Missä tahansa piispa on läsnä, olkoon kansa siellä, kuten missä Jeesus Kristus on, siellä on kirkko.
Ei ole luvallista kastaa tai jakaa ehtoollista ilman piispan suostumusta.
Kirje Smyrnan seurakunnalle 8
Ignatius syntyi 50 ja kärsi marttyyrikuoleman villipetojen raatelemana 108 jKr. Apostoli Pietari asetti hänet Antiokian piispaksi. Apostolien teot kertovat että Antiokiassa Jeesukseen uskovia ryhdyttiin ensi kerran kutsumaan kristityiksi.
Sen apostolisemmaksi ei voi tulla kuin pyhä Ignatius Antiokialainen, jota Pyhä Henki käytti rakentaessaan kirkkoa Kristus kalliolle. Älä siis usko Kiirunan hävyttömiä väitteitä apostolisuudesta vaan noudata Ignatiuksen ohjetta, ei kastetta, ei ehtoollista ilman virkaan vihityn piispan apostolista suostumusta
Ignatius Antiokialainen Sakramenteista
12
207
Vastaukset
- Ratkaisuvalt
No nämä asiat ovat kätketty monilta.
Yhdyn ajatuksiisi näiltäkin osin.
Ajattelen kauhistuksella sitä helsingin paisunutta, joka sanoi, että tunnustuskirjat ovat aikansa lapsia. Voi pimeyttä. - kaikkiveljiä
Eiväthän mitkään tunnustuskirjat voi mennä Raamatun edelle.
Ei Pietarin aikoina ollut mitään piispoja, jolla olisi jokin asema muiden yläpuolella. Te olette kaikki veljiä, Jeesus opetti. Vaikka hän itse oli Herra ja Jumalan lähettämä, hän oli nöyrä palvelija kuten ehtoollisella jonka hän asetti. Hän antoi mallin nöyryydestä ja toisten palvelemisesta.- teuta01
&Tässähän sanottiin että hän syntyi n.50 jKr ,todellä Pietari Mestattiin itsekin jo
65. jKr. ja Ingation tuli n.100 piispaksi, siis samana vuonna kuin Johannes kuoli
se viimein Apostoli .juu ei kaikki mennyt putkeen. Kaikkiveljiä, eihän esikoisten joukossa koskaan ole ollut aikaa, jolloin kaikki ovat veljiä. Nykyiset Lapin vanhimmat GP ja OM ylittävät kaikki edeltäjänsä vaatimalla täydellistä kuuliaisuutta itselleen. Kun Raattamaa jyrähti aikoinaan, siinä pistivät saarnaajat suun suppuun ja seuraväki hiljaa totteli, tai sitten syntyi eriseuraa ja repeämää.
GP ja OM ovat röyhkeydessään ja vallanhimossaan huono esimerkki Jeesuksen tarkoittamasta veljeydestä ja Pyhän Hengen työstä kirkon rakentamiseksi.
On hyvä, että viran halveksunta tulee täällä mustas valkoisella esiin. Se kertoo, etteivät Jumalan lapset saa opetusta Raamatusta eivätkä itse vaivaudu pyhiä kirjoituksia tutkimaan.- teuta01
epaimen kirjoitti:
Kaikkiveljiä, eihän esikoisten joukossa koskaan ole ollut aikaa, jolloin kaikki ovat veljiä. Nykyiset Lapin vanhimmat GP ja OM ylittävät kaikki edeltäjänsä vaatimalla täydellistä kuuliaisuutta itselleen. Kun Raattamaa jyrähti aikoinaan, siinä pistivät saarnaajat suun suppuun ja seuraväki hiljaa totteli, tai sitten syntyi eriseuraa ja repeämää.
GP ja OM ovat röyhkeydessään ja vallanhimossaan huono esimerkki Jeesuksen tarkoittamasta veljeydestä ja Pyhän Hengen työstä kirkon rakentamiseksi.
On hyvä, että viran halveksunta tulee täällä mustas valkoisella esiin. Se kertoo, etteivät Jumalan lapset saa opetusta Raamatusta eivätkä itse vaivaudu pyhiä kirjoituksia tutkimaan.Olen paljolti samaa mielt näistä LV:t (lue lapinveikot).
