Löytyisikö täältä palstalta ketään, jolta on poistettu molemmat 1. kylkiluut TOS:ssin (thoracic outlet syndrome) takia? Minulta on poistettu syyskuussa 2010 oikealta 1. kylkiluu, kun solislaskimoon tuli veritulppa suonen ollessa puristuksissa 1. kylkiluun ja solisluun välissä. Nyt kävi ilmi, että myös vasen solislaskimo menee tukkoon tietyissä provokaatioasennoissa. Oikea solislaskimo on arpeutunut pysyvästi umpeen, ja en haluaisi että myös vasen puoli menee täysin tukkoon.
Lähinnä haluaisin kuulla kokemuksia siitä, vaikuttaako kummankin 1. kylkiluun poisto kuinka merkittavästi kaulan lihaksiston toimintaan. Leikkauksessahan katkotaan kylkiluusta lähteviä scalenuslihaksia. Minulla on jo tällä hetkellä koko ajan niskat jumissa, etenkin vasemmalla puolella. Nyt pohdin, johtuuko tämä siitä, että vasen puoli tekee enemmän töitä pään kannattelussa ja käännöissä. Niska on magneettikuvattu ja välilevyongelmia ei ole. Mikähän tilanne mahtaa olla, jos molemmilta puolilta katkotaan lihakset pois.
Kaikkein vaikenta tässä on, että minun pitää itse päättää, haluanko leikkauksen vai ei. Päätöstä vaikeuttaa vielä se, että edellisessä leikkauksessa sain hermovamman, kun käteen tuleva hermokimppu venyi leikkauksen aikana (ja minulla ei ole hermo-ongelmaa, ainoastaan laskimopuolella on vikaa).
TOS ja molemmin puolin poistetut 1. kylkiluut
2
141
Vastaukset 2
- aedsfdhgjuiyo
Noh... aikaisempaa kokemusta siis löytyy, eli tiedät, että lekureilla on taipumus vähätellä ja mitätöidä kaikki mahdolliset ongelmat & riskit. Kun sitten lopputulos ei ole ihan niin ruusuinen, mitä etukäteen on maalailtu, niin "kaikki vaan kuuluu asiaan". Mietipä siis ihan omalla maalaisjärjelläsi: luotatko näihin ruusuisiin maalailuihin leikkauksen kaikkivoipaisesta auvoisuudesta, joka jälkikäteen muuttuu "tää nyt vaan kuuluu asiaan" -toteamukseksi, vai opetteletko pärjäämään olemassaolevan ongelman kanssa ja mahdollisesti löytämään siihen alkuperäiseen ongelmaan jotain muuta helpottavaa ratkaisua. Itse en ainakaan luota enää pätkääkään ainoaankaan kirurgiin omien kokemusteni jälkeen. Kannattaa muistaa myös se, että julkisella niitä leikkauksia hoitelee kuka tahansa vuorossa sattumalta oleva lekuri, jokainen lekuri tekee itse ratkaisut siitä, miten homman hoitaa, riippumatta siitä mitä on jonkun aiemman lekurin kanssa sovittu. Tästä löytyy kokemusta... ja valitettavasti tätäkään asiaa ei etukäteen kukaan mainitse, ellet hoksaa itse kysyä.
- JuttuKuttu
En ole saanut mitään ruusuisia maalailuja tulevaisuudesta. Minua ei olla pakottamassa leikkaukseen, ennemminkin kirurgi sen suostuu tekemään, jos itse niin haluan. Tämä kirurgi ymmärtää, että myös jatkuva murehtiminen ja huoli tulevasta on elämänlaatua huonontava asia.
Kerran veritulppahelvetin koettuani en haluaisi sitä uudelleen kokea. Kaiken lisäksi minut leikannut kirurgi oli ainoa lääkäri, joka tiesi, mistä veritulppa johtui ja oli kiinnostunut minua hoitamaan. Hematologian puolella ei ollut minkäänlaista intressiä edes selvitellä, mistä harvinaisesssa paikassa oleva tulppa johtui. Leikkauksen tekee juuri tämä kirurgi, koska kylkiluunpoistoleikkaukset ovat niin harvinaisia, että niitä ei ihan joka sairaalassa tehdä (2010 jolloin minut on leikattu, piti saada keskussairaalasta maksusitoumus yliopistosairaalaan, nykyään saa onneksi valita itse hoitopaikkansa).
Riskeistä tiedän, ja niitäkin onneksi nykyään pystytään minimoimaan paremman leikkausvälineistön avulla. Ja todellakin tiedän, että jokaiseen leikkaukseen ja toimenpiteeseen liitty komplikaatioriski, sillä olen ammatiltani eläinlääkäri ja selitän samoja asioita omien potilaideni omistajille päivittäin.
Täältä olen lähinnä etsimässä kohtalotoveria, sillä tämä pirun sairaus on niin harvinainen. Tiedossani ei ole mitään paikka, mistä saisi vertaistukea tai kuulisi muiden samaa sairautta sairastavien kokemuksia. Minun tapauksessani sairaus johtuu anatomisesta poikkeavuudesta ja muita hoitokeinoja ei ole kuin leikkaus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062185- 103886
- 64791
- 46780
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21696Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511686Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 60570
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551