Hyvät ystävät, Asko Kervinen on asiassaan oikeassa ja raivaa määrätietoisella työllä tietä monille kaltoin kohdellulle kotkalaiselle kohti parempaa tulevaisuutta.
Yhteiskuntamme tarvitsee esikuvakseen Asko Kervisen kaltaista sitkeyttä taistella laillisuuden puolesta laittomuutta vastaan.
Yhteiskuntamme tarvitsee esikuvakseen Asko Kervisen kaltaista sitkeyttä taistella laillisuuden puolesta laittomuutta vastaan.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kohta on taas isot lööpit, kun kaupunginjohtaja syyttää valtuutettuja Kervisen asiasta. Kaupunginsihteeri valmistelee ehdotuksen ja Elomaa tuo tiskin alta kaupunginhallitukselle. Sitten media apuun ja kehutaan Lindelöfin outlettia Elomaan piilotellessa Kervis-papereita valheita lasettelevan kaupunginlakimiehen avustuksella.
Kervisen asia pitäisi saada käännettyä kaupungille imagohyödyksi. Kaupunginjohtaja voisi käydä Lontoosta kysymässä miten se tehdään.
Toimin lähes 10 vuotta erään terveyskeskuksen päätoimisena peräpukamien poistajana. Koulutukseltani olen lääketieteen lisensiaatti. Olen nähnyt rehellisesti sanottuna kymmeniä tuhansia peräpäitä. Syy, miksi kirjoitan nyt tänne, on se, että täällä ei tunnuta ymmärtävän sitä, mitä toistuva anaaliyhdyntä tekee sille ns. passiiviselle osapuolelle.
En nyt puhu siitä, jos joku hairahtuu antamaan peräaukkoaan muutaman kerran, ehkä vielä muutama kymmenenkin menee ilman muutoksia. Mutta kauan harjoitettu peräaukkoyhdyntä tekee korjaamattomia, peruuttamattomia vaurioita anuksen ja peräsuolen lihaksistoon, limakalvoihin ja kudoksiin.
Toivon, että uskotte minua, kun sanon, että pystyin kertomaan sekä miehistä että naisista ne tapaukset 100 % varmuudella, joita oli yhdytty peräaukkoon lukuisia kertoja. Sen sekä näki että tunsi peräpäästä. Arpeutunutta, löystynyttä kudosta, joka päästi ilman ulos itsestään.
Myös vaiva, jonka takia sain "asiakkaan", johtui usein tästä kyseisestä harrastuksesta. Peräpukamien poistossa, mikäli kyseessä on suolen sisäiset pukamat, jouduimme laittamaan peräsuoleen jonkin verran instrumentteja, itse poisto tapahtui ampumalla kiristävän kumilenkin pukaman ympärille, joka "kuristi" pukaman pois. Samaa tekniikkaa käytetään vielä tänäkin päivänä.
Olin melko hienotunteinen, eli en tuonut asiaa esille asiakkalle, mutta joskus keskustelimme hoitajan kanssa leikkimielisesti asiasta jälkeenpäin, että "olipas siinä taas isopaikkainen nainen" , tms.
Haluan vain sanoa, että suhtautukaa asiaan vakavasti, en halua puuttua kenenkään yksityisasioihin, mutta älkää hyvät ihmiset vaan kuvitelko, ettei anaaliseksi pitkään ja useasti harrastettuna aiheuttaisi mitään anuksellenne ja peräsuolellenne. Jos käytätte ns. seksileluja, olkaa tarkkana, että niiden koko pysyy kohtuullisena, ihan vakavasti puhuen, joku ruuvimeisselin pään kokoinen dildo on kyllä jo tarpeeksi iso, ja hyvin öljyttynä se ei vielä vaurioita pahasti kudoksia. Luopukaa ns. monstereista, niillä kyllä pilaatte paikkanne, nyrkkinainnista puhumattakaan!
Asiakirjoituksia enemmän ja persereikäjuttuja vähemmän.
Toimin lähes 10 vuotta erään terveyskeskuksen päätoimisena peräpukamien poistajana. Koulutukseltani olen lääketieteen lisensiaatti. Olen nähnyt rehellisesti sanottuna kymmeniä tuhansia peräpäitä. Syy, miksi kirjoitan nyt tänne, on se, että täällä ei tunnuta ymmärtävän sitä, mitä toistuva anaaliyhdyntä tekee sille ns. passiiviselle osapuolelle.
En nyt puhu siitä, jos joku hairahtuu antamaan peräaukkoaan muutaman kerran, ehkä vielä muutama kymmenenkin menee ilman muutoksia. Mutta kauan harjoitettu peräaukkoyhdyntä tekee korjaamattomia, peruuttamattomia vaurioita anuksen ja peräsuolen lihaksistoon, limakalvoihin ja kudoksiin.
Toivon, että uskotte minua, kun sanon, että pystyin kertomaan sekä miehistä että naisista ne tapaukset 100 % varmuudella, joita oli yhdytty peräaukkoon lukuisia kertoja. Sen sekä näki että tunsi peräpäästä. Arpeutunutta, löystynyttä kudosta, joka päästi ilman ulos itsestään.
Myös vaiva, jonka takia sain "asiakkaan", johtui usein tästä kyseisestä harrastuksesta. Peräpukamien poistossa, mikäli kyseessä on suolen sisäiset pukamat, jouduimme laittamaan peräsuoleen jonkin verran instrumentteja, itse poisto tapahtui ampumalla kiristävän kumilenkin pukaman ympärille, joka "kuristi" pukaman pois. Samaa tekniikkaa käytetään vielä tänäkin päivänä.
Olin melko hienotunteinen, eli en tuonut asiaa esille asiakkalle, mutta joskus keskustelimme hoitajan kanssa leikkimielisesti asiasta jälkeenpäin, että "olipas siinä taas isopaikkainen nainen" , tms.
Haluan vain sanoa, että suhtautukaa asiaan vakavasti, en halua puuttua kenenkään yksityisasioihin, mutta älkää hyvät ihmiset vaan kuvitelko, ettei anaaliseksi pitkään ja useasti harrastettuna aiheuttaisi mitään anuksellenne ja peräsuolellenne. Jos käytätte ns. seksileluja, olkaa tarkkana, että niiden koko pysyy kohtuullisena, ihan vakavasti puhuen, joku ruuvimeisselin pään kokoinen dildo on kyllä jo tarpeeksi iso, ja hyvin öljyttynä se ei vielä vaurioita pahasti kudoksia. Luopukaa ns. monstereista, niillä kyllä pilaatte paikkanne, nyrkkinainnista puhumattakaan!!
Kervis-asia laajenee.
Huumori kukkii keskellä talveakin.
Tahaton huumori on parasta huumoria,se tulee suoraan sieltä missä aivot yleensä ovat :))
Kyllä saatiin taas kahvitauolla nauraa kuset housuun sivupersoonan "terveydelle".
Lisää näitä pläjäyksiä työpäivien iloksi,kiitos.
Jonkunhan sen on oltava tienraivaaja.
Ehdottomasti Kervisen asia on Kotkalla terveellinen tapahtuma.
Kotka joutuu elämään kervisasian kanssa.
Kervinen on saanut paljon positiivista suitsutusta. Harvinainen oikeusjuttu koko Suomen historiassa on Kotkan kaupungin Kervis-asia, joka jatkuu vielä pitkään.
Osaatko valehdella yhtään enempää käyttämättä enempää sanoja?
Kokeilepa.
Saa toki muutkin kokeilla saako tuolla sanamäärällä hauskemman hupijutun :))
Kukaan ei suitsuta paskiaista joka yrittää ajaa kaupunkia kuseen ja jauhaa vuositolkulla yhtä ja samaa. Kaupunginhallitus tietää, ettei mitää Kervisen haasteita ole. Harhaiset höpöttäjät täällä jauhavat jostakin käräjistä ja muusta paskasta, mutta mitään ei ole. Ei ole ollutkaan ikinä muuta kuin saturoomaaneja!
Pahasti väärää tietoa levitelty Asko Kervisestä, kyllä nyt Jarssua ahistaa kun Asko Kervisen asia menee eteenpäin. Väärän tiedon levittäminen ei auttanut.
Raivausta riittää.
KERVINEN KÄY KOVAA KORRUPTION VASTAISTA TAISTOA.
dfgdfgdfgdfgdfgdfgdfgdfgdfgdfgdfgdfgdfgdfgdfgdfgdfg
Kuinkakohen monella olisi sanottavaa erinäisistä systeemin mokista, mutta kun jengillä ei ole munaa muuhun, kuin vinkumiseen jossain suolen palstoilla. Että siitä jollekin "Kerviselle" tai kelle muulle tahansa, pinnat. Kotimaan popula on niin nöyräksi opetettu, ettei osaa muuta kuin mutista itsekseen- mutta onhan se hyvä, että edes tänne naputtelu onnistuu. Tämä palsta ei vaan satu päättämään yhtään mitään.....joten pelkkää pulinaa. Paremmat areenat tappeluun ja kinaan systeemin kanssa on ihan muualla. Että halooooooo
Toimin+lähes+10+vuotta+erään+terveyskeskuksen+päätoimisena+peräpukamien+poistajana.+Koulutukseltani+olen+lääketieteen+lisensiaatti.+Olen+nähnyt+rehellisesti+sanottuna+kymmeniä+tuhansia+peräpäitä.+Syy,+miksi+kirjoitan+nyt+tänne,+on+se,+että+täällä+ei+tunnuta+ymmärtävän+sitä,+mitä+toistuva+anaaliyhdyntä+tekee+sille+ns.+passiiviselle+osapuolelle.
En+nyt+puhu+siitä,+jos+joku+hairahtuu+antamaan+peräaukkoaan+muutaman+kerran,+ehkä+vielä+muutama+kymmenenkin+menee+ilman+muutoksia.+Mutta+kauan+harjoitettu+peräaukkoyhdyntä+tekee+korjaamattomia,+peruuttamattomia+vaurioita+anuksen+ja+peräsuolen+lihaksistoon,+limakalvoihin+ja+kudoksiin.
Toivon,+että+uskotte+minua,+kun+sanon,+että+pystyin+kertomaan+sekä+miehistä+että+naisista+ne+tapaukset+100+%+varmuudella,+joita+oli+yhdytty+peräaukkoon+lukuisia+kertoja.+Sen+sekä+näki+että+tunsi+peräpäästä.+Arpeutunutta,+löystynyttä+kudosta,+joka+päästi+ilman+ulos+itsestään.
Myös+vaiva,+jonka+takia+sain+"asiakkaan",+johtui+usein+tästä+kyseisestä+harrastuksesta.+Peräpukamien+poistossa,+mikäli+kyseessä+on+suolen+sisäiset+pukamat,+jouduimme+laittamaan+peräsuoleen+jonkin+verran+instrumentteja,+itse+poisto+tapahtui+ampumalla+kiristävän+kumilenkin+pukaman+ympärille,+joka+"kuristi"+pukaman+pois.+Samaa+tekniikkaa+käytetään+vielä+tänäkin+päivänä.
Olin+melko+hienotunteinen,+eli+en+tuonut+asiaa+esille+asiakkalle,+mutta+joskus+keskustelimme+hoitajan+kanssa+leikkimielisesti+asiasta+jälkeenpäin,+että+"olipas+siinä+taas+isopaikkainen+nainen"+,+tms.
Haluan+vain+sanoa,+että+suhtautukaa+asiaan+vakavasti,+en+halua+puuttua+kenenkään+yksityisasioihin,+mutta+älkää+hyvät+ihmiset+vaan+kuvitelko,+ettei+anaaliseksi+pitkään+ja+useasti+harrastettuna+aiheuttaisi+mitään+anuksellenne+ja+peräsuolellenne.+Jos+käytätte+ns.+seksileluja,+olkaa+tarkkana,+että+niiden+koko+pysyy+kohtuullisena,+ihan+vakavasti+puhuen,+joku+ruuvimeisselin+pään+kokoinen+dildo+on+kyllä+jo+tarpeeksi+iso,+ja+hyvin+öljyttynä+se+ei+vielä+vaurioita+pahasti+kudoksia.+Luopukaa+ns.+monstereista,+niillä+kyllä+pilaatte+paikkanne,+nyrkkinainnista+puhumattakaan!!!
Asko ja atro ovvat loistavia veronmaksajia.