Tulipa tänään mietittyä tuon ystävän merkitystä.Usein sanotaan,että ystävälle voi kertoa salaisimmatkin asiat,mutta onko se oikeasti näin? Ja tarviiko sitä edes kaikkea kertoa?!
Jos ajattelen omalta kohdaltani,niin ehkä en kuitenkaan koskaan kertoisi ihan kaikkea,vaikka olisi kuinka hyvä ystävä.Sitä miettii väkisinkin,että mitä sitten jos menee välit poikki lopullisesti?!Voiko toinen sitten suutuspäissään laverrella kaikki asiat julki?
Mitäs mieltä te olette?Onko teillä sellaisia ystäviä/kavereita,jonka kanssa jaetaan kaikki asiat?
Jos ajattelen omalta kohdaltani,niin ehkä en kuitenkaan koskaan kertoisi ihan kaikkea,vaikka olisi kuinka hyvä ystävä.Sitä miettii väkisinkin,että mitä sitten jos menee välit poikki lopullisesti?!Voiko toinen sitten suutuspäissään laverrella kaikki asiat julki?
Mitäs mieltä te olette?Onko teillä sellaisia ystäviä/kavereita,jonka kanssa jaetaan kaikki asiat?
Vastaukset 47
Vanhimmat
Vanha viidakon sanonta: älä koskaan luota muihin kuin itseesi ja harkitse tarkoin minkä luotat ulkopuoliselle.
Eli oikeasti kehenkään ei voi luottaa.Oikeastaan vähän surullistakin,että kukaan ihminen ei voi täysin olla luotettava.
On ehdottomasti onnellisempaa luottaa ihmisiin vaikka silloin tällöin pettyisikin. Jos joku osoittautuu epäluotettavaksi, se on hänen vikansa ja mokansa, ei sen, joka luottaa.
Ihmiset eivät ole täydellisiä, siksi on erilaisia ja erilailla tilanteisiin ja tapahtumiin reagoivia ja toimivia tyyppejä. Luonne ja persoonallisuuspiirteet vaikuttavat paljon ja se elämä, jota on elänyt ja taaksensa jättänyt, oma historia.
Tärkeintä on ymmärtää ja olla armollinen. Muillekin, mutta varsinkin itselleen. Suru ja murhe ei tätäkään asiaa miksikään muuta.
Ehdottomasti pidän osan henkilökohtaisimmista asioista omana tietonani. Turha antaa aseita toisille jos ja kun välit menevät joskus poikki, niin paraskin ystävä voi pettää samoin kuin rakastettukin.
Samoin olen tehnyt itse,että en kerro kaikkea.On vain pakko pitää osa jutuissa salassa hautaan asti,vaikka joskus tuntuu että olisi kiva jakaa vähän arimpiakin asioita toisen kanssa.
Oman mielen päällä on monta ystävien salaisuutta, harmittaa joskus etten ole kieltäytynyt kuuntelemasta, sillä tiedä häntä valikoivatko sanojaan ja tekemisiään sillä ettei välit vaan menisi riitaisiksi.
Ei ole miullakaan koskaan ollut tapana kertoa kaikkea kenellekään.
Enkä ymmärrä sitä kun jotkut oikein väkisin haluaisi saada tietää asioita.
Joskus kun katsoo noita ulkomaan leffoja tai sarjoja niin ihmetyttä se kun kaikki pitäisi jakaa.
Tulee ihan vaikea olla ja sanon mielessäni (telkalle) "jätä jo se ihminen rauhaan"
Muutenkin vaikeissa tilanteissa olen sellainen että mieluummin vetäydyn märehtimään itsekseni kun haluan ketään hössöttämään lähelle.
Tulen sitten ulos kuorestani taas kun aikani olen asioita pureksinut ja saanut itseni kuosiin.
Perintönä olen ilmeisesti äidiltäni tämän saanut.
Minulla oli molemmat vanhemmat sellaisia,ettei mistään asioista puhuttu kenellekkään mitään.
Ainahan ihmisillä piisaa uteliaisuutta toisten asioihin.Jos ei jotain asiaa kerro,niin siitä tehdään oma versio jota sitten levitetään totuutena.
Olet ystäväin,luonasi mun hyvä on,olet ystäväin mä sinuun luottaa voin..
On olemassa ystävä joka tietää minusta kaiken,aivan kaiken ja sanonta:Minulla ei ole varaa menettää ystävääni koska hän tietää minusta liikaa.
Ei ole pelkoa että menettäisin hänet sillä minulle ystävät ja viholliset ovat ikuisia.
Ystävän salaisuudet pysyvät omana tietonani ikuisesti,vielä kuoltuanikin panttaan tiedon omankseni.
On hyvin tärkeää että ystävälle voi kertoa asioistaan ja varsinkin vaikeista asioistaan ja jostakin kumman syystä avautuminen helpottaa mieltä vaikka toinen vain kuuntelee hiljaa.Jaettu suru tai paha mieli kevenee puolella,mutta yhdessä koettu riemu kertautuu sadalla hyvän ystävän kanssa.
Negatiivinenkin puoli on olemassa kun ystävä kertoo luottamuksellisen salaisuuden ja ennenpitkää se tulee julki,syystä että sen aika on tulla kaikkien tietoisuuteen,minulta on kysytty:Tiesitkö tästä jotakin?? Rehellisenä ihmisenä vastaan että tiesin,mutta ei ollut lupaa kertoa..Kolmas osapuoli vetaisee herneen molempiin sieraimiin ja joutuu nyt hengittämään seuraavat vuorokaudet suun kautta..
Aina on tietysti mahdollista että tulee ydinsota tai maailmanloppu tai ystävääni kidutetaan ja totuus saadaan puristettua ulos..Kaikki ystäväni tietävät sen mitä merkitsee se että hylkään ystäväni..Jotka minut tuntevat,tietävät peruuttamattomuuteni ja sen kuinka lopullisia päätöksiä on tapanani tehdä.
Yhdessä leikkimielisessä analyysissä minua kuvattiin äkkipikaiseksi,joka suutuspäissään tappaa uhrinsa ja alkaa sen jälkeen kiduttamaan ruumista :)
Tuollainen analyysi nauratti minua,kun olen itse rauhallisuus..
Mukavaa ystävänpäivää kaikille ;)
Tuosta hiljaa kuuntelemisesta,niin joskus kun itse kerron jotain,niin toisen hiljaisuus pistää kysymään,että kuunteletko sä ollenkaan? :))
Hauskan humoristinen kirjoitus.Tuota oisi lukenut vaikka kuinka pitkään. :)
Kesti tovin jälleen päästä peittoalueelle,siksi näin hidas kommentti,tai siis eihän kommentti ole hidas vaan minä..No niin,oli jälleen karkaamassa mopedi kyntöpellolle:) Poikkipellon se ei ole miellyttävän tuntoista kun iskarit hakkaa pohjaan..
Asiaan..Varmaan tulee tunne että kuunteleeko tuo lainkaan jos liian hiljaa pystyy ystävä oleen ja jos alkaa nuokkumaan korskahdellen välillä tai kuolaamaan rinnuksille istuessaan,on aika herätellä tai kertoa jotain mikä ei nukuta niin paljon;)
Tarkoitin kuitenkin kuuntelemisen jaloa taitoa,hyvin pienillä myötäkommenteilla ja tsemppaus tyylillä..
Huono kuuntelija keskeyttää puhujan,alakaen kertoa vaikka edesmenneestä kissastaan vaikka toinen olisi menettänyt läheisen ihmisen.Eipä.silti,onhan kissakin tärkeä elämänkumppani,mutta jos poismenosta on kulunut jo pari kymmentä vuotta..
Kissoista puheenollen....Vitsi,vitsi,en ala höpisemään kissojen sielunelämästä;)
Mieleen tuli aika kun itse yritin olla lohtuna surevalle..Kuinka vaikeaa se on.Ei voi sanallakaan lohduttaa,vain olla läsnä ja kuunnella itkut ja kuivata kyyneliään.Kuinka vaikeaa on lähstyä surevaa.Tekisi mieli valua avaimen reijästä hiljaa sisälle ja sanoa vain hiljaa,olen tässä ja kuuntelen.
Ovea lähestyessä tuntuu kymmenen metriäkin kilometrien matkalta..
Minulla on käynyt hyvä tuuri kun on kuunteleva ystävä ja vielä yksi puhelintolppa jota halata uuden vuoden yönä kun kello on tasan kaksitoista.Pylväs on järkkymätön,painekyllästetty ja aina paikallaan,ei laho ei kaadu eikä kerro kuulemaansa.Ainut vika mitä siinä on..Siitä voi saada tikkuja kieleen jos sitä suutelee,eikä tikut lahoa edes suussa..Ei,vaan tarkoitan että se on eloton,tunteeton ja erittäin kylmä,eteenkin pakkasella;)
Tällainen puhekone voisi kirjoittaa loputtomiin ja on ilo kuulla että luet mielellään,kiitos;)
Yleensä noin puhuessa mulla on joskus paha tapa keskeyttää,ku on muka niin kiire saada sanoa omatkin asiat.Näin käy varsinkin jos sisaren kanssa juttelee. :))
Tuo surevan lohduttaminen on todellakin vaikea asia.Ei meinaa millään löytää mitään sanoja mikä auttaisi.Usein saa kuulla,ettei siinä mitkään sanat auttaisikaan,mutta kun sitä kumminkin haluaisi jotenkin helpottaa toisen oloa.Silloin voisi ehkä hyvin ottaa käyttöön myös muut auttamisen keinot eli käydä hänelle vaikka kaupassa,laittaa ruokaa tai siivota.
Tuohon puhelintolppaan sä voit takuulla aina luottaa..;)) Pitäsköhän minunki kattella semmonen "kaveri". ;)
Sun juttuja on oikeasti mukava lukea.Harmittaa,ku loppuu kesken ku oikeen ahmii tuota tekstiä. :)
Minun mielestä naisilla on niitä ystäviä, miehillä on kavereita.
Jos miehellä on ystävä, se on sitten nainen,. En tiedä, voiko miehellä olla monta naisystävää yhtäaikaa.
Aina kannattaa ajatella, mitä eihalua kertoa kun ns, ystävälle, sitä ei pidä kertoa edes sille.
Sellaista asiaa ei pidä kertoa kenellekään, jos lopuksi sanotaan, "älä kerro kenellekään". Se varmasti leviää, ainakin jos on naisesta kyse.
:)) Meinaatko,että se on vähän niinkuin lähtölaukaus,kun sanoo,ettei saa kertoa kenellekkään?
Tulipa tässä mieleen,että naisena luottaisin enempi miespuoliseen ihmiseen,jos jotain oikein suurta salaisuutta kertoisin.En nyt tarkoita tällä,että kaikki naiset ovat juoruakkoja.
Ei ystävyys edellytä, että ystävälle kaikki kerrotaan, ei ystävyys utele vaan kuuntelee mitä haluan kertoa ja jakaa, ei ystävyys mitään likasankkojakamista edellytä. Ainahan ihmisellä on jotain, mitä ei halua kertoa. Minkä kertoo, ehkä myöhemmin tai sitten kun itse on siihen valmis. Molemmin puolin kunnioittavaa suhtautumista. Sellaista ystävyys on.
Mutta jos olen jonkin arkaluontoisen asian jakanut, niin olen sen tehnyt luottamuksella, joka sekin kuuluu ehdottomasti ystävyyteen. Tuskin sitä kertoessani olisin miettinyt, että jos.... jos... jos... hän ei olekaan silloin ja silloin ystäväni. En ikinä.
Itse tunnistan ystävyyden siitä, että vaikka pitkänkin ajan takaa tapaa, niin tuntuu aivan siltä, kuin juuri hetki sitten olisi erottu.
Ystävyys on jotain ihmeellisen arvokasta jatkumoa elämässäni.
Olen Rosaliiinin kanssa hyvinkin samaa mieltä, ystävyys on todella jotain ihmeellisen arvokasta ja sitä pitää vaalia, minulla on yksi ns. sielunkumppani/sydänystävä, kasvotusten tapaamme ehkä kerran kaksi vuodessa( johtuen välimatkasta), puhelimitse tai/skypen kautta hyvinkin usein mutta aina tavatessamme tuntuu kuin olisi juuri eilen tavattu, voimme luottaa täysin toisiimme ja voimme jakaa kaikkein herkimmät ja kipeimmätkin asiat, ystävyytemme on kestänyt 15 vuotiaista teineistä, yhdessä olemme kokeneet, nuoruuden avioerot ynm vaikeudet toisiamme tukien ja kannustaen.
Ystävää ei todellakaan pidä pitää minään "roskiksena" ja kuormittaa turhilla epämääräisillä asioilla, sillä todellinen ystävä ottaa osaa sinun murheisiisi ja kantaa osan taakoistasi kuten myös jakaa ilonaiheet kanssasi. Ystävä siis todellinen sydänystävä on suuri aarre ja rikkaus, väheksymättä yhtään niitä ystäviä joita elämä kulloinkin polullemme tuo mutta jotka ei niin vakavasti kosketa sisintäsi kuin sydänystävä, minulla on myös pari ns. miesystävää ja vain ja ainoastaan ystävinä sanoisin et naiset joilla ei ole yhtään miespuolista ystävää jäävät paljosta vaille.
Tuollainen on varmasti sitten sitä tosiystävyyttä.Siitä kannattaa pitää kiinni. :)
Ehkä enemminkin ajattelen niin, että hyvän ystävän seurassa voin olla oma vajavainen itseni ja keskustella asiasta kuin asiasta. Salaisuuksia tai jotain tiettyjä asioita esim. avioliitostani en kerro edes bestikselleni, ei ole mitään tarvetta sellaiseen.
Ei se sydänystävyys tarkoita sitä, että on pakko jakaa kaikki asiat.
Tuli mieleen kysymys,että jos olisi avioliitossa jotain häikkää tai ongelmaa,niin kenelle niistä sitten kertoo..Aika usein naiset ja tietysti miehetkin avautuvat avioliitto-ongelmissaan kavereille.
Itselleni tulee joskus sellaisia asioita eteen,että ei voi kertoa yhtään kenellekkään.Silloin kieltämättä tulee kyllä orpo olo.
Ymmärrän hyvin et tulee orpo olo jos ei voi kenenkään kanssa jakaa tuntojaan. Meillä tämän sydänystävän kanssa pelaa esim. telepatia /intuitio joskus kun minulla on ollut tarkoitus soittaa ystävälleni kertoa jotain tärkeää hän saattaa soittaa minulle enenkuin minä kerkiän ja yleensä kysyy mitä erityistä sulla on kun tulit niin voimakkaasti mieleeni ja tämä pelaa puolin ja toisin, olemmekin joskus todenneet et me olemme varmaan eläneet "entistäelämäämme" yhdessä tai muuten läheisinä "siis jos ajattelee niin et tämä elämä on vain ns. yksi lukukausi ja joudumme/saamme syntyä uudelleen ja uudelleen kunnes olemme tämän elämänkoulumme kunnialla suorittaneet".
Niin kuin todettiin, ei ole kaikilla tarve kertoa asioistaan ja se on ihan jokaisen oikeus ja jokaisen oma valinta.
Kun tuli avioero, menetin samalla parhaan ystäväni. Perheystävistä ei ole ystäviksi avioerossa. Jollakin tavalla tunsin itseni petetyksi hänenkin puoleltaan joissakin asioissa.
Näin se menee, kun eroaa, koko maailma eroaa sun kanssa. Sukulaiset, ystävät. Se on heillekin outoa ja surullista.
Mutta ne kisu ja koira ja tyyny pysyvät uskollisina jatkossakin :) Kisun leipominen ei lopu.
No näin, kyllä. Paitsi tyynyt vaihdan raa'asti sen mukaan kun täyttyvät :)
Teillä on aivan ihanaa ystävyyttä.Tuota voi todellakin sanoa sydänystäväksi. :) Ja intuitioon voi aina luottaa.
Olipa ikävä juttu. :( Muista että kun yksi ovi sulkeutuu,niin toinen aukeaa.
Eläimet ovat uskollisia aina.Mikäs sen mukavampaa,kun kisuli tulee viereen kehräämään ja katsoo suoraan silmiin niin hellyttävästi. :)
Olenkim todella kiitollinen ja onnellinen tästä ystävästäni jonka sain elämääni jo 15 vuotiaana, hänen kanssaan työnsimme lastenvaunuja ja muistelimme teinivuosiamme ja hänen kanssaan toisiamme tukien kohtasimme myös vaikeat ajat avioerot ja muut vastoinkäymiset, asuimme tuolloin molemmat hesassa ja vielä samassa kaupungin osassa. Hän kohtasi miehen jonka myötä hän muutti pois hesasta mutta ystävyytemme siteet ovat pitäneet ja pitävät aina siitä olen varma. (kunnes kuolema meidät erottaa) jos sekään.
