Nyt kun vaalit kolkuttelevat ovella

Niin tulipa lukaistua yhden ryhmän sivuja;

http://www.parempiheinola.fi/teemat-2013-2016

Teemojahan oli vaikka ja kuinka. Onko yksikään asia mennyt ihan noin niin kuin teemojen mukaan?
Silmiin pisti esimerkiksi "kuuntelemme kaupunkilaisia ja tahdomme lisätä kaupunkilaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia, uusia tapoja hyödyntäen – rakennamme uutta vuorovaikutteista päätöksentekokulttuuria". Miten tuo osui yhteen esimerkiksi hallituksen (jossa istuu 2 PaHen edustajaa) Lambert -päätöksen kanssa? Oliko kyse "uudesta vuorovaikutteisesta päätöksentekokulttuurista"?

Sivuston Heinolassa asut paremmin -osiossa taas mainitaan "luodaan kylätaloja, joissa on tiloja kyläläisten yhteiselle toiminnalle ja mahdollisesti kunnan palveluita alueen asukkaille". Montako niitä on luotu? Se yksi ja ainutkin meni jo kiville, kun hallitus päätti olla noteeraamatta yhdistysten tarjousta.


Odotellaan seuraavia vaaleja ja tutustutaan eri ryhmien kattaviin hyvinvointiamme edistäviin lupauksiin. Jos ei muuta, niin se on hauskaa viihdettä :)
863
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Lopettakaa lässytys Lambertista. Päätös pitää.

Äänestä
  • Mistäs tiedät. Minulla on toinen käsitys.

    Äänestä

Noihan kuulostaa ihan Rusinan teeseiltä ja Rusina ei ole ollut enää Paheen riveissä vuosikausiin. Rusina suuttui, kun ei m"minä itse" - hengellä pärjännyt Pahe-naisten seassa.

Äänestä
  • No nyt olisi kiva tietää mitkä ne PaHen teesit ovat tällä hetkellä, jos kerran tämän ketjun alussa esitetyt eivät enää ole voimassa.

    Äänestä

  • Uteliaisuusherännyt kirjoitti:

    No nyt olisi kiva tietää mitkä ne PaHen teesit ovat tällä hetkellä, jos kerran tämän ketjun alussa esitetyt eivät enää ole voimassa.

    Minäkin olisin kiinnostunut lukemaan tämänhetkiset teesit.
    Mitä ilmeisemmin ne ovat kaikilta osin muuttuneet.

    Sivu toimii kyllä ainakin itselleni hyvänä esimerkkinä siitä, että vaalipuheet ja todellisuus ovat eri maailmoista. Se on tietysti surullista, että PaHen muuttaminen ja uudistaminen jäivät pelkiksi puheiksi. Käytännössä sellaisia ei ole nähty.

    Äänestä

  • Ei kuulu eikä näy tietoja PaHen uusista teeseistä. Voidaanko siis tästä päätellä, että vanhat ovat edelleen voimassa? Siitä seuraakin sitten vakava kysymys: Miksi PaHe ei ole toiminut eikä ilmeisesti tule toimimaankaan teesiensä mukaisesti?
    ,

    Äänestä

Onko heinolan tarkoitus kutsua pedofiilejä kenties, ja sitä mukaa mulaatteja. Ei ihan soveliasta tuo pikkutyttösen kuva.

Äänestä

Avaaja = lapsellinen Lambert-lässyttäjä. :((

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vaalejapukkaa kirjoitti:

Niin tulipa lukaistua yhden ryhmän sivuja;

http://www.parempiheinola.fi/teemat-2013-2016

Teemojahan oli vaikka ja kuinka. Onko yksikään asia mennyt ihan noin niin kuin teemojen mukaan?
Silmiin pisti esimerkiksi "kuuntelemme kaupunkilaisia ja tahdomme lisätä kaupunkilaisten suoria vaikutusmahdollisuuksia, uusia tapoja hyödyntäen – rakennamme uutta vuorovaikutteista päätöksentekokulttuuria". Miten tuo osui yhteen esimerkiksi hallituksen (jossa istuu 2 PaHen edustajaa) Lambert -päätöksen kanssa? Oliko kyse "uudesta vuorovaikutteisesta päätöksentekokulttuurista"?

Sivuston Heinolassa asut paremmin -osiossa taas mainitaan "luodaan kylätaloja, joissa on tiloja kyläläisten yhteiselle toiminnalle ja mahdollisesti kunnan palveluita alueen asukkaille". Montako niitä on luotu? Se yksi ja ainutkin meni jo kiville, kun hallitus päätti olla noteeraamatta yhdistysten tarjousta.


Odotellaan seuraavia vaaleja ja tutustutaan eri ryhmien kattaviin hyvinvointiamme edistäviin lupauksiin. Jos ei muuta, niin se on hauskaa viihdettä :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu