SurujenKitara
23.6.2015 20:58
Ap:lle jaksamista. Itse sovin tapaamisen miehen kanssa niin, ettei kahteen kuukauteen oltu nähty. Harmittaa vietävästi. Sama vanha toistui, tai oikeastaan vielä pahemmin; loukkaamisen lisäksi jotenkin vielä pilkkasi. Menin aivan sekaisin. Miten mahtaa olla, meneekö tässä nyt alusta taas se 6kk, kun menin tapaamaan ja riittäisiköhän se aika? En jaksaisi tätä, sydänsuru on niin totaalinen, että vaikuttaa kaikilla elämänalueilla. Pystyn vain pieninä annoksina olemaan muiden ihmisten seurassa, en halua menettää ystäviäni ja läheisiäni. Vaikka yrittäisin kiinnostua muista asioista ja keskittyä muuhun, tuntuu että ei pysty, kuin pieniä hetkiä kerrallaan. Elämänhalu puuttuu. En myöskään ymmärrä, miten hän saattoi satuttaa minua näin, enkä oikeastaan edes halua ymmärtää, enkä nähdä sitä tosiasiaa. Oltiin vuosikausia tunnettu ja kaveraattu. Syksyllä vietettiin paljon aikaa yhdessä. Pikkuhiljaa tapaamiset harvenivat, kunnes yllättäin täysin luukut kiinni. Ei saanut mitään yhteyttä, kunnes juuri viime viikolla kuvaamani tapaaminen.. En pysty oikeastaan näkemään hänessä vikoja, vaan haen niitä itsestäni. Niin syvä on rakkauteni häneen. Harmittaa itseni, mutta elämä on alkanut tuntua turhalta ilman häntä. Riippuvuuttani häneen lisää ehkä se, että en ole saanut häneltä kunnollista vastausta mihinkään. Aluksi tuntui, että hän sai minussa aikaiseksi sen, että tulin hiukan paremmaksi ihmiseksi. Nyt tuntuu siltä, etten ole rakastamisen arvoinen ja koen huonommuutta. Jotenkin hänen kanssaan palaset loksahtivat hetkeksi kohdilleen, vaikka omat lapset ja ystävät ovat tärkeitä, tuntuu että vain hän pystyi tekemään minusta kokonaisen ja viehättävän myös naisena.
23.6.2015 20:58
Ap:lle jaksamista. Itse sovin tapaamisen miehen kanssa niin, ettei kahteen kuukauteen oltu nähty. Harmittaa vietävästi. Sama vanha toistui, tai oikeastaan vielä pahemmin; loukkaamisen lisäksi jotenkin vielä pilkkasi. Menin aivan sekaisin. Miten mahtaa olla, meneekö tässä nyt alusta taas se 6kk, kun menin tapaamaan ja riittäisiköhän se aika? En jaksaisi tätä, sydänsuru on niin totaalinen, että vaikuttaa kaikilla elämänalueilla. Pystyn vain pieninä annoksina olemaan muiden ihmisten seurassa, en halua menettää ystäviäni ja läheisiäni. Vaikka yrittäisin kiinnostua muista asioista ja keskittyä muuhun, tuntuu että ei pysty, kuin pieniä hetkiä kerrallaan. Elämänhalu puuttuu. En myöskään ymmärrä, miten hän saattoi satuttaa minua näin, enkä oikeastaan edes halua ymmärtää, enkä nähdä sitä tosiasiaa. Oltiin vuosikausia tunnettu ja kaveraattu. Syksyllä vietettiin paljon aikaa yhdessä. Pikkuhiljaa tapaamiset harvenivat, kunnes yllättäin täysin luukut kiinni. Ei saanut mitään yhteyttä, kunnes juuri viime viikolla kuvaamani tapaaminen.. En pysty oikeastaan näkemään hänessä vikoja, vaan haen niitä itsestäni. Niin syvä on rakkauteni häneen. Harmittaa itseni, mutta elämä on alkanut tuntua turhalta ilman häntä. Riippuvuuttani häneen lisää ehkä se, että en ole saanut häneltä kunnollista vastausta mihinkään. Aluksi tuntui, että hän sai minussa aikaiseksi sen, että tulin hiukan paremmaksi ihmiseksi. Nyt tuntuu siltä, etten ole rakastamisen arvoinen ja koen huonommuutta. Jotenkin hänen kanssaan palaset loksahtivat hetkeksi kohdilleen, vaikka omat lapset ja ystävät ovat tärkeitä, tuntuu että vain hän pystyi tekemään minusta kokonaisen ja viehättävän myös naisena.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.