Kukaan ei ole niin luotettava joka ei riidan tullessa puukottaisi selkään.
Varsinkin perintö riidoissa rahan ollessa kysymyksessä otetaan kaikki "aseet" käyttöön.
Kannattaa hyvin tarkkaan harkita mitä kertoo ja kenelle kertoo.
Onko sillä normaali-ihmisellä kovinkaan paljon salattavaa.
Js vähänkin enemmän on tekemisissä toisen kanssa, niin kyllä sen näkee, millainen toinen on.
Suurimmat ongelmat tulee tuttujen asioiden juoruamisesta, ei kukaan pidä, jos joku kielteisiä asioita muille levittelee, vaikka ne on muutenki tiedossa.
No, tietenkin, jos on kovinkin ihastunut naapurin puolisoon, niin ehkä sitä ei kannata isommin huudella edes parhaalle ns, ystävälle, varsinkaan miesten, jos vaikka pääsee näpsäyttämään.
Siinä tulee parhaassa tapauksessa tulla musta silmä, ja voi hengenlähtö olla lähellä, jos petetty on kuumaverinen.
Tiedän tuon varsinkin perintöasioissa.On se ihme,miten joistakin ihmisistä voi paljastua ihan karmeita käytöstapoja..ja kaikki vain jonkun omaisuuden takia.
Olen hölösuu, joten kyllä, ystäväni tietää suunnilleen kaiken minusta. Pari ystävää erityisesti. Jos on jotain mitä en kerro, se on lähinnä siksi että pelkään että se olisi hänestä outoa tietää ne asiat :)) ei siis siksi etten pystyisi kertomaan. Tai... noh. Seksistä ei hirveesti puhuta. Tai no nro 2, ihan kuin sitä muka olisi ;D Noniin, siinäs näet, tää on niin tätä :/
Avoimuus kuuluu mun luonteeseen, enkä jaksa miettiä levittääkö joku niitä tietoja, tai miksi joku tekisi niin. Jos joku niin toimii, se on hänen häpeänsä. Olen sen karvaasti saanut kokea, että mikäli valitset väärän ystävän, riidan tullen toinen saattaa keksiä kuitenkin hatustaan ihan puutaheinää ja levittää. Niin että ihan samantekevää mitä kerrot.
Mutta rasittaa näitä mun ihania terapeutteja en halua. Koetan vähän miettiä miten kerron asioita, kaikki ei kestä kuulla kaikkea, eikä varsinkaan koko ajan. Sinänsä ihminen ON tavallaan yksin, vaikka eläisi missä laumassa.
Tämä palsta on luotettava siitä, että nämä palsta-lähes-ystävät eivät tiedä, kenestä alkaa levittää tietoa tuolla livessä ja kenelle heh heh. Että kuka olisi se kamu, jolle kertoisi "hei se ja se henkilö tuolla palstalla kertoi sitä ja sitä, voitko kuvitella mitä kaikkea se kertoi, minä en kehtaisi, mitä sen naapuritkin sanovat jos lukevat palstaa" jne.
Olet sitten niinkuin minäkin.Välillä hölötän suuni puhtaaksi ja saatan joskus harmitellakin sitä jälkeenpäin.Se vaan menee niin,että kun alkuun pääsee,nii ei osaa lopettaa. :))
Tuo on hyvä pointti,että aina ei saa toisia rasittaa omilla jutuilla/ongelmilla.Minulla oli eräs ystävä joka aina aloitti sen valitusrumbansa.Jossain vaiheessa huomasin,että aloin välttämään tätä ihmistä.Olin jotenki aina niin lopen uupunut,kun olin ollut hänen seurassaan.
No, tämähän on niin luotettava, niin luotettava paikka, jos täällä ei ole edes 'palstaystäviä', niin kuin minulla esimerkiksi ei ole, silti voin tänne läväyttää koko elämäni, kukaan ei tunne minua enkä minä tunne ketään, ei kait tämmöisistä avautumisista kertoilla kenellekään. Ei niistä osaa kertoa. Eihän se kiinnosta, mutta tapaukset tapauksina voivat jo kiinnostaa. Vaikka ihmisen elämä on aina ainutkertaista niin silti ihmiset elämänsä kanssa kokevat monia asioita hyvin samankaltaisesti. Joskus on suorastaan ihanaa huomata vaikkapa täällä palstalla, ett, hei en ole yksin tämän ja tämän ongelman kanssa. Ei tarvitse mennä terapeutille huomatakseen...
Se mikä tomii itsellänsä ei välttämättä toisella en näin henkilökohtaisessa neuvoisi muita enkä kysisi sitä toisilta.
On ystäviä ja ystäviä, kaikkien ystävien kanssa en jaa samanlaisia asioita. Riippuen ystävästä.
Noinhan se menee.Voi sanoa melkein,että ovat eriasteisia ystäviä. :)
Tässä yhteydessä tuli mieleen sanonta, että kolmas pyörä on aina liikaa, ystävyydessäkin voi olla, vai miten se nyt menikään. Olen elänyt veljien kanssa ja kaivannut aina rinnalleni sisarta juuri sen takia, että olisi joku tositosi läheinen ystävä. Mutta elämä on sitten kuljetellut niin, että olen löytänyt aikoinaan opiskelun myötä rinnalleni kaksi sisarta, jotka ovat juuri tositosi ystäviä. Se on jotenkin kiva tunne, että meitä on kolme ja meillä on ystävyys, joka tietää paljon ja elää kun ollaan kolmestaan ja se elää kun ollaan kahdestaan. Siinä ystävyydessä on tavallaan ystävyydenkolmijalka, jonka ehdottomasti yksi tärkein ja toisaalta myös vaativin vaatimus on luottamus. Kertaakaan se näiden vuosikymmenten aikana ei ole pettänyt.
Minun korviini ystävä sana kalskahtaa pahasti, mieluummin tuttu tai kaveri. Jotkut kutsuvat ystäväksi ihmistä, jonka on edellisellä viikolla tavannut vaikka baarissa.
Ei tosiaankaan pidä kertoa ainakaan kipeimpiä asioita itsestään kaikkien mässäiltäväksi, koska niin siinä todellisuudessa lopulta käy.
Joillakin voi olla luottoystäviä. Minua heillä ei ole siunattu. "Joo en kerro", minnekäs se torilta leviäisi.....
Minullakin on ollut joskus vaikeuksia sanoa ystävä.Sitä alkaa heti miettimään,että onko tuo toinen oikein ystävä,vaan paremminkin kaveri.Mitä eroa niillä sitten onkaan.
Mielestäni ystävyyden ylin kriteeri on rehellisyys. Jos ei voi suoraan, kiertelemättä ja kaunistelematta sanoa, puhua ja kertoa niin kuin tuntee, kokee ja näkee asiat vaan pitää miettiä, miten sanansa nätisti asettelisi että ne kelpaavat, niin minkä arvoisesta ystävyydestä on kyse.
Miksi ei ihmisten kanssa voisi puhua ihan yleisellä tasolla vaikka mistä maailman aiheesta. Eihän kaikkea tarvitse omasta henkilökohtaisesta elämästään repiä, kun muillekin sattuu ja tapahtuu aivan samanlaisia juttuja; iloja, suruja, myötä- ja vastamäkiä, onnenpotkuja ja ojasta allikkoon liukastumisia.
Tuo on totta..epäröimään kun alkaa,niin se kertoo jo paljon.Silloin on parempi laittaa suu suppuun.
Oikealle ystävälle voi kertoa, ainakin melkein, kaiken. Onnenpekka se, jolla tällainen oikea ystävä on ja hieno ihminen se, joka sellaisen ansaitsee. Oikean ystävän kanssa ei voi mennä välit poikki, jos menee, ei se ollut oikea ystävä tai itse ei ollut oikean ystävyyden arvoinen.
Mistähän sellaisen oikean ystävän saisi.
Sanos se..Eipä mullakaan just nyt ole ihan sellaista,jolle kaiken kertoisin.En kuitenkaan koe niin,ettenkö olisi ansainnut sellaista. :)
" ... ja hieno ihminen se, joka sellaisen ansaitsee. " Kuulostaa vähän samalta kuin sekin käsittämätön ja kulahtanut ajatus, että rakkaus pitäisi jotenkin ansaita.