JRattama kun jyrähti ,ei siinä vastaväitteitä kuunneltu ,
Olipa vastassa ,LLL, tai parka-heikki , tai Meri - pietari. .
.
Tosin ei tiedetä JR: n Jyrähtäneen LLL:e. Yksi oli jo tehty
Saarnaajaksi Purnu J. Hänkin oli pitkän linjan MIEHIÄ.
J.Purnu. Oli LLL:n nimitämä. kristillisyyden palvelija ..
.
Tosin, J:Rattama oli kuitenkin pidetty Vanhin kaiken kaikkiaan
hän oli kahden vaimon mies, Ensin kuoli ensimmäinen ja otti
toisen joka oli kirjoitus taitoinen ja auttoi kirjeen vaihdossa
suuresti JR: n ennen loppua. 1899.
.
Muistaakseni Loviisa, ja ensimmäinen oli Eva, Loviisa oli
myös niitä nais Saarnaajia joita on ollut 50:n yli. mutta niistä
vain 19-20 oli varteenotettavia jotka pystyi melkein samaan
kuin miehetkin , tästä olen kirjoittanut luottelon n.15/16 vu.vaihteessa .
Purnu oli eräällä tavalla kasvin kumppani Hanhi - pitille, eli Pietri Hanhivaaralle.
joka oli syntynyt 1833, k.1926 ,,heidän polkunsa jakaantui jo joskus 1890 , sillä
Hanhi-pieti oli ajatukselta ja elämältä ,eritäin kaunis piirteinen mies. Jota Ei
Kuopion piispakaan käännytänyt minnekkään , Hänen ajatus että Usko on Usko
ei se voi muuttua ihmisten mukaan. sekä Purnu että Hanhi- pieti , s.Kittilässä.
- Ohhho
Tuo piispako sen ehtoollisen asettikin????
- Leiff01
No ei tietenkää törppö , Jesus Kristus on asettanut Ehtoollisen .ks.Matt.26:26-29.
- Oijjoih
Niin kun en muista jeesuksen maininneen piispoista mitään asettaessaan ehtoollisen omille opetuslapsilleen.....................
- teuta01
Niin sinä' tarkoitit sitä , Ingnatiota Ei hän pelkästään ,vaan oli jo kristillisiä kastajia
Helluntaina 30 jKr. 118 sieltä yläsalista, jotka oli saanut Pyhän Hengen voitelun ..
Muistakaa että vuodet vierii , ja se kirkkoisä Ireneus: kin tuli remmiin .
.
Kuinka sinulle tuli mieleen piispa silloin ei olleet enää Opetuslapset Opetuslapsia
Jeesus oli tehnyt heidät Apostoleiksi. . jotka oli arvokkaanmpia kuin piispa. tai
kirkkoisä. Tämä Ireneus oli 70 jKr. jo kirkkoisänä'. Hänestä on kastekirjassa eri -
laisia kohtia , se on rehty vuosina 50-350 jKr. alussa on mielebkiintoissimmat.
.
kirjoitan loskus.
- kaikkiveljiä
No ehtoollisen asettaja viittaa selvästi Jeesukseen, miksi tuommoinen heitto?
Ignatioksesta voi sanoa, että hän hahmotteli uuden kristillisen seurakuntajärjestelyn, jonka johdossa olisi ”Jumalan sijasta” vain yksi piispa. Tällä piispalla olisi valtaa moneen pappiin. Tällaisten sepitelmien vuoksi epäraamatullisten opetusten aallot jatkoivat edelleen vyöryään. (Matteus 23:8, 9.) - teuta01
Ei oleaivan noin , Ingnation nimisenä löytyy tietoja , Syntyi n. 50 ,,kasvoi opiskeli
tuli piispaksi n.100 jKr. tuli Antiokaia Piispaksi .
Kärsi Marttyyrikuoleman Trajanuksen aikan ,
Kirjoitti Kreikaksi 7 Kirjetä joita leimaa syvä,mystinen uskonnollisuus,
Hänen muistopäivä on 1.helmikuuta. ((ehkä 108))
.
Trajanus oli koko loppu ajan ,miellyttävä ja tasapuolinen Keisari ,kuoli 117.
hän oli pahoillaan ,ingnation mestauksesta, Vääriä tietoja saaneena .
.
Hän oli hyvä keisari , perusti valtakuntaan uusia kaupunkeja ja linnoituksia.
Rakenutti teitä ,sitoja,,vesijohtoja , Toreja. Orvoille ja köyhille lapsille ,
perustettiin Elätusrahastoja ,ja kristittyjen systemattinen vainoaminen kiellettiin.
Senaatti sai jälleen suuremman itsenäisyyden ja Valtakunta saavutti Trajanuksen
aikana suurimman Laajuutensa. Trajanus turvasi Rajojaan. .
.
Hä'nellä oli tulossa lapsuus ,eli ajatus hyökätä ja valloittaa intia , Mutta vähää
enen . kuuli Levottomuuksista eripuolilla valtakuntaansa , ja se pakotti palamaan
Kuiten kin Trajanau kuoli matkalla Roomaan ,Kilikian Selinuksessa .
Joka sai myöhemmin nimen ,Traianopolis. Trajanus oli etevimpiä. Keisareita, ,luonteeltaan hän oli vaatimaton , tunnollinen ja Oikemielin .. - teuta01
Korjaan n;tuo sitoja ,piti olla ;Silttoja .
Silloista puheen ollen Sinä aikana kehitettiin uusia välineitä joilla
rakentaminen sujui huomattavasti Helpommin .
Myös Paalutus otettiin käyttöön .
Isot Katapuktit otettiin käyttöön .
Ne Lyhensi vihollisen linnojen hävitys aikaa, .Huomattavasti ..
.
Palataan Jerusalemin Lopullinen hävitys aika Alkoi keväällä 70jKr.
Muistaen Jeesuksen sanan Luuk. 21:20. Jerusalemin ja Juudean
kristitys käytivät hyväkseen väliaikaa ja menivät JORDANIN Itä puolelle
Pellan seudulle joka kuului DEKPOLIIN alueeseen ,Eikä se ollut mukana sodssa
Kun Vespasiaanus oli Nron erotamisen ja itsemurhan jälkeen Huudettu Keisariksi , hänen poikansaTiitus johtisotatoimia , valloittaen ja hävittäen Jerusalemin 70jKr.
sen temppeli tuhoutui Tulipalossa siitä huolimatta ,että Tiitus yritti sääastää sitä.
Siitä "pelastetut " kalut , mm.7harainen Lampun jalka ,suitsutusalttari ja pasunoita
oli näytteillä .Tiituksen Riemukulkueessa v.71 ,ROOMASSA , Ja niistä korkokuvia edelleen Roomassa olevassa Tiituksen triumfiportissa. .
.
Jerusalemin hävitystä kesti n.70 jKr. loppuun ,. siellä oli kaikki muut soana ja hiekkana
paitsi ne kaksois tornit, joka Herodes Suuri oli rakentanut ,niist TIITUS sanoi että ne
oli liian kauniit hajotettavaksi, ja Länsi muuria jäi n.485 m ehjäksi. .
.
Usein mainittu JOSEFUS oli juutalaista papillista hasmonealaista sukua ,.Hän vastusti kapinaa Roomalaisia vastaan . Kun se alkoi , Hän johti Galilea puolustusta , erityisesti Jotapatan kaupungia . Roomalaisten vallattua sen Josefus antautui Vespaniukselle.
.
Jerusalemin piirityksen aikana ,hän toimi Tiituksen tulkkina , sekä koetti saada kapinaa loppumaan , kun ei onnistunut ,lähti Tiituksen kanssa Roomaan ,kun tomu oli laskeutunut . Sillä hän tutustui veljeen DOMITIAANKSEEN ,ja Tiituksen häntusi jo
ja toimi heidän Suojattina.
.
Hänen ,kreikankilisinä säilyneet teokset ;; Juutalaissota ,, ja Juutalaisten histori
nämä ja muut teokset valmistui n.93 mennessä Hän kuoli n,.100v.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241566- 291403
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!701242- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761179Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18972Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865