Runkkaan vaikka olen aviossa - onko se syntiä?

En ole kehdannut kysyä asiaa keneltäkään, ajattelin mitä mieltä täällä on rakkaat uskovaiset jumalan lapset? Toki asiaa saa kommentoida ihan tavalliset ihmiset mutta olis kiva jos vastauksessa on joku maininta oletko itse tällä hetkellä vanhoillisessa uskossa jotta keskustelu pysyy asiallisena.

Siis olen 43 vuotias nainen yhdestä Etelä-Suomalaisesta kaupungista. Mieheni on paljon työmatkalla ja seksiä en saa häneltä kuin viikonloppuna yleensä. Meillä on 4 lasta alakoulussa kaikki. Emme käytä ehkäisyä.

Olen ostanut (mieheni tietää myös) aikuisten leluja, pari itselleni. Välillä käytämme niitä yhdessä mutta ne on oikeesti kovalla käytöllä vaan kun mies on työreissussa.

Viikolla joudun käyttämään niitä jne. se kai normaalia ei-vl ihmiselle. Mutta sitten kun haaveilen asioista tehdessäni niillä ja itse sextaillen niin ajatukset menee johonkin haaveeseeni.
Kysymys:
1 Onko syntiä kun masturboin itsekseni ilman miestä?
2. Onko syntiä haaveilla muista miehistä seksin aikana oman miehen kanssa?

Pyydän asiallisia perusteltuja vastauksia. Kiitos!
59587
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

Etkö sinä itse tiedä ,se on sun oma asia, tai etkö ,sinä käytä omia aivoja

Äänestä

Se on sallittua persuille ja itse yöntimo soini on sen luvannut kun se ei heillä kotonakaan onnistu normaalisti ruumiinrakenteen takia.

Äänestä
  • Timppa vois kokkeilla takkaapäin?

    Äänestä

1 on syntiä
2 on syntiä

Näin on meille VL-kristillisyydessä opetettu. Seksi ainoastaan, kun miettii että saisi lapsen sikiämään on sallittua. Kaikki miettiminen, että kun en tulis nyt raskaaksi jne on SYNTIÄ. Raakaa peliä. mutta näin se on!!!

Äänestä
  • Syntiä ei voi olla olemassa, koska jumala on vain ihmisen mielikuvituksessa.

    Tumuta hyvillä mielin ja naapurin isännällekin, miksei myös emännälle, voi jakaa, jos ei jää kiinni tai sopii asiasta isännän kanssa.

    Jyrkästi ei koko syntikäsitteelle. Rikokset on kuvattu ihan oikeassa maallisessa laissa.

    Äänestä

  • Voihan käyttää spermasta valmistettua katumuspilleriä.

    Äänestä

  • Raaka peli Ranualla.

    Äänestä

Olet selvästi langennuit lihan himojen valtaan. Sitä paholainen käyttää saadakseen sinut itselleen.
Tutkipa ajatuksiasi. Ovatko Jumalan mielen mukaisia? Raamattu sanoo, että lihan himojen välttämiseksi kullakin on oltava oma puoliso. Et ole enää yksi liha, vaan teitä on kaksi, jotka ovat tulleet yhdeksi.
Älä anna periksi himoillesi! Seksilelut vain kiihottavat väärään suuntaan. Sitten sekin huomio, että iän myötä on helpompi hallita halujaan.
Jeesus vahvistaa kamppailuasi, jos oikeasti haluat häntä seurata. Lue Raamattua ja opi tuntemaan Herran tahdon mukainen elämä. Rukoile hengessä ja totuudessa. Vl-yhteys ei pelasta, ei myöskään kaste. Jeesus on tie, totuus ja elämä. Jumalan henki auttaa sinua, jos sitä oikeasti tahdot.

Äänestä
  • Että pitää oikein lestayhteisöltä kysellä tällaisten yksityisten ja perin intiimien asioiden perään.

    Pedofiilia ja insesti ovat "sallittuja" lestoille, sen ovat lukuisat median paljastukset viime vuosina osoittaneet. Haureutta ja lapsiin sekaantumista ovat vl-mulkut harjoittaneet ja sitä on vuosikymmenten ajan harjoitettu uhreja syyllistäen ja vaientaen.

    Itsetyydytys ei on syntiä, vaikka tekopyhä yhteisönne sitä hokee = ihmisoppia, mutta lestadiolaisuushan ei ole mikään uskonto, se on vain vl-lahkon nokkamiesten vallankäyttöä ja jatkuvaa vl-lauman manipulointia.

    Syyllistät aivan turhaan itseäsi. Et ole velvollinen tilittämään asiaa vl-lahkolaisille. Uskalla elää omaa elämää ja hyväksy oma seksuaalisuutesi.

    Äänestä

Olen sinua nuorempi vl-nainen. Oma kanta molempiin kysymyksiin on, ettei ole synti kummatkaan. 1. On luonnonlaki ja olisi vallanvääränkäyttöä, jos joku ulkopuolinen tuomitsee tämän synniksi. Pieni lapsikin oppii jo ennen kävelyä hyväilemään itseään.
2. Ei myöskään ole synti. Kukaan ei mahda sille mitään, millaisia mielihaluja päässä syntyy. Ei ajatteleninen voi olla syntiä.

Viimeksi eilen Joensuun ry:llä julistettiin ranskalaisin viivoin synneiksi
- itsetyydytys
- pornon katselu
- esiaviollinen seksi

Ja samaan aikaan puhutaan, ettei meillä ole sääntöjä.

Äänestä
  • Kiitos sinulle Feministi:)

    Pakko oli käydä kattoo onko kukaan kirjoittanut asiallisesti...
    Minä olen asian kanssa kipuillut pitkään ja toisaalta pidän 1 ja 2 suoraan syntinä toisaalta ei. Olipa ihana kirjoitus.

    Äänestä

Epäterveet, ellei suorastaan sairaat ihmisvetoiset ja fundamentaliset uskonyhteisöt pervertisoivat ja pervertisoiden synnillistävät jopa ihmisen aivan luonnolliset ominaisuudet ja toiminnot, jotka sitten aiheuttaa ihmisille aivan turhaa henkistä kärsimystä, ahdistusta, terveen seksuaalisuuden tukahduttamista, joka osaltaan sitten osalla johtaa todelliseen perversioon kuten mm. lasten hyväkiskäyttöön, jossa VL on yksi pahimmista yhteisöistä.

Kyseessä on yksi hekisesti puhtaasti itsekäs, ellei jopa narsisitisen totalitäristinen vallankäytön muoto.

1) Täysin luonnollista ja tervettä, joka itse asiassa heijastuu positiivisesti parisuhteen yhteiseen seksualisuuteen. Ihmisen ei ole tervettä sabotoida seksuaalista luovuuttaan ja maputoida fiiliksiään ja harmittomia seksuaalisi amielikuviaan. Nauti vapaasti itsestäsi ja miehestäsi.

2) Ihmiselle on luontaista ja aivan spontaania, että erilaisen seksuaaliset mielukuvat liikkuvat mielessä ja näin myöskin yhteisessä seksissä. Ihmisen aivot ja sekusalis-tunneperäiset toiminnot eivät ole jokin ahdas matemaattinen kaava, laatikko.

Fundamentasten uskonyhteisöjen ihmisjohajat asettavat itse itsensä valta-asemaan, joka ei heille edes kuulu ja koettavat vallanhimossaan dominoida jopa ihmisten yksityisyyttä ja intimiteettiä aina sen pinimpiinkin eleisiin, ajatuksiin ja tuteisiin saakka. Sairasta.

Edellä mainitut pelkät raadolliset ihmiset, itse itsensä asemaansa korottaneina ja omissa megalomanisissa vallanhimoissaan polkevat tullen mennen jalkoihinsa mm. alla olevat periaatteet.

''Mutta teitä älköön kutsuttako rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, kun taas te kaikki olette veljiä.'' Matteus 23:8

Psalmit 146:''3 Älkää luottako maan mahtaviin, älkää luottako yhteenkään ihmiseen -- ei ihmisestä ole auttajaksi. _ _ _ 4 Hänen henkensä lähtee, hän tulee jälleen maaksi, ja sinä päivänä kaikki hänen hankkeensa raukeavat.

Äänestä
  • 1. Moos. 17:15-16, 20:11-12, 22:17 -- Jumala siunaa Abrahamin avioliiton sisarensa kanssa.

    Äänestä

  • eeeddeed kirjoitti:

    1. Moos. 17:15-16, 20:11-12, 22:17 -- Jumala siunaa Abrahamin avioliiton sisarensa kanssa.

    Valaisisitko miten tuo liittyy avauksen aiheeseen?

    Mikäli Raamatun moraalisiakin ristiriitoja halutaan nostaa esille, niin voi aloittaa vaikkapa Juudan ja Tamarin kertomuksen kaksinaismoraalisuudesta, jossa Taamar olisi sadistisesti poltatettu elävältä, asiasta johon tappokäskyn tekijä oli itse asianosainen, sekä kertomuksen kuvauksen mukaan tottunut prostituoiduissa kävijä, sillä muutoinhan ko. ansaa ei hänelle olisi edes laitettu.

    Äänestä

  • epäterve_vallankäyttö kirjoitti:

    Valaisisitko miten tuo liittyy avauksen aiheeseen?

    Mikäli Raamatun moraalisiakin ristiriitoja halutaan nostaa esille, niin voi aloittaa vaikkapa Juudan ja Tamarin kertomuksen kaksinaismoraalisuudesta, jossa Taamar olisi sadistisesti poltatettu elävältä, asiasta johon tappokäskyn tekijä oli itse asianosainen, sekä kertomuksen kuvauksen mukaan tottunut prostituoiduissa kävijä, sillä muutoinhan ko. ansaa ei hänelle olisi edes laitettu.

    siten että jumala on siunannut insestiliiton joten kaikki tuokin on ihan ok. ei ole syntiä.

    Äänestä

  • näinonnäppylät kirjoitti:

    siten että jumala on siunannut insestiliiton joten kaikki tuokin on ihan ok. ei ole syntiä.

    Raamatun ajan kulttuurilliset tavat ovat oma lukunsa, eikä esimerkkisi ole poikkeusellinen tuossa viitekehyksessä. Ovathan serkkujen keskeisest tai jopa sisarusliitot edelleenkin osassa maita aivan yleisiä, vaikka ns. sivistysmaissa ne ovat jo terveydellisistä syistä nykyisin kiellettyjä.

    Raamatullisesti ajatellen voisi sanoa, että ihmiset olivat tuolloin lähempänä täydellisyyttä, eli pienempi terveydellinen riski sisarusliitoissa.

    Avauksessa ei nyt kuitenkaan ole kysymys sisrussuhteista tai mistään epänormaalista, eli en näe miksi sellaisen tähän asiaan sekoitat.

    "Naisen itsetyydytyksellä merkittäviä terveysetuja"

    - http://www.tohtori.fi/?page=1616302&id=0856157

    Ps. Arkeologisissa kaivauksissa mm. Egyptissä on löytynyt vanhoja tuon ajan kivestä tehtyjä dildoja naisten käyttöön. Itsetyydytys on yhtä vanha kuin ihmiskunta. Helsingin Sanomissa oli taannoin artikkeli tutkimuksesta, joka kertoo miten itsetyydyys alkaa jo kohdussa.

    Äänestä

Monet enne ovat joutuneet tekemään parannusta seurakunnan edessä
runkkauksen takia. Selittämään tapaukset.
Sinäkin, mene vl seurakunnan ohjeiden mukaan tekemään parannusta
runkkauksesta, muuten et pääse taivaaseen. Tämä on SRK ohje seurakuntalaisille.
Jos et usko:
-
Katso hyvä ihminen vl ohjekirjalistaa.
Hulluahan se on, mutta Jumaliste, SRK ohje sanoo tätä.
Kysy vaikka vl "leipäpapilta"

Äänestä

Voisin auttaa sinua harrastuksesi parissa! Olen samanhenkinen mies.

Äänestä

eihä sitä tiiä voi vaikka hepin päästä puodota nuppi ja pomppia kuin superpallo matkoihisa, ei jää kuin karvat kämmeneen.

Äänestä

Avaaja toivoo avauksestaan perusteltua asiakeskustelua ja sitten katoaakin takavasemmalle.

Kun ihminen liian kauan ulkoistaa ajattelun- ja omantunnonoikeutensa, sekä asioiden tulkintaiukeuden fundamentalisen uskonnon itse itsensä asemaansa nimeämille ihmisjohtajille, niin jossakin vaiheessa hän ei enää edes kykekene erottamaan mitä ovat omia ajatuksia ja mitkä toisten aivoihinsa toistolla milelenhallinnallisesti upottamia.

Erinäisissä tilanteissa se johtaa sisäisiin ristiriitoihin, joiden tukahduttaminen omalta osaltaan vain lisää ahdistusta.

Lisäksi tuossa milenhallinnassa kätetään työkaluina väitetysti "Jumalalta saatua" valtaa, uhkaa ja pelottelua sen eri muodoissaan, sekä sosiaalista painostusta kelvollisuudesta yhteisöön. Eritavoin ajattelevat leimataan ja eristetään eriasteisesti tilanteesta riippuen.

Fundamentalissa kuin muissakin extremistisissä aatteissa ihmisen oma ajattelu ja päätösvalta demonisoidaan ja tilalle tungetaan toisten ihmisten ajatuksia ja tulkintoja.

Hajoita ja hallitse. Tässä ihmisen oman ajattelun oikeus hajotetaan systemaattisesti pala palalta, jotta ne voitaisiin korvata vallankäyttäjien omilla ajatuksilla ja tulkinnoilla.

Äänestä
  • En ole minnekään kadonnut :)

    Kiitokset. viesteistä...Edelleen hyvä kun kirjoitetaan.

    Äänestä

  • tälläinen_sunnuntaijuttu kirjoitti:

    En ole minnekään kadonnut :)

    Kiitokset. viesteistä...Edelleen hyvä kun kirjoitetaan.

    Ongelma on se ettet itse halua ottaa osaa asiakeskusteluun ja tuoda vastineita sitä ruokkimaan, eli katselet vain sivusta mitä toiset kommentoivat.

    Äänestä

"Toki asiaa saa kommentoida ihan tavalliset ihmiset mutta olis kiva jos vastauksessa on joku maininta oletko itse tällä hetkellä vanhoillisessa uskossa jotta keskustelu pysyy asiallisena."

Mistä syntyy ajatus, että vain VL:set ovat kykeneviä asiakeskusteluun, eli koko muu maailma ja ihmiskunta ympärillä ovat siihen kykenemättömiä: me vs. kaikki muut ideologia?

Nuo karikatyriset vastakkainasettelut ovat yksi perus-työkalu kaikissa extremistissä aatteissa (jotka ovat todellisuudessa separatistisia luonteeltaan: meidän kanssa tai meitä vastaan) joilla saadaan vain vahvempi ote jäsenistä, näin aatteesta ja ideologiasta riippumatta.

Juutalaisuudesta lahkoutuneessa kristiunskossa on ollu aivan sen alkuajoista nykypäivään saakka kautta aikan lukemattomia "ainoita oikeita" pelastuksen ryhmiä ja puhetorvia. Kaikki ne ovat toimineet tuolla samalla peruslogiikalla ja sama edelleen. Noin 2000-vuoden aikana jokainen heistä on hautoihinsa mennyt.

''Mutta teitä älköön kutsuttako rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, kun taas te kaikki olette veljiä.'' Matteus 23:8

Psalmit 146:''3 Älkää luottako maan mahtaviin, älkää luottako yhteenkään ihmiseen -- ei ihmisestä ole auttajaksi. _ _ _ 4 Hänen henkensä lähtee, hän tulee jälleen maaksi, ja sinä päivänä kaikki hänen hankkeensa raukeavat.

Äänestä

No tässä tulee päivitystä! Kiitos mukavista kommenteista!!!

Juttu lähti siitä liikenteeseen kun minun tuttavani (VL-uskovainen) nainen oli kylässä päivällä arkena. (olemme tunteneet jo 30v)Ja jostain syystä olin aamuisen juttuni jälkeen unohtanut dildoni makuuhuoneen pöydälle pesulla käynnin jälkeen. Tuttava huomasi sen ja otti puheeksi (!!) asiallisesti sanoen, ai sulla on tälläinen?! Vastasin suoraan siihen vähän omalla huumorillani, että no miten luulet että viikon selviin selibaatissa, eikö se oo ihan normaalii. Niin tää tuttava (hänellä ylempi tutkinto) oli ihan äimän käkenä hetken...Alkoi änkyttää, että eikö se oo niin että uskovaiset on vaan miehen kanssa, ainakin hän on asian niin ymmärtäny. Sitten hän kertoi että on saanu sellaisen käsityksen niinkuin yleensä seuroissa puhutaan ja opetetaan, että vain miehen kanssa. jne.

Puhuimme asiallisesti aiheesti pari minuuttia ja jäin siihen käsitykseen, että ei hänkään loppujen lopuksi pitänyt sitä (isona) asiana kun olen naimisissa ja on dildo. SEN tuttavani sanoi suoraan ja napakasti, että jos on sinkku niin dildot on selkeesti syntiä! No hänkin on loppujen lopuksi avarakatseinen jne. mutta selkeät näkemykset tästä aiheesta!

MUTTA

Olisi hän voinut olla ottamatta asiaa edes puheeksi vaikka näki sen makkarissa. Olisi voinut olla hiljaa. Otti puheeksi ja ensireaktio oli vähän niinkun, eihän tää voi olla totta! Mä harrastan syntiä! jne.

Olen välillä oikeesti tosissaan miettinyt asiaa, milloinkaan yleisesti asiasta ei puhuta, se on varjeltu salaisuus niin kuin seksuaalisuus paljon on tässä liikkeessä. Mutta asia kuitenkin koskettaa meitä kaikkea.

Toki ymmärrän, että sellaisten on helpompi "kilvoitella" asian kanssa joilla ei ole niin polttavat halut!

Äänestä
  • Olisit sanonut tuttavallesi, ettei se dildo ole sinun, vaan miehesi.

    Äänestä

"Toki ymmärrän, että sellaisten on helpompi "kilvoitella" asian kanssa joilla ei ole niin polttavat halut!"

Niin, en nyt oikein sisäistä miksi ja mitä "kilvoittelua" tai lisärvoa on ihmiselle aivan luontaisista toiminnoista ja nautinnoista pidättäytymisessä tai niiden 'kastroimisessa.'

Ihmiset saavat nautintoa lukemattomista erilaisista asioista, kuten jo nautinnollisesta ammukahvin tuoksusta ja hyvästä ateriasta, hyvästä seurasta, luonnossa liikkumisesta, liikunnasta, matkailusta, musiikin kuin muiden asioiden opiskelusta, erilaisista harrastuksista jne.

Sitten yks'kaks kun on seksuaalisudesta kyse, niin sen ympärille rakennellaan mitä uskomattomampia keinotekoisia synti-syyllisyys-este-esto-aitoja ja keinotekoisia rajoja ja rajoitteita.

Suklaasta saa nauttia, mutta _itseään_ saa kosketella / koskettaa vain kuin vierasta esinettä mekaanisesti (vaikkapa pesulla) ilman nautintoa jossa aivan normaali itselleen nautinnon tuottaminen synnillistetään.

Netistä löytyy vaikka miten paljon tutkimusaineistoa, joka osoittaa itsetydyyksestä olevan monella tasolla suoranaista tervesyhyötyäkin sekä fyysisesti että henkisesti, sekä naisille että miehille. Se on myös turvaseksiä parhaimmillaan.

Mikä ihmeen 'kiima' fundamentalisten uskontojen henkisillä johtajilla on koettaa amputoida ihmisyydestä pois sen aivan luontainen ja normaali ihmisyys ja suorastaan pervertisoiden ne synnillistää?

Onhan tuossa nyt maailma aivan ylösalaisin, mutta voi lapsi parat jotka ovat tuollaisen mielenhallinan alaisia jo ennen oman identiteetin ja anlyysikyvyn muodostumista, niin lopulta he eivät kykene edes tunnistamaan missä menee raja omien ajatusten ja itselleen mielenhallinallisesti ehdollistettujen ajatuksien ja käsitteiden välillä. Lopulta he alkavat pitää epänormaalia normaalin elämän tukahduttamista normaalina.

Tokihan on realiteettiä se miten varsinkin fundamentalisissa uskonliikkeissä elämästä nauttiminen sen eri muodoissaan on kortilla ja mitä uskomattomammin aivan normaaleja ja terveitä asioita syyllistäen synnillistetään.

Anoreksiaa pidetään ja se tunnistetaan sairaudeksi, mutta fundamentalisten ja ihmisvetoisten uskonliikkeiden ylläptämä itse "elämän anoreksia" tulisi hyväksyä terveenä ja normaalina.

Normaali käännetään epänormaaliksi, joten eipä ihme jos monia alkaa ahdistaa ja se voi lopulta johtaa todellisiin perversiohin, kuten lasten hyväksikäytöihin ja katolisissa piireissä pappien harrastamaan poikien laajamittaiseen hyväksikäyttöön.

Eipä siksi tule hämmästyä miten fundamentalisissa piireissä on paljon henkistä ahdistusta ja tabuja joista ei saa edes keskustella.

Puhutaan seksuaalisesta pidättyvyydestä, jossa mm. selibaatin harrastama itsetyydytys synnillistetään, tuomitaan ja kehoitetaan odottamaan avioliittoa.

Sitten nuoret kiirehtivät avioon luonnollisen 'kiiman palossaan' (lisäksi useinkin liki nollatiedolla seksuaalisuudesta) jonka jälkeen on loppu elämä aikaa katua liian hätäistä puolison valintaa ja parisuhdeongelmia, joille ko. lähtökohdat ovat suurempi riski.

Tässäkin itsetyydytys, normaali itsestään nauttiminen ja vaikka niiden lelujen kera päinvastoin 'rauhoittasi' ja tasaisi tilanteen, laskisi 'riskiä' esiaviollisiin suhteisiin (jos niitä ei hyväksy / hyväksytä) ja sitten voi kaikessa rauhassa ajan kanssa tutustua mahdollisiin sopiviin puoliso-kandinatteihin ja olisi myös valmiimpi ja kypsempi yhteiseen seksuaalisuuteen.

"Sex is better without religion: study"

""Atheists have far better sex lives than religious people who are plagued with guilt during intercourse and for weeks afterwards," the Daily Mail reported."

""Both groups of people admitted that they carried out the same activities such as masturbation, watching pornography, having oral sex and pursuing affairs."

"But followers of religion did not enjoy the experiences as much due to the stigma created by their belief systems, the study found. It left them with intense feelings of regret after they had climaxed."

- https://au.news.yahoo.com/thewest/lifestyle/health/a/9481357/sex-is-better-without-religion-study/

"Tutkimus: uskovaiset eivät nauti seksistä"

- http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-1288391431608.html

Eli ihmisyydestä tulisi amputoida ja repiä irti aivan normaali 'Luojan luoma' ihmisellisyys jotta voisi olla hyväksytty ja 'kelvollinen' seuraavaan elämään.

Ps. Tulipa mieleen noista seksileluista. Niiden suhteen yhteiskunnissa on edelleen melko yleinen tabu tai käsite / ajatus, jossa se on täysin luonnollista naisille, mutta miesten lelujen käyttöön suhtaudutaan vähemmän avoimesti ja myönteisesti, joskin asenteet alkavat pikku hiljaa normalisoitua.

Äänestä
  • Kerrankin hyvä ja kattava kirjoitus. Painavaa asiaa. Joskus vl johtajat saisivat hävetä millaiseen henkiseen painekattilaan nuoriaan kasvattaa. Seksi sallittua vasta aviossa. Niinhän sitä opetetaan. Sitten kadutaan koska oli liian hätäinen juttu. Erota ei saa. Huh hu

    Äänestä

  • Aikatiukkaaopetusta kirjoitti:

    Kerrankin hyvä ja kattava kirjoitus. Painavaa asiaa. Joskus vl johtajat saisivat hävetä millaiseen henkiseen painekattilaan nuoriaan kasvattaa. Seksi sallittua vasta aviossa. Niinhän sitä opetetaan. Sitten kadutaan koska oli liian hätäinen juttu. Erota ei saa. Huh hu

    Toisaalta hyvä huomioida ettei ongelma koske vain VL-piirejä vaan valitettavasti laajemminkin fundamentalisia uskonliikkeitä.

    Kun täysin terve ja luontainen seksuaalisuus tukahdutetaan ja siitä vielä syyllistetään (unohtamatta siihen liitettyjä uhka- ja pelkokuvia jopa itse Jumalalle kelpaamattomuudesta ja sosiaalisesta paineesta), niin sellaisessa ympäristössä kasvaneet lapset saattavat kasvaa seksuaalisesti jopa vinoon aikuistuessaan tai omaavat vähintäänkin erilaisia ongelmia tulevassa parisuhteensa seksualisuudessa. Epäterveellä alustalla näissäkin asioissa on usein elinikäisiä vaikutuksia, silä ne uppoavat niin syvälle tiedostamattomiinkin mielen sopukoihin.

    Äänestä

  • Tämä keskustelu on näkökulmastani absurdia. Olen kokenut uskonnollista indoktrinaatiota ja muistan kyllä joitakin sairauteen asti meneviä sääntöjä, mutta tämä VL meininki kyllä lyö laudalta.
    Tulee oikein surku aloittajaa ja ihmisiä, jotka painiskelevat syyllisyydessä saako hyväillä itseään tai AJATELLA asioita. Tämä on todellakin uskontojärjestelmän syvintä olemusta, mikä alunperinkin tähtää ihmisen hallintaan ja manipulointiin. Jumala-käsite on yliminän roolissa ja lopulta kun ihminen on alistettu, alkaa toimimaan niin. Ihmisestä tulee itsensä yliminä, vartija ja tässä ideologiassa jopa ajatukset ovat syntiä. Aivan hirvittävää ahdistusta ja tuskaa, voin vain kuvitella! Joudut toimimaan itsesi ilmiantajana, syyttäjänä ja rankaisijana JATKUVASTI. Todella pelottavaa.

    Äänestä

  • Itseasiassa nyt muistinkin minkälaista syyllisyyttä tunsin itsetyydytyksestä nuorena. Eli olen minäkin kokenut sitä.
    Muistan kun eräänä jouluaattona vetelin käteen ja yritin rukoilla jeesusta että saisin sen synnin anteeksi. Muistan kuinka hämmentynyt olin, koska "himo" siis normaali nuoren pojan toiminta, hormonit käy ylikierroksilla ja koko ajan seisoo, vie minut helvettiin. Se pelko oli kauheaa. Kaikesta joutui kokemaan syyllisyyttä ja että teki väärin.
    Pystyin irrottautumaan tästä uskonnollisesta yhteisöstä 20-kympin tienoilla ja meni vuosia ennen kuin kykenin ajattelemaan "normaalisti". Nykyään vaalin hengellisyyttä ja uskon jumalaan, sellaiseen jumalaan minkä itse olen päättänyt itselleni sopivaksi. Elämä menee oikein hyvin, mutta tosiaankin traumojen käsittelyyn meni aikansa. Hyvä kun eksyin tänne palstalle tai ehkäpä minun korkeampi voimani johdatti minut tänne, jotta muistaisin millaista tuskaa ja ahdistusta olen joutunut kokemaan uskonnollisen indoktrinaation vuoksi. Sain kokemuksen että olen selviytynyt todella vaikeasta tilanteesta ja vielä lapsena/nuorena joka ei ole saanut tukea tai ollut välineitä käsitellä tunne-elämäänsä.

    Tsemppiä ja voimia kaikille kärsiville.

    Äänestä

Ongelma ei ole mihinkään kaatunut.
Parannus tehtävä.
SRK edessä. Muuten ei taivaaseen.

Äänestä

Olen mies ja runkannut 14 - 16 ja 19 - 60 vuoden ikäisenä enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Ja naimisissakin jo yli 30 v. Vaimolle ei parane kertoa, se ei ymmärrä eikä hyväksy (joskin alkuvuosina kerroin). Tuo 3 vuoden väli selittyy että oli rippikoulu ja sen jälkeen oli ryhdistäytymistä. Vl-uskossa olen tai ainakin on tarkoitus olla. Nyt vanhempana asiasta tuleva paha mieli ei enää vaivaa liikaa, jotenkin tässä jolkutellaan. Muita paheita ei ole, ei makeanhimoa, ei rahanhimoa, en varastele, en tapa, en suutu. Että tuo yksi pahe se nyt tässä on.

Äänestä
  • Harmi ettei edes monissa parisuhteissa voi olla seksuaalisesti avoin, terveen joustava-suvaitseva ja oma itsensä.

    Olet kuitenkin pitänyt hyvää huolta eturauhasesta jolle lukuisat purkautumiset ovat terveellisiä ja laskevat syöpäriskiä.

    Sitten taasen osa pariskunnista on avoimia ja voivat toisinaan fiiliksestä ja tilanteesta riippuen myös jakaa itsetyydytyksen parisuhteen seksielämää piristäen ja monipuolistaen. Missään ei ole olemassa lakia, kaavaa, taulukkoa, joka määrittelee ja yksilöi miten yksilö ja / tai parisuhteessa on sopivaa tuottaa itselleen ja toisilleen tyydytystä.

    Näkisin että epäterveen estoiset koettavat projisoida omat estonsa myös toisille ja mikä siihen onkaan tehokkaampaa kuin tehdä se uskonnon ja uskomuksien varjolla, missä se on myös yksi vallankäytön ja kontrolin muoto.

    "5 terveellistä syytä masturboida"

    - http://www.iltalehti.fi/seksuaalisuusjasuhteet/2013083017432652_se.shtml

    "Masturbation good for your health?"

    - http://news.abs-cbn.com/lifestyle/02/22/10/masturbation-good-your-health

    "Masturbation healthy?"

    - http://goaskalice.columbia.edu/answered-questions/masturbation-healthy

    Terveellistä naisille:

    "Naisten masturboinnilla yllättäviä terveyshyötyjä"

    - http://www.iltalehti.fi/nainen/2013100117554957_na.shtml

    "Safe (and Enjoyable) Sex in Your Middle Years"

    - https://www.womentowomen.com/sex-fertility/safe-and-enjoyable-sex-in-your-middle-years/

    "Self-pleasure is rarely talked about, and female masturbation especially still makes people oddly uncomfortable. About 92 percent of women say they masturbate — so why aren't we talking about it?"

    "Solo sex can not only boost your emotional well-being and your sex life — it can also improve your health. So read on to learn some of the incredible health benefits of your party of one."

    - http://www.yourtango.com/2013182640/5-shocking-ways-masturbation-healthy

    Äänestä

  • Niin kumma, kuin asia voi olla.
    Siitä piti ennen tehdä parannusta seurakunnan edessä.
    Siis ja toisen kerran SIIS . Onko oppi muuttunut. Aina "vaato", että vl oppi ei muutu.

    Äänestä

  • Ei ole ollut vaatimusta tehdä seurakunnan edessä parannusta. Jos on sellaista tapahtunut, niin kyseessä on joku erikoistilanne (liekö joillakin rippileireillä ..?) tai ns. hoitokokousmylläkkä.

    Äänestä

Miksi yleensäkään haaveilla muista miehistä, eihän se tunnu oikealta. Katseletko myös muita miehiä, niin että tunnet sukupuolista halua? Ei myöskään masturbaatio vaikuta oikealta, kannattaisi ponnistella tavan voittamiseksi ja itsehillinnän kehittämiseksi.

Äänestä
  • Jos noista asioista tulee niin tärkeitä, niin niistä voi tulla epäjumala.

    Äänestä

Helevetti tulee.
Runkkaa rauhassa

Äänestä

Välillä mietin, miten paljon enempi meitä vanhoillisia olisi jos nuorille sallittaisiin runkkaaminen siis sellaisille jotka ei ole aviossa. Murrosiköisille, nuorille joille luonnollinen halu herää.

Mitin todella paljon ja oli kai se itselläkin tosi iso syy tai miten sen sanoo lisäpaine se, että kun menee avioon saa seksiä. Siihen asti olin yrittänyt olla masturboimatta aika hyvin toki en ollut kauheen seksuaalinen nuorena edes. Mutta siihen aikaan ei ollu ehkä niin seksuaalinen kulttuuri eikä seksiä ollu niin paljon "jokapaikassa"

Tulee mieleen se fakta, että seksittömyyden takia moni siirtyy pois Vanhoillislestadiolaisuudesta itse uskon että kaikilla poislähteneillä masturbaation synnillistäminen on yksi isoimpia juttuja mitä ei hyväksytä!

No itse en ole raamatuntuntija mutta sitä masturbaatiota verrataan johonkin epämääräisiin asioihin. En halua sekoittaa ketään mutta jos aikuisten oikeesti minulta kysytään mielipide niin en pitäisi masturbaatiota ollenkaan syntinä. piste.

Äänestä

Ihmisen luontaisten perustarpeiden rajoittaminen ja mielivaltainen sääntely on yksi yleisimpiä narsistien & psykopaattien harjoittamia henkisen väkivallan keinoja. Suosittelen perehtymään aiheeseen.

Äänestä

Mutta eihän sitä oo kielletty! Olavi Voittonenkin sanoi jossain tv haastattelussa, että ei me makuuhuoneen juttuja pystytä/halutakkaan valvoa.

Niin mitä sekin tarkoittaa?

Äänestä
  • Lessujen ongelma on se että puhutaan toista ja opetetaan toista. Mediaan ei kehdata myöntää esim. Ehkäisykieltoa. Jokainen joka siina liikkeessä on mukana ollut niin tietää että kieltoja on ja paljon mutta ei kehdata julkisesti myöntää. Joka toista väittää on aivopesun takia aleentuneessa mielentilassa.!

    Äänestä

Ei siitä kukaan kirjanpitoa pidä. Runkkaa rauhassa vaan .

Äänestä

#Kysymys:

1 Onko syntiä kun masturboin itsekseni ilman miestä?
2. Onko syntiä haaveilla muista miehistä seksin aikana oman miehen kanssa?
Pyydän asiallisia perusteltuja vastauksia. Kiitos!#

Vast 1. Raamatussa ei suoraan tuohon kieltoa liene mutta himoja kehotetaan pitämään kurissa.

Vast 2. Pitää olla uskollinen omalle miehelleen.

Matt. 5:28

Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.

Tuo koskenee yhtä lailla toisin päin että jos nainen katsoo himoiten miestä.
Mielenkiintoista on että luetaanko se myös sen himotun synniksi ?

Joku voisi tahallaan thedä toiselle syntiä jos tätä himoitsisi !

Äänestä

Näihin kysmyksiin on saatava kaiken tietävän Seksitas nimimerkin kannanotto.

Äänestä

Seksuaalisten halujen tyydyttäminen masturboimalla lisää himoa, ennemmin kuin vähentää ja voi johtaa helpommin aina haureuteen asti ajan kanssa. Se myös synnyttää seksuaalisia mielikuvia muihin kuin aviopuolisoon. Se vähentää rakkautta ja lisää itsekeskeisyyttä sukupuolisuhteissa, jos on aviossa tai jos menee myöhemmin avioon. Se hankaloittaa toisen tarpeiden huomioon ottamista ja hellyyttä ja lisää taipumusta omien halujen mekaaniseen toteuttamiseen.

Äänestä
  • Ehkä on totta että se lisää himoa. Mutta "synnyttää mielikuvia muihin kuin aviopuolisoon"; miehenä omalta osaltani voin sanoa että se ei niitä lisää; niitä on alunperinkin ollut. Mies on melkoisen promiskuitti olento. "Vähentää rakkautta": En ole samaa mieltä. "Lisää itsekeskeisyyttä": Miehelle seksi on aika itsekeskeistä joka tapauksessa. "Hankaloittaa toisen tarpeiden huomioon ottamista": Ei, vaan se helpottaa, koska ei ole liian paineinen kun petijuttu alkaa. "Lisää taipumusta omien ...": Ehkä, ehkä ei; riippuu tapauksesta.
    Ne on enimmäkseen naiset joiden mielestä seksi pitää olla ennen kaikkea hellyyttä ja vain rakkauden osoittamiseen kytkeytyvää. Ja miesten pitäisi mennä naisten pillin mukaan.

    Äänestä

Kuinka itsetyydytys voisi olla enemmän syntiä, kuin seksin harrastaminen aviopuolison kanssa? Eihän seksiä harrasteta puolison kanssa vain siksi, että saataisiin lapsia? Vai harrastetaanko? Vaikka kristitty ihminen olen minäkin, harrastaisin minäkin mieluummin itsetyydytystä, kuin varsinaista seksiä ilman ehkäisyä, varsinkin, kun lapsia on jo noinkin monta. Tekeekö seksistä puhtaampaa se, ettei käytetä ehkäisyä? En voi tietystikään ymmärtää, koska en ole lestadiolainen... Vähän vaikeampi asia on se, että haaveilet jostakin muusta, kuin miehestäsi. Se ei kyllä vaikuta ihan Raamatun mukaiselta, eikä siitä välttämättä seuraa hyvää. Sinuna rukoilisin ja kysyisin Jumalan tahtoa. Häneltä saat aina oikean vastauksen. Siunausta!

Äänestä

On tää vanhoillislestadiolainen kulttuuri niin täynnä ristiriitoja!

Uskomisesta on tehty kauheen hallitsevaa jopa aviossa olevien seksielämää on hallittu ja otettu kantaa suviseuroissa ja päivämiehessä, säännöllisesti!

Oikeesti se tulee sinne kaikkein pyhinpään, eli makuuhuoneen peiton alle.

Jos vanhoillisten opetustusta seuraa ja elää sen mukaan niin ihan kauheeta!

Minusta lestadiolainen opetus ei oo raamatusta, sori vaa

Äänestä

Kysymys:

1 Onko syntiä kun masturboin itsekseni ilman miestä?

Kyllä on syntiä. Vanhoillislestadiolaisuudessa on uskottu asia niin, että seksi kuuluu avioliittoon, miehen ja naisen väliseksi asiaksi. Itsekseen runkkailu on syntiä. Asia ollut kautta aikojen sama.

2. Onko syntiä haaveilla muista miehistä seksin aikana oman miehen kanssa?

Kyllä on syntiä. Omasta miehestä voi haaveilla. En kyllä käsitä miten voi haaveilla jos se on jo sinun sisälläsi...haave on turhaa...se on paremminkin faktaa.
Ps. seksia siis saa harrastaa vain aviopuolisot keskenään, sitä pitääkö spermat aina ruiskuttaa emättimeen siitä ei ole tullut yleisissä puheissa tullut vastausta. Mutta minun käsitys on, että tulisi aina olla sillee, että jumala antaisi siemenen itää jos mahdollista. Raamatussa sanotaan, että Jumala antaa kasvun eli ei se voi kasvuu antaa ja hedelmöitystä jos siittiöt lentää vaikkapa tisseille! Minun näkemus on siis se, että kaikki muu seksi on syntiä jos laukeaa muualle kuin emättimeen! Perustuen tuohon Jumala antaa kasvun - raamatun kohtaan.

Äänestä
  • Sinä olet oikeessa. Syntiä on jos vaimo ottaa suihin ihan loppuun asti...siten ei voi hedelmöittyä.

    Äänestä

voi hyvä ihme näitä vastauksia ..Jumala antaa kasvun...ei kertalaaki mitä järjetöntä hapuilua!

Ettekö osaa antaa Raamatyun opetusta ilman typeriä selityksiänne, jos sitä siellä on!
Ja voi nkertoa että sitä on siellä yhtä vähän kuin oppia jokakesäisestä pellavapäästä, mutta jos ja kun on omaksunut yhteisen ajattelun ja unohtanut kaikenmuun niini siinäs itä sitten ollaan ja selitellään oonaneita ja muuta asiaan yhtään mitään kuulumatonta.

oppikaa nyt edes jotain hengen elämän alueelta ihan itsekkin.

Äänestä

Olen kans aatellu ruveta runkkaamaan näin kypsemmässä iässä, 67 v. En kuitenkaan aloita, ennekun olen kuullu uskonveljeni tautan perustellun kannan tähän runkkuasiaa. Pidä teuta kiirettä, himot yltyy eikä akka anna!

Äänestä

Meidän lähellä asuu uskovainen pariskunta ( n. N35/M40 )mies on pitkiä aikoja pois työn takia ja joudun usein avittamaan vaimoa kun ei jaksa kaikkia öitä tehdä, olen kiusannut miten ilman miestä jaksaa, ei ole niin tiukka että ei voi huumoria heittää kertoi että onhan minulla kaksi kättä. Olen katsellutkin kun käyttää tiukkoja letkingsiä ja tiukkaa puseroa että voisi löytyä kovaa kyytiä.
Sanoin onhan niitä lisätarvikkeita moneen lähtöön kertoi tällä kylällä tietäis kaikki jos niitä ostelee. Eräällä kerralla Meerillä oli syntymäpäivä kun olin siellä töissä juotiin kakkukahvit lasten (4 kpl)kanssa. Vein lahjan Meerin tyynyn alle. Tiesin mies tulee käymään pyhäaikana meni pari viikkoa Meeri soitti kiuas ei pelaa menin illalla käymään lapset oli äidillään katselin vikapaikkoja napsuttelin säätimiä kun irroitin sulakkeet yksi oli palanut vaikka näytti ehjältä laitoin kiukaan päälle.
Istuin kahville odottamaan lämpiääkö kiuas Meeri liikkui keittiössä taas tiukka asu päällä kääntyi ja sanoi mitä ajattelit kun sellaisen lahjan ostit nousin ylös viereen ja sanoin sinua että jaksat Meeri halasi koko vartalolla tunsin rintojen painauksen ja huokauksen. Kysyin suoraan oliko hyvä lahja Meeri katsoi muualle mietin pari päivää mutta kokeilin de oli hurja lahja melkein herätin lapset ja katsoi silmiin kiitos.
Sanoin saanko nähdä ? Senkö vai minkä, sanoin sen kun käytät.
Juotiin kahvit Meeri sanoi käyn katsomassa saunaa tuli sieltä ja sanoi se on valmis.
Kysyi käytkö saunassa katsoin hölmönä no tottakai.
Istuin lauteilla ajatellen Meeriä ovi kävi Meeri tuli iso musta kalu kädessä otti suihkun ja tuli lauteille istui lauteen päätyyn laittoi jalat suoraksi ja kalun jalkojen väliin piiloon käänsi päästä virran alkoi kuulua surinaa painoi kalua haaroihin kiinni katsoi minua silmät kävi välillä kiinni avasin sievästi jalkoja pillun päällä oli vain pieni tupsu, Meeri sanoi mies ajoi karvat työnsi kädellään viisisenttiä paksua kalua sisäänpäin katsoi koko ajan minua oletko nähnyt koskaan kun olet poikamies puistin päätäni en edes pillua Meeri hymyili kalu meni yllättävän pitkälle ennenkuin veti poispäin kertoi samalla mies tappaisi jos tietäisi tämän ja että näytän sinulle.
Käännyin lauteilla Meeriin päin Meeri katsoi kalua ota kiinni siitä sanoin ei kestä ottaa Meeri sanoi ota tästä ja liukui seljälleen Meerin jalat oli jalkojeni päällä työntelin kalua Meeri huokaili. Sanoin sinua nai nyt musta mies ja työntelin Meeri nosteli lantiotaan kuiskas olen haaveillut itsekseni että musta panee ja nosteli lantiotaan kokeilin toisella kädellä huulia vähän Meeri värähti hyväilin ylä osaa kuului vain sieltä Meeri puristeli rintojaan ja nännejään huokaili hiljaa olen syntinen lutka sanoin et ole saat vain hyvää laitoin isommalle kalua Meeri huokaili jatyönsi vastaan kunnolla sanoin nyt se kohta räjähtää Meeri sai pitkänn tärähtelevän orgasmin hiljensin koneen ja liikutin vain vähän ja vedin pois.
Meeri nousi ja katsoi kalua silitti sievästi sinulta tuntuu suonet on kaunis ja tarttui kovemmin kiinni kumartui painoin päätä hieman sanoi en voi en voi mutta pää laskeutu kaluun kiinni tunsin hengityksen suu laskeutui sievästi ja otti syvälle en nähnyt kuin hiukset pää liikkui kun tunsi että jännityn käsi liikkui nopeammin ja laukesin Meeri nieli kaiken nousi viereen mieheni ei koskaan anna on liian syntistä.
Peseydyttiin ja istuttiin keittiössä saunatakki päällä Meeri kysyi onko sinulla ollut koskaan nainen sylissä nauroin ei ole Meeri tuli syliin poikittain toinen rinta näkyi melkein kokonaan kokeilin sitä Meeri nosti käteni toiselle kuiskas olet kiva saat kokeilla tiedätkö kun mieheni nai ajattelin sinua ja lahjaa hyväilin reilummin toisen käden panin polvelle Meeri levitti jalkaa sain koskettaa häpyä tunsin sen tosi liukkauden Meeri nousi ja veti makuuhuoneeseen pudotti saunatakin minä samoin Veti sänkyyn ja levitti jalkansa tule saat ensi kerran naista kun sain pillun suulle ja työnnyin kuului hiljainen huokaus liikuin hiljaa Meeri silitti hiuksia sanoi olet kultainen sanoin koska nautin sinusta rakasteltiin rauhallisesti välillä Meeri kuiskasi pane kovaa Meeri nautti oi kuinka ihanaa jatkoin sievemmin kädet oli päänpäällä pidin sormista kiinni ja suutelin rintoja Kuulin kuin sanoi tätä olen halunnut hyvää rauhallista halua Meeri kuiskasi käytän pillereitä salaa kun tunsi että voin tulla työnsi vastaan ja kietoi jalat anna anna minulle kumpikin kietoi kädet tiukasti ja nautittiin orgasmista.
Meeri katsoi kelloa vasta kasitoista ja suuteli Meeri nautti kun hyväilin puhuessa vartaloa ja suukotin välillä rintoja kertoi että nykyään mies vain panee ja se on siinä en ole enää niin uskossa kuin nuorena hymyili enhän voisikaan jos olisin... antaa sinun panna samalla hyväili kalua. Oltiin kyljellään toisia vasten ja hyväiltiin Meeri tuli lähelle ja kuiskasi panisitko vielä ja kääntyi vatsalleen menin päälle ja hyväilin kalulla haarojen väliin kuiskasin sinulla on timmit jalat työnnin kalua Meeri sanoi onko pantavan näköinen.

Äänestä
  • Tuohan on tuttua kauraa saalemissa.

    Äänestä

  • Työnnyin sisään alla oli uskovainen nainen jonka pylly oli tosi naitavan näköinen Meeri piti lantiota ylhäällä käski nousta hitaasto oli nyt polvillaan pidin kiinni lantiosta kuiskasi olenko nyt huono nainen kuiskasin olet ja haluat kuului nyt tosi märän pillun äänet Meeri sanoi en ole koskaan saanut näin olenko huora sanoin olet ja panin lujaa Meeri kuiski olen olen työnsi ja työnsi vastaan ja laukesilaskeuduttiin alas ja kkännyttiin kyljelleen liikutin kalua hiljaa Meeri huokaili olen iki onnellinen että se olet sinä liikuin vähän ja tulin tunsi kovaa puristusta kalua vasten.
    Kun sitten peseydyi ja puin päälleni Meeri sanoi uskon että et kerro kellekkään edes ystävillesi. Suutelin en kerro tämä oli mun unelma ensimmäisestä naisesta muistan ikäni.
    Tapasin Meerin kaupoissa puhuttiin kaikkea normaalia näin silmistä että muistaa minut.
    Muutin yksin asumaan kotoa pois meni aikaaillalla ovikello soi Meeri oli ovella kuiskas oletko yksin nyökkäsin tuli sisään suudeltiin pitkään kuiskas haluan sinua haluan kunnolla se ilta oli toinen muistiin jäänyt tapaaminen, kertoi että kotona kaikki hyvin lapsilla ja miehellä, tekee nyt töitä kotoa käsin ja täät ei jatketa enää.

    Äänestä

Voisiko aloituksen tekijä laittaa kuvia niistä seksileluista?
Kuvien perusteella me uskovaiset veljet sitten joko tuomitsemme aloittajan tai olemme tuomitsematta.
Aloituksen tekijän on hyvä kertoa myös täällä kaikista niistä fantasioista, mitä hänen päässään pyörii masturboinnin aikana. Me veljet sitten päätämme taas, onko aloittaja sortunut kiusauksen ja ajattelun syntiin vai eikö ole.
Mitään yksityiskohtaa ei saa jättää kertomatta!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


tälläinen_sunnuntaijuttu kirjoitti:

En ole kehdannut kysyä asiaa keneltäkään, ajattelin mitä mieltä täällä on rakkaat uskovaiset jumalan lapset? Toki asiaa saa kommentoida ihan tavalliset ihmiset mutta olis kiva jos vastauksessa on joku maininta oletko itse tällä hetkellä vanhoillisessa uskossa jotta keskustelu pysyy asiallisena.

Siis olen 43 vuotias nainen yhdestä Etelä-Suomalaisesta kaupungista. Mieheni on paljon työmatkalla ja seksiä en saa häneltä kuin viikonloppuna yleensä. Meillä on 4 lasta alakoulussa kaikki. Emme käytä ehkäisyä.

Olen ostanut (mieheni tietää myös) aikuisten leluja, pari itselleni. Välillä käytämme niitä yhdessä mutta ne on oikeesti kovalla käytöllä vaan kun mies on työreissussa.

Viikolla joudun käyttämään niitä jne. se kai normaalia ei-vl ihmiselle. Mutta sitten kun haaveilen asioista tehdessäni niillä ja itse sextaillen niin ajatukset menee johonkin haaveeseeni.
Kysymys:
1 Onko syntiä kun masturboin itsekseni ilman miestä?
2. Onko syntiä haaveilla muista miehistä seksin aikana oman miehen kanssa?

Pyydän asiallisia perusteltuja vastauksia. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu