Reijo Hongistolta kirjallinen kysymys: Saako koulu kieltää leijonakorun käytön?
Kansanedustaja Reijo Hongisto (ps.) on jättänyt opetusministerille kirjallisen kysymyksen leijonakorun käytöstä.
Hongisto viittaa taannoiseen uutiseen peruskoulun opettajasta, jonka väitetään kieltäneen kahdeksanvuotiasta poikaa käyttämästä leijonariipusta, sillä se viestii sopimattomasta asenteesta.
Hongisto sanoo perjantaina lähettämässään tiedotteessa, että häntä ja "monia muitakin isänmaallisia suomalaisia asia koskettaa syvästi".
– Saamansa kansalaispalautteen perusteella he miettivät, onko Suomen valtiollinen tunnus – leijona- rasistinen tunnus, jota ei tule kantaa koruna. Tulisiko se poistaa valtiolippumme keskeltä ja tulisiko Suomen leijonavaakunasta myös luopua, Hongisto kirjoittaa.
Hongistoa kummastuttaa koulun opettajan oletettu käytös.
– Eikö hänen tulisi monikulttuurisessa koulussa opettaa monikulttuurisia lapsia kotoutumaan Suomeen, suomalaisuuteen ja suomalaisiin arvoihin. Valtiolliset tunnukset ovat osa kansallisten arvojemme korostamista ja niiden esille tuontia.
Hongisto kysyy opetusministeriltä, oliko opettajan toiminta opetusministeriön virallisen kannan mukaista ja ellei, niin mitä ministeri aikoo tehdä asian oikaisemiseksi.
---
väitetään ... oletettu ...
Persuedustajalle ei sitten tullut mieleen tarkistaa miten asia oikeasti oli?
Uutinen on täysi ankka, opettaja ei ole kieltänyt leijonakorun käyttöä.

Vastaukset 6
Vanhimmat
En nyt ota yhtään kantaa siihen, että persut ovat häpäisseet lippumme ja vaakunamme, mutta Suomella olisi nyt hieman tärkeämpiä asioita, kun häiritä ministereitä tällaisillä asioilla. Ei tietenkään opettaja voi sellaisenaan kieltää leijonakorun käyttöä. Onko persut ainoita, jotka eivät tiedä tähän vastausta.
Kuka lukisi tälle turhakkeelle uutisen jossa asiasta kerrottiin.opettaja ei kieltänyt lähettämässään nootissa korunkäyttöä,jos näin olisi käynyt niin huoltaja olisi kirjeen julkaissut.
Kyllä Suomessa sopeutetaan maahanmuuttajia ja en ihmettele, vaikka pistäisivät Leijona riipuksen kaulaan.
Aika moni maahanmuuttaja ostaa Leijona- viinapullon ja eivät häpeä yhtään perusjuopolle " örisemisessä".
Reijo Hongisto tekee turhia kysymyksiä, koska on itsekin turhaunut. Ei tullut ministerinsalkkua, ei valiokuntien puheenjohtajuutta tai varapuheenjohtajuutta, ei paikkaa oman eduskuntaryhmän puheenjohtajistossa. Hongiston näkyvyys on tällä vaalikaudella kaiken kaikkiaan ollut huonompi kuin edellisellä, jolloin persujen oppositioasema antoi mahdollisuuden tiukkoihin kysymyksiin eduskunnan kyselytunneilla.
Luulisi kuitenkin, että turhautunutkin kansanedustaja keksii kysymyksiä epäkohdista, jotka ovat yhteisiä suurelle osalle kansalaisia sen sijaan, että turvautuu yhden yksittäisen opettajan ylilyöntiin yhtä yksittäistä oppilasta kohtaan, vaikka se olisi ollut tottakin. Oikeampi osoite Hongiston kysymykselle olisi ollut a) kyseisen koulun johtajaopettaja, b) kyseisen kunnan koulutoimenjohtaja tai c) kyseisen kunnan kunnanvaltuusto.
Mutta tokihan tuollakin tavalla hädän tullen huomiota saa.
Leijonariipus - Suomen tunnetuin homokoru.
Kaiken kaikkiaan on järkyttävää, millaisen määrän ensrgiaa, ja muiden aikaa vie tämä "jälkeenjääneiden" persujen esittämät "mikä se on, kuka se on, voiko, eikö voi-kysymykset", joilla ei ole minkään valtakunnan merkitystä, kuin ala-asteen yhteiskuntaopin huumori-osiolla, edukuntaan tuollaiset pölhöilyt eivät enää pitäisi kuulua !!