Missä-Riskittömän-Kalmar-Sijoituksen-Oikeuspaikka?

Vuorineuvosten perillisten mielestä Pohjoismaiden suurin pankki piilotteli kymmenillä miljoonilla myydyn sijoituksen riskejä.

Houkuttimena postissa oli pankkiirin laskelma, jonka mukaan kaiken hyvän päälle Kalmar-sijoituksen tuotto-odotus on 18 prosenttia vuodessa.

Palkkiyhtymä halusi sijoittaa varojaan korkotuotteisiin, joista Nordea tarjosi ensin Mermaidia. Mermaid on Kalmarin tavoin niin sanottu strukturoitu tuote. Se on joukkolaina tai talletusmuotoinen sijoitus, joka koostuu monesta osasta. Niissä on vähäriskinen korko-osuus ja runsaammin riskiä sisältävä osakkeisiin tai johdannaisiin sidottu osuus.

Palkkiyhtymä sijoittikin Mermaidiin ensin 11 miljoonaa euroa, mutta päätyi myöhemmin sijoittamaan 20 miljoonaa euroa Kalmar-lainaan.

”Tuotto ei ole aivan yhtä kova kuin Mermaidissa, mutta riskitaso on oleellisesti matalampi”, Nordean Markets-yhtiön pankkiiri kirjoitti.

”Jotkut sanovat, että asiakasta ei voi naruttaa kuin kerran. . . sinun kohdallasi olen tosissani siinä, että ei kertaakaan.”

Nordea vetosi heti siihen, että Helsingin käräjäoikeus on väärä paikka käsitellä riitaa. Käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus ovat käsitelleet viisi vuotta sitä, mikä on laillinen oikeuspaikka käsitellä Kalmar-sijoitustuotteen myyntitapahtumaa.

Palkkiyhtymä eli Aarne J. Aarnion perilliset haluaisivat käsitellä riitaa Helsingin käräjäoikeudessa, mutta Nordea taas viedä kiistan välimiesoikeuteen. Prosessiväitteellä Nordea on lykännyt itse pääasian käsittelyä hamaan tulevaisuuteen.

http://www.hs.fi/talous/a1455336812645
1141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

--- Nordea vetosi heti siihen, että Helsingin käräjäoikeus on väärä paikka käsitellä riitaa. Käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus ovat käsitelleet viisi vuotta sitä, mikä on laillinen oikeuspaikka käsitellä Kalmar-sijoitustuotteen myyntitapahtumaa. ---

Miten olisi Lontoo? Siellähän Wincapitakin olisi tullut käsitellä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


KalamarinUnioni kirjoitti:

Vuorineuvosten perillisten mielestä Pohjoismaiden suurin pankki piilotteli kymmenillä miljoonilla myydyn sijoituksen riskejä.

Houkuttimena postissa oli pankkiirin laskelma, jonka mukaan kaiken hyvän päälle Kalmar-sijoituksen tuotto-odotus on 18 prosenttia vuodessa.

Palkkiyhtymä halusi sijoittaa varojaan korkotuotteisiin, joista Nordea tarjosi ensin Mermaidia. Mermaid on Kalmarin tavoin niin sanottu strukturoitu tuote. Se on joukkolaina tai talletusmuotoinen sijoitus, joka koostuu monesta osasta. Niissä on vähäriskinen korko-osuus ja runsaammin riskiä sisältävä osakkeisiin tai johdannaisiin sidottu osuus.

Palkkiyhtymä sijoittikin Mermaidiin ensin 11 miljoonaa euroa, mutta päätyi myöhemmin sijoittamaan 20 miljoonaa euroa Kalmar-lainaan.

”Tuotto ei ole aivan yhtä kova kuin Mermaidissa, mutta riskitaso on oleellisesti matalampi”, Nordean Markets-yhtiön pankkiiri kirjoitti.

”Jotkut sanovat, että asiakasta ei voi naruttaa kuin kerran. . . sinun kohdallasi olen tosissani siinä, että ei kertaakaan.”

Nordea vetosi heti siihen, että Helsingin käräjäoikeus on väärä paikka käsitellä riitaa. Käräjäoikeus, hovioikeus ja korkein oikeus ovat käsitelleet viisi vuotta sitä, mikä on laillinen oikeuspaikka käsitellä Kalmar-sijoitustuotteen myyntitapahtumaa.

Palkkiyhtymä eli Aarne J. Aarnion perilliset haluaisivat käsitellä riitaa Helsingin käräjäoikeudessa, mutta Nordea taas viedä kiistan välimiesoikeuteen. Prosessiväitteellä Nordea on lykännyt itse pääasian käsittelyä hamaan tulevaisuuteen.

http://www.hs.fi/talous/a1455336812645

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu