hänen kanssaan puheeksi niin sainkin vastaani valtavan viharyöpyn. Minua syytettiin stalkkeriksi, sekopääksi, tyhmäksi, uhattiin liivijengillä (joka tulisi telomaan ainakin polveni), varoitettiin pilaamasta hänen elämää tai saisin katsella olkani yli koko loppuelämäni. Mitään vastuuta teoistaan ei ottanut, kaikki tapahtunut oli minun vikaani. Sitten taas välillä (viimeksi alle kuukausi sitten) hokee rakkauttaan, ikäväänsä ja pyytää anteeksi kun särki sydämeni. Ja edelleen valehtee asioista, nyt vaan huomaan ne. Epäilen hänellä olevan muitakin mielenterveysongelmia, koska ei kukaan voi muuten olla tuollainen tuuliviiri. Hänen takiaan menetin luottamuksen ihmisiin ja luottamuksen palautuminen vie varmasti aikaa. Vaikka välillä kärsin suuresti niin olen ymmärtänyt, ettei vika ole minussa. Jouduin huijarin uhriksi.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä