Parempi asumistuki kaikille!

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle .........................13.2.2016

Valitus asumistukipäätöksestä, päätös annettu 1.2.2016.

Vaadin päätöstä siten muutettavaksi, että asumistuen määrä vastaa sitä minkä verran saisin asumistukea jos olisin eläkkeensaaja.

Ei ole hyväksyttävää perustetta sille, että minut asetetaan asumistuen määrän ja määräytymisperusteiden mukaan erilaiseen asemaan kuin eläkkeensaajat. Mikäli olette eri mieltä niin yksilöikää perusteet ja perustelkaa näkemyksenne selkeästi ja yksityiskohtaisesti.

Se, että henkilö on tai ei ole eläkkeellä ei sellaisenaan oikeuta erilaiseen kohteluun ellei asiasta ole säädetty poikkeuslakia. Viittaan perustuslain 6§:ään, ihmisoikeussopimuksiin, mm. ns. TSS-sopimus. Rikoslain syrjintäsäädöksiin, sekä yhdenvertaisuuslakiin (mm. §:t 4§, 8§, 9§, 11§)

Yhdenvertaisuuslain 11§:n mukaan hyväksyttää on erilaiseen asemaan asettaminen, jos: "kohtelu perustuu lakiin ja sillä muutoin on hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat oikeasuhtaisia."
-Tässä tapauksessa kohtelu perustuu toki asumistukilakeihin, mutta 11§:n sanamuodon mukaisesti pitää olla myös hyväksyttävä tavoite ja keinojen tavoitteen saavuttamiseksi tulee olla oikeasuhtaisia.
- Mikä on hyväksyttävä tavoite erilaiseen asemaan asettamiselle? Tähänkin selkeä perusteltu vastaus!

Olen asiasta keskustellut useiden eläkeläisten kanssa ja he ovat kaikki pitäneet vääränä sitä, että eläkkeensaajat ryhmänä saavat yleensa parempaa asumistukea kuin saman verran, tai vähemmän, korvauksia saava pitkäaikaistyötön tai sairaspäivärahalla oleva, tai muu pienituloinen.

Asian ratkaisussa ja ratkaisun perusteluita kirjoitettaessa saa käyttää ns. maalaisjärkeä, vaikkei sellainen viranomaistoiminnassa nykyään muodissa olekaan.
6208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tuolla logiikalla kannattaa laittaa myös hakemus lapsilisästä itsellesi vetämään :D

Äänestä
  • Mutta kun minulla ei ole lapsilisään oikeuttavia lapsia.
    Miten ihmeessä yhdistät lapsilisät tähän logiikkaan? Olemalla ajattelematta?
    Vaiko ihan vaan huonolla logiikalla.
    Onko sinulla vähän silleen, että järkesi on valahtanut perssilmän päälle kerälle ja sekaan on vielä lorahtanut sen verran suurustetta, ettei se juokse yhtään?

    Äänestä

  • Toimitettu_Kelaan kirjoitti:

    Mutta kun minulla ei ole lapsilisään oikeuttavia lapsia.

    Et sinä hölmö sitä lapsillesi haekaan vaan itselkesi sillä verukkeella että kaikkien pitäisi saada lapsilisää. Aivan sama logiikka kuin siinäkin että kaikkien pitäisi saada eläkeläisille tarkoitettua etuisuutta vaikka ei itse olekaan eläkkeellä.

    Äänestä

  • Eihä tuo ole sama asia lainkaan. Hakija asuu asunnossaan vaikkei olekaan eläkkeellä. Ja asumistukeen on kaikilla tarvitsevilla oikeus. Miksi määräytymisperusteet ovat erilaiset. Hyvä kysymys? Vain Hölmö lapsilisää lapsettomana yrittäisi hakea. Miten sitä edes järkevästi yrittäisi perustella?

    Äänestä

  • Toimitettu_Kelaan kirjoitti:

    Mutta kun minulla ei ole lapsilisään oikeuttavia lapsia.
    Miten ihmeessä yhdistät lapsilisät tähän logiikkaan? Olemalla ajattelematta?
    Vaiko ihan vaan huonolla logiikalla.
    Onko sinulla vähän silleen, että järkesi on valahtanut perssilmän päälle kerälle ja sekaan on vielä lorahtanut sen verran suurustetta, ettei se juokse yhtään?

    Siinäpä hyvä kysymys. Työtön on ilmeisesti ikuisesti toisen luokan kansalainen vaikkei olisi itse työttömyyttään aiheuttanut eikä omaa syytään ole työttömäksi jäänyt.

    Äänestä

Ei tule onnistumaan saat hylkyä 100% jokaisesta valituksesta. Vastaavavia on yritetty ja ei tule onnistumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Toimitettu_Kelaan kirjoitti:

Sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle .........................13.2.2016

Valitus asumistukipäätöksestä, päätös annettu 1.2.2016.

Vaadin päätöstä siten muutettavaksi, että asumistuen määrä vastaa sitä minkä verran saisin asumistukea jos olisin eläkkeensaaja.

Ei ole hyväksyttävää perustetta sille, että minut asetetaan asumistuen määrän ja määräytymisperusteiden mukaan erilaiseen asemaan kuin eläkkeensaajat. Mikäli olette eri mieltä niin yksilöikää perusteet ja perustelkaa näkemyksenne selkeästi ja yksityiskohtaisesti.

Se, että henkilö on tai ei ole eläkkeellä ei sellaisenaan oikeuta erilaiseen kohteluun ellei asiasta ole säädetty poikkeuslakia. Viittaan perustuslain 6§:ään, ihmisoikeussopimuksiin, mm. ns. TSS-sopimus. Rikoslain syrjintäsäädöksiin, sekä yhdenvertaisuuslakiin (mm. §:t 4§, 8§, 9§, 11§)

Yhdenvertaisuuslain 11§:n mukaan hyväksyttää on erilaiseen asemaan asettaminen, jos: "kohtelu perustuu lakiin ja sillä muutoin on hyväksyttävä tavoite ja keinot tavoitteen saavuttamiseksi ovat oikeasuhtaisia."
-Tässä tapauksessa kohtelu perustuu toki asumistukilakeihin, mutta 11§:n sanamuodon mukaisesti pitää olla myös hyväksyttävä tavoite ja keinojen tavoitteen saavuttamiseksi tulee olla oikeasuhtaisia.
- Mikä on hyväksyttävä tavoite erilaiseen asemaan asettamiselle? Tähänkin selkeä perusteltu vastaus!

Olen asiasta keskustellut useiden eläkeläisten kanssa ja he ovat kaikki pitäneet vääränä sitä, että eläkkeensaajat ryhmänä saavat yleensa parempaa asumistukea kuin saman verran, tai vähemmän, korvauksia saava pitkäaikaistyötön tai sairaspäivärahalla oleva, tai muu pienituloinen.

Asian ratkaisussa ja ratkaisun perusteluita kirjoitettaessa saa käyttää ns. maalaisjärkeä, vaikkei sellainen viranomaistoiminnassa nykyään muodissa olekaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu