Olen 25-v nainen joka havahtunut miettimään voisiko minulla mahdollisesti olla ADD? Jotenkin kaikesta hyvästä huolimatta koko elämäni on ollut ainaista taistelua pysyä pinnalla, ei vaipua masennuksen syövereihin ja pitää elämän eri osa-alueet kasassa. Tein -ADD testin, josta sain 70/100. Tämähän ei tietenkään kerro vielä mitään varmaa. Viestistä on tulossa pitkä ja kiitän nöyrästi jokaista, joka jaksaa tarinani lukea ja kommentoida. Toivottavasti lukijoissa olisi joku, joka voi samaistua.
Olen sairastanut bulimiaa/ahmimishäiriötä nyt noin 1,5 vuotta, jota ennen käyttäytymisessäni on ollut viitteitä anoreksiaan ja ortoreksiaan. Tuntuu että syömisen ylenmääräisellä kontrolloimisella olen kontrolloinut myös itseäni. Edes yksi elämänalue on ollut hallittuna, jolloin olen osannut kohtalaisesti rauhoittua, vaikka muut elämänalueet eivät olisi sujuneet. Bulimiani alkoi elämänmuutoksen myötä, kun olin yhtäkkiä aivan tyhjänpäällä, vailla suuntaa. Koulu oli kesken (itsenäisesti suoritettavia opintoja, sekä lopputyö), mutta en saanut siihen otetta, vaikka siihen asti kouluni olin hoitanut melko hyvin (ohjattuna). Ostosten suunnittelu, nopea ahminta oli jännittävää kaksoiselämää, jota elin perheeni ja ystävieni tietämättä. Oksentaminen toi hetkellisen mielenrauhan aina niin sinkoilevaan mieleeni. Äidillenikin monesti valittanut, kuinka tuntuu että pää räjähtää ajatuksista, jotka menevät sikin sokin soljuen. Kuinka yllättävää, tästä alun hetkellisestä jännityksestä tuli tapa, jota ilman on vaikea olla. Välillä bulimia vaihtui ahmimiskausiksi, välillä osasin olla ilman. Yleensä kun elämässä oli paljon muuta tapahtumaa, jotka pitivät minut liikkeellä, meni paremmin. Ahminta on lihottanut minua noin kahden vuoden sisällä reilut 20kg, mikä masentaa minua suuresti ja nykyään olenkin erittäin saamaton ja aloitekyvytön. Silti minussa on pysynyt se impulsiivisuus ja mielialojen voimakas vaihtelu. Huonosta päivästä voi tulla hetkessä maailman paras. Normaaleja arkiaskareita tehdessä en keskity yhteen asiaan samaan aikaan, vaan säädän ja pyrin tehosuorittamaan asioita samaan aikaan, mikä yleensä vain hidastaa, tai aiheuttaa vahinkoa. En osaa olla tavallaan vain paikallani ja odottaa esimerkiksi puuron valmistumista. Koko ikäni olen ollut erittäin huono tekemään päätöksiä mielen seilatessa eri ajatuksien ja vaihtoehtojen välillä. Ehkä se on ollut tavallaan myös pelkoa valita väärin. Kuitenkin jos joku muu puntaroi valintojen kanssa, en kestä yhtään, vaan päätän hänen puolestaan tai alan kiemurrella tuskassa odottaessani häntä. Pahimpia pelkojani on ollut ajautua elämään ns tavallista perhe elämää (talo, lapset ja mies jne ilman yllätyksiä). En pidä itseäni valikoivana puolison suhteen, mutta tiedä sitten, enkö vain osaa pysähtyä ja olla toisen kanssa. Kiinnostuneita olisi kyllä ollut ja jokunen sopiva, jotka olen omalla käytöksellä pilannut. Tuntuu etten edisty elämässä mihinkään, vaikka unelmia olisi kuinka. En osaa edetä pala kerrallaan kärsivällisyydellä. Ammatinvalinta on ikuisuus kysymys, en todellakaan tiedä mitä haluaisin ja se ahdistaa. Nykyinen syömishäiriö on vain pahentanut tätä. Suvussa ilmenee muitakin riippuvuus-sairauksia, sekä kenties ADHD oireita muutamalla.
Jotain lapsuudesta voisin myös kertoa. Pienenä olin sekä ujo, mutta vilkas ja liikkuva lapsi. Minulla oli/on yhä vilkas mielikuvitus ja olen melko luova. Ystävystyin helposti, mutta kovin syviä ystävyyssuhteita en luonut. En tykännyt ihmisten lokeroimisesta ja sellaisesta tyttöjen juoruilusta jne. Välillä tunsin itseni todella ulkopuoliseksi. Vaikka olin ujo, toin silti mielipiteeni vahvasti esille, mikä ärsytti joitakin. Tykkäsin liikkua paljon ulkona, sen sijaan en jaksanut perinteisiä nukke yms leikkejä. Koulussa minun oli usein vaikea keskittyä ja tärkeitä asioita meni ohitse (kuten läksyt kysyin lähes aina kaverilta). Isossa porukassa usein tipahdin keskusteluista ja jouduin kyselemään välillä mistä puhutaan. Loogista päättelykykyä ja pitkissä sanallisissa yms tehtävissä jossain kohtaa keskittymiseni lopahti, mikä sai minut tekemään ajatusvirheitä ja lopulta olin niin sekaisin ajatuskuvioideni kanssa. Muuten suoritin ala-asteen 8 keskiarvolla. Aineet jotka kiinnostivat, pärjäsin niissä hyvin. Toisaalta aineet joita inhosin, kapinoin vastaan, en suostunut edes yrittämään. Silloin ja yhä töksäyttelen asioita, vaikka en tarkoita kenellekään pahaa. Olin jo pienenä huono nukkumaan ja varsinainen iltakukkuja. Tuntui että heräsin eloon vasta illalla. Hajamielinen ja melkoinen säätäjä olen ollut aina. Milloin mikäkin haava ja kipsi kädessä.
Olen sairastanut bulimiaa/ahmimishäiriötä nyt noin 1,5 vuotta, jota ennen käyttäytymisessäni on ollut viitteitä anoreksiaan ja ortoreksiaan. Tuntuu että syömisen ylenmääräisellä kontrolloimisella olen kontrolloinut myös itseäni. Edes yksi elämänalue on ollut hallittuna, jolloin olen osannut kohtalaisesti rauhoittua, vaikka muut elämänalueet eivät olisi sujuneet. Bulimiani alkoi elämänmuutoksen myötä, kun olin yhtäkkiä aivan tyhjänpäällä, vailla suuntaa. Koulu oli kesken (itsenäisesti suoritettavia opintoja, sekä lopputyö), mutta en saanut siihen otetta, vaikka siihen asti kouluni olin hoitanut melko hyvin (ohjattuna). Ostosten suunnittelu, nopea ahminta oli jännittävää kaksoiselämää, jota elin perheeni ja ystävieni tietämättä. Oksentaminen toi hetkellisen mielenrauhan aina niin sinkoilevaan mieleeni. Äidillenikin monesti valittanut, kuinka tuntuu että pää räjähtää ajatuksista, jotka menevät sikin sokin soljuen. Kuinka yllättävää, tästä alun hetkellisestä jännityksestä tuli tapa, jota ilman on vaikea olla. Välillä bulimia vaihtui ahmimiskausiksi, välillä osasin olla ilman. Yleensä kun elämässä oli paljon muuta tapahtumaa, jotka pitivät minut liikkeellä, meni paremmin. Ahminta on lihottanut minua noin kahden vuoden sisällä reilut 20kg, mikä masentaa minua suuresti ja nykyään olenkin erittäin saamaton ja aloitekyvytön. Silti minussa on pysynyt se impulsiivisuus ja mielialojen voimakas vaihtelu. Huonosta päivästä voi tulla hetkessä maailman paras. Normaaleja arkiaskareita