Lainvastainen rahastoanti 2011

Juristeria

s.1/2
Osuuskunta PPO
Hallitukselle ja hallintoneuvostolle

Kauppakatu 10
84100 Ylivieska


Osuuskuntalain 5 luvun 6 §:n mukainen aloite Osuuskunta PPO:n seuraavalle varsinaiselle tai ylimääräiselle osuuskuntakokoukselle

Me allekirjoittaneet esitämme seuraavan osuuskuntakokouksen esityslistalle ja osuuskuntako-kouksessa käsiteltäväksi tämän aloitteen.

Esitys Osuuskunta PPO:n osuuskuntakokoukselle.
Esitämme, että osuuskuntakokous korjaa ja täydentää osuuskuntakokouksessa 3.5.2011 tehtyä rahastoantipäätöstä siten, että rahastoanti suunnataan kaikille 30.11.2011 olleille varsinaisille ja vapaaehtoisille osuuksille niiden hallinnan mukaan ja että hallitus velvoitetaan maksamaan uusille rahastoantiosuuksille osuuspääoman korot sen mukaan kuin korkoja on osuuskuntako-kouksen tekemillä päätöksillä päätetty vuosina 2012,2013, 2014 ja 2015 osuuksille maksaa.

Lisäksi hallitus velvoitetaan panemaan täytäntöön 3.5.2011 tehdyn päätöksen mukaisesti ra-hastoanti niille, noin 2000 varsinaisen osuuden haltijalle, jotka ovat jääneet vaille rahastoantia ja maksamaan niille vuosina 2012, 2013, 2014 ja 2015 päätetyt osuuspääoman korot.

Hallintoneuvoston valvontavelvollisuus
Hallintoneuvoston velvollisuus on Osuuskuntalain 6 luvun 21 §:n ja sääntöjen 15 § 1 mom. mu-kaan valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan vastuulla olevaa osuuskunnan hallintoa, mm. sitä et-tä hallitus tuo tämän aloitteen osuuskuntakokouksen käsiteltäväksi.
Aloitteen perustelut;
Osuuskunta PPO:n Osuuskuntakokouksessa 3.5.2011 tehty päätös koskien vuoden 2011 rahas-toantia. Päätös lainauksena alla;
"17 § Rahastoannista päättäminen
Esitys: Hallitus esittää, että osuuskunnan kokous päättää rahastoannista antamalla kaksi var-naista osuutta kutakin varsinaista tämänhetkistä velvoiteosuutta kohden. Rahastoanti to-teutetaan 30.9.2011 ja anti suunnataan niille, jotka ovat siihen mennessä varsinaisen osuuden haltijoita.
Päätös: Päätettiin hallituksen esityksen mukaisesti."

Tehty em. päätös on sekä 2011 että 2014 voimassa olleiden osuuskuntalakien pakottavista säännöksistä poikkeava ja virheellinen.
Em. päätöksellä ja sen virheellisellä ja vailinaisella toimeenpanolla on annettu monille osuus-kunnan jäsenille lainvastaista epäoikeutettua etua toisten osuuskunnan jäsenten kustannuksella.
Kysymyksessä näyttää olevan hallituksen valmistelema ja tietoisesti tehty, merkittävä vahinkoa osalle jäsenistä tuottavan päätöksen aikaansaaminen ja sen OKL:n vastainen täytäntöönpano.

Osuuskuntakokouksen 3.5.2011 tekemän päätöksen tuottamasta epäoikeutetusta edusta ja va-hingoista selvitystä liitteenä.

s.2/2

Osuuskunta PPO:n hallituksen valmisteleman päätöksen ja käsityksemme mukaan sen täytän-töönpanon lainvastaisuuden osalta viittaamme liitteessä mainittuihin VOKL:n ja UOKL:n kysei-sistä laeista poimittuihin pakottavien lainkohtien määräyksiin, sekä muiden lakien mahdollisesti asiaa liittyviin pykäliin.

Sillä, että osuuskunnan sääntöjen mukaan rahastoanti voidaan tehdä jäsenten lukumäärän suh-teessa, ei ole merkitystä, koska kyseinen sääntökohta sitä toteutettaessa on sekä VOKL:n, että UOKL:n pakottavien määräysten vastainen. Syynä em. määräysten vastaisuuteen on se, että sääntökohdan toteutus on omiaan tuottamaan jäsenelle tai muulle epäoikeutettua etua osuus-kunnan, taikka toisen jäsenen, tai osuuden, tai osakkeen omistajan kustannuksella ja sääntö-kohta on sen johdosta pätemätön.

Lisäksi toteamme, että 3.5.2011 tehtyä rahastoantipäätöstä ei ole tehty 10.3.2015 päivätyssä PPO:n kirjeessä Häyryselle ilmoitetulla tavalla, eli jäsenten lukumäärän mukaisessa suhteessa, vaan se on tehty osuuskohtaisesti ja toteutettu vailinaisesti varsinaisten osuuksien haltijoille. Täten sekä jäseniä, että osuuksia ei ole kohdeltu voimassa olleen VOKL:n 4 –luvun 19 §:n ja 5 –luvun 11 §:n edellyttämällä yhdenvertaisella tavalla.

Toteamme myös, että asiassa ei ole merkitystä sillä, että 3.5.2011 tehty päätös on ollut yksimielinen ja että päätöstä ei ole moitittu, koska mitätöntä/pätemätöntä osakkaiden yhdenvertaisuutta loukkaavaa lainvastaista päätöstä ei tarvitse moittia, vaan se on sinällään ilman moittimistakin jo pätemätön ja toimeenpanokelvoton.
Sillä, että mainittu 3.5.2011 tehty päätös on pantu OKL:n vastaisesti ja vailinaisesti täytäntöön ei ole merkitystä siitä näkökulmasta, etteikö tehtyä mitätöntä päätöstä voida oikaista ja saattaa se OKL:n mukaiseksi lailliseksi päätökseksi.

Asiassa on vielä huomattava se, että kaupparekisteriin 1.10.2002 merkittyjen sääntöjen kohdan 7 mukaan osuuskunta PPO:lla ei ollut 3.5.2011 vapaaehtoisia osuuksia, koska ko. sääntöjen mu-kaan varsinaisten osuuksien muuttaminen vapaaehtoisiksi edellytti sitä, että jäsenet olisivat tehneet hakemuksen varsinaisten osuuksien muuttamiseksi vapaaehtoisiksi osuuksiksi ja tällai-sia hakemuksia jäsenet eivät ole tehneet.

2

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aikamenijo

      Vuoden 2011 antia ei voi enää muuttaa. Kanneaika on ohi.

    • Känttyrä

      Vaitoehtoja muutokselle on kaksi.
      Fiksu tapa on, että rahatoantipäätös oikaistaan vapaaehtoisesti.
      Toinen, "rumenpi" vaihtoehto selviää rikoslain 36 -luvun 2 ja 5 §:stä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      70
      3550
    2. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      3503
    3. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3322
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      53
      2769
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      32
      2036
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      30
      1962
    7. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      40
      1695
    8. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1676
    9. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      96
      1625
    10. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1390
    Aihe