Eilisestä valtiopäivien avajaisesta hieman huomioita eri puolueiden pitämien avauspuheiden osalta. Itselläni ei ole suurempia poliittisia intohimoja minkään puolueen suhteen.
Ensiksi puhui pääministeri. Puhe oli varsin hyvä ja linjassa hallituksen aiemman politiikan kanssa. Sipilän arvomaailman mukainen puhe.
Sitten Keskusta, jonka puhujana toimi Vanhanen. Kriisitietoisuutta herättävä varsin vahva puhe.
Perussuomalaiset: Sampo Terho piti hyvin vaikuttavan puheen, jossa korostettiin nyt olevan ratkaisujen aika, esitettiin kohdattavat suuret haasteet ja vedottiin yli puoluerajojen. Erittäin vahva esitys.
Kokoomus: Rj Satonen piti perinteisemmän poliittisen puheen, voisi sanoa tylsemmän kuin kaksi edeltänyttä. Pahoitteli sivistyspuolue Kokoomuksen pakon edessä tekemiä leikkauksia koulutukseen.
SDP: Valitettavan huono puhe. Rinteen puhe oli paperinmakuinen ja siihen oli sisällytetty liikaa asiaa. Aikakin meinasi loppua kesken. Rinne on harmillisen huono puhuja, vaikka muuten ihan fiksu mies onkin.
Vihreät: Pj Niinistö on vahva puhuja. Puolueen liberaalis-humaani linja tuli selväksi, ja puheessa liikuttiin yleisemmällä tasolla, rakantavassa sävyssä. Terhon puhetta vastaava esitys, mutta ei yhtä vaikuttava.
Vasemmisto: Pj Arhinmäki pitäytyi täysin yksityiskohdissa, eli Carunan ja Fortumin yksityistämisten kritiikeissä. Vahva ja aatteellinen puhe, mutta yleinen taso jäi puuttumaan.
KD: Pj Essayah vetosi puolueelleen tyypillisellä tavalla vähäosaisten puolesta. Puhujana E on vähän väritön enkä nyt oikein muista puheesta enempää.
Aivan muistinvarainen siis tuo ylläoleva yhteenveto. Huomionarvoista on se, että selvästi vahvimmat puhujat olivat uudemman poliittisen kulttuurin edustajat Terho, Niinistö ja Arhinmäki.
SDP:n puhe teki huonoimman vaikutuksen koko joukosta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.