tehdessä en keskity yhteen asiaan samaan aikaan, vaan säädän ja pyrin tehosuorittamaan asioita samaan aikaan, mikä yleensä vain hidastaa, tai aiheuttaa vahinkoa. En osaa olla tavallaan vain paikallani ja odottaa esimerkiksi puuron valmistumista. Koko ikäni olen ollut erittäin huono tekemään päätöksiä mielen seilatessa eri ajatuksien ja vaihtoehtojen välillä. Ehkä se on ollut tavallaan myös pelkoa valita väärin. Kuitenkin jos joku muu puntaroi valintojen kanssa, en kestä yhtään, vaan päätän hänen puolestaan tai alan kiemurrella tuskassa odottaessani häntä. Pahimpia pelkojani on ollut ajautua elämään ns tavallista perhe elämää (talo, lapset ja mies jne ilman yllätyksiä). En pidä itseäni valikoivana puolison suhteen, mutta tiedä sitten, enkö vain osaa pysähtyä ja olla toisen kanssa. Kiinnostuneita olisi kyllä ollut ja jokunen sopiva, jotka olen omalla käytöksellä pilannut. Tuntuu etten edisty elämässä mihinkään, vaikka unelmia olisi kuinka. En osaa edetä pala kerrallaan kärsivällisyydellä. Ammatinvalinta on ikuisuus kysymys, en todellakaan tiedä mitä haluaisin ja se ahdistaa. Nykyinen syömishäiriö on vain pahentanut tätä. Suvussa ilmenee muitakin riippuvuus-sairauksia, sekä kenties ADHD oireita muutamalla.
Jotain lapsuudesta voisin myös kertoa. Pienenä olin sekä ujo, mutta vilkas ja liikkuva lapsi. Minulla oli/on yhä vilkas mielikuvitus ja olen melko luova. Ystävystyin helposti, mutta kovin syviä ystävyyssuhteita en luonut. En tykännyt ihmisten lokeroimisesta ja sellaisesta tyttöjen juoruilusta jne. Välillä tunsin itseni todella ulkopuoliseksi. Vaikka olin ujo, toin silti mielipiteeni vahvasti esille, mikä ärsytti joitakin. Tykkäsin liikkua paljon ulkona, sen sijaan en jaksanut perinteisiä nukke yms leikkejä. Koulussa minun oli usein vaikea keskittyä ja tärkeitä asioita meni ohitse (kuten läksyt kysyin lähes aina kaverilta). Isossa porukassa usein tipahdin keskusteluista ja jouduin kyselemään välillä mistä puhutaan. Loogista päättelykykyä ja pitkissä sanallisissa yms tehtävissä jossain kohtaa keskittymiseni lopahti, mikä sai minut tekemään ajatusvirheitä ja lopulta olin niin sekaisin ajatuskuvioideni kanssa. Muuten suoritin ala-asteen 8 keskiarvolla. Aineet jotka kiinnostivat, pärjäsin niissä hyvin. Toisaalta aineet joita inhosin, kapinoin vastaan, en suostunut edes yrittämään. Silloin ja yhä töksäyttelen asioita, vaikka en tarkoita kenellekään pahaa. Olin jo pienenä huono nukkumaan ja varsinainen iltakukkuja. Tuntui että heräsin eloon vasta illalla. Hajamielinen ja melkoinen säätäjä olen ollut aina. Milloin mikäkin haava ja kipsi kädessä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vanha ketju, mutta vasta löysin tämän!
Aivan kuten omasta ”päästäni” ja elämästäni sinun kirjoitus.
Sain itse nyt 51-vuotiaana naisena vasta virallisen adhd-diagnoosin. Elämä on ollut kokoajan juurikin tuollaista.